Villeintä verbaaliviiksien väpätystä
 
PääsivuPääsivu  KalenteriKalenteri  FAQFAQ  HakuHaku  KäyttäjälistaKäyttäjälista  KäyttäjäryhmätKäyttäjäryhmät  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 Tienviitatkaan eivät eksymistä estäneet

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
Siirry sivulle : Edellinen  1, 2, 3  Seuraava
KirjoittajaViesti
Nomi
Klaaninvanhin


Viestien lukumäärä : 1834
Join date : 21.03.2014

ViestiAihe: Vs: Tienviitatkaan eivät eksymistä estäneet   La Toukokuu 24, 2014 9:00 am

Tuiskutassu lähti uudelleen jahtaamaan tuota uutta tuttavuuttaan, vaikka hän olikin vielä hieman hengästynyt. Mutta se ei nyt haittaisi, hän varmasti saisi tällä kertaa tuon kollin kiinni. Oppilas juoksi innoissaan toisen takana, leikkiminen oli mukavaa. Naaras ei muistanut, koska oli viimeksi leikkinyt tällä tavoin. Oppilaana ollessa hänen aikansa kului enimmäkseen vain harjoitteluun, eikä leikkimiselle oikein aikaa jäänyt. Ja oman klaanin oppilaista eivät monet oikein välittäneet tälläisitä asioista.

Nuorukainen oli aivan innoissaan ja pienoinen väsymys oli unohtunut, mitä tässä nyt murehtimaan väsymystä. Tuiskutassu päätti nyt keskittyä pelkästään Raptoritassun jahtaamiseen, kaikki muu saisi nyt unohtua. Oppilas juoksi aivan toisen perässä, toivoen samalla toisen tekevän edes pienoisen virheen. Ja aivan, kuin tilauksesta tulikin edellä oleva kolli tehneeksi virheen. Tuiskitassu naurahti pienoisesti, vihdoinkin hän pääsisi pois jahtaajan roolista. Naaras lisäsi vauhtiaan, mutta hidasti heti, kun oli saapunut Raptoritassun vierelle. Nopeasti hännällään oppilas huotaisi toista päähän, samalla tämä sanoi.
"Yritäppäs saada kiinni!" Heti tämän jälkeen Tuiskutassu kiihdytti uudelleen juoksuu. Ei kuitenkaan niin kovaa, kuin aiemmin väsymys alkoi palailemaan jo hiljalleen. Pitäisi vain toivoa, että kollikin olisi edes hiukan väsynyt.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://www.wattpad.com/user/Nomisir
Kkurakur
Parantaja
avatar

Viestien lukumäärä : 726
Join date : 19.10.2013

ViestiAihe: Vs: Tienviitatkaan eivät eksymistä estäneet   Su Toukokuu 25, 2014 12:36 am

Olihan se pitänyt jo hyvän aikaa sitten arvata, ettei kollilla kaikki voinut mennä putkeen. Mutta tämä möhläys oli kertakaikkisen eri asia, kuin mitkään aiemmat möhlingit ja sählingit - nyt nääs Raptoritassu otti tämän pienen otteen lipsumisensa huomattavasti kevyemmin, kuin hänellä oli omat epäonnistumisensa tapana yleensä ottaa. Kolli nimittäin nautti tästä leikin tuomasta tunteesta niin paljon, voi kuinka nauttikaan, ettei välittänyt moisista pikkujutuista. Aikamoista kehitystä hänelle, olisi joku häntä pidempään seurannut epeli todeta ja vähän ehkä taputtaa käsiään tai käpäliään oppilaan kypsälle suhtautumiselle omaan pikkuiseen horjahdukseensa. Niinpä kolli vain hymähti saadessaan häntää naamaansa ja siirtyi ilman turhia itseinhoisia surkutteluja tai häpeämisiä pohtimaan, kuinka saada naaras mahdollisimman helposti kiinni. "Ja voi kuule, minähän yritän", mutisi valoklaanilaiskloppi lähinnä itsekseen ja lähti Tuiskutassun perään.

Raptoritassu kuitenkin osoittautui pian neuvottomaksi - Tuiskutassu piti heidän välisensä välimatkan kiitämällä vauhtia, jollaiseen kollilla ei ollut enää mitään mahdollisuuksia yltää, ei edes vaikka kolli käynnistäisi turbomoottorinsa ja lähtisi kauhomaan lailla muskeliveneen. He kummatkin alkoivat olla leikkineet voimansa loppuun, ja kolli tiesi, ettei hän koskaan voisi juosta Tuiskutassu tuosta vain kiinni - oli naaras väsynyt tai ei, niin tuo oli silti nopeampi juoksija kuin huonokuntoinen pikkupoika Raptoritassu. Onnistuisikohan naaraan eteen kiertäminen? Ei, alue oli liian laaja-alainen ja Tuiskutassu kyllä huomaisi hänen aikeensa ja ehtisi pinkoa ajoissa turvallisen välimatkan päähän. Entä naaraan huomion hämääminen jollain absurilla huudahduksella, kuten vaikka jollakin lentävällä nautaeläimellä? Äh, kuinka tyhmänä hän oikein yöklaanilaista pitikään, tietenkään se ei toimisi. Mutta ehkä toimisi, jos hän… Aivan, miksei hän heti sitä ajatellut! Nyt oli aika pelata likaisesti tätä peliä.

Samassa kolli heitti tarkoituksellisen kuperkeikan maahan ja ulvahti perään kovaäänisesti: "Argh!" Raptoritassu heittäytyi maahan näyttävästi ja jäi pitelemään toisella käpälällään toista tassuaan, ikään kuin se olisi loukkaantunut äskeisessä kaatumisessa. Joku olisi saattanut nyt epäillä valoklaanilaisen toimintamalleja, olivathan ne hiukka kierot ja reilun pelin hengestä ehkä hitusen poikkeavat, mutta tässä pelissä ei oltu sääntöjä sovittu ja ei voinut kieltää, etteikö suunnitelma ollut kaikessa pirullisuudessaan ihan kelpo. Aika epeli sinä olet, Raptoritassu, kun moiseen alistut leikin tähden, kukapa olisi voinut arvatakaan! Soturioppilas jäi hiljaa voivottelemaan olematonta vaivaansa ja toivomaan, että Tuiskutassu lankeaisi tähän - saattoi nääs myös olla, että kolli oli aliarvioinut leikkitoverinsa täysin.

_________________
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://kurmitsa.deviantart.com
Nomi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1834
Join date : 21.03.2014
Ikä : 19
Paikkakunta : Lahti

ViestiAihe: Vs: Tienviitatkaan eivät eksymistä estäneet   Su Toukokuu 25, 2014 8:20 am

Tuiskutassu viilettii innoissaan pitkin korpea, tämä halusi parhaansa mukaan pitää välimatkan suurena. Ainakaan silloin ei olisi pelkoa, että Raptoritassu hänet kiinni saisi. Ellei tuo sitten keksisi jotakin aivan täydellisen loistavaa ideaa. Muutaman kerran oppilas vilkaisi taaksen, todetakseen vain kollin seuraavan häntä. Koska välimatka oli hyvä päätti naaras hidastaa hieman vauhtiaan, ihan kaikkia voimiaan hän ei tähän viitsisi käyttää. Etenkään, kun tämä oli jo valmiiksi hieman hengästynyt. Mutta kyllä häneltä vielä puhtia löytyisi, kunhan vain häntä jahtaava kolli ei kyllästyisi tähän leikkiin. Edelleenkin oppilas vain juoksi toista karkuun, onneksi korpi oli niin laaja, että täällä oli tilaa juosta vaikka kuinka paljon. Tuiskutassu vilkaisi uudelleen taakseen ja huomasi, että Raptoritassu alkoi kuromaan välimatkaa kiinni. Niinpä oppilas lisäsi hieman vauhtiaan, muttei niin paljon, että kadottaisi näköyhteyden takanaan olevaan kolliin. Tärkeintä olisi vain pitää tuota silmällä ja pitää välimatkaa tarpeeksi suurena.

Tuiskutassu ei ollut hetkeen vilkaisut taakseen, takaanta kuuluvat askeleet riittivät kertomaan, että Raptoritassu edelleenkin jahtasi häntä. Ylättäen askelten äänet loppuivat ja takaanta päin kuului huudahdus. Nopeasti oppilas lopetti juoksemisensa ja kääntyi katsomaan taaksepäin, tämä näki kollin makaavan maassa vähänmatkan päässä. Naaras lähti hölkäilemään toisen luokse, mutta pian tämä alkoi juoksemaan, sillä oli kuullut toisen voivottelut.
"Raptoritassu, oletko kunnossa!" Tuiskutassu huudahti huolestuneena ja pysähtyi aivan kollin vierelle. Tämä katsoi maassa makaavaa kissaa ja mietti mitä voisi oikein tehdä, eihän hän ollenkaan tiennyt miten nyt pitäisi toimia?
"Mitä sinulle tapahtui?" oppilas kysyi huolestuneena. Hyvä sydämisenä kissana Tuiskutassu ei voinut vain sivuuttaa tälläisiä asioita, kollihan olisi voinut loukkaantua vakavasti. Naaraalle oli aivan sama se, että Raptoritassu oli eri klaanissa, kuin hän. Hädässä hän ei todellakaan miettinyt kissojen alkuperää, tärkeintä olisi vain varmistaa toisen kunto.

_________________
Nomin mukana kulkevat Yöklaanin hyväsydäminen soturi Tuiskusydän, Meriklaanin arkajalkainen soturi Äänetönaskel, Valoklaanin yrmeä varapäällikkö Aavesilmä, Tuliklaanin iloinen oppilas Pesukarhutassu ja rennohko luopio Korpi

Linkkejä
Seuranhaku
Tietoa minusta
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://www.wattpad.com/user/Nomisir
Kkurakur
Parantaja
avatar

Viestien lukumäärä : 726
Join date : 19.10.2013

ViestiAihe: Vs: Tienviitatkaan eivät eksymistä estäneet   Ma Toukokuu 26, 2014 9:21 am

"Aih… Aina minulle käy näin", voivotteli kolli niin surkean kuuloisena, että hänen olisi todella voinut kuvitella loukanneen itsensä. Oikeastaan Raptoritassu yllätti itsensä näyttelijäntaidoillaan - ehkä taannoinen tapaaminen muuan ammattinäyttelijän, kollin omin sanoin ammattipetkuttajan, siis erään seonneen erakko Naakkapupillin kanssa oli opettanut hänelle moista. Nyt hän nääs näytteli varsin lahjakkaasti loukkaantunutta, eikä kukaan, joka kyseisen esityksen näki olisi voinut edes epäillä, etteikö hän olisi tuskissaan. Raidallinen oppilas jatkoi hiljaista mouruamista hyvän tovin verran ja yritti samalla vilkuilla, oliko Tuiskutassu huomannut. Ja mikä riemu siitä repesikään, kun hän huomasi naaraan kääntyvän katsomaan peräänsä. Ja vielä lähtevän huolestunut ilme kuonollaan vilkkuen kohti häntä, hähähähä, läpi meni! Olihan tämä vähän alhaista, vaan oppilas ei voinut olla tuntematta hienoista ylpeyttä tästä ketkusta suunnitelmastaan - olihan se nyt nääs jo nerokkuudeltaan aika hintsuran täydellinen.

Naaraan huolenpito oli jokseenkin jo liikuttavaa, eikä kolli voinut olla huomaamatta pientä omantunnon pistoa sydämmessään tuon kissaneidon tullessa hätiin. Noh, oppisipahan ainakin, että sodassa oli kaikki sallittua, tai no, siis leikissä. "Taisin taittaa tassuni", kolli murahti Tuiskutassun päästyä tykö. Joopa joo, ei tosiaan taittanut, ja sen saisi kohta naaras tuta ytimissäänkin. Nyt oli nääs aika suorittaa tämän ovelan juksutuksen kohokohta, eli huijauksen paljastaminen räväkällä kiinniotolla ja ilkikurisella virnistyksellä kaiken päällisiksi. Kolli varmisti nyt, ettei Tuiskutassu ollut vielä tajunnut tulleensa juksutetuksi, vilkaisemalla naarasta ja yrittämällä huomata epäröinnin merkkejä, mutta ei nähnyt moisia toisessa. Ja se oli merkki Raptoritassulle hyökätä leikkitoverin kimppuun kuin soturi käy jänikseen arvaamattomasti kiinni!

Siinä samassa ponkaisi kolli ylös sangen vikkelästi ja naurahti jokseenkin huvittavalla tavalla päästessään toteuttamaan tätä paholaisen suunnitelmaansa. Hänen oli tarkoitus loikata tästä suoraan Tuiskutassun kimppuun, mutta koska hänet oli kai tuomittu epäonnistumaan, ei hän päässyt samoin tein loikkaamaan - hänen toiseen takatassuunsa nimittäin iski suunnaton suonenveto sillä hetkellä, kun hän oli ponkaissut ylös. Moisten pikkuvaivojen takia viivyttely ei kuitenkaan käynyt päinsä, joten kollinalku pakotti itsensä yrittämään loikkausta Tuiskutassun niskaan kuin mikäkin hurjin soturikissa konsanaan. Tämä huonoon saumaan sattunut suonenveto tosin oli hidastanut tätä loikkaa sen verran, että se oli jättänyt Tuiskutassulle muutaman sekunnin aikaa - ehkä hän ehtisi väistää ilmassa sinkoavaa, punaruskeaa karvakanuunaa, ehkä ei.

_________________
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://kurmitsa.deviantart.com
Nomi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1834
Join date : 21.03.2014
Ikä : 19
Paikkakunta : Lahti

ViestiAihe: Vs: Tienviitatkaan eivät eksymistä estäneet   Ke Toukokuu 28, 2014 11:50 pm

Tuiskutassu oli toisen vieressä ja katseli tuota huolestuneena, eihän tässä nyt näin pitänyt käydä. Raptoritassun vastatessa hänelle, tyytyi oppilas vain nyökkäämään. Tällä hetkellä hän ei pystynyt vastaamaan muulla tavoin, sillä huoli kollista oli liian suuri. Naaras katseli paikoiltaan toisen tassuja, mutta ei hän niissä mitään kummallista huomannut. Mutta epäilemään mitään huijausta hän ei ruvennut, jos kerta Raptoritassu sanoi satuttaneen itsensä niin hän uskoisi sen.
"Pystytkö kävelemään?" naaras kysyi ja istahti maahan, pitäisihän sekin tietää sillä miten muuten kolli pääsisi kotiinsa. Eihän se tuossa kunnossa voisi jäädä vihollisklaanin alueelle, tiedä vaikka rajapartio osuisi paikalle. Siinä tapauksessa ei voisi enään Tuiskutassukaan auttaa, vaikka tämä kuinka haluaisi.

Harmaaturkki alkoi kunnolla miettimään sitä, kuinka saisi Raptoritassun turvallisesti oman klaaninsa pariin. Jos hän sinne lähtisi kollin mukaan, ei paluusta voisi olla varma. Eihän sitä koskaan tiennyt mitä valoklaanilaiset tekisivät nähdessään yöklaanilaisen reviirillään. Nopeasti naaras lopetti ajatelunsa Valoklaanin pahuudesta, samoinhan hänenkin klaanilaiset toimisivat valoklaanilaisten kohdalla. Joten ei tässä tilanteessa voisi omaakaan klaania kehua, jokaisessa oli jotakin vikaa.

Epäonnekseen Tuiskutassu oli juuri kääntänyt katseensa pois päin maassa makaavasta Raptoritassusta, eikä tämä huomannut tämän loikkaavan häntä kohden. Kuullessaan kuitenkinkin vierestään liikettä käänsi hän katseensa takaisin toiseen, jonka piti maata maassa taittuneen tassunsa kanssa. Mutta niinpä ei ollut, sillä tällä hetkellä Raptoritassu oli loikkaamassa häntä kohden.
"Mitä sinä teet, sinunhan pitäisi pysyä maassa voit satuttaa itsesi vielä pahemmin?!" naaras huudahti, edelleenkin tämä uskoi toisen olevan loukkaantunut. Tuiskutassu yritti väistää itseään kohti lentävää karvakanuunaa, mutta ei hän ehtinyt. Hän ehti vain nousta nopeasti ylös ja sillä hetkellä Raptoritassu jo törmäsikin häneen. Oppilas ei pysynyt enään laskuissa siitä, kuinka mones kerta tämä tänään oli. Hehän olivat törmäilleet tänään enemän, kuin laki sallii. Tuiskutassu lennähti törmäyksen takia maahan selälleen, mutta tällä kertaa hän ei heitellyt minkäänlaisia kuperkeikkoja. Mikä oli tietenkin onnea, päähän siinä vain menisi sekaisin.

_________________
Nomin mukana kulkevat Yöklaanin hyväsydäminen soturi Tuiskusydän, Meriklaanin arkajalkainen soturi Äänetönaskel, Valoklaanin yrmeä varapäällikkö Aavesilmä, Tuliklaanin iloinen oppilas Pesukarhutassu ja rennohko luopio Korpi

Linkkejä
Seuranhaku
Tietoa minusta
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://www.wattpad.com/user/Nomisir
Kkurakur
Parantaja
avatar

Viestien lukumäärä : 726
Join date : 19.10.2013

ViestiAihe: Vs: Tienviitatkaan eivät eksymistä estäneet   To Toukokuu 29, 2014 1:24 am

Hah, nalkkiin jäi kuin mikäkin kala verkkoon! Tuiskutassun vilpittömyys oli kaikessa puhtaudessaan liikuttavan luppanaa, mutta se ei tässä tilanteessa naarasta auttanut - tämä oli totisinta totta, eikä todellisuudessa viattomalla ystävällisyydellä ollut vihollisklaanien kesken tilaa. Tai no, olihan sillä Raptoritassusta, oli paljonkin tilaa, eihän hän pitänyt turhasta kitkasta kenenkään kesken, mutta hän nyt otti tämän leikin vähän enemmän tosissaan kuin hänen olisi ehkä pitänyt. Se nimittäin motivoi melkoisesti suorituksiin suuriin, kun kolli oli löytänyt mahdollisuutensa olla niskan päällä. Tällaista tapahtui niin kovin harvoin, että soturioppilas tunsi niin sanoinkuvaamatonta riemua, ettei hän millään malttanut vain säilyttää tympääntynyttä ulkokuortaan ja todeta, ettei hän leikkisi.

Saadessaan täyskaadon olisi Raptoritassu tahtonut naurahtaa muutaman kerran niin räkäisesti ja vahingoniloisesti, että se olisi mennyt jo epäkorrektiksi käytökseksi tähän tilanteeseen, mutta hän malttoi mielensä ja tyytyi vain irvistämään niin voitonriemuisesti, ettei häntä olisi samaksi oppilaaksi tunnistanut - sellainen irve kun oli hänen kuonollaan aivan uudenlaatuinen. Tuiskutassun lentäessä selälleen jatkoi kolli tätä mestarillista hyökkäystään ja heti maan pinnalle hypystään palattuaan asetti etukäpälänsä Tuiskutassun rintakarvojen päälle kuin suurinkin voittaja. "Hah, taisin voittaa tämän pelin", nauahti raidallinen kolli pieni iva äänessään kuuluen, mutta kuitenkin sangen hyväntahtoisesti ollakseen Raptoritassu. Aivan, tämä oli selvä voitto, eikä siihen voisi Tuiskutassukaan muuta väittää, tai niin ainakin kolli itse ajatteli.

Mutta koska voitolla kerskailu ei kuulunut valoklaanilaisen tapoihin, eihän hän sentään täysin läpimätä ollut, vaikka nyt yleensä olikin aika mäntti, otti hän pian tassunsa naaraan päältä ja antoi Tuiskutassulle tilaa nousta ylös. Kolli itse istahti vierelle ja nuoli jokseenkin hupaisan itsetietoisesti tassujaan naukuessaan käheästi: "No, mitä seuraavaksi?" Hän oli näet niin innoissaan tästä juhlallisesta hetkestään, että tuumi toisenkin leikin olevan paikallaan - tämä leikkiminen oli nääs osoittautunut melkoisen hauskaksi ajanvietoksi, etenkin näin likaisen, mutta maistuvan voiton jälkeen. Mikseipä siis ottaa jokin toinenkin peli mukaan, kun kerta nyt oli tarjoutunut ainutlaatuinen tilaisuus?

_________________
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://kurmitsa.deviantart.com
Nomi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1834
Join date : 21.03.2014
Ikä : 19
Paikkakunta : Lahti

ViestiAihe: Vs: Tienviitatkaan eivät eksymistä estäneet   To Toukokuu 29, 2014 3:30 am

Hetken aikaa Tuiskutassu vain makasi maassa silmät kiinni, se ei voinut ymmärtää mitä juuri oli tapahtunut. Tuntiessaan tassut rintakehänsä päällä avasi naaras silmänsä, hän kohtasi vain Raptoritassun kasvot edessään.
"Niinpä taisit." oppilas vastasi, sillon tämä tajusi, että kolli oli huijannut häntä. Mielellään olisi harmaaturkki alkanut moittimaan toista valehtelusta, mutta kaipa se oli parempi, että Raptoritassu oli kunnossa. Hetken kuluttua Raptoritassu suvaitsikin ottaa tassunsa pois, jotta Tuiskutassu pääsisi nousemaan ylös. Heti naaras sen tekikin, mielellään hän ei jäisi maahan makailemaan. Oppilas nousi istumaan ja heti tämä alkoi nyppimään hampaillaan taas kerran roskia irti selästään tämä oli jo ties mones kerta tänään, kun hän joutui suorittamaan pika siistiytymisen.

Kun Tuiskutassu oli tyytyväinen turkkinsa kuntoon käänsi tuo katseensa Raptoritassuun, joka oli juuri kysynyt seuraavaa tekemistä. Kauaan ei tarvinnut yöklaanilaisen mietti vastaustaan.
"Miltäs kuulostaisi, jos seuraavaksi olisimme piilosta?" naaras kysyi ja katsoi toista. Samallahan siinä voisi harjoitella maastoutumista, vaikka osasihan oppilas jo perusteet. Mutta ainahan sitä voisi taitojaan hioa, eikä olisi pahitteeksi nähdä kollin taitoja siinä lajissa. Olihan tuo itseään alussa aivan surkeaksi kaikissa mahdollisissa asioissa sanonut, mutta äsken Raptoritassu oli ihailtavasti käyttänyt päätään naaraan nopeuttaan vastaan. Joten ehkä huijaaminen siltä osin oli oikein, eiväthän he mitään sääntöjä olleet silloin päättäneet.
"Jos suostut niin sovitaanko, että kumpikaan ei kuitenkaan piiloudu aivan mahdotoman kauas?" Tuiskutassu kysyi. Olivathan he edelleenkin Yöklaanin alueella, joten ei olisi kovinkaan viisasta laittaa Raptoritassua pyörimään täällä aivan ympäriinsä. Eikä sekään kovin reilua olisi, että kolli suuntaisi takaisin Valoklaanin alueelle ja piiloutuisi sinne. Tai eihän naaras ollut aivan varma tiesikö tuo hänen uusi tuttavuutensa edes minne päin pitäisi kulkea, jos tahtoi lähteä Valoklaanin alueita kohden.

_________________
Nomin mukana kulkevat Yöklaanin hyväsydäminen soturi Tuiskusydän, Meriklaanin arkajalkainen soturi Äänetönaskel, Valoklaanin yrmeä varapäällikkö Aavesilmä, Tuliklaanin iloinen oppilas Pesukarhutassu ja rennohko luopio Korpi

Linkkejä
Seuranhaku
Tietoa minusta
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://www.wattpad.com/user/Nomisir
Kkurakur
Parantaja
avatar

Viestien lukumäärä : 726
Join date : 19.10.2013

ViestiAihe: Vs: Tienviitatkaan eivät eksymistä estäneet   To Toukokuu 29, 2014 9:34 am

Piilosta? Raptoritassu oli muutaman kerran kuullut tuosta leikistä, vaan sen säännöistä hän ei ollut täysin varma - mitä ilmeisemmin se liittyi piilotteluun, mutta asia vaati tietenkin asianmukaisia instruktioita. "Mitä siinä tulee tehdä?" kolli kysyikin hiukka kulmiaan kurtistaen ja mietteliäänä päätään kallistaen. Voisiko moinen piilottelu olla hauskaakin, vaiko pelkkää ajanhukkaa? Toki aikaisempi hippakokemus oli ollut kaikessa mainioudessaan varsin virkistävä ja ennakkoluuloja rikkova elämys, mutta ei nyt vielä liikaa saanut yhdestä jahtausleikistä innostua - voisihan tämä piilonen osoittautua varsin paljon mälsemmäksi tunaroinniksi, josta vain tyhmät räkäpennut voisivat pitää. Toki jos Tuiskutassu sitä ehdotti, niin voisihan se olla tosiaan ihan hauskaa, vaikkakin Raptoritassu ei uskaltanut vielä väittää tuntevansa tuota yöklaanilaista sen verta, että olisi osannut sanoa tuolla olevan yleisesti hyvä maku eri asioiden suhteen. Ehkäpä toisen mausta saataisiin samalla selkoakin, vaikkei sellainen kyllä kollia niin erityisesti kiinnostanutkaan - olihan hän loppujen lopuksi Raptoritassu, eli alueen yksi nyrpeimmistä oppilaista.

"Sopiihan tuo", kolli vastasi ja lopetti tassujensa nuolemisen viimein viimeistelemällä oikean käpälänsä pitkällä ja hartaalla nuolaisulla. Nyt hänen tulisi enää oppia säännöt tähän hänelle melko uuteen leikkiin ja hän olisi valmis näyttämään mistä hänet oli tehty, vaikka eiköhän sellaiset ollut jo näytetty aikaisemmassa mestarillisessa juonittelussa. Ja todennäköisyys, että hän onnistuisi myös tällä toisella kerralla oli häviävän pieni, eikä kolli itse uskonut voivansa ylittää itseään enää toista kertaa. Ja eihän se nyt edes ollut tavoitekaan - kaikista tärkeintähän oli nyt nauttia olostaan, olihan koko tilanne kaikessa absurdiudessaan ilahduttavan ainutlaatuinen, kuten kolli oli jo aiemminkin tuumaillut, eikä samanlaista leikkimistuokiota tuskin tulisi montaa. Ja moisten tuokioiden kysyminen muilta, kuin Tuiskutassulta oli vähän nihkeä - Raptoritassu kykeni vain kuvittelemaan ne huvittuneet katseet, jotka hän saisi moisesta osakseen. Kaikki valoklaanilaiset oppilaat varmasti räkättäisivät ja ilkkuisivat raidalliselle kollille kahta kauheammin, jos hän näyttäisi olevansa yllättäen kiinnostunut pikkupentujen leikeistä. Ja sellaista kiusallisuutta ei kollinalku tahtonut kokea - ei, vaikka hänelle luvattaisiin mainetta ja mammonaa. "Noh, eiköhän aloiteta."

_________________
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://kurmitsa.deviantart.com
Nomi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1834
Join date : 21.03.2014
Ikä : 19
Paikkakunta : Lahti

ViestiAihe: Vs: Tienviitatkaan eivät eksymistä estäneet   Pe Toukokuu 30, 2014 1:28 am

"Se on hyvin helppoa ja yksinkertaista. Toisen meistä kuuluu peittää silmänsä ja laskea johonkin tiettyyn lukuun asti, sillä aikaa toisen pitää ehtiä piiloutua. Kun etsijä on saanut laskettua lähtee hän etsimään piiloutunutta." Tuiskutassu selitti piilosen tarkoitusta Raptoritassulle, kun tuo oli kysynyt tämän leikin ideaa. Asia oli hyvin yksinkertainen ainakin naaraan mielestä, eihän tässä sen suuremmin tarvinnut mitään tehdä. Olisi vain löydettävä hyvä piilo, jolloin etsijä ei piiloutujaa löytäisi.
"Tietenkin sen kuka piiloutuu on hyvä yrittää maastoutua ympäristöön, silloin etsiminen on vaikeampaa. Eli samalla tässä voi harjoitella myöskin maastoutumista." harmaaturkkinen oppilas sanoi. Oli erittäin hauskaa harjoitella maastoutumisen taitoja leikkimisen avulla, sillä tämä ei ollut niin vakavaa, kuin oikeissa harjoituksissa. Eikä epäonnistuminen haittaisi, niistähän pitäisi vain ottaa opikseen.

Raptoritassun suostuessa Tuiskutassun pyyntöönsä siitä, ettei kumpikaan piiloutuisi hirvittävän kaus tyytyi tämä vain nyökkäämään. Tästä tulisi hauskaa kunhan vain he pääsisivät kunnolla aloittamaan ajanvietteen, pienempänä tämä leikki oli kuulunut naaraan suosikkeihin. Joten tämä ei maltanut odottaa sitä, että he pääsisivät aloittamaan.
"Aloitetaan vain." Tuiskutassu vastasi kollille, kun tämä ehdotti leikin alkamista.
"Tahdotko sinä piiloutua ensin vai etsiä?" naaras kysyi ja katsoi Raptoritassua, hänen puolestaan toinen saisi päättää sillä hänelle asia oli aivan sama. Etsijän ja piiloutujan roolissa oleminen oli yhtä hauskaa, joten hänelle kävisi kumpi vain.

_________________
Nomin mukana kulkevat Yöklaanin hyväsydäminen soturi Tuiskusydän, Meriklaanin arkajalkainen soturi Äänetönaskel, Valoklaanin yrmeä varapäällikkö Aavesilmä, Tuliklaanin iloinen oppilas Pesukarhutassu ja rennohko luopio Korpi

Linkkejä
Seuranhaku
Tietoa minusta
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://www.wattpad.com/user/Nomisir
Kkurakur
Parantaja
avatar

Viestien lukumäärä : 726
Join date : 19.10.2013

ViestiAihe: Vs: Tienviitatkaan eivät eksymistä estäneet   Ti Kesä 03, 2014 8:38 am

Siis piilottelua vain, tuumi Raptoritassu ja heilautti viiksiään muutaman kerran sillä lailla, että ne jäivät väräjämään omiaan vielä toviksi jos toiseksikin. Peli, jossa nopeudella ja voimalla ei ollut mitään tekemistä lopputuleman kanssa, vaan pääpaino oli nimenomaan sillä, kuinka hyvin osasi hyödyntää ympäristöään piiloutumiseen - tämä leikki kuulosti kollista perin mielenkiintoiselta, sillä hän ei itse ollut mikään erityisen hyvä nopeudessa tahi voimassa. Piiloutumista taas hän oli harjoittanut koko pienen ikänsä, olihan hänellä tapana karata ties mistä oppilaille tarkoitetuista velvollisuuksista tuon tuosta, joten tässä lajissa kolli tunsi olevansa vahvoilla. Hän oli suorastaan mestarillinen piiloutumisessa, tai ainakin oli, jos kasku harjoitus tekee mestarin piti paikkansa. Täytyisi vain osata nähdä ne paikat ympäristöstä, jonne leikkitoveri ei heti keksisi katsoa - tarvittiin siis käpälällinen mielikuvitusta, vähän tuuria ja paikoitellen uhkarohkeutta. Kahta viimeisintä ei Raptoritassulla erinäisten kokemusten mukaan ollut, mutta ehkä terävällä pääkopalla, tai oikeastaan sen sisällöllä, voisi korvata noita kahta puuttuvaa kohtaa. Tai niin oli syytä toivoa. "Ymmärretty", kolli nyökkäsi, vaikkei ollutkaan täysin varma siitä, tahtoiko hän harjoitella maastoutumista leikkimällä - tuntuihan se jokseenkin ikävältä touhuilla tällaisia mukavuuksia päämääränään tulla paremmaksi soturioppilaana, mikä ei oikein miellyttänyt tuota raidallista ystäväämme. Hän kuitenkin hillitsi melkoisen hyvin terävän kielensä ja jätti nurisut sikseen kaikkien onneksi.

"Voin etsiä alkuun sinut, jotta näen vähän miten tämä touhu menee", valoklaanilainen raaputti muutaman kerran heiluvien viiksiensä kutittamaa poskeaan etukäpälällään ja kääntyi täten selin toiseen. Alkuun siis hänen tuli vain laskea silmät suljettuina vähän aikaa lampaita tai sitten vaikka harsokorentoja, jos lampaat eivät miellyttäneet tai olisivat alkaneet unettaa liikaa, ja seuraavaksi vain lähteä lähitienoolle Tuiskutassua etsimään. Lähitienoon piilot eivät näyttäneet kovin monimuotoisilta, joten etsimisestä voisi tulla joko todella helppoa, tahi jos Tuiskutassu sattui olemaan oikein nerokas, niin myöskin vaikeaa. Perusperiaatteeltaan peli kuulosti kuitenkin tarpeeksi helpolta, totesi kolli itselleen ja sulki keltaiset silmänsä. "Lasken kahteenkymmeneen", murahti tuo oppilaista laiskanpulskein ja antoi leikkitoverilleen hetken aikaa miettiä minne suuntaan lähteä, ennen kuin aloitti laskentansa. "Yksi..."

_________________
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://kurmitsa.deviantart.com
Nomi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1834
Join date : 21.03.2014
Ikä : 19
Paikkakunta : Lahti

ViestiAihe: Vs: Tienviitatkaan eivät eksymistä estäneet   Ti Kesä 03, 2014 9:09 am

Tuiskutassu nyökkäsi, kun Raptoritassu sanoi ymmärtäneensä piilosen säännöt. Tai eivät ne nyt kummoiset säännöt olleet, mutta ainakin perusasiat jotka täytyisi osata. Naaras nyökkäsi, kun Raptoritassu sanoi, että voisi etsiä ensin.
"Hyvä on." harmaa oppilas vastasi, hän oli innoissaan siitä, että saisi piiloutua ensin. Ja näyttää siinä samalla hiukan mallia, vaikka hän ei ollutkaan aivan mestarillinen piiloutuja. Harmaaturkki paistoi välillä ärsyttävän hyvin maastossa, joten naaraan täytyisi keksiä todella hyvä piilo. Muutenhan kolli löytäisi hänet melko pian. Raptoritassun sanoessa laskevansa kahteenkymmeneen, Tuiskutassu nyökkäsi ja mietti minne lähtisi juoksemaan.

Naaras lähti pinkomaan oikealle päin, kun Raptoritassu oli aloittanut laskennan. Hän ei ollenkaan huomioinut sitä, että juokseminen oli hyvin äänekästä. Eikä se auttanut asiaa yhtään, ettei oppilas katsonut mihin tassunsa laski. Muutamien oksien päältä onnistui hän astumaan, mutta eipä niitä nyt kerennyt huomioimaan kunnolla.

Tuiskutassu oli juossut nopeasti muutaman korkean kuusen luokse, hän yritti etsiä katseellaan sopivaa piiloa, mutta sellaista ei tuntunut löytyvän. Ainoa vaihtoehto olisi piiloutua puuhun, mikä ei varsin miellyttävä piilo ollut. Naaras juoksi yhden kuusen juurikon luokse ja lähti kapuamaan sitä pitkin ylös päin. Kuusi oli hyvin tuuhea, joten kiipeäminen oli hyvin hankalaa. Onnea oli vain se asia, että kuusen sisälle ei nähnyt kovin helposti. Tuiskutassu tunsi kuinka pihkaa tarttui hänen turkkiinsa ja siinä samalla havunneulasia, jotka takertuivat pihkaan varsin erinomaisesti kiinni. Neulaset pistivät ikävästi turkin lävitse, mutta piilon vaihtamiseen ei olisi aikaa. Koska kuusen oksat eivät olleet kovin tukevia, oli oppilaan pakko jäädä runkoon kiinni. Voimathan tässä kuluisivat nopeasti, mutta parempi sekin, kuin tippua alas hennoilta oksilta. Nyt pitäisi vain odottaa sitä, että Raptoritassu joko hänet löytäisi tai ei.

_________________
Nomin mukana kulkevat Yöklaanin hyväsydäminen soturi Tuiskusydän, Meriklaanin arkajalkainen soturi Äänetönaskel, Valoklaanin yrmeä varapäällikkö Aavesilmä, Tuliklaanin iloinen oppilas Pesukarhutassu ja rennohko luopio Korpi

Linkkejä
Seuranhaku
Tietoa minusta
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://www.wattpad.com/user/Nomisir
Kkurakur
Parantaja
avatar

Viestien lukumäärä : 726
Join date : 19.10.2013

ViestiAihe: Vs: Tienviitatkaan eivät eksymistä estäneet   Ke Kesä 04, 2014 9:51 am

"… Ja kaksikymmentä", nauahti Raptoritassu saatuaan laskentansa viimein päätökseensä, avaten samalla silmänsä ja kääntyen valmiusasemiin. No niin, nyt kai sitten tuli enää vain etsiä Tuiskutassu käpäliinsä jostakin lähitienoilta. Helppo homma, tai ainakin siltä se vaikutti, vaikkakin raidallisella oppilaalla oli pieni kutina jossain selkäytimien nesteissään, että Tuiskutassu oli saattanut löytää jonkin ovelan piilon, jonka löytämisessä voisi kestää tovi jos toinenkin. Nimittäin oli selvää, että tuolla harmaalla naaraalla oli kotikenttäetu puolellansa - tuo varmasti tiesi paikan jos toisenkin, jossa lymyillä. Tai niin oli hyvä ajatella, sillä sodassa, taikka sitten vain leikissäkin, oli aina hyvä yliarvioida vastustajansa aliarvioinnin sijasta, saattoihan aliarviointi nyt olla ties kuinka kohtalokasta. Ja ties mitä kaikkea olisi kohtalokasta tapahtuisikaan, jos Raptoritassu nyt aliarvioisi Tuiskutassun piiloutumistaidot - hänhän voisi vaikka etsiä koko loppuillan tuota naarasta ja moinen nyt ei tullut kysymykseenkään. Olihan sellainen vähän sama kuin karvas tappio. Ja sellainen nössötappio nyt kiinnosti kollia yhtä paljon kuin klaanivanhimpien orjana toimiminen.

Raptoritassu lähti liikekannalle. Hän aloitti ensin vilkuilemalla nopeasti ympärilleen ja lähtemällä etenemään jonnekin summittaiseen suuntaan. Hän kiersi kaikki näkökentässään näkyvät objektit tarkkaan - oppilas kurkki kantojen ja kivien taakse, kiersi puut systemaattisesti läpi, tähyili puskiin ja vilkuili vielä yläilmoihin siltä varalta, että toinen olisi kiivennyt puuhun. Vaan huolimatta siitä, kuinka täsmällisesti hän lähitienoon tutki, ei hän onnistunut löytämään näin köykäisesti leikkikumppaniaan. Minne turskattiin Tuiskutassu oli ehtinyt kadota? Raptoritassun täytyi myöntää, että vaikka hän oli odottanutkin naaraalta ihan kelpo piiloa, niin hän ei ollut ajatellut, että toisen löytäminen voisi osoittautua näin haasteelliseksi. Pannahinen, tässähän täytyi alkaa jo ihan huhkimaan löytääkseen yhden oppilaanpahaisen! Ainoa vaihtoehto lieni enää kysyä itseltään kysymyksiä ja yrittää päätellä, minne yksi oppilaanpyllerö piiloutuisi. Minne hän olisi itse piiloutunut? Mitä luultavimmin jonnekin, jossa oli hänen turkkinsa väristä maastoa ja jonnekin, jossa hänen hajuaan ei etsijä voisi havaita. Kuka tahansa oppilas osasi ajatella näin, niinhän kaikkien mestarit aina toitottivat, vaikka Raptoritassu itse ei ollut oppinut sitä mestariltaan, vaan todennut sen raa'asti päättelemällä, ja siksi oli hyvinkin todennäköistä, että Tuiskutassu olisi mahdollisesti yrittänyt etsiä turkkinsa väriin sointuvan paikan.

Vaan jösses nyt soikoon, Tuiskutassun turkki oli harmaa, ja tässä maastossa ei tosiaankaan ollut mitään samansävyistä kuin tuon harmaan yöklaanilaisen turkki. Että kysynpä vaan, missä on Tuiskutassu, Raptoritassu tuumasi hiukka näreytyneenä tästä surkeasta etsintätyöstään ja lampsi eteenpäin pieni varjo kasvojaan varjostaen. Mitä jos naaras oli lähtenyt lätkimään? Niin, mikään ei olisi estänyt Tuiskutassua - tälläkin hetkellä tuo saattoi jo olla pinkomassa naurunsa paljoudesta jo kyynelkarpaloita silmäkulmistaan tursutellen kohti Yöklaanin leiriä. Ajatus oli jokseenkin absurdi, eikä Raptoritassu olisi millään jaksanut uskoa Tuiskutassun, tuon rauhallisen ja kiltin oppilaan olevan sellaista sorttia, että jättäisi suuntavaistottoman tunarin oman onnensa nojaan vieraalle alueelle. No, oli miten oli, Tuiskutassu ei näkynyt - ei, vaikka kolli käänsi jokaisen kiven ja kannon ja nuuhki nenänsä puhki. Raptoritassu seisahtui hetkeksi huokaisemaan syvään ja pohtimaan, minne suuntaan lähteä seuraavaksi.

Vaan olisipa kolli tiennyt silloin, minne oli seisahtunut. Hän nääs nimittäin sattui seisomaan juuri sen kuusen alla, jossa tuo etsitty vekkuli, Tuiskutassu, lymysi.

_________________
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://kurmitsa.deviantart.com
Nomi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1834
Join date : 21.03.2014
Ikä : 19
Paikkakunta : Lahti

ViestiAihe: Vs: Tienviitatkaan eivät eksymistä estäneet   Ke Kesä 04, 2014 11:13 am

Tuiskutassu piti suoraan sanoen kynsin ja hampain kiinni puusta, hän ei halunnut tippua alas. Siellä hän odotteli, että Raptoritassu saapusi etsimään hänet, sekä löytäisi kaiken lisäksi. Mutta ketään vain ei kuulunut, oliko kolli luovuttanut ja lähtenyt kotiinsa? Sitä ei naaras halunnut uskoa, joten tuo päätti vain odottaa puussa. Ehkä Raptoritassu oli vain lähtenyt etsimään väärästä suunnasta ja sen takia tuolla kesti? Mutta asia saisi jäädä vain arvailujen varaan, sillä Tuiskutassu ei aikoisi tulla alas ennen, kuin hänet löydettäisiin. Tai sitten, kun koittaisi yö ja olisi pakko palata takaisin leiriin.

Kun aikaa oli kulunut jonkin aikaa, alkoi lähistöltä kuulua askelia. Harmaa oppilas olisi mielellään katsellut ympärilleen, mutta ei hän nähnyt mitään kuusen tuuheuden takia. Olisipa kulkija sitten Raptoritassu tai joku toinen, ei hän sitä selville saisi. Hajuaististakaan ei ollut hyötyä, sillä kuusen havunneulaset tuoksuivat niin voimmakkaasti ettei muuta voinut edes haistaa. Niinpä joutui Tuiskutassu roikkumaan kuusessa vailla minkäänlaisia tietoja kulkiasta. Toivon mukaan kulkija olisi Raptoritassu, sillä naaras alkoi tuntemaan kuinka hänen voimansa alkoivat loppumaan.

Silloin oppilas huomasi onnekseen, että Raptoritassuhan se oli. Kolli oli pysähtynyt kuusen alle, joten hän pystyi näkemään toisen helposti. Vaikka heidän välissään oli edelleenkin paljon havunneulasia, jotka estivät edelleenkin naarasta haistamasta mitään. Enään vain kollin pitäisi löytää hänet ja sitten he voisivat vaihtaa rooleja, jolloin hän pääsisi näkemään toisen kyvyt piiloutua. Tuiskutassu olisi mielellään huutanut Raptoritassulle jotakin, koska hänen voimansa lakoivat todellakin loppumaan. Mutta leikin ilohan siinä menisi, jos hän sillä tavoin itsensä paljastaisi. Yhtäkkiä naaras tunsi kuinka hän alkoi valumaan runkoa pitkin alaspäin, jos hän tahtoisi pysyä piilossaan olisivat hyvät neuvot nyt todellakin kalliit. Hätääntyneenä Tuiskutassu katseli alapuolellaan olevia oksia, onnekseen hän huomasi heiveröisten oksien joukossa yhden tukevamman. Oksa kestäisi varmasti hänen yhden tassunsa painon. Ja niin laski harmaa oppilas yhden takatassuistaan oksan päälle, lopettaen näin valumisensa. Naaras huokasi helpotuksesta, mutta hän ei huomannut sitä, että oksa jolle hän oli tassunsa laskenut alkoi tiputtamaan hulluna neulasia. Ja tietenkin neulaset tippuisivat suoraan alaspäin, juuri sinne missä Raptoritassu oli.

_________________
Nomin mukana kulkevat Yöklaanin hyväsydäminen soturi Tuiskusydän, Meriklaanin arkajalkainen soturi Äänetönaskel, Valoklaanin yrmeä varapäällikkö Aavesilmä, Tuliklaanin iloinen oppilas Pesukarhutassu ja rennohko luopio Korpi

Linkkejä
Seuranhaku
Tietoa minusta
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://www.wattpad.com/user/Nomisir
Kkurakur
Parantaja
avatar

Viestien lukumäärä : 726
Join date : 19.10.2013

ViestiAihe: Vs: Tienviitatkaan eivät eksymistä estäneet   Su Kesä 08, 2014 3:24 pm

Raptoritassu oli täysin ymmällänsä siitä, kuinka nopeasti yksi oppilas voi kadota. Tai no, ei hän nyt niin pöllämystynyt ollut, että olisi näyttänyt minkäänlaisia ulkoisia merkkejä hämmästyksestä tahi muista sellaisista tuntemuksista, mutta hän oli kyllä hiukka yllättynyt siitä, ettei Tuiskutassua näkynyt mailla eikä halmeilla. Pyhät torvikonsertot nyt töriskööt, minne tuo harmaa naaras oli tosiaan ehtinyt livahtaa? Tuntui sangen tyrmistyttävältä, että kukaan kykeni katoamaan tällä tavalla niin lyhyessä ajassa. Niin, aikaisemmat pohdinnot pakoon lätkimisistä tuntuivat nyt vain lähinnä naurettavilta - ei naaras tietenkään olisi edes ehtinyt juosta karkuun. Tai no, tokihan tuo saattoi tuntea joitakin salaisia reittejä Yöklaanin leiriin, mutta todennäköisempää oli, että tuo yöklaanilainen oli löytänyt vain yksinkertaisesti melkoisen ylivoimaisen piilopaikan. Raidallinen kolli oli kuitenkin aika ältsyrän nokkela verrattuna siihen, mitä hän antoi itsestään julki nirppanokkaisella törkykäytöksellään, että hän kykeni järkeilemään sen verta, että Tuiskutassun oli oltava aivan lähistöllä. Ja siinä hän oli oikeassa - naaras oli lähempänä, kuin hän olisi voinut kuvitellakaan.

Äh, mitä minä tässä varron, tuhlaan vain aikaani, tuumi punaruskea kollinalku nenäänsä nyrpistäen ja oli jo aikeissa palata takaisin aloituspisteeseensä lähteäkseen uudelle etsintäkierrokselle. Juuri, kun kollinalku oli ottamassa askeleen eteenpäin, putosi tuon selkään muutama hassu neulanen yläilmoissa sinnittelevän Tuiskutassun jäljiltä. Jos hän ei olisi ollut yhtä hyvin valveutunut leikin vaatiman huomionannon jäljiltä, ei tuo valoklaanin neropattioppilas olisi mitä luultavimmin kiinnittänyt siihen minkäänlaista huomion poikastakaan. Vaan nytpä Raptoritassu oli keskittynyt täysillä siihen, mitä teki, eikä siksipä moinen yksityiskohta jäänyt huomaamatta - ei totta tosiaan jäänyt.

Heti alkuun kolli säpsähti hienoisesti ja alkoi vilkuilla villisti ympärilleen. Missään ei kuitenkaan näkynyt pienintäkään elon merkkiä, eikä pienintäkään ääntä tahi muita aistein havaittavia merkkejä ollut ilmassa. Kuinka kummaa, vaan Raptoritassu tiesi, että pienimmänkin johtolangan kadottaminen voisi olla kohtalokasta. Niinpä hän jäi paikoilleen vilkuilemaan vielä ympärilleen, kunnes hän sitten jossakin vaiheessa keksi nostaa hiukka katsettaan. Ja kun hän niin teki, osui hänen keltaisina leimuaviin silmiinsä jotain kummaa - nimittäin kuusen tuuheiden oksien lomasta vilkkui jotain sinne kuulumatonta. Ja pannahinen, sehän oli Tuiskutassun häntä! Kuinka typeräksi kollinalku silloin itsensä tunsikaan - siinä hän oli tatittanut ties kuinka pitkään, tajuamatta katsoa niin itsestäänselvään suuntaan, kuin ylös! "Olisit nyt vielä häntäsi piilottanut", kolli keljuili alailmoista ja ravisteli päällensä varisseet havut turkiltaan. Vihdoin ja viimein hän oli löytänyt tuon katalan piilottelijan!

_________________
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://kurmitsa.deviantart.com
Nomi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1834
Join date : 21.03.2014
Ikä : 19
Paikkakunta : Lahti

ViestiAihe: Vs: Tienviitatkaan eivät eksymistä estäneet   Ti Kesä 10, 2014 11:48 am

Edelleenkin Tuiskutassu pysytteli kuusessa mahdollisimman hiljaa, vaikka hän toivoikin salaa, että Raptoritassu löytäisi hänet. Jos kolli ei pian häntä löytäisi tulisi naaras varmasti tipahtamaan alas, ellei hän sitten tahallaan antaisi toisen löytää itseään. Mutta eihän siinä mitään iloa olisi, jos hän tahallaan paljastaisi itsensä. Siispä oppilas jäi oleskelemaan puuhun, omaa häntäänsä hän ei ollut muistanut piilottaa. Siinäpä siis vihje Raptoritassulle, jos tuo yläilmoihin rupeaisi katselemaan.

Kuusesta tippuneet neulaset olivat tippuneet alhaalla olevan kollin päälle, ylhäällä oleva Tuiskutassu seurasi tapahtumia piilostaan. Edes silloin hän ei tajunnut piilottaa häntäänsä, mikä sinänsä oli onni, mutta toisaalta huonoa tuuria. Raptoritassu katsahti ylös ja naaras oli liikkumatta, mutta pian kuuluikin alhaalta puhetta. Hänet siis oli löydetty vihdoinkin, mutta samalla hän sai kuulla pienoisia moitteita häntänsä piilottamisesta. Varovasti harmaa oppilas lähti laskeutumaan ja samalla hän vastasi.
"Pitihän sinulle jättää edes pienonen vinkki piilostani." Naaras virnisti leikkisästi ja katsahti kolliin. Ollessaan enään vajaan hännänmitan korkeudella pudottautui naaras maanpinnalle, oli helpottavaa tuntea tukeva maanpinta jalkojen alla.
"Noniin, nyt on sinun vuorosi piiloutua." Tuiskutassu naukui ja katsoi Raptoritassua, vihdoinkin päästäisiin näkemään tuon piiloutumis taidot. Naaras tunsi turkissaan pistelevät neulaset, mutta nyt ei olisi aikaa alkaa niitä irroittelemaan. Turkki oli muutenkin jo niin sekaisessa kunnossa, ettei neulasten poisto paljon ulkonäköä kohentaisi.

_________________
Nomin mukana kulkevat Yöklaanin hyväsydäminen soturi Tuiskusydän, Meriklaanin arkajalkainen soturi Äänetönaskel, Valoklaanin yrmeä varapäällikkö Aavesilmä, Tuliklaanin iloinen oppilas Pesukarhutassu ja rennohko luopio Korpi

Linkkejä
Seuranhaku
Tietoa minusta
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://www.wattpad.com/user/Nomisir
Kkurakur
Parantaja
avatar

Viestien lukumäärä : 726
Join date : 19.10.2013

ViestiAihe: Vs: Tienviitatkaan eivät eksymistä estäneet   Ke Kesä 11, 2014 1:36 pm

No niin, nyt oli Tuiskutassu löydetty! Kauan siihen olikin mennyt, vaan ehkäpä sillä ei ollut niinkään väliä - pääasiahan oli, että kohde ei ollut karannut omille teilleen räkäisesti nauraen, vaan ollut tosiaan viattomasti vain äärimmäisen hyvässä piilossa. Tämä lämmitti jollain pienellä tapaa Raptoritassun paatunutta mieltä - hän oli jokseenkin tottunut siihen, että hänelle kepposteltiin ties millä tavoin. Mutta kaikeksi onneksi Tuiskutassu osoitti vähän parempaa urheilijahenkeä ja oli juuri niin rehellinen, kuin miltä hän vaikuttikin. "Niinpä niin, hännän unohtaja", kolli vastasi leikkisään virnistykseen silmiään jokseenkin närkästyneesti pyöräyttämällä ja puistelemalla päätään huvittuneesti. Raidallinen oppilas väpäytti viiksiään osoittaakseen ymmärtäneensä hänen vuoron koittaneen. Hah, nytpä hän pääsisi näyttämään taas, että vaikka hän saattoikin olla surkea törmäilijä ja onneton soturioppilas, osasi hänkin ajatella sen verta, että osaisi löytää oivan piilon. "Aloita toki laskemaan", Raptoritassu kehoitti Tuiskutassua ja viittoi tuota kääntymään häneen selin. Tästä alkaisi herra Raptoritassun, Valoklaanin mestaripiiloutujan, suuret tähtihetket!

Luottaen siihen, että Tuiskutassu todella sulki silmänsä ja alkoi laskea, punaruskea nuorukainen sinkaisi matkoihinsa etsimään itselleen sopivinta piilopaikkaa. Hän oli ehtinyt jo mielessänsä pohtia, mikä sopisi alueelta parhaiten: sen täytyi kätkeä hänen turkkinsa väri, sieltä ei saisi erottua liiakseltaan hänen valoklaanilainen ominaistuoksunsa, sen täytyisi olla nopeasti saavutettavissa ja sen täytyi myös olla sellainen, ettei Tuiskutassun olisi ollut mahdotonta löytää sitä. Mikä siis vastaisi kaikkia kriteereitä? Noh, sitä ei hän vielä osannut sanoa, mutta toiveikkaana hän jatkoi juoksuaan. Aikaa ei olisi paljoa, joten hänen tulisi nopeasti löytää jotakin, joka kelpaisi.

Tällaista paikkaa ei kuitenkaan tuntunut löytyvän oikein mistään. Hitto, täällähän on pelkkiä puita, kolli ärähti mielessänsä ja hienoinen paniikki alkoi hiertää hänen mieltään. Entä jos hän ei ehtisi löytää piiloa ajoissa, ja Tuiskutassu löytäisi hänet hortoilemasta? Se olisi ollut jo noloa, eikä sellainen olisi sopinut hänen imagoonsa sitten lainkaan ja olihan nyt imagon varjeleminen tärkeintä jopa leikkiessä. Siispä oli pidettävä kiirettä ja juostava hurjistunutta hirveäkin vinhemmin - olihan täältä nyt jostain löydyttävä sopiva piilopaikka! Vaan vaikka kuinka kauan kolli juoksi, ei hänen silmiinsä osunut mitään sopivaa. Jostain kaukaisuudesta kaikui Tuiskutassun laskennan äänet, joista kolli päätteli hänen aikansa olevan lopussa. Nyt olisi toimittava nopeasti!

Vaan kerrankin Raptoritassua lykästi - hän sattui juoksemaan melko pienen puunrungon ohitse. Raptoritassu vilkuili ympärilleen ja totesi, että se sai kelvata - tuonne hän menisi piiloon! Oppilas pyöri nopeasti hiukka maassa, jottai saisi ominaistuoksuunsa vähän maallisempaa aromia mukaan ja kauhoi käpälillään vähän maassa lojuvia havuja ja satunnaisia lehtiä mukaansa. Näillä hän saisi peitettyä hiukan rungon suuaukkoa, jottei häntä näkyisi niin helposti. Kuinka ovela hän olikaan! Niin tunkeutui valoklaanilainen soturioppilas tuonne puunrunkoon, mikä osoittautui hiukan työlääksi: tuo runko nääs oli jokseenkin ahdas, vaikkei kollinalku ollutkaan järin suurikokoinen. Kaikeksi onneksi hän kuitenkin mahtui juuri ja juuri tuonne piiloonsa, ja viimeisillä käytettävissä olevilla sekunneilla hän kahmi lehtiä eteensä. Noin, nyt hän olisi valmis - tulkoon Tuiskutassu vain!

_________________
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://kurmitsa.deviantart.com
Nomi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1834
Join date : 21.03.2014
Ikä : 19
Paikkakunta : Lahti

ViestiAihe: Vs: Tienviitatkaan eivät eksymistä estäneet   Pe Kesä 13, 2014 4:38 am

"Tietenkin aloitan." Tuiskutassu vastasi, kun toinen kehoitti häntä alkamaan laskea. Hän kääntyi selätysten Raptoritassua kohden sulkien myöskin silmänsä, sitten hän alkoi laskemaan. "Yksi, kaksi, kolme..." naaras laski hitaasti, hän tahtoi antaa toiselle aikaa piiloutua kunnolla, koska hänellä itsellänsäkkin oli ollut mainiosti aikaa piiloutua. Ja olihan maastoetu itse harmaan oppilaan puolella, joten pienoinen tasoitus oli paikallaan. Eihän se nimittäin olisi mukavaa, että hän sattuisi löytämään kollin helposti. Oli parempi antaa toiselle aikaa piiloutua kunnolla, silloin etsiminen olisi hauskempaa ja varmaankin myös vaikeampaa.
"Kkasikymmentä, täältä tullaan!" Tuiskutassu huudahti, kun oli saanut lasketuksi. Enään täytyisi vain löytää Raptoritassu, mikä olisi joko helppoa tai sitten ei.

Naaras ei ollenkaan tiennyt minne päin pitäisi lähteä kulkemaan, kun hän oli pyörinyt hetken paikoillaan äkkäsi hän vasta ilmassa leijuvan heikon Raptoritassun tuoksun. Sen verran heikko se, kuitenkin oli, että sen avulla ei toista tulisi löydettyä. Mutta kyllä se hiukan suuntaan antoi, ainakaan ei olisi murhe siitä, että naaras onnistuisi lähtemään aivan vika suuntaan. Harmahtava oppilas lähti kulkemaan sinne suuntaan minne tuoksu johti, eiköhän kolli jostakin sieltä päin löytyisi.

Mutta tietenkin haju vain katosi yhtäkkiä, eikä Tuiskutassu ollut edes päässyt vielä kovin kauas. Hän katseli ympärilleen ja yritti miettiä olisko Raptoritassu mahdollisesti piiloutunut jonnekkin tänne. Mutta paikka jossa naaras oleskeli oli vain täynnä puita, mitään muuta ei näkynyt. Olisiko kolli ollut niin tyhmä ja käyttänyt samaa taktiikkaa, kuin hän oli aiemmin käyttänyt. Ei se niin voinut olla, Tuiskutassu luotti siihen, että Raptoritassu oli käyttänyt luovuutta ja etsinyt toisen piilon. Oppilas jatkoi matkaansa, mutta tarkasti tuo vilkuili ympärilleen. Mitään johtolankaa ei saisi jäädä huomaamatta, ettei toinen voisi sanoa häntä huonoksi etsijäksi. Hännän piilottamisesta oli tullut jo moitteita, eikä Tuiskutassu aikonut unohtaa sitä. Tästälähtien aina, kun hän piiloutuisi tarkistaisi hän, että häntäkin olisi piilossa.

Vihdoinkin maisemaan alkoi tulla muutakin, kuin pelkkiä puita. Nyt naaraan näköpiirissä oli muutama hassu kivi, puunrunko ja tietenkin edelleenkin paljon puita. Tuiskutassu katsoi hetken puunrunkoa, sen edessä oli paljon erillaisia lehtiä ja havuja. Näky oli sellainen, että rungon kuvitteli jonkinlaiseksi pesäksi. Joten oppilas päätti jättää sen rauhaa, hän ei todellakaan aavistanut, että Raptoritassu oli piiloutunut juuri sinne. Naaras jatkoi matkaansa kivien luokse, toivoen tietenkin, että löytäisi kollin sieltä. Hän hyppäsi erään kiven päälle, mutta ei, Raptoritassua ei vain näkynyt missään. Minne se oli oikein kadonnut?

_________________
Nomin mukana kulkevat Yöklaanin hyväsydäminen soturi Tuiskusydän, Meriklaanin arkajalkainen soturi Äänetönaskel, Valoklaanin yrmeä varapäällikkö Aavesilmä, Tuliklaanin iloinen oppilas Pesukarhutassu ja rennohko luopio Korpi

Linkkejä
Seuranhaku
Tietoa minusta
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://www.wattpad.com/user/Nomisir
Kkurakur
Parantaja
avatar

Viestien lukumäärä : 726
Join date : 19.10.2013

ViestiAihe: Vs: Tienviitatkaan eivät eksymistä estäneet   Su Kesä 15, 2014 1:16 pm

Huh, olipas ollut täpärällä! Muutamakin sekunti pidempään ja Raptoritassu olisi voinut jäädä nolosti löydettäväksi jo ennen piiloutumistakaan. Tai no, ei ehkä niinkään - Tuiskutassu oli vielä jonkin matkan päässä tämän nerokkaan piilopaikan säteeltä, ja raidallinen oppilas olisi mitä luultavimmin ehtinyt tunkeutumaan tuohon halkaisijaltaan melkoisen kapoiseen runkoon ajoissa. Mutta koskaan ei voinut olla varma ja ystävämme Raptoritassun tuntien olisi ollut juuri hänen tuurinsa mukaista jäädä verekseltään kiinni. Vaan nytpä oli varmistettu, ettei moista surkeutta pääsisi käymään - hän oli onnellisesti, tai no, ei kovin onnellisesti, sillä tuo runko todella oli aivan ältsyrän kapoinen jopa kollin kaltaiselle pienikokoiselle ruipelolle, löytänyt piilopaikan ja saanut ahdettua itsensä sinne ajoissa. Nyt täytyi vain enää vartoa maltillisesti, että Tuiskutassu yrittäisi tuskan hiki ohimolla karpaloiden etsiä Raptoritassua hänen mestarillisesta piilopaikastaan. Hah, tässäpä naaraalle haaste - kolli oli tosiaan löytänyt mainion lymyilypaikan!

Jonkin aikaa lymyttyään tuolla rungossa kolli alkoi kuitenkin jollain sairaalla tapaa toivomaan, että hänet löydettäisiin ja vieläpä mahdollisimman pian. Oikeastaan ei edes kovin sairaalla tapaa, sillä olot alkoivat käydä tukaliksi tilan puolesta - oli harvinaisen epämukavaa olla likistetty hiukka jo lahonnutta puuta vasten. Vaan voi, olisipa se ollut ainoa epämukavuustekijä, voi kuinka helpolla olisikaan hän silloin päässyt! Mutta ei, eihän nyt niin helpolla voinut oppilas selviytyä edes piiloleikistä. Nimittäin oppilaan kahmimat lehdet olivat varmaan tuhat ja yksi vuotta vanhoja ja haisivat siltä, että ne olivat pulahtaneet mätäjoissa moneen otteeseen ja saaneet kokea monen eri eliön puklailun, minkä tähden Raptoritassun hengitysilma oli jokseenkin tunkkaista. Tunkkaisen ilman lisäksi oli myös aivan pirullisen kuuma, eikä voinut edes hikeä käpälällä otsaltaan pyyhkiä niissä ahtaissa oloissa. Kaiken kukkuraksi kollin selkää alkoi syyhyttää aivan uskomattomalla tavalla, eikä hän pystynyt millään muotoa sitä raapimaan. Siinä oli paljon tuskia pienellä kissalla, oi kuinka olikaan!

Kollin kärsivällisyys alkoi loppua. Kuinkahan kauan hän tässä kidutuskammiossa oli ollut? Tunnin? Kaksi? No, jos totta puhuttiin, niin mitä luultavimmin alle kymmenen minuuttia. Aika vain tuntui kuluvan niin hitaasti, että sitä olisi voinut luulla joutuneensa jonkinmoiseen aikataskuun samalla, kun oli puunrungon sisälle ahtautunut. Valoklaanilaisnuorukainen oli aivan valmis puhaltamaan jo pelin poikki ja toteamaan, ettei hän enää tässä pätsissä viipyisi sekuntiakaan pidempään. Sinnikkäästi hän kuitenkin päätti, ettei voisi luovuttaa vielä - hän oli löytänyt näin hyvän piilon, joten oli ihan kohtuullista myös kärsiä sen tähden. Kyllä Tuiskutassu varmaan hänet kohta jo löytäisi ja sitten hän voisi ravistella turkkiaan tuulessa ja onnitella itseään onnistuneesta piiloutumisesta… Vaan Tuiskutassua ei näkynyt, ei kuulunut. Ummehtunut ilma alkoi käydä kuumemmaksi ja kuumemmaksi ja jossakin välissä kolli totesi, ettei hän kestänyt enää - hänen oli päästävä ulos raittiiseen ilmaan. Nyt riittää, tää oli tässä, kolli tuumasi ja oli tekemässä lähtöä. Hupaisaa tosin oli, ettei moinen touhu onnistunut sitten lainkaan, sillä siinä yrittäessään kiskoa itseään eteenpäin läpi lehtimassan hän huomasi, että oli jumissa. Niin, jumissa - piilopaikassaan!

No niin, rauhassa nyt, Raptoritassu, olet pieni ja luinen - mahduit tänne, joten mahdut myös takapuolinesi mönkimään ulos. Helpommin sanottu kuitenkin kuin tehty - vaikka hän kuinka yritti kiskoa etutassuillaan itseään eteenpäin ja potkia takajaloillaan, ei hän edennyt viiksenmitallistakaan. Voi juupenteri, kolli mutisi ja kirosi kaikki tuntemansa voimat ymmärtäessään, että hän oli itse kaivanut oman kuoppansa. Hei, tossa on puunrunko, mä meen sinne piiloon - joopa joo, tosi hyvä idea, mänttitassu. Raptoritassu alkoi pikkuhiljaa huomata, ettei hän tulisi pääsemään omin avuin ulos ja mikäli hän tahtoi pois tuosta tunkkaisesta ja homeisesta rungosta, oli hänen kutsuttava apua. Äh. "Öh, Tuiskutassu, oletko siellä?" kolli kajautti jokseenkin hiljaisesti ilmoille. Hyvällä lykyllä Tuiskutassu saattoi olla lähistöllä ja ehkä kuulla jotain kummaa mutinaa, huonolla taas… No, ehkä sitä oli parempi olla miettimättä.

_________________
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://kurmitsa.deviantart.com
Nomi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1834
Join date : 21.03.2014
Ikä : 19
Paikkakunta : Lahti

ViestiAihe: Vs: Tienviitatkaan eivät eksymistä estäneet   Ma Kesä 16, 2014 2:09 am

Kieltämättä oli Raptoritassu oivan piilon itselleen löytänyt, niin oivan ettei sinne edes ollut Tuiskutassu vilkaissutkaan. Pesäksi nimittäin edelleenkin hän tuota puunrunkoa luuli, joko oppilas oli idiootti tai sitten jotakin muuta. Naaras istahti kivelle hetkeksi ja yritti miettiä minne päin kolli oli oikein lähtenyt, oliko se livistänyt paikalta tai sitten se oli luonnonlahjakkuus. Mielummin Tuiskutassu uskoi viimeisimmän, sillä ei hän uskonut toisen sentään kesken leikin livistäneen matkoihinsa. Siispä etsiminen saisi jatkua, tarvittaessa harmaa oppilas oli valmis kääntämään vaikka koko metsän ylös alaisin. Tai ehkä ei kuitenkaan, mutta kuitenkin hän jatkaisi etsimistä.

Tuiskutassu nousi ylös ja loikkasi alas kiveltä, miettien sitten minne oikein jatkaisi. Hän päätti etsiä tuon puunrungon takaanta, siellä hän ei ollut vielä käynyt. Naaras käveli rungon luokse ja vilkaisi sen taakse, sielläkään ei näkynyt lymyilevää Raptoritassua. Lopulta oppilas loikkasi puunrungon päälle, kuitenkin aivan eripäähän, kuin Raptoritassu. Kun Tuiskutassu laski takajalkansa rungolle, niin yllättäen toinen tassuista rösähti rungosta läpi.
"Ei voinut sitten yhtään lahompaa tämä puu olla." oppilas tuhahti ja alkoi vetämään tassuaan irti rungosta. Mutta tietenkään se ei onnistunut ensimmäisillä kerroilla, mikä oli turhauttavaa. Ei tähän voisi jäädä seisoskelemaan, kun olisi vielä Raptoritassu etsittävänä. Kaikilla voimillaan yritti harmaa naaras päästä irti ja yllättäen puu antoi periksi, jonka seurauksena hän horjahti ja tipahti maahan. Yllättävän nopeasti Tuiskutassu kampesi itsensä jaloilleen, vihdoinkin hän voisi jatkaa etsimistä.

Oppilas alkoi askelta eteenpäin, mutta silloin jokin kutsui häntä. Aivan, kuin se olisi ollut itse Raptoritassu. Ääni kuului läheltä, ehkä jopa liian läheltä. Tuiskutassu käveli puunrungon vierelle ja katseli sen edessä olevia lehtiä epäröiden, voisiko ne muka siirtää? Naaras vetäisi tassuillaan lehdet pois, peläten, että rikkoi jonkun pesän. Mutta niin ei käynytkään, sillä Raptoritassuhan sieltä kurkisti.
"Hieno piilo sinulla." Tuiskutassu sanoi ja tuijotti kollia.

_________________
Nomin mukana kulkevat Yöklaanin hyväsydäminen soturi Tuiskusydän, Meriklaanin arkajalkainen soturi Äänetönaskel, Valoklaanin yrmeä varapäällikkö Aavesilmä, Tuliklaanin iloinen oppilas Pesukarhutassu ja rennohko luopio Korpi

Linkkejä
Seuranhaku
Tietoa minusta
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://www.wattpad.com/user/Nomisir
Kkurakur
Parantaja
avatar

Viestien lukumäärä : 726
Join date : 19.10.2013

ViestiAihe: Vs: Tienviitatkaan eivät eksymistä estäneet   Ke Kesä 18, 2014 1:25 am

Tuiskutassusta ei kuulunut pienintä pihaustakaan - ei minkäänlaista signaalia siitä, että Raptoritassu oltaisiin kuultu. Voi pojat… Näinköhän hän tulisi viettämään loppuelämänsä liian pieneksi osoittautuneessa puunrungossa? Mitä hän tulisi syömään? Ötököitäkö? Hyh, ei kiitos - enkä hän ajan kanssa laihtuisi tarpeeksi päästäkseen pinteestään? Se näytti tällä hetkellä kaikista todennäköisimmältä vaihtoehdolta kaikessa hirveydessään, sillä tuskinpa kukaan häntä löytäisi täältä. Ja lisämerkkien rääkyminen oli noloa - jos häntä ei äsken kuultu, oli turha yrittää uudemman kerran. Tai ei ehkä ihan turhaa, mutta kolli nyt sattui olemaan jopa äärimmäisissä tilanteissa sellainen, ettei hän epäonnistuttuaan tahtonut yrittää uudelleen. Ikuinen luovuttaja, se hän ehkä oli kaikesta uhmastaan huolimatta, eikä hän aikonut tapojaan muuttaa edes jumiin jäätyään. Ja ehkä tästä pinteestä vielä päästäisiin omin voimin, eihän hän sitä ollut yrittänyt vielä kovin montaa kertaa - niinpä hän aloitti riuhtomaan ja potkimaan niin paljon, kuin ikinä kykeni. Kuitenkin tuloksetta - toivotonta!

Vaan juuri kun kolli oli vaipumassa epätoivoon ja laskemassa päässään, kuinka kauan hänen tulisi viettää puunrungossa solakoituakseen tarpeeksi irtipääsemiseen, kuului ääntä ja tärinää. Se tuntui aivan kuin siltä, kuin joku olisi tassutellut tuon rungon päällä. Ensimmäisenä kollin mieleen tuli jokin petoeläin - loistavaa, sekin vielä tästä puuttui, nälkäinen peto, joka varmaan kohta äkkäisi, että hei, tän rungon sisällähän on kiva kissapaisti, jes! Kolli yritti pidätellä hengitystään, jottei hänestä kuuluisi pienintäkään ääntä - häntä ei liiemmin huvittanut kohdata loppuaan ihan näin nolosti. Hän kuitenkin päästi pienen ynähdyksen kuultuaan rysäyksen takaansa ja tunnettuaan koko rungon vavahtavan. Rrrätss! Seuraavaksi pieni ilmavirta tuntui hivelevän Raptoritassun takapuolen karvoja. No niin, sieltä se peto nyt taisi tulla, tämä elämä taisi olla tässä… Oppilas alkoi täristä ja kiihtyneessä mielentilassaan hänen hengityksensä alkoi rahista aavistuksen verran.

Vaan tuolta hänen takaansa kuului tuttu ääni - sehän oli… Tuiskutassu! Huojennus valtasi kollinalun ja hänen tykyttävä sydämensä alkoi viimein rauhoittumaan. Turhaa vapinaa turhasta, ei tässä kukaan ollut päätymässä vielä päiviensä päähän. "Hoi", kolli rääkäisi raakkuvasti uudemman kerran ja toivoi todella, että tällä kertaa hänet kuultaisiin - Raptoritassu oli saanut tarpeekseen jumissa olemisesta. Ja oikeastaan ei kulunut kovinkaan monta tovia, kun hänet piilottaneet lehdet väistyivät ja valo tulvi kollin verkkokalvoille. Kuinka helpottavaa olikaan nähdä Tuiskutassun kuono! "Just joo, auta mut ulos", Raptoritassu sivuutti kehun ja täräytti jokseenkin tökeröllä äänensävyllä käskyn. Ei hän pahuuttaan - hän vain oli niin totaalisen kyllästynyt piilopaikassaan lymyilyyn, ettei tosiaan tahtonut viettää yhtään liikasekuntia tiiviissä tunnelmissa.

// Meikäläisen vastaustahti tulee loppuviikosta hiljenemään, jollei kokonaan tyrehtymään: työpäiväni ovat melko pitkiä ja nyt perjantaina tulee lähtö paikkoihin, jonne ei verkkoyhteys yletä. Nyyh. Ilmoittelen vain, jotta tiedät, etten ole unohtanut vastata tai jotain muuta sellaista hilpeää.

_________________
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://kurmitsa.deviantart.com
Nomi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1834
Join date : 21.03.2014
Ikä : 19
Paikkakunta : Lahti

ViestiAihe: Vs: Tienviitatkaan eivät eksymistä estäneet   Ke Kesä 18, 2014 9:33 am

Tuiskutassu tuijotteli rungon sisällä olevaa kollia hetken ja mietti miksei tuo tullut ulos, mutta pianhan syy selvisi toisen sanoista.
"Olet siis mitä ilmeisimmin jumissa." naaras totesi ja mietti miten voisi hommata toisen ulos tuolta, ihan helppoa se ei varmasti olisi. Mutta pakkohan Raptoritassu olisi tuolta saatava tuolta ulos, ei sitä tuonnekkaan viitsisi jättää. Ja se ei ollut harmaan oppilaan tavoille tapaista jättää joku pulaan, hän tulisi keksimään keinon millä kolli saataisiin ulos. Tuiskutassu istahti maahan ja silmäili runkoa, se oli lahoa tästäkin päästä. Joten sitä voisi ehkä koittaa paloitella, mutta siinä voisi kestää... Paitsi, jos hän juoksisi täysiä sitä päin, silloin runko voisi haljeta kokonaan tästä päästä. Samaan aikaan idea oli hullu, mutta myöskin aika tehokas. Sitten olisi vielä se vaihtoehto, että hän tarttuisi hampaillaan Raptoritassua etutassusta ja yrittäisi vetää tuon ulos. Mutta riittivätkö hänen voimansa siihen, siitä hän ei ollut täysin varma. Muita ideoita naaraalla ei tullutkaan mieleen, joten kolli saisi päättä kahdesta vaihtoehdosta paremman.

"Haluatko, että käytän hullua ideaa vaiko normaalia?" Tuiskutassu kysyi ja katsoi kollia.
"Tarkemmin sanottuna haluatko, että hajoitan rungon. Tai sitten yritän vetää sinut ulos sieltä." hän vielä selvensi, silloin toinen ainakin tietäisi mitä hän oli keksinyt. Enään odotettaisiin itse Raptoritassun vastausta, sitten tuon valintaa alettaisiin toteuttamaan.

// Selvä. Minäkään en pysty viikonloppuna vastailemaan peleihin, joten tasoissa ollaan.

_________________
Nomin mukana kulkevat Yöklaanin hyväsydäminen soturi Tuiskusydän, Meriklaanin arkajalkainen soturi Äänetönaskel, Valoklaanin yrmeä varapäällikkö Aavesilmä, Tuliklaanin iloinen oppilas Pesukarhutassu ja rennohko luopio Korpi

Linkkejä
Seuranhaku
Tietoa minusta
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://www.wattpad.com/user/Nomisir
Kkurakur
Parantaja
avatar

Viestien lukumäärä : 726
Join date : 19.10.2013

ViestiAihe: Vs: Tienviitatkaan eivät eksymistä estäneet   Su Kesä 22, 2014 2:04 pm

Ai jumissa, siltäkö tämä näyttää, olisi Raptoritassun tehnyt mieli vastata nasevasti ja tuhahtaa perään tyypilliseen tapaansa, vaan ihme kyllä hän hillitsi kielensä ja tyytyi vain väpäyttämään viiksiään jokseenkin tympääntyneesti ja naukaisemaan melko neutraalilla äänensävyllä: "Niinpä taidan olla." Oli jokseenkin mukavaa huomata, ettei Tuiskutassu ollut taipuvainen edes leikkimieliseen naljailuun, johonka kolli oli tottunut ollessaan omanikäistensä seurassa - hänelle usein kettuiltiin tuon tuosta syystä jos toisestakin, joten oli kerrankin piristävää huomata, ettei hänen tarvinnut pelätä moista epäkorrektia käytöstä. Olihan tällainen jumiinjäänti nyt siltikin vähän kiusallista ja typerää, mutta olisihan se nyt tuntunut tuhat ja yksi kertaa mälsemmältä, jos leikkikumppani olisi vielä kaiken lisäksi lyönyt käpälällään polveaan ja ulvonut vieressä kyyneleet silmistä tursuten naurustaan, kun hän olisi yrittänyt häpeissään pyristellä puunrungon otteesta vapaaksi.

Hajottaako runko kokonaan vai yrittää kiskoa ulos? Kolli vähän epäili, saisiko Tuiskutassun kaltainen jokseenkin hennolta nuorelta naaraalta vaikuttava oppilas rikottua edes tuota lahoa puuta, joten hän uskoi tähän normaalimpaan vaihtoehtoon. Toki hän ymmärsi, että taisi olla sen verta pahasti jäänyt loukkuun, ettei ihan normaali kiskonta auttaisi - voitaisiin tarvita monia konsteja hänen irtisaamiseensa. Noh, väliäkös tuolla, kunhan nyt vain irti päästäisiin. "Jos aloitetaan sillä kiskomisella", kolli murahti ja yritti kurkottaa etutassuillaan kohti Tuiskutassua niin, että tuo saisi niistä otteen ja voisi kiskoa. Näin tehdessään hän vähän katui päätöstään - hän nimittäin ymmärsi, että tästä voisi tulla harvinaisen kivulias tapahtuma. Ja kivusta ei Raptoritassu välittänyt, ei tosiaan välittänyt sitten lainkaan. Rohkeutta, Raptoritassu, rohkeutta, hetken se vain kirpaisee.

No ei tosiaan tulisi kirpaisemaan vain hetkeä. Vaan päätös oli tehty, ja kolli päätti antaa toisen yrittää kiskoa itseään irti seuraavista pienistä kivuista ja sosiaalisesta häpeästä huolimatta. "Yritän työntää takajaloillani, niin kisko käpälistäni", valoklaanilaisoppilas naukui ja yritti asetella takajalkansa siten, että kykenisi työntämään nillä itseään eteenpäin. Saatuaan jonkinlaisen pidon takajaloillaan kolli nyökkäsi Tuiskutassulle merkin aloittaa kiskomisen. Nyt sitä mentiin, voi pojat...

_________________
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://kurmitsa.deviantart.com
Nomi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1834
Join date : 21.03.2014
Ikä : 19
Paikkakunta : Lahti

ViestiAihe: Vs: Tienviitatkaan eivät eksymistä estäneet   Ke Kesä 25, 2014 1:05 am

Tuiskutassu istuskeli maassa ja odotteli siinä Raptortassun vastausta. Hänelle oli ihan sama millä tavoin toinen yritettäisiin saada ulos rungosta, sillä missään nimessä hän ei voisi jättää toista tuonne. Se olisi aivan liian julmaa. Kuvitella nyt jonkun viettävän aikaansa jumissa lahossa rungossa, odottaen ihmettä jolla pääsisi ulos sieltä. Naaras heräsi mietteistään kuullessaan kollin vastauksen. Hän nyökkäsi ja nousi ylös, venytellen hetken aikaa.
"Selvä, kiskotaan siis." harmaa oppilas naukaisi hyvän tuulisena, ehkä vähän liiankin. Eihän tässä asiassa ollut mitään hyvää, ainakaan Raptotitassun kannalta. Ilakoinnin voisi siis jättää myöhemmälle, sillä nyt täytyisi keskittyä tärkeimpään asiaan. Eli Raptoritassun irroittamiseen.

Raptoritassu oli ojentanut yhden etukäpälistään, joten sen enempää tuumimatta tarttui Tuiskutassu siihen hampaillaan. Hän yritti olla puristamatta hampaitaan liian kovaa, mutta silti niin tukevasti, ettei ote vain lipsuisi.
"Aloitelaan." naaras mumisi hampaidensä välistä ja asetti jokaisen jalkansa tukevasti maahan, nyt ei olisi nimittäin varaa liukastella tai kaatua. Sen enempää sanomatta alkoi oppilas vetämään Raptotitassua käpälästä kaikkien voimiensa takaa. Muutaman kerran hänen jalkansa olivat lähellä lipsua paikoiltaan, mutta itsepintaisesti Tuiskutassu sai pidettyä tukevan asennon. Naaras jatkoi vetämistä, hän ei edes tiedostanut sitä oliko onnistunut vetämään kollia yhtään vai oltiinko tässä edelleen lähtötilanteessa?

_________________
Nomin mukana kulkevat Yöklaanin hyväsydäminen soturi Tuiskusydän, Meriklaanin arkajalkainen soturi Äänetönaskel, Valoklaanin yrmeä varapäällikkö Aavesilmä, Tuliklaanin iloinen oppilas Pesukarhutassu ja rennohko luopio Korpi

Linkkejä
Seuranhaku
Tietoa minusta
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://www.wattpad.com/user/Nomisir
Kkurakur
Parantaja
avatar

Viestien lukumäärä : 726
Join date : 19.10.2013

ViestiAihe: Vs: Tienviitatkaan eivät eksymistä estäneet   Ke Kesä 25, 2014 9:54 am

Tuiskutassun tarratessa Raptoritassun käpäliin hampaillansa tiesi kolli, että seuraavasta tulisi hyvin epämiellyttävää - ja oikeassahan hän oli. Nimittäin heti naaraan aloittaessa kiskontansa alkoi pieni kipu kutitella kollin kehoa joka puolelta. Hän yritti työntää takajaloillansa itseään eteenpäin samalla, kun hänen toverinsa yritti pienin voiminsa kiskoa häntä etukäpälistä, mutta kaikki se efortti tuntui toivottomalta - hän ei tuntunut liikahtavankaan, ja veto etukäpälistä kävi varsin kivuliaaksi. Oppilaasta tuntui kuin hänen eturaajansa olisivat revenneet liitoksistaan irti ja hänen olisi tehnytkin mieli rääkäistä kivusta. Sinnikkäästi hän kuitenkin puri vain huulta ja tuskainen ilme kuonollaan yritti potkia takajaloillaan itseään liikkeelle. Au, au, autsis, au, kiljui kolli mielessään ja yritti nyt tosissaan potkia itseään irti pinteestään. Hänenhän käpälänsä repeäisivät irti, jos tämä jatkuisi - eihän tästä ollut tulla yhtikäs mitään! Pienet kyynelkarpalot kihosivat pakostikin Valoklaanin laiskurin silmäkulmiin ja tuo sai raidallisen kollin tahtomaan irti kahta kauheammin - kuinka noloa nyt kostuttaa silmänsä tällaisesta, hän itsehän oli tähän kiipeliin joutunut!

Puunrunko alkoi kuitenkin noiden kahden pinnistysten tuloksena natista. Puu oli varsin vanha, ja oli varmasti lepäillyt siinä kaatuneena jo hyvän aikaa - luonnonvoimat olivat saaneet siitä jo kauttaaltaan vähän mädän ja täten pehmeän. Siispä kun Tuiskutassu ja Raptoritassu sinnikkäästi yhteistuumin huhkivat vielä hetken pidempään, alkoi tuo runko antaa periksi. Oppilas huomasi tilaisuutensa tulleen ja silmät kivun kyynelistä punertavina keskitti kaikki pienet voimansa viimeiseen ponnistukseen ja polkaisi sellaisella voimalla, ettei ole ennen nähty. Ja tämä näytti tuottavan tuloksen - Raptoritassu liikahti ja tunsi lopulta pääsevänsä irti rungon syleilystä. Tuiskutassun kiskoessa hänen etukäpälistään samanaikaisesti kollinalku singahti rungosta ulos melkoisella voimalla.

Vaikka oppilaan etukäpäliä kolotti aivan vietävästi ja hänestä tuntui, että hän oli kuolla siitä särystä siihen paikkaan, oli hän ältsyrän onnellinen siitä, että oli viimein vapaa vankilastaan. Valoklaanilaiskloppi lysähti maahan makaamaan ja puuskutti tästä voimien koetoksesta väsyneenä maassa jonkin aikaa. Huh, hän ei kyllä leikkisi enää vähään aikaa tämän jälkeen - hän oli saanut piilosesta nyt tarpeekseen! Olihan tuo osoittautunut ihan hauskaksi leikiksi, mutta tämä viimeisin selkkaus oli kyllä sellainen, ettei hänelle tullut ensimmäisenä mieleen ehdottaa leikin jatkamista. Siinä hengitellessään säälittävänä karvamyttynä maassa, muisti hän, että oli kai ihan kohteliasta kiittää avusta. "Kiitos, Tuiskutassu - en… En olisi päässyt irti ilman sinua." Moisen myöntäminen oli jokseenkin kiusallista, eikä kolli olisi tahtonut sanoa sitä normaalioloissa, mutta nyt hän oli niin onnellinen irtipääsemisensä johdosta, ettei voinut olla antamasta noin vuolasta tunnustusta avusta.

_________________
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://kurmitsa.deviantart.com
Nomi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1834
Join date : 21.03.2014
Ikä : 19
Paikkakunta : Lahti

ViestiAihe: Vs: Tienviitatkaan eivät eksymistä estäneet   Su Kesä 29, 2014 2:49 am

Tuiskutassu veti kaikkien voimiensa takaa Raptoritassua tuon käpälästä, hän ei aikonut luovuttaa. Hän vetäisi niin kauan, että kolli olisi saatu irti. Muutaman kerran hänen täytyi kiristää hampaidensa otetta, sillä irroittaminen ei tulisi kuuloonkaan. Tämä hoidettaisiin kerralla, eikä kymmenissä eri osissa. Naaaras paranteli käpäliensä asentoa ja jatkoi vetämistä, tietämättömänä Raptoritassun kivuista. Vetäminen tuntui toivottomalta, sillä tuntuivaivan siltä ettei Raptoritassu liikkuisi ollenkaan. Toden totta toinen oli jumissa! Sitten oppilas huomasi pienoisen liikkeen ja siirsi jalkojaan taaksepäin, vihdoinkin jotakin tapahtui. Tuiskutassu jatkoi sinnikkäästi vetämistä ja silloin se tapahtui, kolli lensi ulos rungosta!

Harmaa oppilas irroitti otteensa toisen käpälästä ja lysähti istumaan, vihdoinkin Raptoritassu oli ulkona rungosta. Naaras hengähti ja katsoi maassa olevaa kollia, hän todellakin oli onnistunut. Jossakin vaiheessa hän ei ollut uskonut siihen, että onnistuisi saamaan toisen ulos. Mutta nyt Raptoritassu makasi maassa hänen edessään.
"Ole hyvä. Hienoa, että pystyin olemaan avuksi." Tuiskutassu vastasi hymyillen ja katsoi kollia. Hän kiersi häntänsä tassujensa ympärille ja nuolaisi muutaman kerran rintaansa, nostaen katseensa sitten uudelleen Raptoritassuun.
"Olen ihan puhki." naaras sanoi ja laskeutui makuulle maahan.

_________________
Nomin mukana kulkevat Yöklaanin hyväsydäminen soturi Tuiskusydän, Meriklaanin arkajalkainen soturi Äänetönaskel, Valoklaanin yrmeä varapäällikkö Aavesilmä, Tuliklaanin iloinen oppilas Pesukarhutassu ja rennohko luopio Korpi

Linkkejä
Seuranhaku
Tietoa minusta
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://www.wattpad.com/user/Nomisir
Kkurakur
Parantaja
avatar

Viestien lukumäärä : 726
Join date : 19.10.2013

ViestiAihe: Vs: Tienviitatkaan eivät eksymistä estäneet   Su Kesä 29, 2014 4:15 am

Tuiskutassu ei taatusti ollut ainoa, joka oli puhki - Raptoritassu jakoi tämän tuntemuksen täysin. Kolli makasi maassa kyljet kohoillen ja raajat joka suuntaan sojottaen. Hänen kehonsa oli taatusti erinäisten pahojen liekkien vallassa - niin kovaa joka puolelta jomotti. Lapoja kolotti jumiinjäämiskohdasta, niska oli mennyt jumiin epäergonomisesta asennosta, takajalkojen anturoihin pisteli työntöurakka, etujalkojen liitokset natisivat kaikesta siitä kiskomisesta ja nyt alkoi kaiken huipuksi vielä yli yhdeksän tuhannen voimalla kiljuva päänsärkykin. Hän oli totta tosiaan nyt melkoisen surkeana siinä karvaisena myttynä havunneulasiin sotkeutuneena maatessaan - joku ohikulkija olisi taatusti pitänyt Raptoritassua nyt enneminkin raatona kuin Valoklaanin natiaiskokoisena oppilaana. Tää oli tässä, mä en liiku enää koskaan mihinkään, oppilas jupisi mielessään ja manasi Tähtiklaanin hänen sädettämän onnen taas syvimpään rakoon, jonka voin tunsi.

Vaikka leikkiminen oli kaikessa uutuudenviehätyksessään osoittautunut tuolle nyrpeällä kollille ihan hauskaksi ajanvietteeksi kaikista ennakkoluuloista huolimatta, oli tämä viimeisin tapahtumaketju sen verta ruumista rasittava ja kivulias, ettei kollia huvittanut enää aloittaa yhtäkään leikkiä - tämän päivän leikit oli nyt leikitty ja seuraava leikki, joka eniten Raptoritassua nyt houkutti, oli sellainen, jossa hän painaisi päänsä sammalpedille ja vetelisi hirsiä just niin pitkään, kuin vain nyt väsynyt oppilas voi vedellä. Parantajallakaan käyminen ei lienenyt hullumpi vaihtoehto, vaikkakin utelut vaivojen alkuperästä eivät tuntuneet järin houkuttelevilta. Oli nääs selvää, ettei hän välttyisi kiperiltä kysymyksiltä - hän kun ei usein loukannut itseään laiskuutensa takia. Noh, kävi miten kävi, nyt hän olisi ollut onnellinen muutamasta hassusta yrttimaakarien ihmetempusta, joilla hän olisi voinut tuntea olevansa taas elämänsä kunnossa.

Raatoiltuaan aikansa maassa, kollinalku alkoi römytä pystyyn vaivalloisesti. Etutassuihin kolotti melkoisen paljon ja hänen seisomisensa oli huterampaa kuin eräiden perjantai-iltana kapakoiden edessä raahustavien henkilöiden askellus, mutta Raptoritassu piti pintansa ja onnistui jalat tutisten pysymään pystyssä. Hän oli saanut tarpeekseen - nyt hän todella tahtoi vain takaisin Valoklaanin leiriin. "Yhm, oli ihan kivaa, mutta en kyllä aio temmeltää yhtään enempää", kolli mutisi omaan nyrpeään tapaansa siinä horjuessaan ja lisäsi, "Minua taidetaan jo kaivatakin. Hyvää loppuelämää vaan sullekin." Raptoritassu olisi tahtonut nyt vain kirmata tiehensä ja jättää leikkitoverinsa hämmästyttävän nopean eroamisen jäljille, mutta hänen lähtiessä hoipertelemaan poispäin hän ymmärsi, ettei hän vieläkään oikein tiennyt, minne suuntaan tuli lähteä. Ajatus hoiperrella jonkun yrmyn rajapartijoitsijan syliin lähes halvaantuneena ei ollut perin muikistuttava, ja Raptoritassu joutui pysähtymään ja kääntymään ympäri.

"Öh, tuota… Ei täällä sattuis olemaan jotain opasteita Valoklaanin reviirille?"

_________________
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://kurmitsa.deviantart.com
Nomi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1834
Join date : 21.03.2014
Ikä : 19
Paikkakunta : Lahti

ViestiAihe: Vs: Tienviitatkaan eivät eksymistä estäneet   Su Kesä 29, 2014 4:53 am

Tuiskutassu makasi maassa liikkumattomana, vain hänen kylkensä kohoilivat hengityksen tahtiin. Siinä maassa makoillessaan oppilas ajatteli, ettei vähään aikaan aikoisi liikkua minnekkään. Hän makaisi tässä niin kauan, kunnes olisi aika palata leiriin. Missään nimessä hän ei jaksaisi jatkaa leikkimistä, yllättävän rankkaa se nimittäin oli ollut. Naaras vilkaisi turkkiaan, se oli pahemmassa kunnossa, kuin oli koskaan ennen ollut. Mutta hänellä ei riittänyt voimia sen puhdistamiseen, se saisi todellakin jäädä myöhemmälle. Uudelleen Tuiskutassu käänsi katseensa edessään olevaan kolliin, joka myöskin makasi paikoillaan. Epäilemättä Raptoritassukin oli poikki.

Harmaa oppilas nosti katsettaan, kun Raptoritassu nousi huterasti ylös. Hän ei itse jaksanut nousta vielä, joten hän jäi makaamaan paikoilleen.
"Sama täällä." Tuiskutassu vastasi, hänelläkin oli ollut hauskaa, mutta nyt hän oli väsynyt. Varovasti ja hitaasti naaras kampesi itsensä ylös, hän katsoi kollia ja mietti pitäisikö tästä lähteä leiriä kohden.
"Minuakin varmaankin kaivataan. Oli muuten hauskaa viettää aikaa kanssasi." Tuiskutassu sanoi hymyillen, hän todellakin tarkoitti sanojaan. Kerrankin hän oli päässyt leikkimään toisen klaanin oppilaan kanssa, mikä oli ollut varsin mukavaa vaihtelua. Raptoritassun tehdessä lähtöä päätti naaraskin tehdä samoin, häntä varmasti kaivattiin jo leirissä. Olihan hänen tehtävänsä ollut metsästää klaanille tuoresaalista, missä hän kyllä oli epäonnistunut. Klaanilta varmasti tulisi varmasti moittimista, mutta sillä ei ollut mitään väliä. Hän oli viettänyt mukavan päivän, mikä riitti hänelle. Hän voisi metsästää vaikka huomenna, kun tänään hän ei enään jaksaisi.

Tuiskutassu kääntyi ympäri, kun kuuli Raptoritassun kysymyksen. Hän naurahti pienesti ja päätti kertoa toiselle oikean suunnan.
"Kävele tuonne päin suoraa, saavut sitä kautta suoraan klaanisi reviirille." oppilas neuvoi ja viittoi hännällään oikean suunnan, jos kolli kävelisi suoraa ei tuo voisi eksyä.
"Minäkin häippäsen nyt. Toivottavasti näemme taas!" Tuiskutassu sanoi ja lähti kävelemään eri suuntaan, kuin kolli. Hän tahtoisi päästä nyt vain leiriin nukkumaan, ja ehkä syödäkkin jotakin. Jos vain saisi siihen luvan.

// Minun osaltani peli on varmaankin tässä, kiitos aivan mahtavasta peliseurasta. :)

_________________
Nomin mukana kulkevat Yöklaanin hyväsydäminen soturi Tuiskusydän, Meriklaanin arkajalkainen soturi Äänetönaskel, Valoklaanin yrmeä varapäällikkö Aavesilmä, Tuliklaanin iloinen oppilas Pesukarhutassu ja rennohko luopio Korpi

Linkkejä
Seuranhaku
Tietoa minusta
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://www.wattpad.com/user/Nomisir
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Tienviitatkaan eivät eksymistä estäneet   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Tienviitatkaan eivät eksymistä estäneet
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 2 / 3Siirry sivulle : Edellinen  1, 2, 3  Seuraava

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
Nelituuli :: Yöklaanin alueet :: Pimeäkorpi-
Siirry: