Villeintä verbaaliviiksien väpätystä
 
PääsivuPääsivu  KalenteriKalenteri  FAQFAQ  HakuHaku  KäyttäjälistaKäyttäjälista  KäyttäjäryhmätKäyttäjäryhmät  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 Joutsensiipi leirissä

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Koivu
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1501
Join date : 27.11.2014
Paikkakunta : korvatunturi

ViestiAihe: Joutsensiipi leirissä   La Marras 29, 2014 12:36 pm

Joutsensiipi kallisti pätään nuolaistaakseen käpäläänsä. Hänellä oli hieman pitkästyttävää ja siksi pesikin itseään. Hän oli syönyt juuri aikaa sitten, joten hänellä ei ollut nälkä. Hän katseli iloisena leirin vilskettä ja oli iloinen että leirissä oli kaikki hyvin ja muista klaaneista ei juuri nyt ollut suurenpaa uhkaa.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
BraambliPaathi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1307
Join date : 02.07.2012
Ikä : 83
Paikkakunta : Afroditen saari

ViestiAihe: Vs: Joutsensiipi leirissä   Su Marras 30, 2014 4:34 am

Noin yleistäen saattoi sanoa vallan hyvin, että kissat melko usein pitivät turkistaan juuri yhtä hyvää huolta kuin tuo kelpo Joutsensiipi teki, olivathan kissat noin yleensä tunnettuja varsin hyvin oman arvonsa tuntevina eliömuotoina. Vaan kuten niin monien muidenkin eläinkunnan edustajien keskuudessa, oli toki kissojenkin joukossa loputon määrä omia persoonallisia yksilöitään, jotka tekivät poikkeuksia yleisiin stereotypioihin kuka milloin missäkin täten kantaen samalla oman kortensa lajin sisäisen monimuotoisuuden ylläpitämiseen. Yksi tämmöinen yksilö, ja vieläpä poikkeuksellisen onneton sellainen, oli Meriklaanin kyynillisyydestään ja mustasta mielestään tunnettu vaikkakin yleiskatsauksellisesti melko lailla kaikille täysin tuntematon soturi Hilsemyrsky. Tuota kollia ei nimittäin mikään peseytyminen kiinnostanut vähääkään. Hänellä oli pahanlaatuinen synnynnäinen iho-ongelma, minkä takia hänen luonnollinen ominaistuoksunsa kalskahti hieman kuolleelta ihokudokselta. Osin tästä syystä Hilsemyrskyä ei juuri muutenkaan kiinnostanut se, miltä hän mahtoi haista ja mitä kaikkea törkyä hän sattui turkissaan kantamaan. Kollilla ei myöskään ollut vähäisimpiäkään sosiaalisia paineita, sillä hän ei koskaan oikeastaan ainakaan omasta tahdostaan viettänyt aikaa muiden kanssa, ja jos nyt joskus sattuikin käymään niin, että Hilsemyrsky joutui muiden kanssa tekemisiin, oli hänen mielestään vain hyvä, jos hän vähän haiskahti epämiellyttävältä muiden mielestä, niin saivatpa nuo muut ainakin jonkinlaisen signaalin siitä, kuinka kertakaikkisen kelvoton ja epämiellyttävä tyyppi oikein olikaan kyseessä. No, harvoinpa Hilsemyrsky kyllä löyhkäili mitenkään erityisen pahalta. Yleensä hän vain tuoksui raikkaalta mullalta ja maaperältä, koska hänen suosikkiajanvietteitään oli möyriä ja myllertää aina maassa masentuneisuuttaan. Se oli terapeuttista henkisesti ja ehkä joku poikkitaiteellinen parantaja olisi vaikka voinut sanoa, että se teki hyvää turkille ja ihollekin. Hilsemyrsky tosin oli varma, ettei hänen iholleen tehnyt hyvää yhtään mikään. Hänen ihonsa oli aivan yhtä ikuinen epäonnistuja kuin hän itsekin.

Sinäkin harvinaisen vilkkaana iltana Hilsemyrskystä tuntui kuin joku muurahaislegioona olisi viettänyt nyyttikestejä hänen ihonsa alla tai sen pinnalla tai oikeammin jossain pinnan ja sen alaisen välimaastossa. Se oli kermakaikkisen kammottava tunne, mutta kolli oli ikänsä aikana jo tullut lopen kyllästyneeksi itsensä raapimiseen. Raaputtaminen oli yksinkertaisesti turhaa, melkeinpä se vain kasvatti syyhyä. Syyhyä joka oli ikuinen. Lisäksi suurta henkistä syyhyä, hermostuneisuutta siis, kollin mieleen loi tuo vilinä ja vilske. Siinä illansuussa ja auringon hiljalleen laskiessa mailleen taisi olla aika järjestellä iltapartiot rajoille ja metsästämään. Se ahdisti Hilsemyrksyä aina yhtä suuresti, hän kun ei koskaan tahtonut joutua kenenkään kanssa partioitsemaan, vaan eihän hänen käskyjäkään auttanut uhmata, jos semmoisia hänelle annettiin. Siksi hän nytkin kyhjötti soturien pesän varjoisimmassa nurkassa toivoen, ettei kukaan vain näkisi häntä. Toive kuitenkin oli aivan turha, sillä ollessaan jo melkein vaipumaisillaan uneen tai johonkin masennuskoomaan kuuli Hilsemyrsky hiljaisen kuiskauksen jostain lapansa takaa. "Psst, jermu. Et viitsisi hakea metsästä paria tuppoa sirppiluhtasammalta Lumikkotassulle. Se on kuulemma hyvää pöhöttyneiden raajojen hoitoon" Hilsemyrsky tietysti käänsi kummissaan katseensa äänen suuntaan, ja tuli havainneeksi, että hänelle puhuttiin pesän ulkopuolelta sitä suojaavain kasvuston lävitse. "Itse olen allerginen kyseiselle lajille, ja luulen, että kiireinen parantajaoppilas pitäisi viemisistä", jatkoi ääni alkaen selvästi siirtyä kauemmas. "J-ja voit sitten kertoa vielä terveisiä Limarahkalta, salaiselta ihailijalta, tsihihihi" maukaisi ääni vielä hieman kimakammin ja sitten kuului pelkkää tassujen töminää metsänpohjaa vasten, kun puhuja ilmeisesti häippäsi paikalta. Sepä jättikin mietteliään vaikutelman. Hilsemyrsky saattoi juuri ja juuri tietää, minkä näköinen oli sirppiluhtasammal ja mistä sitä saattaisi löytää. Ongelma oli, että hän ei niinkään ollut allerginen sammaleelle kuin kosteudelle. Mitään ei kolli vihannut niin paljon kuin turkkinsa kastumista ja ehkä vielä kastumistakin enemmän pientä ja ärsyttävää kostumista, joka sai hänen ihonsa kutisemaan melkein yhtä paljon kuin kuivuus ellei jopa vähän enemmänkin.

Vaan mikäs siinä auttoi nöyrän Hilsemyrskyn kieltäysiä moisesta tehtävänannosta. Vaikka tuo salaperäinen puhuja olikin kuiskannut, oli tämä kuulostanut ehkä pikkuriikkisen epätoivoiselta. Jostain syystä tehtävänanto tuntui tärkeältä, ja toisaalta, jos se oli kerran parantajaoppilaan tehtävänanto, niin silloinhan Hilsemyrsky voisi hyvillä omillatunnoin lähteä sitä suorittamaan ja täten säästyä kiusallisen sosiaalisilta partiointiretkiltä. Kolli asteli rauhaisasti soturien pesän suuaukolle ja tuli siinä samalla todenneeksi itselleen, että eihän hän oikeastaan yksin selviäisi tästäkään hommasta, sillä kuten mainittua, ei häntä yhtään kiinnostanut mikään sammaleiden noukkiminen. Hänellä oli kuitenkin siinä mielessä pieni harvinainen etulyöntiasema, että hän saattoi nyt itse valita seuralaisensa, jos vain olisi kyllin rohkea avaamaan suunsa jonkun toisen kissan edessä. Mikä dilemma. Jos hän seisoisi siinä kauankin näyttäen joutilaalta ja laisislmäiseltä idiootilta, joku varmasti tulisi kysymään häntä johonkin kammottavaan partioon, josta hän ei sitten enää voisi kieltäysiä, eikä hän oikein voisi selitellä tätä kummallista epävirallista tehtävänantoakaan, koska eihän hän edes tiennyt, kuka sen oli antanut. Tai no olihan tyyppi esittäytynyt Limarahkaksi, muttei Hilsemyrskyllä ollut aavistustakaan, kuka se semmoinen Limarahka oikein oli. Saattoi ihan hyvin olla meriklaanilainenkin, sillä Hilsemyrsky tunsi klaanilaisensa erittäin huonosti, kun ei kerran ollut tekemisissä juuri koskaan kenenkään kanssa. Kollin veti suorastaan veteläksi tuo hänen tilanteensa. Hänellä nimittäin harvoin oli semmoisia tilanteita, joissa hän itse saattoi valita jotain. Hän oli vain tottunut kulkemaan pyristelemättä annettujen ohjeiden mukaan, koska hänen mielestään hän itse oli aivan liian kelvoton ja surkea olento tekemään mitään päätöksiä, ja kenen tahansa muun tekemät päätökset olivat aina hänen tekemiään parempia. Ongelma oli lähes ylitsepääsemätön ja Hilsemyrsky oli jo aivan luovuttamaisillaan ja palaamaisillaan takaisin kyhjöttämään pesäänsä, jossa hän olisi voinut toivoa nukahtavansa ikiaikaiseen uneen, mutta sattuipa niin, että hänen silmänsä osuivat tuohon valkeaan itseään pesevään naaraaseen, Joutsensiipeen. Hilsemyrskyllä ei ollut aavistustakaan, mikä tyypin nimi oli, mutta jostain syystä tuo nuori soturi huokui juuri sellaista auraa, että tätä voisi olla suhteellisen helppo lähestyä. Hilsemyrsky teki päätöksensä sen kummempia harkitsematta nopean intuition varassa, mikä oli hänelle erittäin harvinaista. Hän koikkelehti kömpelösti tuon naaraan luokse ja maukui ääni änkyttäen ja väristen, niin että sanoista oli melkeinpä hankala saada selvää: "Öh, t-tuota, tahtoisiko ar-von ne-neiti lähteä k-kanssani hakemaan s-s-sirppiluhtasam-sam-sammalia?"

_________________
Kaksijalat=tyhmiä. Siksi ajoinkin kerran semmoista tornia päin. Ó.Ó
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://runningvegetableoil.deviantart.com/
Koivu
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1501
Join date : 27.11.2014
Paikkakunta : korvatunturi

ViestiAihe: Vs: Joutsensiipi leirissä   Su Marras 30, 2014 5:44 am

Joutsensiipi suki ahkerasti itseään. Hänen luokseen tassutteli hieman ujosti eräs kolli.
"Öh, t-tuota, tahtoisiko ar-von ne-neiti lähteä k-kanssani hakemaan s-s-sirppiluhtasam-sam-sammalia?" kolli kysyi.

"Oikein mielelläni" Joutsensiipi maukui iloisena saadessaan seuraa. Hän nousi ylös ja katseli hieman kollia joka oli tullut hänen luokseen. "Minun nimeni on Joutsensiipi" naaras sanoi vielä kollille.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
BraambliPaathi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1307
Join date : 02.07.2012
Ikä : 83
Paikkakunta : Afroditen saari

ViestiAihe: Vs: Joutsensiipi leirissä   Ma Joulu 01, 2014 1:22 pm

//Sinun ei tarvitse kopioida vastapelaajan hahmon vuorosanoja kertoessasi tapahtumia oman hahmosi näkökulmasta, ellet aivan välttämättä tahdo.//

Melkeinpä heti lähestyttyään naarasta ja sanottuaan epämääräisen tervehdysvajaan ensirepliikkinsä katui Hilsemyrsky tekoaan kuin nyt kaikkia maailman syntejä yhteensä olisi kerralla tehnyt ja katunut. Hän olisi voinut antaa vaikka vasemman tai oikean tai molemmatkin etu- tai takakäpälänsä, jos vain olisi saanut olla sillä hetkellä missä tahansa muualla, sillä niin kovasti kihelmöi ja kirvelsi tuo kuumoittava sosiaalinen paine, joka kihosi toisen kissan kohtaamisesta. Kaiken lisäksihän Hilsemyrsky vielä oli aloittanut keskustelun ihan naurettavan töykeästi. Hän ei ollut suonut minkäänlaista tervehdystä toiselle ja oli vain suoraan aloittanut käskyttämällä tätä mukaansa kuin mikäkin sairas orjapiiskuri ja maailman omistaja. Asiahan oli aivan päin vastoin. Kaikkien muidenhan olisi pitänyt käskyttää Hilsemyrskyä ja potkia tätä samalla päähän ja minne tahansa muualle ruumiiseen, vaikka vähän ruoskiakin siinä sivussa, mutta nyt hän oli kääntänyt roolit aivan päälaelleen niinkuin nyt vain hänen kaltaisensa tunareiden tampio ja ideuuttien epäpyhä keisari saattaa. Hänet olisi kertakaikkiaan pitänyt heittää rotkosta alas räsyisensä romuna sillä silmäyksellä, kun hän oli moisia töppäilyjä mennyt tekemään vaan minkäs sitä nyt enää asialle mahtoi. Ei näkynyt innolla toimeensa käyvää pyöveliä missään, joten ei kai auttanut kuin kärsiä se loputon sosiaalinen häpeä, mikä tästä hänen barbaarillisesta väliintulostaan seuraisi. Kaipa se olisi hänen osansa vain ottaa ansaittu kärsimyksensä vastaan ja seistä siinä jäykkänä tuijottelemassa vuoroin varpaitaan ja vuoroin pilviä. Hänen kielenkantimensa olivat kerraassaan niin lukossa, ettei hän edes kyennyt kuvittelemaan minkään säälittävän anteeksipyynnön sopertamista tai mitään muutakaan vastaavaa tilanteenliennytystä. Hän saattoi vain yhä lasisemmiksi käyvin silmin siinä odotella mykkänä ja sen näköisenä, ettei hän mitään olisi missään vaiheessa sanonutkaan vaan tullut vain siihen patsastelemaan ja kuulemaan viimeistä tuomiotaan.

Onneksi sentään tuo nuori naaras näytti taitavan sosiaalisen kanssakäymisen hieman paremmin. Tai tiedä sitten, mikä onni oikein oli kyseessä. Hilsemyrskylle nimittäin kyllä olisi passannut, jos he vain molemmat olisivat jääneet siihen tuijottelemaan ei mitään siihen asti, kunnes jommalla kummalla olisi tullut nälkä tai väsy tai joku muu, jonka tekosyin olisi voinut vain vähin äänin poistua paikalta. Oikeastaan sellainen vaihtoehto olisi ollut kollin unelma, mutta kuten mainittua, täytyi hänen nyt kestää typeryytensä rangaistus. Ainakin noin päällisin puolin ei vaikuttanut Joutsensiiveksi esittäytynyt naaras ensinkään vihaiselta. Oikeastaan tuo innostus ja iloisuus tuntui Hilsemyrskystä melkeinpä epäilyttävältä. Hän oli niin kovin tottunut elämässään sellaiseen, että joku esitti aluksi miellyttävää, mutta sitten heittikin vain jotain kylmää herjaa ja lähti ivaten pois. Hän oli kokenut semmoista niin paljon, että se tuntui hänen mielestään yleensä tällaisissa kanssakäyntitilanteissa huomattavasti mieluisammalta vaihtoehdolta kuin tavalliseeen keskusteluun ryhtyminen. Siispä kolli nytkin vain odotti, että Joutsensiipi olisi sanonut jotain todella ilkeää ja lähtenyt nauraen pois. Hän suorastaan toivoi sitä. Hän todella toivoi, että tämä karmivan kiusallinen tilanne olisi loppunut siihen paikkaan ja hän olisi vain saanut jonkun terävän iskun naaraan sanan säilästä, joka tuskin olisi läheskään niin terävä kuin mitä hänen parkkiintunut nahkansa oli saanut historiansa aikana maistaa. Yksikään solvaus ei tuntuisi yhtään miltään sen rinnalla, että saisi jäädä omaan rauhaansa ja palata soturein pesään hukkumaan melankolisiin aatoksiinsa. Lohdutusta ei kuitenkaan ollut luvassa. Joutsensiipi aivan ilmeisesti odotti vastausta ja vieläpä kaiken lisäksi suuntaili erinäisiä katseita kohti Hilsemyrskyä. Ei tarvinnut olla mikään erikoissilmäinen telepaatikkofriikki saadakseen katseen tuntumaan Hilsemyrskyn nahassa pistelevältä kuin lasersäteiden myrsky. Kolli käänsi torjuvasti päätään ja yritti keskittää oman katseensa jonnekin mahdollisimman kauas Joutsensiivestä. Oikeastaan hän huomasi, että kaikkein vähiten tuskaisaa oli olla silmät kiinni, joten hän käänsi naaraasta pois päin suljetut luomensa ja yritti ehkä salaa kerätä itseään. Hänen olisi pakko sanoa jotain, sillä muutenhan hän loukkaisi hyväntahtoiselta vaikuttavaa Joutsensiipeä aivan kestämättömällä tavalla, eikä sellainen missään nimessä voisi käydä päinsä. Hänen olisi kerättävä kaikki voimansa ja pinnisteltävä.

"L-lähdet siis avukseni?" varmistin soturi ensin. Oli helpompi aloittaa toteamalla vain jo jotain itsestäänselvää, vaikkei hän kyllä oikeastaan pitänyt Joutsensiiven innokkuutta ensinkään itsestäänselvänä. Pikemminkin kolli edelleen oletti, että kyseessä oli vain jonkinlainen julma pila, joka laukeaisi kohta esimerkiksi hänen päästettyään suustaan jotain typerää, johon olisi helppo kiusantekomielessä tarttua ja sitten ilkkua oikein lavan takaa. Näistä mietteistä Hilsemyrsky kuitenkin nopeasti havahtui tajuamaan, olihan hän aika terävä tyyppi nimittäin, että omalla esittäytymisellään Joutsensiipi ikään kuin oli haastanut hänet esittäytymään myös. Tai kai se kuului johonkin yleiseen etikettiin tai sen semmoista. Ja olihan Hilsemyrskyllä hieno nimi, joten miksi olla käyttämättä sitä. Se olisi sitä paitsi aika helppo tapa olla vievinään keskustelua eteenpäin ilman sen suurempia ponnisteluja, vaikkakin kolli oli kyllä läpikotaisen tottunut siihenkin, että hänen nimeään aina pilkattiin säälimättä. Siitä huolimatta hän tokaisi aavistuksen verran äskeistä varmemmin: "Hilsemyrsky" onnistumatta kuitenkaan edelleenkään katsomaan toista silmiin tai edes kohti. Ja koska paikoillaanoleminen alkoi toden teolla tuntua hirvittävän tuskaisalta siinä laserkatseen alla, päätti Hilsemyrsky yrittää ottaa itseään niskasta kiinni ja toimia. Hän otti yhden säälittävän raahustavaisen askeleen kohti leirin uloskäyntiä ja etenipä vielä siihen perään toisenkin moisen. "E-eiköhän sitten mennä?" miukui hän hennosti kuin pentu ensimmäisiä sanojaan ja otti sitten vielä kolmannenkin askeleen, mutta totesi, ettei hän kykenisi liikkumaan enää karvan vertaa ennen kuin Joutsensiipi ottaisi johdon. Hän nimittäin ei yksinkertaisesti voinut sietää ajatusta, että hän johdattaisi sirppiluhtasammaleenetsintäpartiota. Hänhän oli kaikista maailman kissoista vähäarvoisin, joten hänen ei vain sopisi missään tilanteessa johdattaa minkäänlaista kissajoukkoa. Hänen ei sopisi olla johtajana edes kastemadoille eikä bakteereille puhumattakaan mistään muista mistä tahansa otuksista. Hän oli koko itse kuvittelemansa biosfäärin hierarkian alin olento.

_________________
Kaksijalat=tyhmiä. Siksi ajoinkin kerran semmoista tornia päin. Ó.Ó
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://runningvegetableoil.deviantart.com/
Koivu
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1501
Join date : 27.11.2014
Paikkakunta : korvatunturi

ViestiAihe: Vs: Joutsensiipi leirissä   Su Joulu 28, 2014 4:27 am

Joutsensiipi huomasi tuon kissan suuren ujouden. Joutsensiipi yritti sen vuoksi olla rauhallinen, sillä ei halunnut kyllin pelkäävän häntä. Kolli varmisti Joutsensiiveltä että hän lähtisi mukaan.
"Joo, mielelläni" Joutsensiipi hymyili ja odotti että kolli sanoisi oman nimensä ja niin hän sanoikin. Hilsemyrskyksi esittäytynyt vikisi hiljaa että mennään. Joutsensiipi hymyili nollille rohkaisevasti.
"Mennään vain" Joutsensiipi lähti hölkkäämään Hilsemyrskyn vierellä.

_________________
Tuliklaanin töpöhäntäinen Kyyhkysiipi
Tuliklaanin auttavainen Lehvälampi
Luopiona päättäväinen Taivassilmä
Tuliklaanin itsenäinen Helmisydän
täällä voit hakea kissoistani seuraa
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
BraambliPaathi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1307
Join date : 02.07.2012
Ikä : 83
Paikkakunta : Afroditen saari

ViestiAihe: Vs: Joutsensiipi leirissä   Ti Joulu 30, 2014 10:20 am

Tuon veikeän ja ehkä hieman epädynaamisehkon kissakaksikon eteneminen Meriklaanin leiristä näytti mitä varmimmin ulkopuolisen silmiin melkomoisen huvittavalta. Hilsemyrskylle, tuolle pinttyneelle hierarkia-ajattelijalle, nimittäin tuotti kerrassaan valtaisia hankaluuksia se, ettei Joutsensiipi näyttänyt ottavan selkeää johtoa. Kenelle tahansa muulle moinen ei tietenkään olisi ollut probleemi eikä mikään, mutta Hilsemyrsky nyt olikin aivan ainutlaatuinen tyyppi tällaisissa asioissa. Joku muu olisi esimerkiksi voinut avata suunsa ja naukua ahdistuksensa syyn ilmoille, mutta tuosta oranssiturkkisesta olmisielusta moinen tuntui erittäin potentiaaliselta loukkaamisen aiheelta. Kyllä, Hilsemyrsky oli aivan varma, että jos hän huomauttaisi Joutsensiivelle heidän välisestään arvoerosta, naaras suuttuisi aivan varmasti kuullessaan Hilsemyrskyn kaltaiselta luuserilta moista opastamista. Se vain ei käynyt. Ei Hilsemyrsky voinut opastaa ketään muita kissoja tekemään asioita soveliaassa järjestyksessä. Hänellä ei vain ollut valtaa siihen. Hänen osansa oli kärsiä ja siitä voidaan olla varmoja, että hän totisesti otti tämänkin kävelyjärjestysasian täydestä syömmestään kärsimisen kannalta. Missään vaiheessa hän ei voinut tassutella niin nopeasti, että olisi mennyt karvanmittaakaan Joutsensiiven edelle. Hän yritti koko ajan pysyä hieman tästä jäljessä, mutta sitten hänelle tuli mieleen, että ehkä olikin naaraan tahto kulkea mahdollisimman tarkkaan samassa linjassa, mikä teki Hilsemyrskyn etenemisestä yhtä tuskaa. Hän ei katsonut ensinkään eteensä vaan vilkuili vain koko ajan vuoroin omiaan ja vuoroin Joutsensiiven karvavarpaita yrittäen pitää omat askeleensa mahdollisimman tarkassa yhteneväisyydessä naaraan askelten kanssa. Se ei ollut mikään kovinkaan helppo tehtävä, varsinkin kun Hilsemyrsky tunsi aina pienen piston syömmehessään, kun hän astui puolikin askelta edelle tai jälkeen. Taaksepäin Joutsensiivestä jääminen ei tosin sattunut ihan niin paljon, koska oli kovin Hilsemyrskyn luonnon mukaista pysyä jäljessä. Eikä hän oikeastaan edes tiennyt, olisiko Joutsensiipi sittenkin tahtonut kulkea edellä, mutta ei ehkä vain pysynyt perässä Hilisemyrskyn liian kovassa vauhdissa. Ja voi sun syötävä nyt, eihän kolli millään voinut hiljentää vauhtia kokeillakseen, koska muutoinhan hän olisi rikkonut rytmin, jota Joutsensiipi ehkä sittenkin tahtoi ylläpitää ja... oi voi voi voi. Hilsemyrsky huomasi ajatustensa käyvän jälleen kerran aivan liian monimutkallisiksi ja umpikujaisiksi pitää kasassa. Eikä hän tietenkään voinut avata suutaan yrittääkseen selvittää ongelmiaan. Se se vasta jos mikä olisi ollut anteeksiantamattoman töykeätä häneltä.

Joutsensiiven mahdollisten motiivien ja mielihalujen miettiminen vei käytännössä kaiken Hilsemyrskyn keskittymisen eikä hän ollenkaan huomannut, että parivaljakko oli jo edennyt jonkin matkaa leirin ulkopuolelle, joskaan ei kyllä kovinkaan pitkälle muille maille. Harmikseen huomasi kolli, että mitä enemmän hän mietti kaikkia mahdollisia Joutsensiiven aivoituksia, sitä enemmän erilaisia vaihtoehtoja vain tulvi hänen päähänsä, niin että hän oli pian aivan sekaisin eikä hänellä ollut enää mitään toivoa yrittää keksiä, mikä hänen toimintansa olisi mahdollisesti ollut kaikkein mieluisinta Joutsensiivelle. Ehkä pitäisi jo yrittää luovuttaa mokoma hölmöily? Tai sitten pitäisi vain voittaa pelkonsa ja kysyä naaraalta suoraan sekä samalla pyydellä kaikin mahdollisin ylisanoin anteeksi ja tehdä selväksi, kuinka onneton surkimus hän, Hilsemyrsky, olikaan ja kuinka riippuvainen hän oli siitä, ettei aiheuttanut kenellekään enempää harmia kuin mitä elloittavalla läsnäolollaan jo valmiiksi aiheutti. Pystyisikö hän siihen? Olisiko hän valmis antamaan olemattoman äänensä raikua ja tuoda julki sanomansa? Kyllä, hänen olisi pakko... mutta ei. Hilsemyrsky muisti juuri tärkeän asian. Joutsensiipihän oli kai suonut hänelle jonkinlaisen hymyntapaisen heidän lähtiessään. Oliko se kenties ollut jonkinlainen viesti? Viesti ottaa rennosti? Viesti siitä, että Hilsemyrskyllä olisi vapaus toteuttaa itseään? Ei, ei se mitään niin ystävällistä voinut olla. Sen oli pakko olla ollut joku ivallinen säälittelyhymy. Tai sitten jotain vielä ilkeämielisempää. Kaiketi Joutsensiipi piti onnetonta klaanitoveriaan niin surkuhupaisana, että hänessä heräsi pelkästään kiusaantunutta huvittuneisuutta tämän seurassa. Voi kuinka kauheata. Hilsemyrsky arveli, ettei Joutsensiiven kaltainen viileä tyyppi tahtonut olla kiusaantuneen huvittunut. Ei hän tietenkään tiennyt, että Joutsensiipi olisi mikään erityisen "viileä tyyppi", mutta sillä lailla hän nyt aavisteli. Se olisi pahin skenaario ja pahin skenaariohan oli aina se, jota Hilsemyrsky katseli, ihan vain varmuuden varalta. Voi tuhat Tähtiklaanin raivonsalamaa, ei tästä nyt tule yhtään mitään, tuumasi Hilsemyrsky itsekseen jo lähellä täydellistä panikoitumista, ja sitten kävi se, mikä oli väistämätöntä: kolli, joka ei vähään aikaan ollut katsellut yhtään eteensä kompastui kiveen ja lensi päistikkaa kanveesiin.

Ja voih! Kaiken lisäksi Hilsemyrsky tajusi siinä naama kosteaan rahkasammaltuppoon uppoutuneena, että hän oli kokonaan unhoittanut retken varsinaisen tarkoituksen. Hänenhän oli pitänyt hakea Limarahkan pyynnöstä sirppiluhtasammalta Lumikkotassulle. Miten hän oli saattanut olla niin itsekeskeisen välinpitämätön, että oli unhoittanut tuon kaikkein tärkeimmän asian. Vasta nyt hän tajusi, että hän oli koko siihen astisen ajan ainoastaan ajatellut omaa etuaan ja pohjimmiltaan omaa mukavuuttaan, joka tosin piili hänen epämukavuudessaan, mutta kuitenkin. Hän oli unhoittanut tehtävänsä klaanin hyväksi ja se oli oikeastaan karmein synti, minkä hän vain saattoi tehdä. Juuri sellainen nilkki hän oli, kerrassaan kelvoton suorittamaan mitään annettuja tehtäviä. Hänet olisi pitänyt alentaa takaisin oppilaaksi ikuisesti siivoamaan klaaninvanhimpien pesiä, mutta senkin hän olisi varmaan tehnyt niin kelvottomasti, että vanhukset olisivat alkaneet valittaa ja mielummin ottaneet huolimattomat ja nurisevat oppilaat tekemään noita puuhista yksinkertaisimpia ja rutiininomaisimpia. Tuo hajamielisistä hajamielisin ja siksi niin kelvoton mihinkään, Hilsemyrsky, muisti vielä siinä melankoliaansa hautautuneena, että hänhän oli seurassa, jota ei oikeastaan edes tuntenut. Minä ihmeen laiskana lepojaakkona Joutsensiipi nyt oikein mahtoi häntä pitää, kun hän sillä lailla oli vain kesken kävelyn kupsahtanut maahan? Jotensakin kankeasti nousi Hilsemyrsky pystyyn ja puisteli turkkiaan väkinäisesti, mikä ei ensinkään riittänyt poistamaan kaikkea siihen tarttunutta kuraa, pieniä roskia ja kosteutta. "Anteeksi", miukui hän painaen päänsä kunnioittavasti. Sitten hän yritti miettiä sirppiluhtasammalta vain tajutakseen, että oli paniikissaan unhoittanut senkin sijainnin. Surullisena hän katsoi punertavaista rahkasammalmätästä, johon oli rönynnyt. Saattoiko hänen muistiinsa edes luottaa? Osaisiko hän edes tunnistaa sirppiluhtasammalta? "Anteeksi, kun olen näin avuton", jatkoi Hilsemyrsky melkein kuiskaten surullinen sinisilmäkatseensa varpaissaan harhaillen, "mutta et sattuisi tietämään sirppiluhtasammalesta tai semmoisen kasvupaikoista jotakin. En... ehkä luota muistiini" Hilsemyrskyä ei ehkä koskaan ollut nolottanut niin paljon kuin sillä hetkellä.

_________________
Kaksijalat=tyhmiä. Siksi ajoinkin kerran semmoista tornia päin. Ó.Ó
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://runningvegetableoil.deviantart.com/
Koivu
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1501
Join date : 27.11.2014
Paikkakunta : korvatunturi

ViestiAihe: Vs: Joutsensiipi leirissä   Pe Huhti 03, 2015 2:18 am

Joutsensiipi oli kövellyt rauhassa Hilsemyrskyn vieressä. Häntä alkoi heiamn hermostuttaa, sillä kolli oli aika hiljainen. Hän käveli ajatuksissaan ja mietti mitähän kolli ajatteli hänestä. Hän oli niin omissa ajatuksissaan että ei edes huomannut aluksi kuin Hilsemyrsky lensi pensaaseen.
"Sattuiko?" Joutsensiipi kysyi hätääntyneenä. 
Hilsemyrskyä näytti nolottavan suunnattomasti pusikkoon kaatuminen. Hilsemyrsky pahoitteli ja pyysi anteeksi kömpelyyttään.
Joutsensiipi hymyili aurinkoisena ja katsoi kollia.
"Tietenkin, ei se minua haittaa" Joutsensiipi sanoi iloisena. 
Hilsemyrsky kysyi sattuisiko hän tietämään missä sammalta olisi. Joutsensiipeäkin alkoi nyt nolottaa
"En tiedä, en yhtään" Joutsensiipi sanoi hieman nolostuneena.

_________________
Tuliklaanin töpöhäntäinen Kyyhkysiipi
Tuliklaanin auttavainen Lehvälampi
Luopiona päättäväinen Taivassilmä
Tuliklaanin itsenäinen Helmisydän
täällä voit hakea kissoistani seuraa
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
BraambliPaathi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1307
Join date : 02.07.2012
Ikä : 83
Paikkakunta : Afroditen saari

ViestiAihe: Vs: Joutsensiipi leirissä   Pe Huhti 03, 2015 12:10 pm

Mahtoiko Joutsensiiven iloisuus olla tarttuvaista sorttia? Sitä oli siinä seurassa mahdoton selvittää, sillä Hilsemyrsky oli kissa, jolla oli kummallinen kyky hylkiä kaikkea mahdollista iloisuutta, niin ettei säteilevinkään aurinkoinen hymy saattanut saada häntä yläkuloiselle mielialalle. Se oli oikea kaiken maallisen ja taivaallisen surkeuden ja melankolian kirous. Sen sijaan nähdessään tuon viehkeän hymyn naaraan kasvoilla alkoi Hilsemyrsky lähinnä tuntea olonsa surkeammaksi, sillä hänestä oli melko kestämätöntä, että Joutsensiipi joutui tuhlailemaan säälistä tuota kaunista ilmettään Hilsemyrskyn kaltaiseen luuseriin, jolle ei olisi pitänyt tuhlata edes silmänräpäytystä. Aivan. Kenenkään ei olisi edes tullut katsoa niin lurjakkeista olentoa päin kuin tuo Meriklaanin ja kaikkien klaanien ja koko maailman arvottomin soturi oli. Puhumattakaan sitten sellaisesta Joutsensiiven hymyn kaltaisesta viehkosta ja arvokkaasta ilmeestä. Se oli kuin maailman suurin epäsuhta Hilsemyrskyn mielestä. Kuin yksi onneton kasvopunkki olisi sanonut kilometrien korkuiselle vuorelle: "Minä kaadan sinut" Paitsi ettei Hilsemyrskystä olisi ollut edes sellaiseen uhoamiseen kuin tuosta kuvitteellisesta kasvopunkista. Totisesti, miksi soturin oli edes täytynyt alun alkaenkaan olla niin ajattelematon, että oli kehdannut edes kuvitella arvoisan klaanitoverinsa ajan tuhlaamista näin kurjasti? Hän ei tiennyt vastausta, eikä lopulta ehkä halunnutkaan tietää.

Taito olla olematta mihinkään tyytyväinen on hankala eikä ehkä kovin tavoiteltu tai mairiteltava taito. Hilsemyrsky oli siinä kuitenkin, taisi olla ainoa asia jossa hän oli, todella taitava. Loogillisestihan olisi voinut kuvitella, että kun Joutsensiiven hymy oli saanut Hilsemyrskyn niin kovin masentumaan, niin tällöin klaanitoverin alakulo olisi voinut saada tuon sotureista onnettomiman paremmalle tuulelle. No, eihän Joutsensiipi nyt suinkaan mihinkään alakuloon ollutkaan vaipunut, mutta äänestään kuultava kevyt nolostuneisuus oli kuitenkin helposti havaittavissa. Ja voi minkälaisen tunteiden myrskyn tuo muuttunut sävy Hilsemyrskyssä saikaan aikaan. Kolli tunsi itsensä aivan sairaalloiseksi törkimykseksi. Sen lisäksi, että hän oli pakottanut Joutsensiiven tuhlaamaan kallista hymyään, oli hän nyt vielä saanut tämän myöntämään heikkoutensakin. EIhän nyt sopinut olettaa, että kenenkään itseään kunnioittavan soturin olisi ollut mukavaa paljastaa tietämättömyytensä ja taitamattomuutensa julkisesti seurassa. Ja siinä Hilsemyrsky vain oli taas pelannut kaiken päin mäntyä ja suorastaan pakottanut Joutsensiiven tuomaan ilmi sen tosiasian, ettei tämäkään tiennyt sirppiluhtasammaleiden kasvupaikoista mitään. Se oli häpeällistä. Hyvin häpeällistä. Ja yksinomaan Hilsemyrskylle tietysti hänen omasta mielestään. Kolli olisi voinut tuhota itsensä siihen paikkaan, jos hänellä vain olisi ollut itsetuhonappi. Vaan kun ei ollut, oli yritettävä keksiä jonkinlainen tapa jatkaa.

Aivan aluksi Hilsemyrsky teki viimein asian, joka hänen olisi pitänyt tehdä jo kauan aikaa sitten. Hänen oli nimittäin omatuntonsa käskemänä aivan pakko tiedottaa Joutsensiivelle siinä välissä: "Sinun ei todellakaan ole pakko tehdä tätä kanssani, jos tuota... et tahdo olla seurassani. Se ei ole mitenkään poikkeuksellista" Vaikka hän olikin antanut Joutsensiivelle luvan (aivan kuin naaras olisi Hilsemyrskyn surkeaa lupaa tarvinut) poistumiseen, ei Hilsemyrskyn tuntenut oloaan erityisen paljon kevyemmäksi. Hänestä tuntui, että Joutsensiipi oli niin jalomielinen, ettei kehtaisi jättää klaanitoveriaan pulaan, vaikka olisi tahtonutkin. Jos Hilsemyrsky taas olisi käynyt inttämään asiasta, olisi hän vaikuttanut epäkohteliaalta ja siltä ettei olisi kunnioittanut klaanitoverinsa itsenäistä päätöstä. Sosiaaliset tilanteet olivat juuri sellaisia. Niistä ei koskaan saanut mitään tolkkua ja yleensä kaikki vaihtoehdot, mitä sitten ikinä tekikin, osoittauivat vain toinen toistaan kamalemmiksi. Se uuvutti Hilsemyrskyä kovin. Ei kuitenkaan ollut mitään saumaa uupua, kun oli tärkeä tehtävä toimitettavana. Sanaakaan virkkamatta lähti kolli raahustamaan johonkin suuntaan lävitse metsäisen maiseman, jota täplittivät siellä täällä rauhoittavat pensasaukiot. Siitä hän oli varma, että jossain siellä metsässä olisi sirppiluhtasammalen pitänyt kasvaa. Eivätkös sammalet yleensä pitäneet kosteudesta? Mahtaisikohan joen rannalla tärpätä? Hilsemyrsky oli yllättynyt, että hänen kumeaan päähänsä oli saattanut pälkähtää sellainen ajatus, joka tuntui jopa hänen itsensä mielestä järkeenkäyvältä. Hän muisti monesti jokien rannoilla kävellessään nähneensä siellä paljon erilaisia sammalia. Olisi siis ehkä hyvä ottaa suunta lähimmälle joelle, joka koukkasi metsän lävitse Jokilaaksoon. Sentään kaikesta kurjuudestaan huolimatta tunsi Hilsemyrsky leirinsä maat hyvin. Hän otti suunnaksi joen, mutta ei edelleenkään uskaltanut sanoa mitään. Joutsensiipi joko tunnistaisi reitin tai sitten ei.

_________________
Kaksijalat=tyhmiä. Siksi ajoinkin kerran semmoista tornia päin. Ó.Ó
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://runningvegetableoil.deviantart.com/
Koivu
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1501
Join date : 27.11.2014
Paikkakunta : korvatunturi

ViestiAihe: Vs: Joutsensiipi leirissä   Ma Huhti 20, 2015 10:14 am

Joutsensiiven epävarmuus kasvoi entisestään ja se tuntui tarttuvan Hilsemyrskystä. Joutsen siipi alkoi tuntea olonsa vaivautuneeksi. Hän ei tiennyt mikä tuota kissaa vaivasi vai oliko hän vain yksinkertaisen ujo.
Pian kolli jo sanoi ettei tämän Joutsensiiven tarvitsisi tehdä tätä hänen kanssaan.

Joutsensiivestä alkoi tuntua että tuo kolli ei edes oikeastaan halunnut olla hänen kanssaan.
"No tuota, riippuu haluatko minut mukaan vai et?" Joutsensiipi vastasi.
Hän ei tuntenut enää olevansa luonteva vaan enemmänkin vaivaantunut. Hänestä oli vaikea kommunikoida tuon kissan kanssa.

_________________
Tuliklaanin töpöhäntäinen Kyyhkysiipi
Tuliklaanin auttavainen Lehvälampi
Luopiona päättäväinen Taivassilmä
Tuliklaanin itsenäinen Helmisydän
täällä voit hakea kissoistani seuraa
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
BraambliPaathi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1307
Join date : 02.07.2012
Ikä : 83
Paikkakunta : Afroditen saari

ViestiAihe: Vs: Joutsensiipi leirissä   Ma Huhti 20, 2015 3:27 pm

Siinäpä sitä olikin ollut arkaan paikkaan osuva kysymys. Joutsensiipi oli huomaamattaan päässyt juuri kaikkien Hilsemyrskyn sisäisien ongelmien alkulähteelle. Tietyssä mielessä kolli halusi olla vain ja ainoastaan yksin, sehän oli selvä. Hän oli mielestään niin kelvotonta seuraa kenelle tahansa, ettei hän mitenkään voinut tahtoa kenenkään tuhlaavan elämäänsä seurassaan. Sehän olisi ollut kovin rietasta ja kaiken hyvän maun vastaista. Mutta sitten toisaalta ei Hilsemyrsky mitenkään olisi voinut sanoa, että ei olisi tahtonut Joutsensiipeä seurakseen. Se olisi ensinnäkin ollut Joutsensiipeä kohtaan hyvin karkeata käytöstä. Naarashan olisi kuvitellut, että Hilsemyrskyn mielestä tässä oli jotain vikaa. Sellaista se oli. Jos joku kissa sanoi toiselle "En halua olla kanssasi", niin silloinhan sitä toinen aivan väistämättä uskoi, että varmasti seurastakieltäysijällä oli jokin syvempi syy. Niin olisi tietysti ollut Hilsemyrskylläkin, mutta ei hän olisi oikein osannut sitä selittää. En halua sinua mukaani, koska seurani ei ole hyväksi sinulle. Ei niin naurettavaa selitystä kukaan ottaisi vakavissaan. Se kuulostaisi pelkältä surkealta valhettelulta. Ongelmaa tuli tarkastella myös syvällisemmältä tasolta. Ei samaan klaaniin kuuluvien kissojen sopinut olla nihkeitä toisilleen. Klaanielämähän perustui nimenomaan yhteistyöhön. Jos kieltäytyi yhteistyöstä ja halusi vain vetäytyä omiin oloihinsa ja tehdä kaiken itse, heikensi käytännössä klaanin yhteishenkeä ja voimavaroja. Sellainenkin näkökulma oli huomoitava. Siispä Hilsemyrskyn olisi ollut melkein kuin pakko vastata Joutsensiiven kysymykseen myöntävästi, mutta sitten toisaalta taas hän ei millään hennonnut sanoa sitä ääneen, koska silloinhan olisi vaikuttanut siltä kuin hän olisi pitänyt itseään hyvänä seurana, mikä taas oli niin kaukana totuudesta kuin vain suinkin mikään saattoi olla.

Eri vaihtoehdot pomppivat kuvitteellisten vaa'ankuppien välillä kuin vieteröityinä. Ne raastoivat Hilsemyrskyä vuoroin kumpaankin suuntaan. Hän ei yksinkertaisesti voinut vastata Joutsensiiven kysymykseen mitenkään. Molempiin vaihtoehtoihin sisältyi paradoksi, jota ei voinut kuvata. Kumpikaan vaihtoehto ei ollut toista parempi. Molemmat olivat hyviä, mutta toisaalta molemmat taas olivat katastrofaalisen huonoja. Lopputulosta ei siltikään voinut kuitata sanomalla sitä vain merkityksettömäksi nollaksi. Hilsemyrsky, joka oli kääntynyt katsomaan Joutsensiipeä silmiin, tunsi melkein räjähtävänsä sisäisesti. Hänen huulensa väpättivät ja silmiinsä alkoi kihota kosteus. Sitten hän teki ainoan asian, mitä siinä tilanteessa saattoi: käänsi selkänsä ja lähti vallan hirmuista vauhtia juoksemaan metsään pitäen alkuperäisen kurssinsa kohti jokea. Eikä Hilsemyrsky ollut ollenkaan kehno juoksija. Hän oli kaikesta aneemisuudestaan huolimatta melko kovakuntoinen ja jäntevä kissa. Kun hän halusi juosta kovaa, niin hän kyllä juoksi myös melko kovaa kuin pillastunut jänis konsanaan. Ja kun hänen silmistään pirskoili kyynelkarpaloita kuin pienistä vesiputouksista, ei hänen ollut ollenkaan helppo nähdä eteensä. Hän harppasi vahingossa pahaa-aavistamattoman siilen päälle. ”AAAAIIIIAAAAAAARRRGGGHHH!” kantautui säikähtänyt kivunhuuto halki metsien, mutta Hilsemyrskypä ei siitä pysähtynyt. Hänen takajalkojensa polkuanturat valuivat maastoon verta hänen juostessaan, mutta moinen ei häntä kiinnostanut. Kipu antoi lähinnä vain voimaa jatkaa eteenpäin.

Pysäyttämättömän soturin suuntana ollut joki tuli sitä vauhtia vastaan nopeammin kuin olisi voinut kuvitellakaan. Hilsemyrsky vihasi vettä jopa niin paljon, ettei sillä kertaa edes tahtonut rangaista itseään pulahtamalla siihen. Eihän hänellä varsinaisesti ollu edes siinä tilanteessa mitään erityistä syytä rangaista itseään. Paitsi ehkä se, että hän oli kelvottomasti jättänyt vastaamatta Joutsensiiven tärkeään kysymykseen kuin mikäkin raukka. Kolli ei kuitenkaan pitänyt sitä vesikylvyn arvoisena rikoksena. Harmi vain, että hänen huima juoksuvauhtinsa ei ollutkaan niin helposti pysäytettävissä. Soturi yritti pistää niin sanotusti jarrut pohjaan, mutta kompastuikin kiveen ja lensi kolmoiskuperkeikan joen rantaan, niin että päätyi maahan selälleen vartalonsa takapää veteen huljumaan. Viileä vesi kirpaisi siilinpiikkien aiheuttamissa haavoissa takajaloissa, mutta toisaalta se myös pitemmän päälle turrutti kipua, minkä takia Hilsemyrsky ei jaksanut siitä heti nousta. Pemppunsa kylvettely oli oikeastaan ihan mukavaa, vaikka veden kosketus kyllä olikin aika ällöä. Sellaisen pikaisen sprinttiurheilun jälkeen se kuitenkin tuntui jopa vähän rauhoittavalta. Hilsemyrsky huohotti kaiken muun hetkeksi unhoittaneena eikä ollenkaan tajunnut makaavansa joen rannassa kasvavan valtaisan sirppiluhtasammalmättään päällä.

_________________
Kaksijalat=tyhmiä. Siksi ajoinkin kerran semmoista tornia päin. Ó.Ó
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://runningvegetableoil.deviantart.com/
Koivu
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1501
Join date : 27.11.2014
Paikkakunta : korvatunturi

ViestiAihe: Vs: Joutsensiipi leirissä   Ma Huhti 20, 2015 10:46 pm

Joutsensiipi tunsi olonsa vaivautuneeksi. Yhtäkkiä kolli lähti juoksemaan pois päin kovaa vauhtia.
"Tuo taitaa tarkoittaa ei" Joutsensiipi mietti.
Samassa metsästä kuului tuskanhuuto.
"Oh tuota, sattuiko sinuun?" Joutsensiipi kysyi, mutta tiesi ettei Hilsemyrsky mitenkään kuulisi sitä.

Joutsensiipi ymmärsi että Hilsemyrsky olisi mieluummin yksikseen ja Joutsensiipi lähti kävelemään leirin suuntaan.

//tää kai nyt loppu, kiitos peli seurasta :)

_________________
Tuliklaanin töpöhäntäinen Kyyhkysiipi
Tuliklaanin auttavainen Lehvälampi
Luopiona päättäväinen Taivassilmä
Tuliklaanin itsenäinen Helmisydän
täällä voit hakea kissoistani seuraa
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
BraambliPaathi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1307
Join date : 02.07.2012
Ikä : 83
Paikkakunta : Afroditen saari

ViestiAihe: Vs: Joutsensiipi leirissä   Ti Huhti 21, 2015 3:49 am

Myöhäisen syksyn vesi oli pitemmän päälle aika kylmää. Sen lisäksi, että normaalisti vesi tuntui aina tunkeutuvan pienimpinäkin pisaroina Hilsemyrskyn ohuen turkin lävitse iholle tuntui tuo kylmä ja vuolaana virtaava vesi tunkeutuvan jopa kollin ihon lävitse aina luuytimiin asti. Siksi siinä puolikylvyssä ei voinut viihtyä kovinkaan kauaa, vaikka viihtymättömyyttähän Hilsemyrsky toki normaalisti itselleen etsi. Jostain syystä hän kuitenkin tunsi olonsa juuri sillä hetkellä aika puhdistuneeksi, niin ettei hänellä ollut mitenkään erityistä tarvetta tuottaa itselleen kärsimystä. Ehkä hän oli vain aivan luonnollisesti väsynyt hirmuisesta pikaspurtistaan ja raskas fyysillinen suoritus oli saanut hänen ajatuksensa harhautumaan muille maille. Oikeastaan hänen ajatuksensa harvoin olivat niin miellyttävän tyhjät. Hän huomasi, että siinä oli käynnissä harvinainen hetki, jolloin hän ei ajatellut maailman tuskallisuutta ja kärsimystä. Siinä tunteessa oli yllättävän hauska velloa, mutta tottahan kaikki kaunis on aina luotu loppumaan. Kylmästä kaliseva Hilsemyrsky könysi itsensä pystyyn ja ravisteli puoliksi kastuneen turkkinsa kuivaksi. Hän tähysti metsikköön, josta oli rynnännyt ja kuulosteli tarkkaan korvillaan. Joutsensiipi ei vaikuttanut olevan enää tulossa. Hyvä niin. Oikeastaan tätähän Hilsemyrsky oli juuri tavoitellutkin: Joutsensiipi oli itse saanut tehdä oman valintansa, eikä tuota valintaa käynyt moittiminen. Sitä täytyi kunnioittaa, ja niin oli hyvä. Hilsemyrsky huokaisi helpottuneena. Tuntui kuin päivä olisi ollut paljon pitempi ja koettelemuksien täyteisempi kuin se ehkä todellisuudessa oli ollutkaan. Sellaiset uuvuttavat päivät olivat tosin Hilsemyrskylle melko tavanomaisia. Hän oli tottunut niihin.

Itse asiassa tyhjäpäistävän sielunpuhdistuskokemuksen saanut Hilsemyrsky oli melkein jo unhoittanut varsinaisen tehtävänsä ja oli aikeissa lähteä kokonaan pois paikalta. Hänen väsymyksestä hieman heikot ja pärisevät jalkansa kuitenkin pettivät hänen allaan hänen kompastuessaan samaan kiveen, johon hän oli komeasti rönynnyt jo tullessaan. Soturin naama painautui pehmeään sammaleeseen hänen lentäessään nenälleen kanveesiin, ja sitten hän tajusi oikealla kauhistuksen ryöpyllä, minkä asian oli meinannut unhoittaa. Hän nousi köykäisesti istualleen ja raapaisi kynnellään maata peittävää kasvustoa. ”Sirppiluhtasammalta”, huokaisi Hilsemyrsky hämmentyneenä pyöritellen tuppoa suurta taitavuutta osoittaen kynsiensä välissä. Tunnelma oli jotenkin erittäin hämmentynyt. Se johtuni siitä, että Hilsemyrskyä oli kohdannut varsinainen onnenpotku. Ja tapahtuiko sellaisia usein? No ei todellakaan tapahtunut, ei miltei koskaan. Soturi oli aivan hepnaadilla lyöty, ja tovi hänellä menikin vain sellaiseen outoon toljotteluun. Sitten hän kuitenkin muistaessaan, että oli päätynyt suorittamaan lopulta tehtäväänsä yksin, alkoi kerätä sammalta niin paljon kun nyt sai mukaansa ja valmistautui sitten kääntymään takaisin kohti leiriä. Niin, Lumikkotassullehan hänen täytyi tämä tavara viedä ja jotenkin saattaa mukaan terveiset soturilta nimeltä Limarahka. Mitenköhän sekin selittely oikein onnistuisi. No jaa, Hilsemyrskyn mieliala oli yllättävän huoleton. Vaikka kohtaaminen parantajaoppilaan kanssa ahdisti häntä jo valmiiksi, tuntui hänestä, että ehkä hän voisi jopa kyetä Limarahkan viestiä lausuessaan olemaan jotenkin luonteva. Ja onnistuisi tai ei, niin sellainen hän nyt vain oli ja sellaisena hänen oli pysyminen. Auttoiko sitä valittaa? Se oli aika uusi ja outo ajatus Hilsemyrskylle. Hän punnitsi sitä mielessään kävellessään takaisin kohti Meriklaanin kotoisaa leiriä. Hän ounasteli vahvasti, että tuo yllättävä pieni positiivisuus oli vain jonkinlainen nopeasti ohitse menevä mielenhäiriö, mutta sellaisena se oli ihan hauska ja piristävä. Hilsemyrsky käänsi katseensa poikkeuksellisesti eteensä, jotta osaisi kävellessään väistää pusikot, puut, kivet ja kävyt. Ken tietää, ehkä palanen Joutsensiiven säteilevää pirteyttä oli sittenkin tarttunut muutaman hiukkasen mitassa melankoliseen Hilsemyrskyyn?

//Joo, kiitti//

_________________
Kaksijalat=tyhmiä. Siksi ajoinkin kerran semmoista tornia päin. Ó.Ó
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://runningvegetableoil.deviantart.com/
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Joutsensiipi leirissä   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Joutsensiipi leirissä
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
Nelituuli :: Meriklaanin alueet :: Leiri-
Siirry: