Villeintä verbaaliviiksien väpätystä
 
PääsivuPääsivu  KalenteriKalenteri  FAQFAQ  HakuHaku  KäyttäjälistaKäyttäjälista  KäyttäjäryhmätKäyttäjäryhmät  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 Suuret mahdollisuudet

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
Siirry sivulle : 1, 2  Seuraava
KirjoittajaViesti
Sopuli
Kuningatar
avatar

Viestien lukumäärä : 694
Join date : 10.12.2012
Ikä : 18
Paikkakunta : Ahomäki

ViestiAihe: Suuret mahdollisuudet   La Toukokuu 03, 2014 8:53 am

// Kkurakur ja Seeprahyppijä, teidän vuoronne :)

Sinitaivas

Oli hyvinkin poikkeuksellisen lämmin kevätpäivä, vailla huolen huolta ja tuulenpihaustakaan. Niinpä eräs kissa kulki eteenpäin äärimmäisen rennoin askelin, joiden svengaava tahti oli saanut kahden jalkaparin omistajan varsin uneliaaksi ja mietteisiinsä valahtamaan.

Ja niinpä neitonen oli kulkemassa iltapäiväauringossa Saarnimetsässä, tietoisesti klaaninsa reviirin ulkopuolella, Saarnimetsän kätköissä. Arpineito heilutteli iloisesti häntäänsä ja välillä jopa korviaan, miettien miten kauas mahtoikaan olla kykeneväinen ajan suhteen kulkemaan. Mutta kun ajatusta välimatkasta reviirin ja olinpaikan suhteen ei ollut, piti vain luottaa vaistoihinsa. Ja vaistot eivät sillä hetkellä toki sanoneet mitään. Ja niin neiti oli päätynyt Joen rantaan, johon istahti ja nielaisi, sillä kuivin kintuin hän ei yli pääsisi. Ellei etsisi ylityspaikkaa eikä sellaista hän tohtinut sillä hetkellä tehdäkään.

_________________
Matkalla Sopulilandiaan luopio Qanriele, Yöklaanin ärhäkkä Aarnivalkea sekä Valoklaanin kaksi urpoa Sinitaivas ja Sateensielu. Nauttikaa. Avatarin kissakuva by Kkurakur, muokkaus by Sopuli
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://www.ilvesklaani.suntuubi.com
Kkurakur
Parantaja
avatar

Viestien lukumäärä : 726
Join date : 19.10.2013

ViestiAihe: Vs: Suuret mahdollisuudet   La Toukokuu 03, 2014 11:57 am

Eräs toinenkin kissankoltiainen, tai oikeastaan jo koltiaisiän aikapäiviä sitten ohittanut kolli kulki pitkin maita ja mantuja, tavoitteenaan olla löytämättä oikeastaan yhtään mitään. Seeprahyppijä, joksika tätä vaeltelevaa elämänmuotoa klaanissaan kutsuttiin, oli päättänyt lämpimän kevätpäivän kunniaksi lähteä rajapartiointinsa päätteeksi pienelle tassuttelulle. Muiden partiossa olleiden kissan palattua takaisin leiriin oli kolli nääs tuntenut suurta tarvetta virkistää mieltään luonnossa tepastelemalla, mikä yleensä nyt osoittautui virkistävämmäksi asiaksi koko universumissa. Ja ei ollut yllätys, että se tälläkin kertaa sellaiseksi osoittautui - soturi nautti täysin rinnoin saadessaan vaeltaa pitkin kasvavia ruohikkoja ja anturoita raapivia kivikkoja ja unohtaa kaikki maalliset murheensa. Ah ja voih, tällaisia hetkiä olisi tullut jokaisen itseään kunnioittavan klaanikissan kokea velvoitteidensa ulkopuolella!

Kolli huomasi vikkelään, että oli kulunut jo sangen paljon aikaa siitä, kun hän oli lähtenyt liikkeelle. Noh, kiirettähän tässä ei ollut, olihan hän saanut hoidettua jo päivänsä asiat - aamuisella hän oli metsästänyt klaanilleen, kuten kuka tahansa klaanilleen uskollinen soturi ja nyt hieman myöhemmin oli hän osallistunut rajapartioon tarkastamaan Tuliklaanin rajat ja merkitsemään reviiriä. Koko ilta oli siis täten pyhitetty hänen omalle laatuajalleen, eikä kukaan häntä voinut moittia tästä pienestä irtiotosta metsän siimeksessä. Ainoa, mikä hänen matkaansa rajoitti, oli pieni biologinen kello, joka kävi jo soittelemaan - Seeprahyppijän vatsa päästi hienoisen kurinan hänen tassutellessa sammaleeksi vaihtuneella maalla. Alkuun tuo pieni murina ei haitannut kollia laisinkaan, mutta kuljettuaan yhä pidemmälle ja pidemälle alkoi tuo ääni käydä sietämättömäksi. Se kuulosti siltä, kuin tuhatvuotinen tuska oltaisiin puristettu tiiviiksi möykyksi ja pakotettu soturin vatsaan metakkaa pitämään. Rauhaa hakevana sieluna kävi tuo metakka kollille aivan sietämättömäksi, ja hän joutui toteamaan, että taisi olla ruoka-aika.

Ei auttanut muu kuin alkaa etsiä jotakin, mitä pupeltaa. Saalistamisesta ei herra niinkään välittänyt - hän vältteli sitä jonkin verran, pitihän hän saaliseläimiä itseään arvokkaampina, ja hänestä tuntui varsin ikävältä saalistaa ja täten uhrata jokin hieno eliö vain itseään varten. Nyt raidallinen soturi joutui kuitenkin toteamaan, että se taisi olla ainoa vaihtoehto hiljentää hänen kurahteleva vatsansa. Siispä tuumasta toimeen - kolli huokaisi hiljaa ja laskeutui matalaksi. Varjoihin sulautuen, missä hän oli varmasti kaikkien klaanien mestari, lähti hän liikkeelle ilmaa haistellen ja maistellen. Jos nyt edes joku pieneliö löytyisi, tuumi Seeprahyppijä ja eteni varovaisesti sammalisella pedillä.

_________________
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://kurmitsa.deviantart.com
Sopuli
Kuningatar
avatar

Viestien lukumäärä : 694
Join date : 10.12.2012
Ikä : 18
Paikkakunta : Ahomäki

ViestiAihe: Vs: Suuret mahdollisuudet   Su Toukokuu 04, 2014 6:04 am

Sinitaivas

Joen rannassa hilluva neiti oli kuitenkin päättänyt sittenkin kastella kinttunsa lähes paahtavan auringon alla. Neitonen nousi ylös ja kulki eteenpäin, etsien katseellaan varsin matalaa kohtaa. Sellainen löytyikin, siinä kivet tekivät sillan ja sitä kautta pääsi varsin turvallisesti yli. Sen jälkeen neitonen loikki eteenpäin ja hetken aikaa jatkoihin matkailua, kunnes vatsa ilmoitti ruoka-ajasta. Huokaisten naaras etsiskelikin ruokaa hajuaistillaan. Piakkoin jostakin kantautui mehevä tuoksu, jokin lintu se oli. Neitonen lähti hiipimään sen perään. Hän näki sen, valmistautui loikkaan, muttei huomannut jostakin ilmestyvää kissaa. Ruskea arpiposki oli jo ilmassa, kun tajusi asian ja kiljaisi, linnun paetessa. Ja niin painovoimaa rakastaen valoklaanilainen rysähti vieraan tuliklaanilaisen niskaan.

"Apuaaah!" neito huusi ennen rysähdystä ja nousi nopeasti ylös, pelästyen ja painautuen maahan peloissaan hännänmitan päässä toisesta.
"Kuka sinä olet ja mitä teet täällä juuri tähän aikaan kun minäkin olen täällä?" valoklaanilainen kyseli äärimmäisen nopeasti vieläkin järkyttyneneä tilanteesta.

_________________
Matkalla Sopulilandiaan luopio Qanriele, Yöklaanin ärhäkkä Aarnivalkea sekä Valoklaanin kaksi urpoa Sinitaivas ja Sateensielu. Nauttikaa. Avatarin kissakuva by Kkurakur, muokkaus by Sopuli
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://www.ilvesklaani.suntuubi.com
Kkurakur
Parantaja
avatar

Viestien lukumäärä : 726
Join date : 19.10.2013

ViestiAihe: Vs: Suuret mahdollisuudet   Su Toukokuu 04, 2014 9:38 am

Nyt oli otettava kaikki vaistonsa käyttöön. Hetken verran pidätti Seeprahyppijä hengitystään ja pysähtyi varjoihin kuuntelemaan luontoa tarkemmin kuin lintubongari katselee näkemänsä linnun tuntomerkkejä. Hievahtamatta kolli seisoi ja yritti aistia likellä liikkuvia veitikoita kaikilla aisteillansa: korvat yrittivät vastaanottaa pienimmänkin ilmassa tapahtuvan ääniaallon, silmät koettivat tarkentaa kauimmaisenkin heinänkorren taa, nenä yritti saavuttaa jokaisen ilmassa leijuvan aromin, tassut koettivat tuntea maan pienimmänkin värähtelyn ja suu yritti tukea hajuaistia makustelemalla ilman tuoksuja. Kun raidallinen kolli oli jöpöttänyt siinä puun varjonsa aikansa, avasi hän silmiään vieläkin suuremmiksi. Hän kuuli jotain!

Kuin karvainen sukkula lähti hän etenemään puiden varjoja pitkin hiipien. Hänen etenemisvauhtinsa oli kaikessa sulavuudessaan ninjatkin kadehtimaan laittava ja hiljaisuudessaan kaikkien saalistajien tavoite. Siinä vinhaan ja äärimmäisen hiljaa edetessään tunsi soturi lähestyvänsä kohdetta - kohde oli luoteessa, päätteli hän viiksikarvojensa väpätyksen perusteella. Sinne siis, kohti päämäärää, rohkeasti vain! Kiihdyttäen vauhtiaan eteni senioreista mystisin varjoissaan ilmeettömämpänä kuin aikoihin. Tällainen totinen tositoimi veti hänet kuonoltaan niin vakavaksi, että pienet pennut varmasti olisivat nähneet siitä ilmeestä painajaisia koko loppuikänsä. Mutta pienten pentujen onneksi he eivät olleet näkemässä tätä päättäväistä etenemistä kohti saalista.

Nyt oltiin jo niin lähellä, että Seeprahyppijä kykeni määrittämään kohteensa. Se oli mustarastas levottoman maan tärähtelyn perusteella ja pieni ja jokseenkin haikea viserrys varmisti kollin havainnon - mikään muu lintu ei uivertanut tuolla tavalla, kuin mustarastas. Eikä Seeprahyppijän lintutuntemusta ollut syytä epäillä - hän jos kuka tunsi eri linnut, mistä kolli itse oli aika ylpeä. Kukaan ei pärjäisi hänelle tunnistuskisassa, se oli saletti. Noh, takaisin itse tilanteeseen. Kohde oli niin lähellä, että Seeprahyppijän oli pysähdyttävä hetkeksi aloilleen. Hänen tuli määrittää tarkkaan äänien perusteella, missä tuo rastas sijaitsi - oli ensisijaisen tärkeää, ettei kolli rynnännyt suin päin esiin piilostaan. Herra kuitenkin sattui omaamaan ehkä surkeimman onnen koskaan, eikä hänelle siis suotu aikaa jäädä analysoimaan tilannetta, kun hänen selkäänsä mätkähti jotain… Jotain… Kissaisaa?

"Yhm", kolli päästi hiljaisen hymähdyksen säikähtäessään taivaalta pudonnutta kissaa, mutta hänen kuonollaan oli yhä se mitäänsanomaton ilme, eikä hänestä pystynyt ulkoa päin sanomaan, oliko hän oikeastaan säikähtänyt laisinkaan vai eikö. Sisältä pain Seeprahyppijä oli kuitenkin hiukan suunniltaan, ja häneltä kesti oma aikansa saada itsensä kokoon - harvoin sitä niskaan tupsahteli mitään sekopäisiä kissoja. Saatuaan sataa ja tuhatta lyövän pulssinsa hiukan rauhoitettua hieman matillisemmaksi alkoi kolli tarkkailla tätä maahan käpertynyttä kissaa. Erikoisen näköinen naaraskissa kaikissa arvissaan, pani hän huomiolle. "Putosit taivaalta", sai kolli viimein kakistetuksi järkytykseltään. Hän ei ollut noteerannut, että naaras oli kysynyt häneltä jotain - niin suunniltaan Seeprahyppijä vielä oli.

_________________
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://kurmitsa.deviantart.com
Sopuli
Kuningatar
avatar

Viestien lukumäärä : 694
Join date : 10.12.2012
Ikä : 18
Paikkakunta : Ahomäki

ViestiAihe: Vs: Suuret mahdollisuudet   Su Toukokuu 04, 2014 8:47 pm

Sinitaivas

Ruskeaharmaa kissaneiti tipahti toisen päälle kuin taivaalta vain ja aiheutti uhrissaan vain hiljaisen hymähdyksen, kun taas hän itse oli ollut kamalan äänekäs. Nolostuneena tapahtuneen laidasta, valoklaanilainen vetäytyi kauemmas tarkkailemaan tilannetta ja näki varsin neutraalin ilmeen kissalla, joka oli yhtälailla sekoitus tummaa että vaaleaa. Toinen ei edes vaikuttanut pelästyneen, joten Sinitaivaan oli pakko todeta mielessään toisen hermojen olevan varmasti pelkkää jäätä, niin viileää toisen käytös oli. Sinitaivas tuijotteli tätä vierasta kissaa suoraan keltaisiin silmiin ja hänen oma ilmeensä oli hyvin tuima, kulmat kurtussa ja suu oli vain närkästynyt viiva, jonka päät sojottivat hieman alaspäin. Pian uhri kakisi hänen pudonneen taivaalta ja Sinitaivas laskelmoi toisen olevan joko sekaisin tai yöklaanilainen ja sekaisin. Sinitaivas naukaisi varsin närkästyneesti ja tuhahti.
"No, jos tuota mieltä olet. Se ja sama minulle", neiti tuhahti näreissään ruokansa menettämisestä.
"Ruokanikin karkasi", hän jatkoi ja sivalsi ilmaa hännällään kuin ruoskalla vain. Vasta silloin Sinitaivas noteerasi toisen jättäneen vastaamatta kysymykseen, mikä kertoi toisen joko olevan kuuro tai sekaisin. Tai edelleenkin se yöklaanilainen.
"Kuka olet ja mistä klaanista tulet?" naaras kysyi painokkaasti ja nousi seisomaan täyteen ryhtiinsä, vilkaisten turkkiaan. Yh, se oli sammalessa, sen nukassa ja hyvinkin sekainen. Järkyttynyt neito alkoi sukia välittömästi turkkiaan, mutta vilkuili jatkuvasti siinä tuota vierasta, outoa kissaa. Toinen näytti varsin nuorelta tapaukselta, joten saattoi se olla tuore soturi ja siksi noin hömelö.

_________________
Matkalla Sopulilandiaan luopio Qanriele, Yöklaanin ärhäkkä Aarnivalkea sekä Valoklaanin kaksi urpoa Sinitaivas ja Sateensielu. Nauttikaa. Avatarin kissakuva by Kkurakur, muokkaus by Sopuli
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://www.ilvesklaani.suntuubi.com
Kkurakur
Parantaja
avatar

Viestien lukumäärä : 726
Join date : 19.10.2013

ViestiAihe: Vs: Suuret mahdollisuudet   Ma Toukokuu 05, 2014 3:23 am

Kun jotain tekee koko elämänsä ja siihen laittaa kaikkensa, tulee siinä asiassa pakostikin hyväksi. Tai ainakin niin oli Seeprahyppijän laita - koko hänen elämänsä ajan oli hän tarkkaillut luontoa, mutta kissoja ei sen sijaan ollut tarkkaillut, eikä hän täten siinä hyvä ollut. Hänellä ei ollut koskaan ollut oikeastaan kovin hääppöisiä suhteita elämänsä matkan varrella, tai jos hänen ehkä lämpimintä ja tervehenkistä mestarisuhdettaan ei laskettu, eikä hänellä ollut sen vuoksi minkäänlaisia sosiaalisia kanssakäymistaitoja. Kolli kykeni kyllä lukemaan tuota naarasta sen verta, että osasi huomata nolostumisen merkit tuon eleistä. Mutta miksi toinen nolostui? Ei, sitä ei Seeprahyppijä osannut sanoa, ei sitten millään, ja se oli hänestä perin kummallista. Miksi toinen tuntui ylös ryömiessään jollain tapaa...vaivaantuneelta? Raidallinen soturi oli ymmällään. Noh, anti olla, ei hän sitä tulisi nyt äkkäämään, ellei sitä hänelle sanottaisi. Se siitä aiheesta, siis.

Nyt tuon ruskean ja arpinaamaisen kissan ilme vaihtui nyrpeämpään ja jokseenkin aggressiivisenkin oloisia sanoja alkoi tulvia tuon suusta, mikä sai Seeprahyppijän jokseenkin levottomaksi. Olihan hänenkin saaliinsa karannut, mutta ei hän nyt tuohtunut sellaisesta - miksi toinen oli siis niin näreissään? Tummanpuhuvaa soturia alkoi ujostuttaa kovin tuon voimakkaan ilmaisun edessä, eikä hän kyennyt vastaamaan heti - hän vain kohautteli lapojaan kuin pieni kysymyksillä nurkkaan ajettu pentu ja pyöritteli hieman verestäviä silmiään. Toisen ilmaisutapa oli kuitenkin niin raivokas, ettei kolli kuitenkaan uskaltanut olla vastaamattakaan - niin mukavaa kuin olisikin ollut pysyä vaiti. "Öh, Seeprahyppi...", mörisi kolli tummalla äänellään niin hiljaa, ettei viimeisistä sanoista oikein tahtonut saada selvää. Kolli ymmärsi nopeasti itsekin, että oli puhunut liian hiljaa, ja korjasi: "Siis nimeni. Seeprahyppijä." Oliko kysytty vielä jotain muutakin? Ah joo, klaania! "Tuliklaanista." Kolli nielaisi hiljaa. Äh, hän kuulosti ihan idiootilta mongertaessaan noin. No, olkoot - ei hän tuskin joutuisi kaveeraamaan tämän naaraan kanssa. Kai. "Entä sinä? Mikä on nimesi?" naukui Seeprahyppijä ja siirsi nyt harhailevan katseensa tiiviisti toisen silmiin - melkein jopa painostavan tiiviisti. Siinä hän nyt tuijotti tuota naarasta - punertavilla silmillään ja ilme mahdottomana lukea.

_________________
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://kurmitsa.deviantart.com
Sopuli
Kuningatar
avatar

Viestien lukumäärä : 694
Join date : 10.12.2012
Ikä : 18
Paikkakunta : Ahomäki

ViestiAihe: Vs: Suuret mahdollisuudet   Ma Toukokuu 05, 2014 8:52 pm

Sinitaivas

Neitokainen tuumasi toista varsin hiljaiseksi tapaukseksi, sillä ensi alkuun tämä pysytteli hiljaa ja kohautteli vain lapojaan. Sinitaivaan ilme pehmeni jonkin verran, hänen tajutessa laittavansa itse toisen hiljaiseksi.
"Ai anteeksi... ei ollut tarkoitus äksyillä", Sinitaivas pyysi anteeksi hiljaisella äänellä ja uudelleen nolostuneena. Taisi olla oikeastaan uusi ennätys. Eihän hän ollut koskaan nolostunut ja se oli ollut kadehdittava piirre aikoinaan oppilaassa, joka saattoi aivan mitä vain. Ja toki nykyäänkin soturi oli omia polkujaan kulkenut ja siltikään pysyi aivan rentona ja kylmäpäisenä vaikka häntä tuijotettiin, mulkoiltiin ja kuiskailtiin hänen edessään. Se oli vain elämää. Toinen mongersi hiljaa nimensä ja Sinitaivas nyökkäsi, pysytellen vielä hiljaa. Toinen vaikutti rauhanomaiselta, eli ei ollut yöklaanilaisia luultavastikaan. Tämän mietteen vahvisti toisen sanat, tämä oli tuliklaanilainen. Kiintoisaa. Ja niin kysyttiin myös Sinitaivaan nimeä ja tuijotettiin varsin painostavasti verestävin silmin neitoa.
"Olen Sinitaivas Valoklaanista", neito vastasi ja laski häntänsä etutassujensa päälle ja lopetti maan painelun. Ei ollut syytä antaa hermostunutta ja uhkaavaa kuvaa tuolle toverille, joka siihen rappioklaaniin ei kuulunut.
"Mitäs muuten teet täällä, jos saan kysyä?" Sinitaivas oli kohtelias kissa ja halusi pitää yllä keskustelua, joten kysyi ystävällisellä äänellä sitä. Ilme hällä oli iloinen ja ystävällisen pehmeä. Tämän Seeprahyppijän ilme taas oli, no, varsin vaikea lukea eikä Sinitaivas siis saanut sitä luettua. Ikävää.

_________________
Matkalla Sopulilandiaan luopio Qanriele, Yöklaanin ärhäkkä Aarnivalkea sekä Valoklaanin kaksi urpoa Sinitaivas ja Sateensielu. Nauttikaa. Avatarin kissakuva by Kkurakur, muokkaus by Sopuli
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://www.ilvesklaani.suntuubi.com
Kkurakur
Parantaja
avatar

Viestien lukumäärä : 726
Join date : 19.10.2013

ViestiAihe: Vs: Suuret mahdollisuudet   To Toukokuu 08, 2014 4:59 am

Äksyillä? Ai, sellaistako se olikin ollut, Seeprahyppijä tuumi siinä intiimisti naarasta pällistellessään suurine silmineen. Hän ei tosiaan ollut kissa, joka osasi lukea toisten eleistä, ilmeestä tai edes äänensävystä kaikkia pieniä tunnetiloja, joita muut yrittivät välittää. Toki hän kykeni erottamaan selvät merkit, mutta pienet olivatkin sitten taas kokonaan uusi luku Seeprahyppijän sosialisoinnissa. Kolli tyytyi vain nyökkäämään hyvin kepoisasti päällään merkiksi siitä, ettei välittänyt - hänelle oli oikeastaan sama se, äksyilivätkö muut hänelle vahingossa vai tarkoituksella, eikä silläkään ollut merkitystä, äksyilivätkö vai jättivätkö äksypuksuilematta. Hän ei nääs tuntenut, että muiden kissojen välisillä suhteilla olisi oikeastaan kovinkaan suurta merkitystä. Jos tuli toimeen, niin sitten tuli ja jos taas ei, niin sitten kerta kaikkiaan ei. Niin kovin yksinkertaista se oli ja sellaisena Seeprahyppijä mielellään piti sosiaaliset suhteet. Yksinkertaisina, helppoina ja selkeinä.

Vai valoklaanilainen täällä. Seeprahyppijä ei oikeastaan kiinnittänyt naaraan nimeen mitään huomiota, mikä mitä luultavimmin johtaisi pieneen unohtamiseen, olihan kollilla ehkä universumin tyräisin nimimuisti, mutta tuon klaaniin kolli kyllä kiinnitti huomiota. Hän ei nääs koskaan ollut vielä tavannut valoklaanilaista kokoontumisien ulkopuolella. Ja se oli hänestä asiana hyvin mielenkiintoinen, siis valoklaanilaisen tapaaminen kokoontumisien ulkopuolella. Tällaiset tapahtumat häntä usein kiehtoivat ja kiinnostivat jollain tapaa, eikä suinkaan itse ajatus siitä, että hän tapasi yksilön klaaninsa reviirin ulkopuolella. Kissat yksilöinä eivät olleet raidallisesta soturista niinkään kiehtovia, näkihän niitä nyt joka päivä leirissäkin kahmalokaupalla, mutta tilanteet sitten senkin edestä. "Olen kävelyllä", kolli naukaisi tyynesti ja yhä painostavasti naarasta silmillään tutkaillen aina hännänpään viimeisistä karvoista nenänpäähän. Vaiteliaasta Seeprahyppijästä oli äärimmäisen vaikea saada paljoa irti oikeastaan mitään ylimääräistä - hänellä oli tapana aina vastata suoraan esitettyihin kysymyksiin ja olla paljastamatta mitään itsestään. Tilanne vielä korostui tuon naaraan, öh, mikäs tuon nimi nyt taas olikaan, Taivassinikö, ollessa kollille toistaiseksi tuiki tuntematon. Tuntemattomille ei saa lörpötellä, oli soturin emo joskus neuvonut, ja sen opin oli Seeprahyppijä omaksunut varsin hyvin. Hän ei totta tosiaan lörpötellyt turhia.

Siinä tuijotellessaan tuota ruskeaa naarasta oli kolli unohtanut vallan räpyttää silmiään. Nyt hänen oli pakko räpsäytellä silmiään monen monta kertaa estääkseen silmiensä kuihtumisen. Siinä räpsytellessään ikään kuin pieni prinsessa räpsyttelee räpsyttimiään alkoi hän miettiä naaraan aikaisempia sanoja. Ruokanikin karkasi…? Ah, sen täytyi tarkoittaa, että toinen oli ollut metsästämässä - oliko Seeprahyppijä onnistunut tuhoamaan tuon metsästyshetken? Tämä taisi olla hänen syytään. Kunniallisena soturina tunsi kolli olevansa velvoitettu pahoittelemaan asiasta ja selvästi pahoittelevalla ja osanottavalla äänensävyllä raidallinen tuliklaanilainen naukaisi tummalla äänellään: "Taisin säikäyttää saalisi. Pahoitteluni." Lopuksi tummanpuhuva kollikissa painoi päätään kunnioittavasti alas, kuin näyttääkseen olevansa todella pahoillaan tapahtuneesta. Voi Seeprahyppijä, sinä pieni hölmö.

_________________


Viimeinen muokkaaja, Kkurakur pvm Pe Toukokuu 09, 2014 6:30 am, muokattu 1 kertaa
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://kurmitsa.deviantart.com
Sopuli
Kuningatar
avatar

Viestien lukumäärä : 694
Join date : 10.12.2012
Ikä : 18
Paikkakunta : Ahomäki

ViestiAihe: Vs: Suuret mahdollisuudet   Pe Toukokuu 09, 2014 6:21 am

Sinitaivas

Valoklaanilainen ruskeaturkkinen naaras istui perin vaivaantuneena siinä toisen katseen alla. Oli hyvinkin painostavaa istua siinä, toisen tuijottaessa häntä hiljaa kuin puu. No, niin toinen olikin, nyökkäsi vain. Tovin ajan neiti ehtikin epäillä toista joko kuuroksi, joka osasi lukea huulilta toisen sanat, äärimmäisen tyhmäksi tai ujoksi. Tietämättä, oliko joku vaihtoehto niistä oikeassa, neiti katsoi toista, nojaten päätään vasemman lapansa päällä.
Seeprahyppijä pysytteli tovin hiljaa, jolloin kuurousidea vahvistui neidon päässä. Toisen kertoessa olevansa kävelyllä, hän nyökkäsi ja häntä nytkähti etutassujen päällä hieman.
"Samaa minäkin toimitan täällä. Päädyin vain vähän liian kauas kodista, mutta sentään löysin seuraa", totesi Sinitaivas kuin tuttavalle ikään, lämpimällä ja iloisella äänellä. Korvat nytkähtelivät kuunnellessaan ilmaa. Ei mitään hälyttävää. Jotenkin Sinitaivas tunsi haluavansa saada toisen puhumaan itsekin. Kenties toinen oli kylmä, joka tarvitsi lämmintä keskustelua sulaakseen tai ujo, joka tarvitsi vain itseluottamusta tai varmistusta hänen ystävällisyydestään.
"Miten klaanillanne on mennyt? Onko ollut jotakin hälyttävää, kuten kettuja?" valoklaanilainen aloitti varsin varovaisilla kysymyksillä, jotka eivät olleet tunkeilevia.

Samassa tuo vieras kissa räpytteli silmiään ja sai Sinitaivaan hämilleen. Oliko tuo jotakin salakieltä, oliko jossakin joku kissa, joka oli vain naamioitunut hyvin ja väijyksissä. Neito nosti nopeasti päänsä ylös lapansa päältä ja pälyili ympärilleen, näkemättä kuitenkaan mitään. Missään ei edes haissut ja kuulunut mitään. Tilanne ja Sinitaivas kuitenkin rauhoittuivat, kun Seeprahyppijä pahoitteli saaliin karkaamisesta. Sinitaivas laski varautuneesti, hymyillen lempeästi päänsä taas vasemman lapansa päälle ja heilautti oikeaa etukäpäläänsä, kuin jotkut heilauttivat kun joku oli yhdentekevää.
"Ei se mitään, sattuuhan niitä", Sinitaivas totesi naurahtaen. Eipä häntä oikeastaan enää edes harmittanut karannut saalis eikä hän edes muistanut nälkäänsä.

_________________
Matkalla Sopulilandiaan luopio Qanriele, Yöklaanin ärhäkkä Aarnivalkea sekä Valoklaanin kaksi urpoa Sinitaivas ja Sateensielu. Nauttikaa. Avatarin kissakuva by Kkurakur, muokkaus by Sopuli
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://www.ilvesklaani.suntuubi.com
Kkurakur
Parantaja
avatar

Viestien lukumäärä : 726
Join date : 19.10.2013

ViestiAihe: Vs: Suuret mahdollisuudet   La Toukokuu 10, 2014 1:32 am

Seeprahyppijä ei ollut lainkaan varma, oliko se lainkaan onnekasta löytää seuraa. Hän viihtyi vallan mainiosti omissa maailmoissansa, eikä osannut kaivata muiden kissojen läsnäoloa lähellensä, joten hänen oli hyvin vaikea kuvitella kenenkään pitävän seuran löytymistä onnena. No, kai sellaisiakin oli - kissaseurasta välittäviä, nääs. "Sepä… Mukavaa", vastasi kolli jokseenkin jähmeästi ja kuulosti siltä, kuin olisi ollut suurissakin vatsakivuissa puhuessaan. Hänen kommunikointitaitonsa todella olivat niin naurettavan huonot, että tilanne oli varsin koominen - Sinitaivas yritti hyvää hyvyyttään herättää keskustelua, mutta Seeprahyppijä ei tätä ihan käsittänyt ja sopersi vain jotain laimeaa takaisin. Tilannetta olisi voinut verrata suomalaisten kommunikaatioon: yksi uskaltautuu puhumaan, toinen yrittää kaikin mahdollisin ja mahdottomin keinoin vältellä monisanaisia vastauksia. Ainoa, mikä erotti nyt Seeprahyppijän suomalaisesta, oli se, että hän piti kyllä katsekontaktin yhä varsin tiiviisti.

"Tuliklaanilla? Ihan hyvin", kolli vastasi taas tyynesti, eikä näyttänyt mitään merkkejä siitä, että olisi aikonut jaaritella klaanistaan pidempäänkin, "Ei kettuja, eikä muitakaan. Harmi." Niin, kolli olisi itse mielellään nähnyt taas pitkästä aikaa kettuja - hänestä ne olivat vallan kiehtovia veitikoita kaikessa hurjuudessaan. Niiden maireat virneet kuonolla olivat Seeprahyppijästä varsin mukavia ja niiden liikkeet olivat ihailun arvoisia kaikessa ketteryydessään. Eivät ne toki sulavuudessa kissoille pärjänneet, mutta kollista ketut olivat kyllä ihan mukavia, vaikka hänen olisi kai pitänyt olla niistä pitämättä klaanikissana. Hän vain sattui arvostamaan kettuja olentoina - yksilöinä ketut olivat nyt vähän pölväntereitä jopa hänestä, mutta laji oli varsin mielenkiintoinen ja soturi olisi mielellään vain katsellut kettujen elämää etäältä. Tai no, mieluummin kolli olisi seurannut seeprahyppijähämäkkien elämää - maailmassa ei ollut mitään jalompaa, kuin ne karvaiset pienet kahdeksanjalat, ja siitä ei ollut syytä kiistellä. "Entä Valoklaanissa, onko ongelmia?"

Vaikka naaras ei näyttänytkään välittävän, kalvoi kollia huono omatunto. Oli hänen syytä, ettei toinen ollut saanut ateriaansa, eikä pelkkä anteeksipyyntö saanut tuliklaanilaista rauhoittumaan asian saralta. Olisiko jotain, mitä hän voisi tehdä toiselle? Jotain pientä, jolla hän voisi korvata töppäyksensä? "Ei pitäisi sattua", kolli nauahti ja näytti ensimmäisen kerran jonkinlaisen tunnetilan, tässä tapauksessa syvästi pahoittelevan. "Sinipilvi", hän piti pienen tauon ja yritti miettiä, oliko muistanut toisen nimen oikein, "Metsästetään jotain korvaavaa, jos sopii?" Vautsi, Seeprahyppijä, teit keskustelun ihka ensimmäisen aloitteesi! Nyt olisi sietänyt yhden jos toisenkin olla oikein ylpeä tuosta tummanpuhuvasta soturista.

_________________
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://kurmitsa.deviantart.com
Sopuli
Kuningatar
avatar

Viestien lukumäärä : 694
Join date : 10.12.2012
Ikä : 18
Paikkakunta : Ahomäki

ViestiAihe: Vs: Suuret mahdollisuudet   Su Toukokuu 11, 2014 6:45 am

Sinitaivas

Naaras katsoi tuota hiljaista kollia varsin uteliaana ja melkein halkesi, kliseisesti sanottuna, halusta tietää toisesta enemmän. Toisen lyhytsanainen vastaus jopa harmitti häntä, sillä tietenkin olisi ollut mukavaa jutustella mukavia tuon erikoisennäköisen kisulin kanssa. Toisen jähmeä vastaus oli omiaan jarruttelemaan innokkuutta jutustella, harmi vain. Toinen kuitenkin erotti itsensä muista kissoista katsekontaktilla - useat jopa puheliaat kissat olisivat irrottaneet tiiviin katseensa jo monesti, mutta toinen kuin vain jatkoi tuijotteluaan verestävillä silmillään. Pian toinen jopa vastasi, kertoi klaaninsa kuulumiset ja vahvisti epäilyn, ettei kettuja tai muutakaan ollut näkyvillä. Sinitaivas pisti merkille toisen harmittelun asialle.
"Pidätkö ketuista, kun noin sanot?" kissa kysyi ystävällisesti, yrittäen saada toista nappaamaan syötin. Hetki oli hiljaista, taas, mutta tuli sieltä pian jopa vastakysymys. Sinitaivas antoi häntänsä heilahtaa kuin aalto meressä.
"Ei, ei sitten yhtään. Yöklaani on pysynyt ruodussa ja muistakaan ei ole ollut ongelmia", neiti hymyili. Niin, Yöklaanihan se aina ongelmien takana oli hänen mielestään, vaikkei nyt ollutkaan. Eipä sitä vaihtoehtoa kissaneiti osannut punnita, vaan sokeasti syytti Yöklaania ja sen yrmeitä rosvoja kaikesta, mikä nyt ikävää oli.

Saalis asiasta tuo tuliklaanilainen naukui vielä ja näytti syvän ilmeettömyytensä jälkeen anteeksipyytävältä ja pahoittelevalta. Sinitaivas tunsi syvää tyytyväisyyttä itseensä, sillä oli saanut toisen näyttämään tunteensa, vaikkakin vain yhden ja se oli vaatinut toisen soimaavaa omatuntoa. Kylläpä hän nyt osasi! Sisimmässään Sinitaivas oli yhtä hymyä eikä sitä lannistanut lainkaan toisen pieni virhe nimessä. Sinipilvi tai Sinitaivas, ei sillä nyt suurikaan ero ollut. Sinitaivasta ei haitannut, vaan se ajatteli toisen harmiksi, että kuka tahansa yöklaanilainen olisi vastaavassa tilanteessa repinyt tuon tuliklaanilaisen hännän irti pelkästä tappelunhalusta, mutta hän, Sinitaivas, oli aivan toista maata valoklaanilaisena sivistyneenä ja arvokkaana soturina. Seeprahyppijä ehdotti korvaavan syötävän metsästystä ja tietenkin se sopi neidille. Aina oli nastaa metsästää toisten seurassa ja varsinkin, jos toinen oli vieras eikä ollut nähnyt koskaan ennen hänen hemaisevia metsästystaktiikoitaan ja -liikkeitään, joita Sinitaivaalla olikin jemmassa paljon hihassaan, jos nyt kissoista saattoi niin sanoa.
"No, jos tuota mieltä olet, niin toki. Toivottavasti täältä löytyy jotakin", neiti hymyili ja nousi seisomaan ja katsoi Seeprahyppijää suoraan verestäviin silmiin.
"Valmis?" vielä pieni varmistus. Jos toinen olisi valmis, neiti aloittaisi haravoimaan aluetta saaliin toivossa, olihan hän itse aina valmis.

_________________
Matkalla Sopulilandiaan luopio Qanriele, Yöklaanin ärhäkkä Aarnivalkea sekä Valoklaanin kaksi urpoa Sinitaivas ja Sateensielu. Nauttikaa. Avatarin kissakuva by Kkurakur, muokkaus by Sopuli
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://www.ilvesklaani.suntuubi.com
Kkurakur
Parantaja
avatar

Viestien lukumäärä : 726
Join date : 19.10.2013

ViestiAihe: Vs: Suuret mahdollisuudet   Ma Toukokuu 12, 2014 12:01 pm

Ah, Seeprahyppijä oli tainnut sanoa liikaa, tai siltä hänestä tuntui naaraan udellessa kollin mieltymyksestä. Sanottu mikä sanottu - hän ei ollut tyyppiä, joka valehtelisi kysyttäessä, olihan hän melko vastuuntuntoinen epeli, eikä tullut siis kysymykseenkään, että hän olisi nyt juksuttanut vihaavansa noita valkohäntäisiä olentoja. Tosin, miksipä hän olisi niin ylipäätään tehnyt - samapa se oli, mitä valoklaanilainen ajatteli hänestä ja hänen tavastaan nähdä maailma. "Luontokappaleita siinä missä muutkin", kolli vastasi tyynesti ja sulki aiheesta puhumisen ennen kuin se ehti oikeastaan alkaakaan. Seeprahyppijä ei ollut herra, joka olisi jakanut näkemyksiään tavanomaisesti kysyttäessä - sellainen toiminta kuului vain hetkiin, joina hän ei voinut hallita itseään. Ja millaisina hetkinä raidallinen soturi ei voinut hallita itseään? Oliko sellaisia hetkiä olemassakaan? No, sellaisia oli. Hän ei nääs kyennyt kontrolloimaan itseään tavanomaisella tavallaan hetkinä, joina hän näki jotain aivan uskomattaman kaunista luonnossa - silloin hän näytti sellaisen kirjon tunteita, että hänet tuntevilta kissoilta putoaisivat silmät kuopistaan hämmästyksestä. "Hienoa", nyökkäsi kolli vielä merkiksi, että oli kuullut Valoklaanin tilanteen.

Kolli olisi mieluusti metsästänyt yksin tuolle naaraalle, jonka nimen kolli nyt muisti, Sinitaivashan se taisikin olla, hupsista hän oli sanonut aiemmin väärän nimen, jotain vastineeksi, mutta hän ei uskaltanut mainita asiasta. Ja olisihan se nyt ollut törkeää vain todeta, että odota tässä, maksan velkani kotvasen päästä, joten taisi olla ainut vaihtoehto pyytää tuota naarasta mukaan. Ehkä hän ymmärtäisi, että Seeprahyppijä teki tämän velvollisuudentunnostaan, eikä pahastuisi siitä, että joutuisi itsekin metsästämään. Ainakaan Sinitaivas ei vaikuttanut pahastuneelta tilanteeseen, mikä rauhoitti tuliklaanilaista piirun verran. "Valmis", naukaisi soturi matalalla äänellään ja yritti saada huonon omatuntonsa vaiennettua ja viritettyä aistinsa metsästysmoodiin.

Kolli ei lähtenyt vielä liikkeelle, vaan jäi rauhallisesti aloilleen aistimaan ympäristöstään tulevia aistiärsykkeitä. Soturi sulki hetkeksi silmänsä puolittain ja hengitti raskaasti saadakseen kaikki mahdolliset hajut kirsunsa kautta aivojensa prosessoitaviksi. Viiksenkään värähtämättä soturi tuntui vajoavan jonkinlaiseen syvään sekuntien kestoiseen horrostilaan, jossa hän olisi kykeneväinen keskittymään vain ja ainoastaan saaliinsa paikallistamiseen. Tämä keino oli Seeprahyppijän hänen mestariltaan oppima keino - siinä suljettiin kaikki ylimääräiset häiriötekijät ympäriltään ja keskityttiin puhtaasti luonnon omiin ääniin ja pienimpienkin rasahduksien tarkasteluun. Vaikka tummanpuhuva seniorisoturi ei ollut koskaan ylittänyt tässä menetelmässä arvostamaansa mestariaan, Punapolvitarantulaa, oli hän aika pätevä luonnon kuuntelemisessa, eikä kestänyt kovinkaan kauaa, kun kolli jo avasi uudelleen silmänsä ja pudottautui hyvin matalaan vaanimisasentoon: "Jänis neljänkymmenen askeleen päässä tästä pohjoiseen."

_________________
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://kurmitsa.deviantart.com
Sopuli
Kuningatar
avatar

Viestien lukumäärä : 694
Join date : 10.12.2012
Ikä : 18
Paikkakunta : Ahomäki

ViestiAihe: Vs: Suuret mahdollisuudet   Ke Toukokuu 14, 2014 9:45 am

Sinitaivas

Neiti katsoi toista, tämän pysytellessä hiljaa hetken aikaa. Seeprahyppijä vastasi tyynesti aika mitäänsanomattoman kysymyksen ja jätti Sinitaivaan arvuuttelemaan toisen syitä siihen. "Ai, sepä... kiva", hän totesi ja hetken aikaa ei oikeasti tiennyt mitä sanoa, kunnes keksi lisätä sanan jatkon. Oli taas vaivaannuttavan hiljaista ja juuri kun Sinitaivas päätti katkaista sen, hän ehti rykäistä kurkkuaan selväksi. "Mi -" hän oli juuri aloittamaisillaan toisen puhuessa selkeästi Valoklaanin kuulumisista ja nyökkäsi. Sinitaivas nolostui, olihan hän lähes keskeyttänyt toisen. Ja uudelleen tuli vaivaannuttava hiljaisuus, mutta sille Sinitaivas ei uskaltanut tehdä mitään. Jos naaras olisi tiennyt Seeprahyppijän mielenliikkeistä, olisi hän jopa nolostunut uudelleen, vaikka se ei normaalisti kuulunut hänen valttikortteihinsa tai edes normaaliin elämänrytmiin. Mutta koska kissat eivät osaa lukea ajatuksia, jäi Sinitaivaalta nolostumiset nolostumatta. Eipä hän siiskään tiennyt toisen olevan varsinainen herraskolli, kun olisi halunnut velat maksaa yksin. Neitonen nousi seisomaan ja uteli valmiutta, jolloin Seeprahyppijä vastasi matalalla äänellä olevansa valmis. Sinitaivas haisteli ilmaa ja havaitsi jäniksen lähettyvillä. Hän pudottautui vaanimisasentoon ja aloitti hiipimisen kohti varmasti pahaa-aavistamatonta ristihuulta kohti, joka Sinitaivaan unelmissa oli kuolleena, liekitettynä vartaassa ja marinaadissa. Tai, ei nyt ihan, mutta kuolleena mikä kuolleena. Sinitaivas vilkaisi Seeprahyppijää, joka pysytteli vielä paikoillaan ja nähtävästi oli sulkenut silmänsä. Sinitaivas kurtisti kulmiaan, ei nyt ollut aika lepuuttaa silmiään. Neiti jatkoi matkaansa ja keskittyi täysin jänikseen. Se olikin varsin lähellä, kierrettyään erään puun toiselle puolelle, Sinitaivas kykeni näkemään sen muutaman ketunmitan päässä. Niinpä neiti päätti kiertää sen, joskos vaikkapa toinenkin kissa löytäisi perille. Ja oli kannattavampaa toimia yhdessä kuin täysin erillään.

Neiti kiersi jäniksen taakse ja hiipi lähemmäs, odotellen vaistojensa merkkiä. Kun se tuttu tunne taas käväisi naaraan tassunpohjissa, hän jännitti lihaksensa ja loikkasi räjähtävällä vauhdilla pitkäkorvan kimppuun ja napsautti kitansa siihen kiinni. Ristihuuli kulutti viimeiset voimansa reuhtomiseen ja takajalat potkivat ilmaa niin lujasti, että Sinitaivaskin heilui ihan.

_________________
Matkalla Sopulilandiaan luopio Qanriele, Yöklaanin ärhäkkä Aarnivalkea sekä Valoklaanin kaksi urpoa Sinitaivas ja Sateensielu. Nauttikaa. Avatarin kissakuva by Kkurakur, muokkaus by Sopuli
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://www.ilvesklaani.suntuubi.com
Kkurakur
Parantaja
avatar

Viestien lukumäärä : 726
Join date : 19.10.2013

ViestiAihe: Vs: Suuret mahdollisuudet   Su Toukokuu 18, 2014 10:39 am

Muiden kanssa metsästäminen oli jotain, minkä Seeprahyppijä olisi mieluusti jättänyt väliin - hän nääs oli sitä tyyppiä, joka hoiti moiset aktiviteetit mieluiten yksin. Hänestä metsästys oli jokseenkin syntistä, olihan sen päämäärää saattaa jokin luontokappale hengiltä, eikä se ollut jotain, mitä tulisi harjoittaa sankoin joukoin. Lisäksi muilla kissoilla saattoi olla usein hätäiset liikkeet ja itse kohteen tappo saattoi olla jollain tapaa kollin mieleen liian brutaali, joten oli sanomattakin selvää, ettei hän ollut kovinkaan onneissaan lähtiessään Sinitaivaan kanssa metsästystouhuun. Raidallinen soturi oli kuitenkin itse päättänyt tehdä näin, ja oli siksi selvää, että oli aivan turha vikistä kaatuneen maidon perään. Ei kyllä sillä, että hän olisi vikissytkään - hän tyytyi hiljaisesti hyväksymään kohtalonsa hyvittää aiemman törkeän riistan säikäyttämisen.

Ennen kuin Seeprahyppijä oli ehtinyt liikkua askeltakaan oli Sinitaivas jo lähtenyt liikkeelle. Äh, juuri tämän takia kolli ei nauttinut jaetuista metsästysretkistä - muut kissat olivat aivan liian hätäisiä liikkumaan, eivätkä ymmärtäneet rauhallisuuden merkitystä. Naaras voisi hyvinkin äkkipikaisuuksissaan vain rynnätä jäniksen kimppuun ja joko säikäyttää sen tai hoitaa homman hyvinkin epätyylikkäästi, mikä ei miellyttänyt soturia laisinkaan. Oli lähdettävä pikaisesti perään ja katsottava, että tehtävä hoidettiin loppuun asti tyylillä ja tyyneydellä - jäniksen oli saatava arvokas loppu, eikä mikään pikateurastus, herranen aika nyt sentään. Matalaksi pudottautuen lähti kolli niin vikkelään kuin suinkin liikkeelle, liikkuen elegantein liikkein ruohikossa ja pitäen häntänsä visusti maata vasten. Nyt olisi toimittava nopeasti!

Seeprahyppijä kuin liisi maata pitkin oikeaan suuntaan ja saavuttikin nopeasti partnerinsa. Kauhukseen ehti kolli huomata juuri Sinitaivaan loikkaavan ilmaan ja tärähtävän suoraan jänöön kiinni hampaillaan. "Seis", parahti raidallinen soturi siinä hätäännyksissään ja singahti sydän tykyttäen karvaisen kanuunan tapaan kahden painijan luokse. Kollin sydämeen sattui nähdä, kuinka jänis kamppaili tuskissaan elämästään Sinitaivaan kurmuuttaessa tuota karvaista luontokappaletta lailla rahvaanomaisen barbaarin. Kolli ponnisti vauhdissa voimakkailla takajaloillaan ja yritti päästä joko kiskomaan Sinitaivasta irti jänöstä tahi suorittamaan viimeisen iskun tuolle onnettomalle olennolle, mutta mukaan loikattuaan huomasi Seeprahyppijä, ettei hän oikeastaan voinut tehdä mitään. Siihen hypättyään soturi sai kuitenkin voimakkaan napautuksen jäniksen takajalasta leukaan ja iskun terävyydestä kolli heilahti taaksepäin. Ah ja voih!

_________________
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://kurmitsa.deviantart.com
Sopuli
Kuningatar
avatar

Viestien lukumäärä : 694
Join date : 10.12.2012
Ikä : 18
Paikkakunta : Ahomäki

ViestiAihe: Vs: Suuret mahdollisuudet   To Toukokuu 22, 2014 8:35 am

Sinitaivas

Neitonen lähti liikkeelle toisen vielä jatkaessa lepohetkiään ja tapasi jäniksen edellisessä roolissa mainitussa paikassa, kiertäen sen taakse ja loikaten hetken päästä siihen kiinni, toimien kuten edellisessä mainittu. Samassa jostakin loikkasi Seeprahyppijä paikalle ja vastusti operaatio jänisjahtia parahtamalla ja yrittämällä loikata tappelukumppaneiden väliin. Samassa Sinitaivas sai jäniksen niskan poikki, mutta sitä ennen se oli ehtinyt potkaista Seeprahyppijää. Sinitaivas painoi nopeasti tassullaan jäniksen mattoon, varmuuden varalta ja tuijotti Seeprahyppijää jäniksenkokoisin silmin.
"Oletko aivan kunnossa?" oli ensimmäinen lausahdus, jonka Sinitaivas sai siinä järkkyillessään sanotuksi, vaikka se tuskin oli mikään maailmaa mullistava kysymys, varsin kliseinen. Neiti ei pystynyt sillä hetkellä tekemään, kykeni vain tuijottamaan tuota tuliklaanilaista kuin naulittuna pitämään jo kuollutta jänistä paikallaan.

// Anteeksi lyhyys ja kesto. :>

_________________
Matkalla Sopulilandiaan luopio Qanriele, Yöklaanin ärhäkkä Aarnivalkea sekä Valoklaanin kaksi urpoa Sinitaivas ja Sateensielu. Nauttikaa. Avatarin kissakuva by Kkurakur, muokkaus by Sopuli
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://www.ilvesklaani.suntuubi.com
Kkurakur
Parantaja
avatar

Viestien lukumäärä : 726
Join date : 19.10.2013

ViestiAihe: Vs: Suuret mahdollisuudet   La Toukokuu 24, 2014 12:17 am

Seeprahyppijällä kesti oma aikansa toeta tuosta jäntevästä potkusta, jonka hän leualleen oli jänikseltä saanut. Vielä nalkkiin jääneenäkin jänöllä oli aikamoinen voima, pisti kolli huomiolle. Melkoisen kunnioitettavaa! Mutta koko tilanne oli kaikkea muuta kuin kunnioitettavaa - kaikki tämä kaotiikka sai kollin jokseenkin hermostumaan ja heti saatuaan itseensä tolkkua pienen kiertopotkun jäljiltä yritti hän vielä epätoivoisesti saada mittelöitsijöitä lopettamaan. Hän oli kuitenkin liian myöhässä - jänö makasi liikkumattomana maassa ja Sinitaivas ylväänä jäniksenkaatajana piti käpäläänsä tuon luontokappaleen päällä. Tämä oli kyllä ehdottomasti karmivin metsästys, johon Seeprahyppijä oli kuunaan osallistut - niin brutaalia ja kaikkea muuta kuin kaunista, sulavaa metsästystä! Kolli olisi tahtonut parahtaa vielä kerran ääneen, mutta malttoi itsensä ja pysyi vaiti. Jänisparka oli saanut kammottavan lopun, eikä lainkaan arvoistaan poistumista tämän maan päältä, mikä harmitti tuliklaanilaista ihan ältsyräisesti. Hänestä nääs kaikki luontokappaleet olivat arvokkaita ja heitä tuli vaalia arvokkuudella aina viimeisiin päiviin asti.

Ai että oliko Seeprahyppijä kunnossa? Ei, ei tosiaan ollut, hän nääs oli osallistunut tähän epäkunniakkaaseen tilanteeseen, eikä nyt sellaisen jälkeen kunnossa oltu. Harmistuneena kolli hieroi hiukka kolottavaa leukaansa käpälällään ja katseli jokseenkin surullisesti Sinitaivaan kaatamaa jänistä. Enää ei ollut mitään tehtävissä, mutta kolli tahtoi silti antaa jotain arvoa tuolle olennolle: "Anteeksi ja kiitos, elämäsi ei mene hukkaan." Sanojensa päätteeksi sulki raidallinen soturi kotvaseksi silmänsä ja näytti käyvän mielessään vielä jokusen pahoittelevaa sanaa läpi tuon jänön muistoksi. "Olen", vastasi tummanpuhuva kollikissa lopulta seuralaiselleen ja avasi silmänsä tuskallisen hitaasti. Vaikka hän oli fyysisesti kunnossa, oli tämä tilanne aikamoinen kolaus henkiselle puolelle, mutta harvasanaisena kaverina ei Seeprahyppijä aikonut siitä sanoa sen enempää. Naaras tuskin ymmärtäisi hänen tuskaansa nyt, ah ja voih.

Olisi kuitenkin ollut röyhkeää sättiä Sinitaivasta tästä julmasta tavasta metsästää, joten Seeprahyppijä koki parhaimmaksi olla huomauttamatta asiasta. Kyllähän hän nääs tiesi, etteivät muut nähneet luonnon kauneutta ja monipuolisuutta samassa valossa, eivätkä täten osanneet arvostaa riistansa elämää samalla tapaa kuin hän. Siispä hän oli väärä kissa moittimaan ketään näiden toimintaperiaatteista - muut eivät vain tienneet, olivat he kasvaneet mestariensa opetuksella arvostamaan klaaninsa ruokkimista ylitse luontokappaleiden arvon. Pitkämielisenä herrasmiehenä siis kolli tyytyi vain hiukan haikein mielin nyökkäämään Sinitaivaalle onnistuneen kaadon merkiksi ja antamaan samalla naaraalle äänettömän luvan ruokailla olematta Seeprahyppijälle röyhkeä. Kyllähän hänenkin oli toki nälkä, mutta tämä oli takaisinmaksua, eikä ollut nyt kollista soveliasta tulla osingoille. Kohteliaisuus ennen kaikkea oli kollin toimintaperiaatteista vahvoin.

_________________
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://kurmitsa.deviantart.com
Sopuli
Kuningatar
avatar

Viestien lukumäärä : 694
Join date : 10.12.2012
Ikä : 18
Paikkakunta : Ahomäki

ViestiAihe: Vs: Suuret mahdollisuudet   To Toukokuu 29, 2014 2:26 am

Sinitaivas
Neitonen töllötteli toista kuin huumaantuneena paniikista ja hätäili mielessään, kunnes sai sitten järkeä päähänsä ja tapettua jäniksen. Ruskeaturkki katseli Seeprahyppijää kysyvästi ja kyseli sitten toisen vointia, saaden vastaukseksi hetken ajan vain hiljaisuutta. Seeprahyppijä hieroi leukaansa ja Sinitaivas kohotti kulmaansa, laskien häntänsä viistämään maata. Seeprahyppijän kiittäessä saaliin hengestä, Sinitaivas laski päätään ja sulki itsekin silmänsä. "Kiitos hengestäsi", neitonen kiitti, niinkuin Soturilaki määräsikin. Vasta Seeprahyppijä oli saanut hänet tekemään niin, liian usein hän olikin ollut kiittämättä Tähtiklaania saaliinsa hengestä. Hetken hiljaisuuden jälkeen Sinitaivas avasi silmänsä ja nosti päätään, suoristaen ryhtinsä suoraksi ja uskalsi päästää otteensa irti jo kuolleesta ja hiukan kylmettyneestäkin ristihuulesta, jonka henki oli kallis seurassa olevalle kollille, ainakin siltä tämän reaktiot vaikuttivat. Lopulta tuli vastaus, toinen oli kunnossa. Sinitaivas nyökkäsi nopeasti, hyvä että oli.
"Hyvä. Tuollaiset potkut voivat olla aika pahoja hammasvarusteille", Sinitaivas totesi kuin parantaja ikään, vaikka tuskin edes asiasta mitään tajusi.
Seeprahyppijä pysytteli muutoin hiljaisena ja se sai Sinitaivaan hieman vaivaantuneeksi. Asiasta hän ei tosin tohtinut kysyä, se olisi ollut aikasen noloa, mikäli toinen olisikin ollut vain kykenemätön puhumaan paljoa eikä vain ujo. Mutta asia kalvasi pahasti neitosta, joka harvoin välitti noloudesta.
"Tuota... olet aikasen harvasanainen. Oletko ujo vai liittyykö asiaan muutakin?" neitonen sai varsin kangistuneita sanoja aikaan. Seeprahyppijä nyökkäsi neitoselle luvan syödä velat pois. Neitonen söikin siististi ja asiallisesti, repien ensin nahan irti, sitten sisuskalut ja lopulta syöden siististi puolet lihasta, jättäen kylläisenä toisen puolen syömättä.
"Ole hyvä vaan. Olen jo täynnä ja olisi harmillista tuhlata näin hyvää lihaa", Sinitaivas totesi. Seeprahyppijän greenpeacemainen asenne oli saanut neidin miettimään ja arvoja uusiksi.

_________________
Matkalla Sopulilandiaan luopio Qanriele, Yöklaanin ärhäkkä Aarnivalkea sekä Valoklaanin kaksi urpoa Sinitaivas ja Sateensielu. Nauttikaa. Avatarin kissakuva by Kkurakur, muokkaus by Sopuli
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://www.ilvesklaani.suntuubi.com
Kkurakur
Parantaja
avatar

Viestien lukumäärä : 726
Join date : 19.10.2013

ViestiAihe: Vs: Suuret mahdollisuudet   Ti Kesä 03, 2014 9:40 am

Seeprahyppijä ei itse edes ajatellut jänikseltä saamaansa potkua sen kummemmin - ainoa, mikä hänen vaikeasti selkoa otettavassa mielessään nyt kupli, oli tuo julma ja kurja tappo. Siksipä hän vain hymähti jokseenkin tympeästi vastaukseksi eikä kommentoinut saamaansa osumaa millään tavalla, eihän hänelle nääs ollut käynyt edes kummoisesti, mitä nyt vähän leukaan jomotti. Seuraava asia taasen kiinnitti kollin huomion ja sai hänet melkoisen kiusaantuneeksi - ujoudesta kysyminen, nääs. Hän nimittäin ei ollut kissa, joka piti siitä, että hänestä udeltiin asioita. Tämä tietenkin juursi siitä, ettei ketään ollut koskaan erityisemmin kiinnostanut hänen asiansa millään muotoa, eikä häneltä siksi usein kyselty mitään sen suurempia. Kollilta oltiin taidettu viimeksi kysyä oppilasaikoinaan jotain hänestä itsestään, ja sekin oli ollut jotain nuorten koltiaisten heittoja, kuten: "Miks sä oot noin outo" ja muita sellaisia hiukka jo loukkaaviakin kysymyksiä. Siksi tuo tummanpuhuva herrashenkilö ei oikein osannut suhtautua itsestään kysyviin kysymyksiin niiden vaatimalla tavalla - niistä vain vaivaantui ja tunsi olonsa hiukka noloksi. Hänestä nääs hän ei ollut mikään kovin kiinnostava henkilö eikä siksi kenenkään kysymysten arvoinen.

Kysymys kuitenkin laittoi tuon seniorisoturin miettimään hiukan itseään ja käyttäytymistään. Ei, ei hän ujo ollut, tai no ehkä vähän, mutta ei sitten kuitenkaan ollut. Ennemminkin hän ei keksinyt mitään sanottavaa ja noudatti vakaumuksellisesti periaatetta, jonka mukaan oli kohteliasta olla vaiti jos ei ollut mitään kehittävää nau'uttavaa. Sanoja tuli käyttää harkitusti ja viisaasti - turha lörpöttely johti vain hyvin kiusallisiin tilanteisiin, eikä moisesta ollut mitään iloa Seeprahyppijän mielestä. "Ai... Niinkö", sai kolli mörähdettyä jokseenkin tökerösti ja nytkäytti vaivaantuneesti häntäänsä ennen kuin jatkoi, "Mestarini opetti, että sanojaan tulee käyttää harkiten." Viimeisimmän kohdalla kollin silmissä oli hetken verran nähtävissä jonkinlaista haikeutta - aivan kuin kaikki ne lämpimät muistot yhdessä mestarinsa kanssa olisivat tulvineet hänen mieleensä samanaikaisesti. Ah ja voih niitä kaikkia ihania muistoja! Hänen mestarinsa oli ollut totisesti koko alueen viisain kissa.

Kollin pienoisen haikeuden kuitenkin purki vieno murina, joka sai alkunsa Seeprahyppijän vatsalaukun lihasseinämien supistumisesta äkillisesti. Niin rumasti kun tämä metsästys olikin hoidettu, joutui kolli myöntämään olevansa aivan turkasen nälkäinen - etenkin nyt, kun Sinitaivas oli alkanut jo ruokailemaan hyvällä ruokahalulla. Arvokkaasti seisten malttoi tuo soturi kuitenkin mielensä ja tyytyi vain katselemaan naaraan siveää puputtamista. Kauaa ei hänen kuitenkaan tarvinnut sivusta seurata, kun hän jo sai kohteliaan tarjouksen. Hänkö ruokailla nyt tuolla, joka oli Sinitaivasta varten metsästetty? Eikö sellainen olisi ollut epäkohteliasta? Noh, ihan yhtä epäkohteliasta olisi tainnut olla heittää tuo surkeasti nirrinsä heittänyt vekkuli hukkaan, totesi Seeprahyppijä ja päätti ottaa tarjouksen vastaan. Melko ajattelevaista Sinitaivaalta tuumia moista puolta - kolli ei voinut kuin hiljaisesti kunnioittaa tuota puolta tuossa valoklaanilaisnaaraassa. "Kiitos", kolli kumarsi päällään jalosta eleestä ja kävi itsekin kiinni tähän ateriaansa.

Ruokailtuaan raidallinen kolli kohotti päätään. Hän arvosti niin kovin naaraan äskeistä elettä, että hän melkeinpä tunsi olevansa velvoitettu kiittämään tästä vielä jollain tapaa, olihan se ainoa keino, jonka tuo hiukka sosiaalisesti hapara vekkuli tiesi - Seeprahyppijästä kun kiittäminen oli hyvin tärkeää, kertoihan se kiitollisuudentunteesta edes jollain tasolla. Kolli ei kuitenkaan tiennyt, kuinka toisi julki tämän arvostuksensa äskeistä ajattelevaisuutta kohtaan, joten hän mörähti kehun kaltaista: "Olet mukava." Moisen kehun kuuleminen Seeprahyppijältä oli melkoisen harvinaista, sillä tuo tuliklaanilaissoturi harvoin toi julki moisia ajatuksiaan. Hän oli kuitenkin nyt vilpittömästi niin otettu siitä, että Sinitaivas oli muistanut häntä ja myös tuota jänöä, että olisi ollut suorastaan loukkaus olla sanomatta mitään. Nyt kuitenkin tuo irrallinen maukaisu kuulosti vain jokseenkin irralliselta ja höperöltä - niiiiin Seeprahyppijän tapaista! "On kunnia tavata kaltaisesi valoklaanilainen", kolli lisäsi vielä, sillä hän ei ollut täysin varma, oliko Sinitaivas hänen todella tarkoittavan sanojaan.

_________________
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://kurmitsa.deviantart.com
Sopuli
Kuningatar
avatar

Viestien lukumäärä : 694
Join date : 10.12.2012
Ikä : 18
Paikkakunta : Ahomäki

ViestiAihe: Vs: Suuret mahdollisuudet   Pe Heinä 11, 2014 11:29 pm

Sinitaivas
Neitonen katsoi hetken aikaa toista soturia kysyvästi ja kysyikin ujoudesta. Seeprahyppijä pysytteli kovin hiljaa, ujoutta se taisi totisesti olla. Kun toinen aloitti hieman vaivaantuneen oloisesti, Sinitaivas käänsi korvansa sojottamaan toista kohti. Toinen kertoi mestarinsa opettaneen hänelle viisaan asian.
"Hän on sitten viisas. Nykyaikana, ah, oppilaat tuntuvat hölöttävän vierasklaanilaisille kaikki salaisuutensa enkä sitä oikein perusta", neiti valoklaanilainen totesi ja oli huomaavinaan haikeutta tai kaipuuta toisen silmissä. Ei sitä neiti kovin osannut perustella, kenties hän vain kuvitteli. Sinitaivas aloitti ruokailun ja siististi aloittikin. Olisi vain kiva saada ruokailtua siististi, kerta kun niin osattiin tehdä. Oppilaat, hah, ne sotkivat kaikki paikat ruoantähteillään, mutta hän osasi pitää ne visusti jäniksen sisällä. Kun valoklaanilainen sai ruokailut ruokailtua, hän tarjoutui antamaan saaliistaan loput tuolle raidalliselle kissalle, joka varsin mukavalta vaikutti, vaikka hiljainen olikin. Toisen kiittäessä ja kumartaessa päällään, Sinitaivas hymyili silmät sirrillään. "Ole hyvä vaan", hän naukaisi hyväntuulisesti ja suki itseään toisen ruokaillessa. Pitihän sitä nyt itsensä pitää siistinä, kun oikein arvokasta seuraa oli saanut.

Pian myös raidallisen kollin ruokailu loppui jäniksen huvetessa vain tähteiksi. Arpiposki katsoi raidallisen kollin silmiin, kun tuo niin nosti päätään. Saipa Sinitaivas kehuja tuolta varsin hiljaiselta kollilta, sitä Sinitaivas arvosti kovasti, toinen kun vaikutti varsin jurolta tyypiltä. Eli juuri suomalaiselta, mutta eihän Sinitaivas tiennyt mikä suomalainen oli.
"Oi, kiitos. Sinäkin olet mukava, äärimmäisen mukava ja viisas", neiti naukui. Sanat eivät ehkä kuullostaneet niin arvostettavilta kuin Seeprahyppijän, mutta ei valoklaanilaista kiinnostanut. Lisäsipä Seeprahyppijä vielä maneerinkin, joka jonkun muun suusta kuultuna olisi ollut varsin kliseinen. Sinitaivas hymyili vaivaantuneesti ja katsoi toista silmien väliin.
"Samoin", neiti hymyili ja heilautti hieman häntäänsä. Hän mietti mitä tekisi tämän tapaamisen jälkeen, mutta pitihän tapaamisesta vielä nauttia.
"Mitäs mieltä olet yöklaanilaisten hiljaisuudesta? Minun mielestäni he ehdottomasti suunnittelevat jotakin", neiti kysäisi aivan ohimennen, miettimättä edes mitään. Keskustelua, keskustelua.

_________________
Matkalla Sopulilandiaan luopio Qanriele, Yöklaanin ärhäkkä Aarnivalkea sekä Valoklaanin kaksi urpoa Sinitaivas ja Sateensielu. Nauttikaa. Avatarin kissakuva by Kkurakur, muokkaus by Sopuli
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://www.ilvesklaani.suntuubi.com
Kkurakur
Parantaja
avatar

Viestien lukumäärä : 726
Join date : 19.10.2013

ViestiAihe: Vs: Suuret mahdollisuudet   Su Heinä 13, 2014 10:54 am

Äääh, olisi sittenkin pitänyt olla vain hiljaa - Seeprahyppijä ei harvoin kehuja ääneen toitottanut, vaikka hän sellaisia päänsä sisässään loikin vinhaa vauhtia varmasti jokaiselle kohtaamalle kissalle. Niiden ääneen lausuminen vain oli hiukka kiusallista ja sen kolli muisti sillä eksaktilla hetkellä, kun hän sai myös osakseen muutaman kauniin sanan. Hän nääs oli sen verta vaatimatonta sorttia, että hänestä oli melkeinpä kiusallista saada kehuja osakseen. Nuokin sanat tuntuivat lähinnä velvoitetuilta vastakehuilta, jotka Sinitaivas lausui vain, koska Seeprahyppijä oli avannut sanaista arkkuaan jonkin verran. Tai niin raidallisesta kollista itsestään tuntui, oi kuinka tuntuikaan, eikä se ollut sitten laisinkaan hauskaa. Hiukka nolona saamistaan kehuista soturi heilautteli häntäänsä pienoisen kiusaantuneena ja yritti vältellä katsekontaktin tekemistä tuijottelemalla oikeastaan kaikkialle muualle, kuin naaraan silmiin - milloin varpaitaan, milloin taivasta, milloin Sinitaivaan varpaita… Hän yleensä säilytti maltillisesti katsekontaktin keskustelukumppaniinsa aina hamaan loppuun asti, tai oikeastaan siihen pisteeseen, että vastapuoli koki hänen suuret moe-silmänsä ahdistavaksi ja käänsi katseensa pois, mutta tuommoisten sanojen jälkeen ei edes hän kyennyt kohtaamaan toisen katsetta. Säälittävää, Seeprahyppijä, äärimmäisen säälittävää - olisit nyt edes yrittänyt osoittaa kiitollisuutta noista lempeistä sanoista!

Yöklaanin hiljaisuudesta? Kysymys hämmästytti kollia jokseenkin, olihan se oikeastaan tullut täysin yllätyksenä, mutta tapansa mukaan tuliklaanilainen piti jähmeän ulkomuotonsa, eikä hänestä kyennyt oikeastaan erottamaan pienintäkään hämmästyksen viiksivipatustakaan. Kolli ei osannut sanoa, minkä takia Sinitaivas kysyi asiasta häneltä - hän ei osannut ollenkaan päätellä, miksi kukaan tahtoisi juoruilla muiden klaanien liikkeistä toisen klaanin soturin kanssa. Ehkä toinen yritti saada tärkeitä tietoja Yöklaanista Seeprahyppijän kautta? Ei, senioriherra ei totta tosiaan osannut arvata syytä tälle kysymykselle, eikä hän kyllä oikeastaan edes yrittänyt. Hän ei itse liiemmin koskaan ajatellut muiden klaanien liikkeitä - hän eli päivä kerrallaan ja teki kuten käskettiin, eikä ollut hänen tehtävänsä tuumailla vihollisklaanien suunnitelmia. Seeprahyppijä itse toivoi vain, ettei kenenkään klaanin välille syttyisi sen suurempia verenvuodatuksia, sillä eihän hän ollut mikään kovin sotaisa veikkonen. Oikeastaan tuliklaanilaissoturi toivoi rauhaa ja rakkautta klaanien välille enemmän, mutta se taisi olla naiivi ajatus, jota klaanit eivät olleet omaksuneet. Mikä sääli. "Ehkä he vain tahtovat ylläpitää rauhaa", Seeprahyppijä mutisi tarkoituksettomasti puoliääneen matalalla bassomörinällään ja kohtasi viimein Sinitaivaan silmät sitten kehujen.

Herra hämähäkkibongaria kuitenkin kiehtoi kovasti se, kuinka Sinitaivas oli heti ajattelemassa Yöklaanista jotakin kieroa. Hän itse vain nautti rauhasta, eikä oikeastaan edes tuuminut, että hiljaisuus voisi merkitä kierää suunnittelua muiden klaanien päänmenoksi. Oliko Sinitaivaalla aina yhtä paljon epäilyksiä muista klaaneista, vai koskiko se vain Yöklaania? Aihe oli jokseenkin Seeprahyppijää mietityttävä kaikessa kiintoisuudessaan. No, kaipa se oli sotureilta normaalia spekuloida muiden klaanien liikkeitä, sillä kyllähän se kosketti jokaista klaanissa elävää kissaa. Hän itse vain saattoi olla poikkeus - eihän hän ollut kiinnostunut taistelusta ja hänhän vain toivoi lämpimiä välejä muiden klaanien kanssa. "… Uskotko todella, että heillä on jotain mielessään?" Seeprahyppijä rohkaistui kysymään ja höristi valtaisia korviaan melkoisen koomisen näköisesti.

_________________
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://kurmitsa.deviantart.com
Sopuli
Kuningatar
avatar

Viestien lukumäärä : 694
Join date : 10.12.2012
Ikä : 18
Paikkakunta : Ahomäki

ViestiAihe: Vs: Suuret mahdollisuudet   Su Heinä 13, 2014 11:16 am

Sinitaivas
Neitonen katsoi toista kissaa hyvillä mielin, mutta toinen tuntui välttelevän hänen katsettaan kehujen jälkeen, se oli neidistä jännää. Hetken aikaa olisi saattanut kuvitella ympärille heinäsirkkojen surinaa, niin vankkumaton hiljaisuus oli, kunnes sitten Seeprahyppijä sitten aukaisi sanaisen arkkunsa bassoäänellään filosoiden.
"Paljon mahdollista, mutta se on jotenkin outoa, mielestäni", neiti totesi ja heilautti hieman häntäänsä. Hän kävi maate ja siisti etutassujaan hieman. Seeprahyppijän kysyessä asiasta, Sinitaivas lopetti turkkipesun ja nosti katseensa toisen verestäviin silmiin.
"Uskon vahvasti. Usein yöklaanilaiset ovat edes käyneet reviirimme rajalla, mutta nyt he tuntuvat välttelevän niitä. Mielestäni ei ole kyse siitä, että he osaisivat nykyään noudattaa soturilakia, vaan se, että he suunnittelevat jotakin, mutta tarvitsevat toisen luottamusta. Ehkä he yrittävät saada meitä vain luottamaan siihen, että he olisivat muuttuneet, mutta todellisuudessa he suunnittelevat suurhyökkäystä", arpiposki naukui huolestuneena.
"Meri- ja Tuliklaani ovat onneksenne kauempana Yöklaanista, mutta Valoklaanilla on suurin uhka tulla hävitetyksi sodassa", totesi neiti ja haukotteli jostakin syystä. Ei häntä tavallisesti kylläkään haukottanut.

_________________
Matkalla Sopulilandiaan luopio Qanriele, Yöklaanin ärhäkkä Aarnivalkea sekä Valoklaanin kaksi urpoa Sinitaivas ja Sateensielu. Nauttikaa. Avatarin kissakuva by Kkurakur, muokkaus by Sopuli
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://www.ilvesklaani.suntuubi.com
Kkurakur
Parantaja
avatar

Viestien lukumäärä : 726
Join date : 19.10.2013

ViestiAihe: Vs: Suuret mahdollisuudet   Ma Heinä 14, 2014 12:42 pm

Vaikka Seeprahyppijä ei ollutkaan mikään erityisen taitava tulkitsemaan toisia kissoja, heidän ajatuksiaan, heidän eleitään, niin jopa hän kykeni erottamaan jonkin asteisia negatiivisia tuntemuksia hohkavan Sinitaivaan sanoista hänen puhuessa Yöklaanista. Naaras tuntui todella epäilevän tuon mystisen klaanin touhuja yli minkään muun, ja tuo tuntuikin olevan täysin saletti olevansa oikeassa asian saralta, vaikka naaraan sanat olivatkin enemmän pohdintaa kuin totuuksien ladontaa tiskille. Tiedä sitten, kuvitteliko kolli vain, vai oliko Sinitaivaalla todella jotakin hampaankolossa Yöklaania kohtaan - Seeprahyppijä itse suhtautui koko klaaniin täysin samalla tapaa, kuin muihinkin, eikä hän ollut kuin nauttinut hetken kestäneestä hiljaisuudesta klaanien välillä. "Ehkäpä", Seeprahyppijä totesi ääneen hiljaisella mörinällä, vaikka hän ei ollutkaan täysin vakuuttunut siitä, että hiljaisuus voisi merkitä myös kierojen suunnitelmien punomista. Hän oli korkeasta iästään huolimatta aivan liian naiivi ja hyväntahtoinen uskomaan, että mikään klaani käyttäisi rauhaa juonien punomiseen.

Valoklaanilla suurin uhka hävitä sodassa? Sinitaivaan puheet olivat aivan toismaailmallisia kollin korvissa. Hän ei ollut kovinkaan kiinnostunut muista klaaneista eikä hän täten tiennyt paljoakaan niistä, mutta sen hän oli kuvitellut tietävänsä, että Valoklaani olisi tällä hetkellä suurikokoisin klaani. Tämän vuoksi naaraan puheet olivat jokseenkin kummastusta herättävää, eikä soturi voinut kuin höperönä miettiä iltatuimaan, että mitäs kettua naaras nyt oikeastaan tarkoitti. Oliko Valoklaani tällä hetkellä heikoilla? Jokin sairaus, kenties? Tai kenties Sinitaivas oli vain neuroottinen klaaninsa suhteen ja pelkäsi syyttä näkymätöntä vihollista? Seeprahyppijä ei kerta kaikkiaan ymmärtänyt, mitä toinen pelkäsi. "Puhut pelottavista aiheista - sotaa ja hävitystä", kollin oli todettava hiljaisuutensa perään rauhallisella äänellä. Soturista moiset aiheet olivat jokseenkin ikäviä, eikä hän mielellään puhunut niistä - hän oli kovin rauhanomaisa luonne ja hänestä turha verenvuodatus oli aina typerää.

Sinitaivaan ajatukset saivat kollin jokseenkin epämukavaan olotilaan: hän ei pitänyt totta tosiaan lainkaan moisista aiheista, eikä hän oikeastaan tahtonut ajatella niitä sen kummemmin. Hän tahtoi kiskoa itsensä irti sodista ja verenvuodatuksista parhaalla mahdollisella tavalla, sillä hänen moraalinsa oli vähän semmoista, ettei se sallinnut turhanpäiväistä hutkimista. Toki hän puolusti omaa klaaniaan kun käsky kävi, mutta jopa hän olisi kyennyt kieltäytymään turhasta sodinnasta. Vaikka kolli ei tahtonut liiemmin enää palata aiheeseen, kiinnosti häntä kuitenkin Sinitaivaan suhtautuminen Yöklaaniin jollain tapaa, eikä hän voinut olla, ihmeellistä kyllä, kysymättä: "… Onko Yöklaani tehnyt sinulle jotain?"

_________________
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://kurmitsa.deviantart.com
Sopuli
Kuningatar
avatar

Viestien lukumäärä : 694
Join date : 10.12.2012
Ikä : 18
Paikkakunta : Ahomäki

ViestiAihe: Vs: Suuret mahdollisuudet   Ma Heinä 14, 2014 10:04 pm

Sinitaivas

Neiti katsoi tuota järkevänoloista kissaa hiljaa ja manasi toisen hiljaisuutta, toivoen, ettei olisi kertonut mielipidettään. No, tässä nyt oltiin ja tässä hän seisoisi kahden tulen välissä. Poistuminen tai jopa mielipiteensä kieltäminen olisivat yhtä paha juttu kuin nyt asian jatkaminen. Seeprahyppijän hiljaisuus kuitenkin loppui hiljaiseen mörinään, joka vaikutti Sinitaivaasta äärimmäisen epäilyttävältä. 'Toivon mukaan hän ei ole entinen yöklaanilainen, silloin olen pulassa', neiti totesi edes jaksamatta uskoa toisen olevan pelkästään hyväntahtoinen ja naiivi. Hiljaisista kun ei tiennyt koskaan. Uusi vankkumaton hiljaisuus, jonka rikkoi vain Sinitaivaan vaivaantunut yskäisy. Toinen totesi aiheen olevan pelottava.
"Mutta tärkeistä. Tuskinpa kukaan pelottavista aiheista puhuu turhaan, elleivät ne tärkeitä olisi", Sinitaivas keksi porsaanreiän, hyvä me! Neiti painautui tiukemmin kerälle ja painoi hännänpäänsä kuononsa päälle, kuin merkiksi hiljaisuudesta. Ikävä ahdistuneisuus yöklaanilaisia kohtaan painoi häntä, hänen tassunsa ja päänsä tuntuivat kuin olisivat kiveä, täysin kokonaan. Ikävä tunne se oli. Pian tuli Seeprahyppijän suusta kysymys, jonka vastaus perusteli Sinitaivaan koko yöklaanilaisvastaisuuden.
"Kyllä. Tämä arpi. Ja lisäksi he tappoivat isäni", Sinitaivas kertoi. Hän oli nähnyt isänsä uudelleen, joutunut itse uudelleen Pimeyden metsään, vaikka oli luvannut itselleen, ettei sinne uudelleen enää menisi. Isä oli selittänyt yöklaanilaisten tappaneen hänet, kostoksi jostakin jo kauan sitten unohdetusta kaunasta Sinitaivaan isovanhempien kanssa. Sinitaivas värähti muistoissaan, hän oli painanut silmänsä kiinni ja näki uudelleen ja yhä uudelleen Valoklaanin leirissä käydyn taistelun yöklaanilaisia vastaan. Jokainen isku sai neidin värähtämään ja niitä iskuja oli tullut silloin jonkin verran. Pahimmassa iskussa, Yöklaanin varapäällikön iskiessä poskeen, neiti lensi kyljelleen ja rääkäisi. Muistikuva oli siirtynyt parantajan pesään ja uneen, jossa hänen äitinsä oli kohdannut hänet ja käskenyt palata takaisin.
"Sinisen taivaan aika on koittamassa. Sinisen taivaan aika on koittamassa. Sinisen taivaan aika on koittamassa", Sinitaivas toisteli puoliääneen. Emo lähti pois ja neiti aukaisi silmät vinkaisten metsän kirkkaudesta.

"Mitä tapahtui, missä olen?" neiti kysyi, muistamatta enää mitään. "Kuka olen?" kissa kysyi muistamatta mitään. Hänellä oli muistojensa sijaan vain tyhjyyttä mielessään. Ei mitään. "Kuka sinä olet?" hän kysyi kuiskaten nähdessään vieraan kissan. Hän nousi kyljeltään takaisin jaloilleen ja kavahti taaksepäin, mutta vingahti kivusta. Muistinsamenettänyt kissa oli voimaton ja lysähti maahan puoliksi istumaan.

_________________
Matkalla Sopulilandiaan luopio Qanriele, Yöklaanin ärhäkkä Aarnivalkea sekä Valoklaanin kaksi urpoa Sinitaivas ja Sateensielu. Nauttikaa. Avatarin kissakuva by Kkurakur, muokkaus by Sopuli
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://www.ilvesklaani.suntuubi.com
Kkurakur
Parantaja
avatar

Viestien lukumäärä : 726
Join date : 19.10.2013

ViestiAihe: Vs: Suuret mahdollisuudet   To Heinä 17, 2014 10:34 am

Seeprahyppijä näytti aina kuunnellessaan siltä, kuin hän olisi seikkaillut kaikissa muissa maailmoissa, kuin siinä samaisessa missä hänen keskustelukumppaninsakin. Niin hän usein kyllä tekikin: hänellä oli äärimmäisen huono keskittymiskyky mitä tuli toisten kanssa vuorovaikutteiseen naukumiseen, ja raidallinen kolli saattoikin usein katsella vaikkapa maanpintaa muutamien hämähäkkilöydöksien toivossa ennemminkin kuin todella kuunnella, mitä hänen keskustelukumppanillaan oli sanottavana. Tällä kertaa hän kuitenkin kuunteli tarkkaavaisena kirahvina Sinitaivaan vastausta, sillä nyt oli niinkin harvinaislaatuinen tilanne, että seniorisoturi oli itse kysynyt jotain: ja kun hän osoitti niinkin suurta kiinnostusta, ei hän voinut kuin kuunnella jokaista pienintäkin intonaation nousua ja laskua korvat hörölle nousseina. Tämä vastaus oikeastaan selittikin Seeprahyppijälle melkoisen hyvin kaiken: Sinitaivaalla todella oli syy jos jonkinmoinen tuntea kaunaa Yöklaania kohtaan, vaikkakin tuliklaanilaisesta mikään syy ei ollut tärpeeksi pätevä antaa uutta mahdollisuutta. Etenkin tässä tilanteessa: klaaneissa kissat vaihtuivat, eikä yksikään klaani ollut vain yhden ilkeilevän kissanjörilään käskyttämä kokonaisuus. Sinitaivaan ennakkoluuloisuus oli siis jokseenkin ymmärrettävää, mutta ei vielä täysin perusteltua Seeprahyppijän mielestä.

Siitä hän ei kuitenkaan avannut suutaan: ei olisi avannut muutenkaan, mutta vielä vähemmän siksi, että tuo valoklaanilainen naaras alkoi näyttää jokseenkin… Huolestuttavia merkkejä voinnistaan. Tuo näytti menevän jonkinlaiseen transsitilaan kollin mielestä, eikä hänellä ollut pienintäkään viiksikutinaa siitä, mitä oli tapahtumassa. Toisen päästäessä jokseenkin tuskaisen äännähdyksen ja heittäytyessä kyljelleen alkoi Seeprahyppijälle tulla melkoisen epämukava olo. Tuliko Sinitaivaalle huono olo? Vai puriko muurahainen häntä varpaanvälistä? Entä jos sittenkin heidän natustamassaan jäniksessä oli ollut jotakin vialla? Ei, soturi ei kerta kaikkiaan osannut sanoa, mikä tuolle naaraalle oli tullut. "Mikä hätänä?" Mörähti Seeprahyppijä jokseenkin hämillään ja täysin ulapalla siitä, tuliko hänen tehdä jotain. Hän ei oikeastaan kyennyt muuta kuin katselemaan toisen ilmeistä tuskaa ja liikuttelemaan hermostuneesti korviaan vähän sinne sun tänne.

Kun viimein Sinitaivas näytti osoittavan hieman järjellisempää toimintaa, tuliklaanilaissoturi nielaisi ääneti pienoisesta huojennuksesta, mutta oikeastaan tilanne ei näyttänyt parantuneen, vaan jopa menneen huonommaksi: naaras näytti äsken heittäytyessään lyöneen päänsä ja saaneen jonkin sortin aivotärähdyksen kera muistikatkoksen. Tai sitten valoklaanilainen kärsi varhaisdementiasta, miten lienikään, mutta tilanne oli joka tapauksessa Seeprahyppijälle jokseenkin käsittämätön: hän ei ollut koskaan joutunut päänsä lyöneen tai mahdollisesti muistisairaan kissan kanssa tekemisiin, eikä hänellä ollut oikeastaan käsitystä siitä, mikä oli ehkä kannattavin tapa toimia. "Öhm, Sinitaivas?" Seeprahyppijä päästi huolestuneen maukaisun ja otti varovaisen askeleen eteenpäin toisen lyhistyessä istumaan, "Löitkö pääsi?"

_________________
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://kurmitsa.deviantart.com
Sopuli
Kuningatar
avatar

Viestien lukumäärä : 694
Join date : 10.12.2012
Ikä : 18
Paikkakunta : Ahomäki

ViestiAihe: Vs: Suuret mahdollisuudet   To Heinä 17, 2014 10:49 am

Sinitaivas
Neiti kertoili juttunsa ja siinä sitten saikin oudon muistelukohtauksensa. Kaaduttuaan maahan neitonen muistinsa menettäneenä katsoi Seeprahyppijää kuin hullua kettua ja säpsähti taaksepäin toisen puhuessa. Toinen puhui jostakin käsittämättömästä Sinitaivaasta.
"En ole mikään Sinitaivas! Sen typerämpää nimeä ei olekaan. Olen Naju! Enkä minä lyö päätäni, aavikkokettu sentään!" neiti ärähti, sillä jotenkin neidin päässä soljui vain yksi ajatus - hänen nimensä oli Naju ja hän oli jumala, asui tähdistössä ja hänellä olisi jokin tehtävä. Muu olikin pelkkää usvaa, pelkkää tähtitaivasta.
"Pysy siinä tai liekitän sinut!" neiti uhkaili toisen ottaessa askeleen eteenpäin. Neiti nimittäin luuli osaavansa käyttää tulta, voi herran jee. "Kuka olet ja mitä sinä puhut minulle?" neiti ärähti äänessään uudenlaista aukroritettiä. Vaikka hän oli aina tiennyt arvonsa ja kykenevänsä vaikka mihin, ei hänen äänessään ollut koskaan samanlaista varmuutta. Neiti nousi seisomaan keveästi, kuin ei olisi koskaan kaatunutkaan. Jalat kantoivat, vaikka vasta äsken ne olivat olleet kuin ohuet heinänkorret.
"Rohkenet puhua Najulle näin. Sietäisi hävetä. En halua olla kaltaisesi kissan kanssa enää hetkeäkään, olet klaanikissa, joka nöyristelee päällikkönsä edessä henkensä edestä peläten. Klaanit kuuluisi hävettää!" neiti julisti mielipiteitään ja kääntyi ketterästi ympäri. Hän pinkaisi pusikkoon ja sieltä loikkasi keveästi erään puun alimmalle oksalle. Todellakin järkensä ja muistinsa menettänyt.

_________________
Matkalla Sopulilandiaan luopio Qanriele, Yöklaanin ärhäkkä Aarnivalkea sekä Valoklaanin kaksi urpoa Sinitaivas ja Sateensielu. Nauttikaa. Avatarin kissakuva by Kkurakur, muokkaus by Sopuli
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://www.ilvesklaani.suntuubi.com
Kkurakur
Parantaja
avatar

Viestien lukumäärä : 726
Join date : 19.10.2013

ViestiAihe: Vs: Suuret mahdollisuudet   To Heinä 17, 2014 11:54 pm

Seeprahyppijä oli juuri niitä veikkosia, jotka suhtautuivat huutamiseen ja aggressiiviseen olemukseen hyvin varauksella, jopa säikähtäneesti. Niinpä hän värähti kuullessaan Sinitaivaan, joka innokkaasti kertoi nimenmuutoksestaan, äänensävyn kohoavan ja kolli otti nopeasti muutaman askeleen taaksepäin. Vielä äsken naaras oli vaikuttanut niin rauhanomaiselta, niin mukavalta, mutta tuuli oli kääntynyt mitä eriskummallisemmalla tavalla suuntaan, johon se olisi soturin mielestä voinut olla kääntymättä. Tämä varhaisdementinen uusi Sinitaivas ei taatusti tuntunut enää tippaakaan rauhanomaiselta tai edes mukavalta, eikä Seeprahyppijä tuntenut oloaan kovinkaan turvalliseksi seistessään tuon ehkäpä jopa arvaamattomaksi heittäytyvän naaraan edessä. Tumma soturi ei oikeastaan edes ensalkuun uskaltanut naukua enempää sanoja, sillä häntä vähän pelotti, että saisi provosoitua tarkoituksettomasti toisen kimppuunsa jos hän sanoisi yhdenkään sanan väärin. Sinitaivaan, nyttemin Najuksi itseään kutsuvan, tivatessa kuitenkin tuliklaanilaisseniorin identiteettiä ei hän voinut pysytellä hiljaa - olihan hän melkoisen alistuva luonteeltaan, ja moisen auktoriteetin uhkuminen oli nyt vain sellaista, ettei Seeprahyppijä voinut oikeastaan tehdä muuta, kuin totella. "Olen Seeprahyppijä", kolli aloitti jokseenkin epävarmasti ja hänen korvansa venkoilivat jokseenkin levottomasti hänen hermostuneisuutensa tähden, "Satuimme törmäämään täällä toisiimme aiemmin. Muistatko?"

Vanhempana ja maltillisena herrashenkilönä kolli kuunteli aggressiiviseksi äitynyttä naarasta, sanomatta oikeastaan itse mitään. Tiedä sitten, johtuiko hänen vaiteliaisuutensa vain hänen viileän vaiteliaasta luonteestaan vaiko siitä, ettei hän uskaltanut maukua yhtikäs mitään tuolle jo Seeprahyppijän klaanilaisuutta sättivälle elämänmuodolle, mutta soturi ymmärsi nopeasti, ettei hänen todella kannattaisi sanoa yhtikäs mitään asiaan liittyvää - Sinitaivas vaikutti tuolla hetkellä juuri niin raivopäiseltä, että olisi hyvinkin voinut sanojen lisäksi nuijia Seeprahyppijää käpälinkin, ja semmoistahan ei kollin kaltainen rauhaisa sielu tahtonut. Oikeastaan siinä ollessaan hänelle alkoi käydä melkoisen selväksi, että olisi ehkä kaikkein turvallisinta poistua vain tilanteesta ja jättää Sinitaivas riehumaan oman onnensa nojaan siihen asti, kunnes rauhoittuisi ja palaisi takaisin leiriinsä vaikka parantajan tutkittavaksi. Seeprahyppijä ei tahtonut olla missään tekemisissä tuommoisten jokseenkin epävakaiden sekoboltsien kanssa.

Oli kuitenkin hänen periaatteittensa vastaista vain poistua paikalta kiperän tilanteen tullen. Hänellä nimittäin oli pieni huoli jossain takaraivossaan siitä, että pääsisikö tuo naaras koskaan kotiinsa noin kiihtyneenä. Voisi olla, että Sinitaivas riehuisi vielä tovin jos toisenkin pidempään ilman apua, ja tuommoisena raivottarena tuo voisi saada pahaakin jälkeä aikaan: kuka ties Sinitaivas lähtisi polttamaan Najuna kirkkoja ja potkimaan hautakiviä kumoon? Seeprahyppijä otti melkeinpä velvollisuudekseen siis huolehtia, että Sinitaivas pääsisi onnellisesti Valoklaanin leiriin tutkittavaksi - sen hän oli naaraalle velkaa. Niinpä ei auttanut kuin lähteä juuri livohkaan loikkineen naaraan perään hieman empien ja jäädä puun, jonne tuo oli vetäytynyt retriittiin, alle maanittelemaan tuota miettimään kotiinpaluuta. Varovasti mörähdellen ja jokseenkin alistuvasti naukuen hän yritti saada viestinsä naaraan harkintaan: "Öhm, arvon neiti, voinen saattaa teidät takaisin Valoklaanin leiriin…?"

_________________
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://kurmitsa.deviantart.com
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Suuret mahdollisuudet   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Suuret mahdollisuudet
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 2Siirry sivulle : 1, 2  Seuraava

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
Nelituuli :: Raja-alueet :: Saarnimetsä-
Siirry: