Villeintä verbaaliviiksien väpätystä
 
PääsivuPääsivu  KalenteriKalenteri  FAQFAQ  HakuHaku  KäyttäjälistaKäyttäjälista  KäyttäjäryhmätKäyttäjäryhmät  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 Tienviitatkaan eivät eksymistä estäneet

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
Siirry sivulle : 1, 2, 3  Seuraava
KirjoittajaViesti
Kkurakur
Parantaja
avatar

Viestien lukumäärä : 726
Join date : 19.10.2013

ViestiAihe: Tienviitatkaan eivät eksymistä estäneet   Pe Toukokuu 02, 2014 6:51 am

// Juhuu, Tuiskutassunteri ja Nominteri, juhuu!

Raptoritassu oli eksynyt. Hän oli aikaisemmin päivällä ollut suorittamassa pakollisia velvoitteitaan soturioppilaana, kuten nyt sellaisia hupsuuksia kuin jotain taistelemisen opettelua, mikä oli ollut äärimmäisen mälsää kollin mielestä. Raidallinen oppilas oli joskus muinoin saanut apua vieraan klaanin oppilaalta, oliko se Rakuunatassu nyt Tuliklaanista vai mistä, mikä olikin alkuun tuntunut ratkaisevalta tekijältä kollin hienoisiin ongelmiin. Mutta ah, kuinka väärässä punaruskea oppilas olikaan ollut, niin väärässä! Tänään treenatessaan mestarinsa kanssa ei kollinpyllerö ollut onnistunut yhdessäkään avausloikassa eikä ollut meinannut edes loikista laskeutuessa jaloillaan pysyä, minkä mestarit yleensä olettivat oppilaittensa osaavan ilman opettamistakin. Kuinka turhauttavaa se olikaan ollut - juuri, kun Raptoritassu oli ajatellut, että olisi kehittynytkin, jottei hänen mestarinsa tarvitsisi pudistella aina yhtä pettyneenä päätään. Vaan ei, niin ei. Äh.

No niin, mutta mitenkäs nyt taas taistelemisen opettelu liittyikään eksymiseen? Noh, juttuhan oli niin, että he olivat taistelun tuoksinnassa (tai siis Raptoritassun epätoivoisessa neuvomisessa) keksineet, että kollin tulisi yrittää väijyen hyökätä. Ja tuumasta toimeen - Raptoritassu oli päätetty pistää vaanimaan kohdettaan lailla varjoissa häilyvän ninjan. Idea oli kuitenkin pettänyt samalla hetkellä, kun kolli oltiin jätetty yksin - hän oli lähtenyt aika vilkkaasti paikalta. Viis mistään väijynnöistä, oli oppilas itsekseen tuumaillut ja lähtenyt hippulat vinkuen juoksemaan paikalta, minua ette näe täällä ennen auringonlaskua. Ja niin oli herra Idioottitassu paennut velvollisuuksiaan.

Eikä hän ollut pysähtynyt ennen kuin tiesi, ettei häntä saavutettaisi. Hän oli pysähtyessään huomannut, ettei seutu nyt ihan ollut sitä, mihin hän oli tottunut, ja hajukin poikkesi Valoklaanin tuoksahduksesta, mutta kollinalku oli ollut niin näreissään soturioppilaan typeristä harjoitteista, ettei ollut välittänyt. Ennen pitkää hän oli kulkeutunut Yöklaanin pimeään korpimetsään, jonne valoa ei siivilöitynyt ja näin hän oli eksynyt Yöklaanin maille. Hupsista keikkaa vaan, mitenkäs sitä nyt näin pääsikään taas käymään?

_________________
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://kurmitsa.deviantart.com
Nomi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1834
Join date : 21.03.2014
Ikä : 19
Paikkakunta : Lahti

ViestiAihe: Vs: Tienviitatkaan eivät eksymistä estäneet   Pe Toukokuu 02, 2014 10:05 am

// Täällä ollaan. :)

Yleensä aina niin iloinen Tuiskutassu kulki onnettomana pitkin poikin hyvin synkkää metsää, se ei välittänyt juuri missä kulki. Aiemmin päivällä sen oli ollut tarkoitus metsästää, mutta epäonnistunuthan oppilas oli. Se ei ollut koko aikana saanut mitään kiinni, joten se oli totaalisesti luovuttanut. Luovutettuaan oli naaras suunnannut kulkunsa Pimeänkorpeen, täältä tuskin kukaan sitä tulisi etsimään. Saisipa oppilas olla hetken rauhassa. Yleensä Tuiskutassu oli mainio metsästäjä, mutta tänään vain mikään ei ollut onnistunut.

Pimeäkorpi oli Tuiskutassulle hyvin tuttua seutua, olihan hän kerran täällä jo seikkailut. Silloin häntä vastaan oli tullut yksi valoklaanilainen ääliö, jonka nimeä hän ei vieläkään tiennyt. Mutta selvittäisi hän sen vielä joskus, kun aika vain olisi sopiva. Maisemat, jotka muodostuivat pelkistä havupuista lipuivat vain oppilaan ohi. Sitä ei tällä hetkellä kiinnostanut, kuinka pitkälle se kulkisi. Kunhan se vain saisi olla omissa oloissaan.

Kun oli naaras kulkenut mielestään jo tarpeeksi kauan välittämättä minne menisi, se päätti pysähtyä. Tuiskutassu pysähtyi ja katseli ympärilleen, kaikkialla näytti aivan samalta. Mutta ainahan täällä näytti joka puolella aivan samanlaiselta, yöklaanilaiset sen jo tiesivät varsin hyvin. Oppilas haisteli hetken ympäristöään, varmistaen olevansa yksin. Kun kenenkään läsnäolosta ei ollut merkkejä, jatkoi naaras matkaansa. Tuiskutassu tallusteli eteenpäin miettien samalla mitä tekisi, kun kerta oli tänne asti tullut. Leiriin hän ei aivan vielä palaisi, jotenka jotakin viihdykettä ja piristystä pitäisi etsiä tai keksiä. Kun oli naaras, jonkin aikaa kulkenut eteenpäin huomasi se lähestyvänsä jotakin liikkuvaa olentoa. Kaukaa katsottuna se ei kovin isolta näyttänyt, mutta ei niin pieneltäkään, kuin hiiri. Uteliaisuus valtasi Tuiskutassun ja tuo lähti hölkkäilemään hiljakseen toista kohden, ehkäpä se olisi ystävä tai pahimmassa tapauksessa vihollinen. Samapa tuo hänelle olisi, ainakin tekemistä oli löytynyt. Hölkkäilessään lähemmäs toista huomasi naaras, että toinenkin oli kissa. No ei se yllätys sinänsä ollut, mitäpä muuta täällä liikuskelisikaan. Tuiskutassu ajatteli pysähtyä erään puun taakse piiloon tutkailemaan asiaa, samalla miettien halusiko olla nyt yksin vai ei. Mutta pahaksi onnekseen oppilas kompastui puunjuureen kaatuen maahan, mutta siihen ei matka loppunut vaan alkoi naaras varsin komeita kuperkeikkoja tekemään. Niiden ansiosta tuo vierikin aivan toisen eteen. Tuiskutassu nosti katseensa toiseen, miten hän olikaan voinut päätyä näin noloon tilanteesseen.
"Tuota... hei." oppilas sanoi nolona ja yritti hymyillä pienesti.

_________________
Nomin mukana kulkevat Yöklaanin hyväsydäminen soturi Tuiskusydän, Meriklaanin arkajalkainen soturi Äänetönaskel, Valoklaanin yrmeä varapäällikkö Aavesilmä, Tuliklaanin iloinen oppilas Pesukarhutassu ja rennohko luopio Korpi

Linkkejä
Seuranhaku
Tietoa minusta
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://www.wattpad.com/user/Nomisir
Kkurakur
Parantaja
avatar

Viestien lukumäärä : 726
Join date : 19.10.2013

ViestiAihe: Vs: Tienviitatkaan eivät eksymistä estäneet   Pe Toukokuu 02, 2014 12:20 pm

Raptoritassu ei voinut kieltää, etteikö haahuilu vieraassa paikassa olisi ollut jollain tapaa sielua virkistävää, mutta tosiasia oli se, että häntä myös vähän kuumotteli korvanpäissä tassutella tässä pimeässä maailmankolkassa. Mitä, pelkäsikö Raptoritassu pimeää? No ei tosiaan pelännyt, ei hän nyt sentään mikään pimeää pelkäävä nössö ollut, vaikka olikin aika surkea tapaus noin muuten. Hän vain sattui ymmärtämään, että Yöklaanin korpimetsä oli ehkä viimeinen paikka, jossa hänenlaisensa vekkulin kannatti kuljeskella. Yöklaanilaiset eivät tupanneet olemaan kovin ystävällistä sakkia, eivät ainakaan Valoklaanilaisille oppilaille, eikä ajatus yhteen moiseen törmäämisestä ollut kovin ihku. Oikeastaan ajatus siitä oli jokseenkin jopa tutisuttava - mitä Raptoritassun kaltainen pieni kissanpoika nyt mahtoi, jos joku sekoboltsi tuli ja tahtoi mukiloida raidallisen oppilaan muotopuoleksi? Niin, sellaisessa tilanteessa hän ei mahtaisi yhtään mitään, ei niin yhtään mitään. Ja ajatus mukiloiduksi tulemisesta oli aika ikävä, kuten ajatus tappelemisesta yleensäkin. Tappeleminen oli kovin raskauttavaa, eikä Raptoritassua olisi huvittanut alkaa sellaisia touhuilemaan. Ei ollut koskaan huvittanut eikä huvittanut nytkään. No, mikäpä nyt kollia olisi huvittanutkaan?

Tuli siis liikkua varovaisesti täällä hiljaisessa korpimaassa ja yrittää vaivihkaa löytää tiensä takaisin vähän turvallisemmille vesille. Hiljaa kuin aamuinen fasaani lähti kolli hiipimään hilpistyttävän huonossa väijymisasennossaan kohti maita parempia. Hänellä ei ollut aavistuksen karvasta makuakaan siitä, mihin suuntaan hänen tulisi kulkea, mutta kolli luotti vaistoonsa ja lähti kulkemaan varovaisesti kohti kello viittä. Kello viiden suunta petti vain harvoin, oli Raptoritassu lyhyen elämänsä aikana oppinut huomaamaan, ja oli aika varma valinta valita kaikista suunnista juuri se. Kuitenkin raidallinen kollinalku oli tunnettu sairaalloisen huonosta tuuristaan ja tälläpä kertaa kello viiden suunta osoittautui herra Idioottitassun kannalta varsin epämiellyttäväksi suunnaksi.

Nimittäin ennen kuin valoklaanilainen neropatti ehti haistaa tai nähdä mitään, pöllähti kirjaimellisesti puskista hänen eteensä vaaleanharmaa ja sangen siro kissa. Nopeasti arvioituna ehti Raptoritassu huomata tuon olevan melko samaa koko- ja ikäluokkaa itsensä kanssa - mahdollisessa tassurysässä siis oli mahdollista, ettei häntä mukiloitaisi aivan rammaksi, vaikkakin aikaisemmat kokemukset olivatkin hänelle osoittaneet, että pienet oppilaanikäisen näköiset kissat olivat aika petoja - lukuunottamatta herraa itseään. Kuitenkin tämä nopea pölähtäminen tapahtui niin äkillisesti, että kolli ei ehtinyt muuta tehdä, kuin pällistellä pöllämystyneenä tätä naaraskissaa. Hetken siinä kummasteltuaan sai kolli viimein takelleltua käheällä nau'unnallaan jotain itselleen tyypillisen tökeröä: "Aika näyttävä sisääntulo noin pieneltä kissalta."

_________________
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://kurmitsa.deviantart.com
Nomi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1834
Join date : 21.03.2014
Ikä : 19
Paikkakunta : Lahti

ViestiAihe: Vs: Tienviitatkaan eivät eksymistä estäneet   La Toukokuu 03, 2014 1:40 am

Tuiskutassu katseli toista hetken, toinen selvästikkin näytti hieman hämmästyneeltä. No kukapa ei olisi hämmästynyt, jos aivan nenän eteen kissa tällä tavalla ilmestyisi.
"Kiitos, kai." naaras sanoi, hän ei tiennyt pitäisikö toisen kissan kommentti ottaa kohteliaisuutena vai ei? Hetken maassa makoiltuaan oppilas nousi istumaan, sillä tavoin hän ehkä näyttäisi toisen silmissä kunnollisemmalta. Hetken aikaa Tuiskutassu katseli toista, todeten vain mielessään toisenkin olevan oppilas. Mielummin hän nyt toisen oppilaan kohtasi, kuin vihollis klaanin soturin.

Oppilas käänsi hetkeksi katseensa omaan turkkiinsa ja huomasi, kuinka epäsiistiksi se oli hänen sekoilluissaan mennyt. Enempää miettimättä alkoi naaras siistimään turkkiaan, tällä hetkellä hän ei edes ajatellut, että toinen voisi käyttää tilaisuutta hyödykseen ja hyökätä hänen kimppuunsa.
"Muuten kuka olet ja mitä teet täällä?" Tuiskutassu kysäisi ja jatkoi sitten pienoista siistiytymis tuokiotaan. Kyllä häntä kiinnosti, miksi toinen täällä liikuskeli. Hajusta päätellen ei toinen nimittäin yöklaanilainen olisi, mutta klaanikissalta tuo silti näytti. Naaras yritti miettiä mihin klaaniin toinen kuuluisi, mutta taas hän epäonnistui siinä. Jo toinen epäonnistuminen tänään, mikä hänellä tänään oli, kun mikään ei tahtonut onnistua. No toivon mukaan toinen vastaisi ja samalla kertoisi myös klaaninsa. Kun Tuiskutassu oli saanut turkkinsa taas järjestykseen ja suurimmat roskat pois, tuo käänsi katseensa uudelleen toiseen. Samalla hän tajusi, että ei ollut esittäytynyt toiselle.
"Minä olen Tuiskutassu, kuulun Yöklaaniin." naaras esittäytyi samalla tavalla, kuin muillekkin vieraille.

_________________
Nomin mukana kulkevat Yöklaanin hyväsydäminen soturi Tuiskusydän, Meriklaanin arkajalkainen soturi Äänetönaskel, Valoklaanin yrmeä varapäällikkö Aavesilmä, Tuliklaanin iloinen oppilas Pesukarhutassu ja rennohko luopio Korpi

Linkkejä
Seuranhaku
Tietoa minusta
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://www.wattpad.com/user/Nomisir
Kkurakur
Parantaja
avatar

Viestien lukumäärä : 726
Join date : 19.10.2013

ViestiAihe: Vs: Tienviitatkaan eivät eksymistä estäneet   La Toukokuu 03, 2014 1:15 pm

Raptoritassun pienet ja mitättömät lihakset eivät olleet ehtineet missään välissä jännittyä tämän nopean ilmaantumisen aikana, eivätkä ne nytkään sitä tehneet - kollinalulla oli jokseenkin pieni kutina varpaissa, ettei toisesta mahdollisesti ollut vaaraa. Kukaan noin kömpelö lilliputtioppilas - raidallinen valoklaanilainen oli paraskin puhumaan lilliputeista, eihän hän itsekään mikään kovin isokokoinen ollut - ei voinut olla aggressiivinen mättäjä. Koko tilanne oli jokseenkin huvittava nyt pienen tuumailuajan jälkeen - hän, Raptoritassu, katseli maassa löhöävää nuorta naarasta kuin alhaista matoa. Tällaista ei usein päässytkään tapahtumaan, usein osat olivat toisin päin. Huvittavinta oli, että toinen oli mitä ilmeisemmin eri kohtelias veijari ja kiitti vielä punaruskeaa kollia hieman naljailevistakin sanoista. Oppilas ei voinut kuin päästää pienen hilpistyneen hymähdyksen.

Siinä sukiessaan itseään toinen kuului kysyvän kohteliaasti Raptoritassun henkilöllisyyttä, eikä siihen auttanut kuin kaikkien tapojen mukaisesti vastata - niin riskialttiilta kuin se tuntuikin paljastaa olevansa vihollisklaanin oppilas. Ties miksi vakoojaksi häntäkin nyt luultaisiin… No jaa, ei kollia kyllä paljoa kiinnostanut, vaikka luultaisiinkin, siitä vaan - kunhan hän ei joutuisi rähinöimään. Mikä kyllä näytti vaaleanharmaan naaraan rauhallisen käytöksen perusteella melko epätodennäköiseltä skenaariolta. "Valoklaanin Raptoritassu. Tulin, koska huvitti tulla", naukaisi raidallinen oppilas ja kohautti puolihuolimattomasti lapojaan. Noh, pieni valkoinen valhe oli lipsahtanut, mutta ei voinut myöntää, etteikö siinä olisi jotain oikeaakin - olihan hän alkujaan lähtenyt liikkeelle omasta tahdostaan.

"Vai Tuiskutassu", mietti kolli ääneen ja silmäili toista vihertävillä silmillään tarkasti. Pienellä oppilaalla oli ollut aina käsitys, että Yöklaanilaiset olivat jollain tavalla päästään vialla tai sitten vain sellaisia yleisiä raakalaismaisia teurastajia, mutta hän joutui nyt hajottamaan stereotypiansa - Tuiskutassu näytti kaikelta muulta, kuin raakalaismaiselta barbaarilta. "Entä mitä teet yksin täällä? Karkasitko leiristäsi omille teillesi?" kysyi Raptoritassu kulmat hieman kurtistettuina ja jokseenkin epäilevällä äänensävyllä. Häneltähän tuota samaa olisi pitänyt kysyä - olihan se nyt ihan luonnollista oppilaalta seikkailla oman klaaninsa alueilla, toisin kuin oppilaan seikkailla vihollisklaanin alueella. Noh, väliäkös tuolla, tuumi hän ja istahti alas, laskien ohutkärkisen häntänsä siveästi käpäliensä päälle kuin pahinkin neiti.

_________________
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://kurmitsa.deviantart.com
Nomi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1834
Join date : 21.03.2014
Ikä : 19
Paikkakunta : Lahti

ViestiAihe: Vs: Tienviitatkaan eivät eksymistä estäneet   Su Toukokuu 04, 2014 1:24 am

Tuiskutassu istuskeli paikoillaan ja kuunteli, kun kolli kertoi nimensä. Raptoritassu siinäpä varsin erikoinen nimi, mutta se kyllä sopi tuolle. Ja kuulipa hän miksi toinen oli tänne tullut. Naaras mietti, kuinka muut hänen klaanistaan toimisivat törmätessään valoklaanilaiseen. Useimmat varmaankin hyökkäisivät kollin kimppuun, mutta sitä hän ei aikoisi tehdä. Hänen puolestaa Raptoritassu voisi hetken täällä oleilla, kunhan ei vain suunnittelisi mitään Yöklaania kohtaan.
"Vai, koska huvitti." Tuiskutassu totesi itsekseen.

Oppilas huomasi Raptoritassun katselevan häntä, no eihän siitä voinut toista tuomita. Katselihan hänkin kollia, yrittäen miettiä mitä tuon päänsisällä liikkui. Naaras hymähti pienesti, kun Raptoritassu esitti kysymyksensä. Oli huvittavaa, että vaikka kolli olikin vihollisklaanin alueella se uskalsi esittää tuollaisia kysymyksiä.
"Voisihan sitä karkaamiseksi sanoa, mutta en itse sitä sellaiseksi miellä. Olen ollut aiemmin päivällä saalistamassa, mutta, kun en saanut mitään kiinni tulin tänne. En halua vielä palata leiriin ja tuntea sitä häpeää, että epäonnistuin minulle annetussa tehtävässä." Tuiskutassu vastasi ja heilautteli häntäänsä. Tämä oli harvinaista yleensä aina niin tunnolliselle ja rehdille oppilaalle, joka aina myönsi virheensä ja yritti oppia niistä. Mutta tänään se ei häntä niinkään huvittanut.
"Kun sanoit aiemmin, että tulit tänne, koska huvitti. Niin karkasitko sinä omasta leiristäsi?" naaras kysyi ja tapitti toista turkooseilla silmillään. Oikeushan hänelläkin oli samaa kysyä, vaikka eihän hän sillä tiedolla mitään tekisikään.

_________________
Nomin mukana kulkevat Yöklaanin hyväsydäminen soturi Tuiskusydän, Meriklaanin arkajalkainen soturi Äänetönaskel, Valoklaanin yrmeä varapäällikkö Aavesilmä, Tuliklaanin iloinen oppilas Pesukarhutassu ja rennohko luopio Korpi

Linkkejä
Seuranhaku
Tietoa minusta
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://www.wattpad.com/user/Nomisir
Kkurakur
Parantaja
avatar

Viestien lukumäärä : 726
Join date : 19.10.2013

ViestiAihe: Vs: Tienviitatkaan eivät eksymistä estäneet   Su Toukokuu 04, 2014 9:06 am

Vai niin, Raptoritassu ei siis ollut ainut oppilas, joka surkeasti epäonnistui hänelle annetuissa tehtävissä. Tuon nuoren naaraan kuvaus nimittäin osui täydellisesti myös kollin tilanteeseen ja nythän heitä oli kaksi onnetonta surkimusta samassa paikkaa. Sattuma on välillä ironisella päällä - laittaa nyt kaksi luuseroinutta klaanikoltiaista tapamaan toisensa. Varmaan tuo sattuma vielä katseli jossain taivaissa tätä kohtaamista tuhottoman naurun kyynelkarpalot silmistä tursuillen ja popcornit kuolaisena mössönä suusta ulos valuen. "Et taida olla mikään erityisen häävi oppilas", kolli nauahti kuivasti ja väpäytti viiksiään jokseenkin nenäkkäästi, jos nyt viiksiä voi nenäkkäästi väpäyttää. Kai niitä voi. "Mutta eipä taida olla itsessänikään kehumista", lisäsi raidallinen oppilas kuitenkin törkeytensä perään puoliksi mutisten ja jokseenkin kiusaantuneena. Noh, tottahan se oli, mitä sitä nyt turhaan valehtelemaan, vaikkei kyllä sellaisen myöntäminen yöklaanilaiselle välttämättä ollut mikään viisain teko. Onnekseen Raptoritassu kuitenkin osasi lukea Tuiskutassun rauhallista elekieltä sen verta, että osasi päätellä tuon tuskin käyttävän tätä tietoa hyväkseen.

"Ehkä karkasin, ehkä en", kolli murahti jokseenkin näreissään. Mitä väliä sillä oli, oliko hän karannut? Ei kai nyt muuten hän täällä seikkailisi - mikä klaani päästäisi oppilaansa temmeltämään vapaana vihollisklaanin reviirillä? Jos Raptoritassu olisi törmännyt Yöklaanin partioon, olisi hänen nahkansa parkittu ja seuraukset Valoklaanille olisivat voineet olla kohtalokkaat. Kai se oli siis selvää, että hän oli livahtanut omine lupineen. No, ehkä Tuiskutassu ei tullut ajatelleeksi sitä, tuumasi kollinalku happamasti ja hiukka ärsyyntyneenä heilautti hännänpäätään: "Kuten sanoin: tulin, koska huvitti. Tulin myös, koska taisteluharjoitukset eivät kiinnostaneet." Ah, kuinka ystävällistä, Raptoritassu, kuinka ystävällistä - hän sitten osasi puhua vihollisklaanin oppilaalle mahdollisimman vähän provosoivasti. Onnekseen, kuten aiemmin mainittu, hänen vastassaan tosiaan oli Tuiskutassu - joku muu kissa olisi voinut hermostua kollin välinpitämättömän tympeään huulenheittoon ja motata tuota itsekästä kollia keskelle otsaa kynnet esillä olevalla käpälällä.

Siinä hetken hiljaa istuskeltuaan totesi kolli, etteipä hänellä kai ollut enempää sanottavana tuolle naaraalle. Oli aika todeta 'Kiitti, mulle riitti' ja lähteä etsimään reittiä kotiin. Oppilas nousi ylös, ravisteli hiukkasen ohutta turkkiaan ja naukaisi käheästi: "No, oli kiva tavata, Tuiskutassu." Sitten hän huikkasi hännällään jonkin kimurantin kuvion ilmaan, kuin heittääkseen hyvästit, ja lähti kävelemään. Hän ei ehtinyt ottaa kuin muutaman askeleen, kun hän joutui pysähtymään. Pannahinen, eihän hänellä ollut aavistustakaan, minne päin lähteä! Hiukan kiusaantuneena oppilas joutui kääntymään ympäri ja ottamaan askeleensa takaisin. Raptoritassu ei kehdannut kohdata Tuiskutassun katsetta, vaan katsoi maahan ja istuutui uudelleen samalle paikalle, johon oli äskenkin takapuolensa laittanut. "… Tai no, ei mulla ole kiire takaisin Valoklaaninkaan", mutisi kolli turkkiinsa ja kiusaantuneena liikutteli etutassujaan. Äh, miksi hänen täytyi olla tällainen surkea luuseri?

_________________
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://kurmitsa.deviantart.com
Nomi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1834
Join date : 21.03.2014
Ikä : 19
Paikkakunta : Lahti

ViestiAihe: Vs: Tienviitatkaan eivät eksymistä estäneet   Su Toukokuu 04, 2014 9:54 am

Tuiskutassu ei toisen kommentista mieltään pahoittanut, miksi edes olisi? Tottahan se oli, että hän ei niihin parhaimpiin oppilaihin kuulunut. Vaikka aina yrittikin parhaansa, mutta aina edes yrittäminen ei riittänyt. Sen hän oli jo tänään huomannut.
"Enpä taida, vaikka yritänkin." naaras sanoi. Olisihan se hienoa onnistua kaikessa, mutta kävisihän sekin varmasti pitkän päälle tylsäksi. Joten oppilaalle riitäisi sen nykyinen taso. Ja, jos onnistuisi aina kaikessa ei tuntisi enään sitä ihanaa tunnetta, kun onnistuu jossakin missä on aiemmin epäonnistunut. Joten Tuiskutassu oli nyt ihan tyytyväinen itseensä, kun hän sitten seuraavan kerran metsästäisi aikoisi hän onnistua siinä.
"Miksi noin sanot, etkö muka luota omiin taitoihisi?" naaras kysyi äänessään suurta mielenkiintoa. Häntä kiinnosti tietää miksi kolli suhtautui itseensä tuolla tavoin, hän oli aina luullut, että valoklaanilaiset eivät aliarvioineet taitojaan.

Tuiskutassu huokaisi pienesti toisen vastatessa hänelle, hän ei näemmä ollut törmännyt aivan ystävällisimpään kissaan. Tai sillä tavoin hän tulkitsi toisen äänen. Mutta eipä se häntä haittaisi, olihan hän ennenkin törmännyt hieman happaman oloisiin kissoihin. Ja selvinnyt niistäkin tapaamisista hyvin.
"Voin sanoa, että minäkään en taisteluharjoituksista suuresti välitä. Olen enemmän sellainen rauhaa rakastava tyyppi, mutta osaan minä kyllä itseniä jotenkin puolustaa. Mutta enemmän pidän siitä, että erimielisyykset ratkaistaan puhumalla." Tuiskutassu sanoi, eikä edes ajatellut, että meni paljastamaan viholliselle heikkouksiaan. Mutta eihän Raptoritassu ollut vielä minkäänlaisia merkkejä siitä näyttänyt, että aikoisi ryhtyä taistelemaan hänen kanssaan. Mikä oli vain hyvä asia, oppilasta ei nimittäin jaksaisi nyt kiinostaa turha taisteleminen.

Hetken kuluttua olikin jo Raptoritassu lähtemässä, mikä sai yöklaanilaisen hieman hölmistykneeksi. Oliko hänen seuransa muka näin ikävystyttävää, vai oliko se sitten siinä, että toinen ei halunnut olla vihollisklaanin alueella? Tuiskutassu oli jo sanomassa, että toinen oli lähdössä aivan vika suuntaan, jos tuo klaaninsa alueelle oli menossa. Mutta kolli kääntyikin ja istui takaisin alas sanoen, että ei hänellä kiire klaaniinsa olisi. Naaras vain tyytyi nyökkämään, ei hänelläkään klaaninsa pariin kiire olisi.
"No, koska kummallakaan meistä ei ole kiire takaisin klaaneihimme. Niin voisimme keksiä jotakin tekemistä, tietenkin jos se sinulle vain sopii?" Tuiskutassu kysyi.
"Voimme me tietenkin vain istuskella ja jutellakkin tässä." naaras sanoi vielä, hänelle olisi aivan sama. Kunhan aivan vielä ei toinen häntä yksin jättäisi, olihan muiden, kuin oman klaanin jäsenten seura hyvää vaihtelua. Koska oman klaanin oppilaat ja soturit olivat nyt mitä olivat, monia Tuiskutassun kaltaisia ei Yöklaanista löytynyt. Mikä oli varsin ikävystyttävää.

_________________
Nomin mukana kulkevat Yöklaanin hyväsydäminen soturi Tuiskusydän, Meriklaanin arkajalkainen soturi Äänetönaskel, Valoklaanin yrmeä varapäällikkö Aavesilmä, Tuliklaanin iloinen oppilas Pesukarhutassu ja rennohko luopio Korpi

Linkkejä
Seuranhaku
Tietoa minusta
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://www.wattpad.com/user/Nomisir
Kkurakur
Parantaja
avatar

Viestien lukumäärä : 726
Join date : 19.10.2013

ViestiAihe: Vs: Tienviitatkaan eivät eksymistä estäneet   Ma Toukokuu 05, 2014 3:06 am

Että luottiko kolli omiin taitoihinsa? Ensimmäinen ajatus, joka tuosta esitetystä kysymyksestä heräsi Raptoritassulle itselleen, oli kysymys siitä, että oliko hänellä minkäänlaisia taitoja alkuunkaan. Niin, hän ei ollut kovin taitava oikeastaan missään: metsästyksessä jänikset metsästivät oppilasta, partioissa Raptoritassu roikkui parhaansa mukaan soturien hurjassa vauhdissa ja taisteluissa kolli toimitti enemmän ovimaton virkaa, kuin kanssapainijan. Klaaninvanhimpien sammaleita vaihdettaessa kolli onnistui aina repimään tai kastelemaan sammaleet, siitäkös vasta aina huuto syntyi, ja hiirensapet aina kaatuivat joko vanhusparkojen tai kollinalun itsensä päälle noiden maailma nähneiden kissojen punkkeja poistaessa. Valoklaanilainen ei kerta kaikkiaan keksinyt mitään, missä hän olisi klaaninsa kannalta hyödyllinen. Ainoa, missä hän oli hyvä, oli tehtävissä luistamisesta, eikä sillä nyt vielä paljoa kehuskeltu, vaikka olihan sekin taito jo sinänsä. "No, siinä vaiheessa, kun minusta on enemmän haittaa kuin hyötyä, en menisi paljoa taidoistani hyvää sanomaan", nurisi oppilas jokseenkin teiniangstien pyörteissä riutuvan tapaan. Jos joku osasi pessimismin jalot salat, oli se Raptoritassu - siinä hän oli mestarillisen taitava. "Miksi yrität, jos et onnistu kuitenkaan?" palasi kolli vielä Tuiskutassulta saamaan vastaukseensa. Ei sillä, että häntä olisi erityisemmin kiinnostanut, mutta olihan se nyt hiukan uteliaisuutta nostattavaa - miten kukaan viitsi yrittää, jos ei ollut hyvä jo ennestään? Ei, sitä ei kolli ymmärtänyt, ja ehkä juuri siksi hän kysyikin.

Kas, joku muukin kannatti rauhaa, tai no, Raptoritassu ei voinut sanoa kannattavansa rauhaa - hän ei vain henkilökohtaisesti pitänyt turhasta lapsenomaisesta kinailusta, josta ei aiheutunut muuta kuin irronneita karvatuppoa ja verta vuotavia neniä. Kollin syy tähän tosin oli hänen omat surkeat taistelutaitonsa ja äärimmäinen laiskuus - hän ei kerta kaikkiaan osannut taistella, eikä sen puoleen jaksanut aloittaa turhan päiten merkityksetöntä sanasotaa. "Vai niin", kommentoi kolli ja kohautti jokseenkin välinpitämättömästi lapojaan taas kerran, tällä kertaa tosin silmissään pieni pilkahdus jonkin sortin uteliaisuutta tätä Yöklaanilaista kohtaan. Oli totta tosiaan ennenkuulumatonta, että yöklaanilaista ei sotiminen kiinnostanut. Tässähän täytyi jo tuhota kaikki stereotypiansa yöklaanilaisista kerralla, joutui Raptoritassu mielessään tuumaamaan. Kolli ei voinut kieltää, etteikö Tuiskutassun periaate puhumisesta ollut ihan hyvä. Vaistomaisesti hän kuitenkin ajatteli, ettei tuollaisista järkeviä periaatteita vaalivista kissoista valitettavasti tullut koskaan rivisotureita suurempia - klaania ei johdettu pelkällä puheella kolmen muun klaanin räyhätessä reviirien rajoilla. Sääli sekin - kuinka paljon helpompaa kaikki olisikin, jos klaanit eivät olisi niin hanakasti toisiaan vastaan ja hoitaisivat riitansa sivistyneemmin kuin verta vuodattamalla.

Just joo, tekemistä vai, mitä yöklaanilaisen oppilaanpyllerön kanssa voi tehdä? Raptoritassu oli just niitä tylsimyksiä, jotka eivät olleet kiinnostuneet toisten oppilaiden kanssa pelleilystä jonkin tekemisen parissa. Tai oikeastaan kyse ei ollut siitä, oliko hän kiinnostunut siitä vai ei - hän ei vain ollut tottunut viettämään aikaansa toisen oppilaan kanssa huvin vuoksi. Hänellä ei ollut mitään aavistusta siitä, mitä tekemistä Tuiskutassu mahtoikaan tarkoittaa, kolli kun itse vietti kaiken vapaa-aikansa nukkuen jossain syrjäisessä kolkassa. "No, mitä haluat tehdä?" valoklaanilaisoppilas murahti ja nosti käpälissään seikkailleen katseensa vihdoin Tuiskutassun turkooseihin silmiin. Juttelu kuulosti ihan hyvältä Raptoritassun mielestä, mutta olihan tässä tosiaan aikaa muullekin. "Jotain palloleikkejä, vai?" lisäsi kolli jokseenkin sarkastisella äänensävyllä.


_________________
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://kurmitsa.deviantart.com
Nomi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1834
Join date : 21.03.2014
Ikä : 19
Paikkakunta : Lahti

ViestiAihe: Vs: Tienviitatkaan eivät eksymistä estäneet   Ma Toukokuu 05, 2014 5:05 am

Tuiskutassu ymmärsi heti kollin sanoista, että tuo ei todellakaan luottanut itseensä. Ja epäluottamuskin paistoi tuon äänestä hyvin vahvasti, no samapa tuo jokainen oli erillainen.
"Älä sano noin, on sinun oltava edes jossakin hyvä. Tykkäätkö sinä mistään tekemisestä, siitä voisi löytyä taitosi?" naaras kysyi yrittäen saada toisen edes uskomaan itseensä vähäsen. Itsekkin hän oli välillä huomannut, että piti vain uskoa itseensä ja alkoi onnistumaan asioissa. Mutta Raptoritassu näytti sellaiselta, että se harvemmin uskoi itseensä missään asiassa.
"Vaikka en onnistukkaan aina, ei se tarkoita sitä, että en onnistuisi koskaan. Olen saanut kuulla kehuja mestariltani, joten en minä aivan hyödytön ole." oppilas vastasi hieman näreissään, eikö tuo kolli oikeasti edes tiennyt miksi kannatti yrittää uudelleen?

Eipä Tuiskutassu saanut paljon vastauksia siihen asiaan, että hän piti rauhasta enemmän, kuin sodasta. Vain pieni kommentti ja lapojen kohautus tuolta kollilta irtosi.
"Entä sinä, kumpaa kannatat mielummin. Sotaa vaiko rauhaa?" naaras kysyi, hänen oli aivan pakko kysyä tuo asia. Raptoritassu vaikutti sen verran rajatapaukselta, että oli parasta kysyä asiaa suoraan. Kuin jäädä yksinään sitä pohtimaan, saamatta vältämättä edes vastausta milloinkaan.

Tuiskutassu osasi jo päätellä toisen äänestä, että mahdolliset leikit eivät tuon mieleen olisi. Jotenka ihan toisen mieliksi hän yritäisi, jotakin muuta keksiä.
"Ehei, ei mitään palloleikkejä. Eihän niistä suurimmaksi osaksi ole mitään iloa." oppilas sanoi yrittäen katsoa maailmaa sitten kollin näkökulmasta. Mitä tuollainen happaman oloinen oppilas yleensä tekisi, jos siis mitään tekisi. Mitään ajatuksia ei tullut, joten päätti naaras kysyä asiaa tarkemin itse Raptoritassulta.
"Entä sinä mitä haluaisit itse tehdä? Minulle on aivan sama, kunhan vain saadaan tuo yrmy ilmeesi edes hetkeksi pois. Oletko edes hymyillyt koskaan?" Tuiskutassu kysyi, leikillähän hän viimeiset sanansa sanoi. Mutta ei hän voinut olla varma, oliko tuo kolli hymyillyt koskaan tai edes viimeisten kuiden aikana.

_________________
Nomin mukana kulkevat Yöklaanin hyväsydäminen soturi Tuiskusydän, Meriklaanin arkajalkainen soturi Äänetönaskel, Valoklaanin yrmeä varapäällikkö Aavesilmä, Tuliklaanin iloinen oppilas Pesukarhutassu ja rennohko luopio Korpi

Linkkejä
Seuranhaku
Tietoa minusta
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://www.wattpad.com/user/Nomisir
Kkurakur
Parantaja
avatar

Viestien lukumäärä : 726
Join date : 19.10.2013

ViestiAihe: Vs: Tienviitatkaan eivät eksymistä estäneet   Ma Toukokuu 05, 2014 7:10 am

Äääh, Raptoritassu oli jo unohtanut, kuinka puuduttavaa oli keskustella positiivisten oppilaiden kanssa - aina etsimässä jotain hyvää, vaikka sitä sai kaivaa syvältä. Tai no, tiesihän kolli itsekin, että hänen vahvuutensa oli hänen älynsä, ja että sen turvin hän selviytyi haasteistaan, mutta klaanikissa tarvitsi muutakin kuin pelkkää älyä. Raidallinen kissa ei pitänyt ajatuksesta kuvitella itsensä soturiksi, mutta kun hän niin teki, ei pelkkä älykkö näyttänyt hyvältä - hänen käsityksensä mukaan soturi oli uuttera klaaninsa palvelija, joka metsästi ja taisteli klaaninsa nimen alla viimeiseen hengenvetoon. Eikä se loppujen lopuksi ollut sellaista, mitä hän tahtoi. Mutta mitä hän sitten tahtoi? No, sitä hän ei vielä tiennyt. Eikä tiennyt, tulisiko koskaan tietämään. "Äh, tämä keskustelu on yhtä tyhjän kanssa", Raptoritassu mumisi itsekseen ja vahingossa ääneen, vaikkei ollut tarkoittanut sanoa sitä. Rykäisten kolli lisäsi: "Tai, siis… Äh, en tiedä." Tämä keskustelu ei ollut jotain, mitä hän tahtoi jatkaa - mikä hän oli valittamaan vihollisklaanin oppilaalle? Se pieni kunniahan tässä meni, jos hän nyt vielä alkaisi surkutella lisää. Hänen taitojensa pohtiminen kuului yksinomaan hänelle ja tuntui melkeinpä nöyryyttävälle saada Tuiskutassulta noinkin lempeinä lausuttuja sanoja. "Ehkä olet oikeassa", kolli totesi naaraan puheille. Ne kuulostivat järkeviltä, mutta Raptoritassu ei tahtonut myöntää niitä täysin totuudenmukaiseksi. Ja miksei? No, kolli nyt vain oli sellainen itsepäinen pyllerö, joka vaati oman aikansa saada pohtia asioita.

Tuiskutassu oli selvästi uteliasta sorttia, eikä häntä siitä voinut syyttää - oli oikeastaan jopa Raptoritassusta ihan virkistävää kuulla ja puhua vastaavista aiheista. Niistä kun harvoin klaanikissat todella keskustelivat - usein oli itsestään selvää, että rajakahinat hoidettiin tappelemalla ja sen sellaista. "En seiso kummankaan puolella. Sotimisella ei saavuteta muuta, kuin tyhjät yrttivarastot ja katkenneita koipia - pelkkä rauha taas tekee klaaneista pelkän suuren joukon kissoja", kolli nytkäytteli hännänpäätään jo levollisemmin kuin aikaisemmin ja hänen pistävä katseensa oli vaihtunut pohdiskelevammaksi. Tällaiset kysymykset saivat hänenkaltaisensa kissan pohtimaan paljon. Eniten ehkä sitä, miksi he tekivät sitä mitä tekivät - mikä heitä piti klaaneissa? Seurasivatko he vain muinaisia edeltäjiään, jotka olivat päättäneet lyöttäytyä ryhmiin ja vallata omat reviirinsä? Paljon kiinnostavia kysymyksiä, joihin Raptoritassulla ei tosin ollut vastauksia. Vielä.

Punaruskea kolli raaputteli korvantauksiaan kuunnellessaan Tuiskutassun nau'untaa. Tämä oli nyt jo mitään toheltamista ennenkin Raptoritassusta naurettava idea - keksiä nyt jotain tekemistä yöklaanilaisen kanssa, tai oikeastaan kyse ei ollut nyt siitä, oliko Tuiskutassu yöklaanilainen vai ei, vaan siitä, että oli naurettavaa pelehtiä muiden oppilaiden kanssa aikana, jona kolli voisi olla rauhassa nukkumassa. No, jos hän kerta niin paljon tahtoi painua omiin oloihinsa, miksei hän niin tehnyt? Niin, miksei hän tosiaan vain lähtenyt lätkimään omille teilleen? Eksyminen nyt oli tekosyy, ei häntä mikään estänyt lähteä etsimään tietään omatoimisesti ulos, sen kun olisi lähtenyt käppäämään vain. Kaikkea tätä miettiessään valoklaanilainen kuitenkin jäi paikoilleen. Koska oli salaa niin seurankipeä kaikesta nyrpeilystään huolimatta? Mitä luultavimmin kyllä, vaan sellaistahan ei nyt voinut myöntää itselleen eikä ääneen. "No näytä vaikka tätä hienoa korpeanne ja sen nähtävyyksiä tai jotain", Raptoritassu ehdotti summittaisesti ja kömpi pystyyn. Hänkö muka yrmy? Äh, Tuiskutassu oli vain tyhmä, eikä tiennyt mistään mitään - ei Raptoritassulla kai ollut syytä, miksi hänen olisi pitänyt virnuilla kuin jokin lahoaivoinen idiootti naaraan edessä. Miellyttäminen oli nöyristeleville papupäille, eikä kolli tahtonut olla yksi heistä.

_________________
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://kurmitsa.deviantart.com
Nomi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1834
Join date : 21.03.2014
Ikä : 19
Paikkakunta : Lahti

ViestiAihe: Vs: Tienviitatkaan eivät eksymistä estäneet   Ti Toukokuu 06, 2014 5:04 am

Tuiskutassu ei saanut vastausta, joten tuo päätti luovuttaa asiassa. Ehkei tuo kolli sitten ollut missään niin hyvä, että voisi sanoa olevansa siinä asiassa hyvä.
"Unohda vain, että kysyin edes." naaras sanoi ja katsoi tassujaan. Hänen tekisi niin mieli luovutta siinä asiassa, että yrittäisi löytää tuon oppilaan taitoja. Ja niin hän päätti tehdä, enään hän ei kyselisi Raptoritassulta tuon taidoista. Tai ainakin hän yrittäisi olla kyselemättä asiasta, vaikka se häntä hieman vaivasikin. Tuiskutassu kohotti katseensa Raptoritassuun, kun tuo puhui. Oppilas hymyili pienesti, ainakin toinen oli vihdoin myöstänyt hänen olevan oikeassa. Tietenkin hän oli, mutta ajtuksensa päätti naaras pitää itsellään.

Harmaaturkki kuunteli Raptoritassun mielipidettä mielenkiinnolla, selvästi toinen oli rajatapaus. Tietenkin sellaisiakin tarvittiin, joten kollin mielipidettä hän ei menisi arvostelemaan. Oli hienoa, että toinen vastasi hänelle.
"Taidat olla oikeassa." Tuiskutassu vastasi ja mietti asiaa tarkemmin. Tietenkin rauha tekisi klaaneista aivan tavallisia, mutta mitä se haittaisi. Ainakaan parantajien ei tarvitsisi enään paikkailla muiden haavoja, paitsi tietenkin välillä, jos joku itsensä onnistuisi loukkaamaan. Mutta samalla parantajana olo menettäisi tärkeytensä, kun ei olisi enään kissoja, jotka loukkaisivat itsensä vähänväliä. Oppilas päätti jättää tämänkin asian nyt vain tähän, turhaan sitä alkaisi nyt sen tarkemmin miettimään. Koko päivähän siinä menisi, jos alkaisi ihan kunnolla asiaa pohtimaan. Joten ainakin vielä Tuiskutassu päätti pysyä omalla kannallaan, aivan sama mitä muut sanoisivat. Hän piti rauhasta ja sillä selvä.

Tuiskutassu istuskeli hiljaa paikoillaan ja odotteli Raptoritassun päätöstä. Jo hetken hän pelkäsi, että sellaista ei edes tulisi. Mutta kuullessaan toisen ehdotuksen huokaisi naaras äänettömästi, vihdoinkin jotakin tekemistä. Innoissaan pomppasi oppilas jaloilleen, mielellään hän näyttäisi nähtävyyksiä. Yöklaanilainen alkoi katselemaan ympärilleen miettien minne he voisivat lähteä, mutta sitten hän tajusi yllättäen yhden asian. Mitä muka täällä korvessa voisi toiselle näyttää? Kaikkialla kasvoi samanlaisia puita, ehkä muutama kivi löytyi jostakin, mutta siihenpä nähtävyydet sitten loppuivat. Tuiskutassu meinasi jo sanoa, että ei korvesta mitään erikoista löytynyt. Mutta sitten oppilas muisti onnekseen erään hyvin korkean kuusen, jonka luokse ei pitkä matkakaan olisi.
"Tule, näytän sinulle tämän korven ainoan nähtävyyden." naaras sanoi ja heilautti häntäänsä merkiksi seurata. Oppilas lähti kulkemaan hieman syvemmälle korpeen, toivoen tietenkin toisen seuraavan häntä.

_________________
Nomin mukana kulkevat Yöklaanin hyväsydäminen soturi Tuiskusydän, Meriklaanin arkajalkainen soturi Äänetönaskel, Valoklaanin yrmeä varapäällikkö Aavesilmä, Tuliklaanin iloinen oppilas Pesukarhutassu ja rennohko luopio Korpi

Linkkejä
Seuranhaku
Tietoa minusta
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://www.wattpad.com/user/Nomisir
Kkurakur
Parantaja
avatar

Viestien lukumäärä : 726
Join date : 19.10.2013

ViestiAihe: Vs: Tienviitatkaan eivät eksymistä estäneet   To Toukokuu 08, 2014 5:35 am

Kollin noustua vaivalloisesti käpälilleen puisteli hän hiukkasen turkkiaan saadakseen irtoroskat itsestään irti. Nousemisrituaalinsa päätteeksi hän venytteli vielä jokaisen jalkansa erikseen, eikä pitänyt mitään kiirettä, vaikka Tuiskutassu näytti jo lähtevän liikkelle. Menkööt vain, minähän mitään kiirettä aio pitää, jupisi kolli itsekseen venytellessään vielä takavasentaan vähän turhankin auvoisasti. Lopulta hän viimein sitten lähti harmaan naaraan perään hitaasti tassutellen ja naukaisten jokseenkin tympeästi ja haluttomasti: "Tullaan, tullaan…" Kolli ei kuitenkaan nauttinut erityisemmin jälkeenjäämisestä, olihan hän loppujen lopuksi vieraalla maalla, eikä häntä liiemmin huvittanut kadottaa Tuiskutassua silmistään onnettoman suuntavaistonsa tähden, ja näin ollen Raptoritassu tepsutteli naaraan kiinni hiukkasen vauhtiaan lisäämällä. Saatuaan tuon kiinni vältteli kolli katsomasta vähäänkään tuohon päin, vaikkei hänellä minkäänlaista syytä sellaiseen äksypuksuiluun nyt ollutkaan. Pitihän sitä nyt vähän äkäillä, kun kerta jo suostuttiin mukaan lähtemään. Periaatekysymyksiä, periaatekysymyksiä.

Tuiskutassuun katsomisen sijaan raidallinen valoklaanilaisoppilas kiinnitti huomionsa itse korpeen. Aika synkeä ja mälsä oli hänen ensimmäiset huomionsa, ja mitä enemmän hän katseli tätä ankeaa metsää, sitä vähemmän hän näkemästään piti. Tällaiseen paikkaan olisi hyvä piiloutua mestariltaan, mutta esteettinen puoli ei kyllä ollut sen arvoinen - kuka hullu täällä tahtoi viettää aikaansa? Raptoritassu joutui melkein säälimään yöklaanilaisia, että heidän reviirillään oli näin synkkä metsä. Edes Valoklaanilla, joka oli tunnettu karusta reviiristään, kuten Hiirisuosta, ei ollut yhtään näin jöröä paikkaa. Ja se oli jo jotain se. Raidallinen kolli ei voinut kuin puistella päätään - hän ei totta tosiaan viihtynyt tällaisessa ympäristössä. Hänestä ideaali ympäristö oli suojaisa, mutta viihtyisä, jonne paistoi myös lämpinä päivinä aurinko maireasti. Raptoritassu piti lämmöstä - mikään ei ollut hänestä mukavampaa, kuin kölliä kesäpäivänä lämpimällä kivellä.

Korpin rääkäistessä jossain pimeyden onkaloissa hätkähti kolli ja säikähdyksissään loikkasi sivulle. Tuiskutassu kuitenkin oli näppärästi edessä, joten Raptoritassu törmäsi Tuiskutassun kylkeen kevyesti. No niin, hyvin tehty, mänttitassu, hyvin tehty, nyt se luulee sua vielä pelkuriksikin, nurisi kissanpoika mielessään ja silmät maahan kohdistettuina asteli turvavälin päähän naaraasta. "Anteeksi", kolli mutisi hiljaa ja jatkoi askellustaan hieman häpeissään. Ei hän edes ollut mikään säikky - kuinka typerää, että hän oli värähtänyt jonkin tirpan ääntä tuolla tavalla. Rykäisten yritti Raptoritassu saada pienen törmäilynsä unohtumaan: "Onko vielä pitkä matka?"

_________________
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://kurmitsa.deviantart.com
Nomi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1834
Join date : 21.03.2014
Ikä : 19
Paikkakunta : Lahti

ViestiAihe: Vs: Tienviitatkaan eivät eksymistä estäneet   Pe Toukokuu 09, 2014 9:51 am

Tuiskutassu tassutteli jo hiljakseen eteenpäin, kovin kauas hän ei viitsinyt vielä mennä. Ties vaikka Raptoritassu onnistuisi eksymään synkässä korvessa. Toisen sanoessa tulevansa hymyili naaras, saihan hän tuohon kolliin liikettä. Mitään sanomatta lähti oppilas kävelemään sitä paikkaa kohden, jonne he olisivat menossa. Harvemmin Tuiskutassu oli korvessa ollut, mutta suurinpiirtein tuo tiesi puun sijainin. Vieläkään ei naaras ollut varma miksi vei Raptoritassun katsomaan puuta, vaikka se olikin korven suurin puu? Eihän ketään varmaankaan kiinostaisi katsella puuta, mutta Tuiskutassu oli vain keksinyt nähtävyyden nopeasti. Hän tahtoi tehdä jotakin muuta, kuin vain istua juttelemassa. Mikä hänen mielestään oli hiukan tylsää, etenkin silloin, kuin olisi mahdollisuus seikkailla jonkun kanssa. Vaikka ei tätä seikkailuksi voisi sanoa, eihän omalla reviirillä oleminen ollut koskaan kunnon seikkailu. Jännää se saattoi olla, jos sattui käymään paikassa jossa ei ollut ennen käynyt.

Oppilas ei mitenkään huomioinut korpin rääkymistä kauempana, hän oli jo tottunut kyseisten lintujen ääneen. Yöklaanin alueella niitä nimittäin riitti, olihan niitä ehkä jopa liikaakin. Tuntiessaan Raptoritassun pikkuisen törmäyksen, hymyili naaras vain itsekseen. Eipä hän toista moittisi, ei korpin ääni nimittäin mikään kovin mukava ollut. Ja varmasti jotkut sitä säikähtivät, kun se kuului yhtäkkiä.
"Eipä tuo haittaa." Tuiskutassu vastasi ja jatkoi kävelyään. Hetken kuluttua Raptoritassu kysyi matkan pituutta ja ilokseen naaras pystyi vastaamaan siihen sillä tiesi missä he olivat.
"Olemme perillä, näetkö tuon mahdottoman korkean kuusen? Se on tämän korven ainoa nähtävyys, jotenka toin sinut tänne." oppilas kertoi, vaikka tiesikin puun oleven hyvin surkea nähtävyys. Varmasti muiden reviireillä olisi jotakin jännittävämpää, mutta ei hän mitään klaaninsa sijainnille voinut.

_________________
Nomin mukana kulkevat Yöklaanin hyväsydäminen soturi Tuiskusydän, Meriklaanin arkajalkainen soturi Äänetönaskel, Valoklaanin yrmeä varapäällikkö Aavesilmä, Tuliklaanin iloinen oppilas Pesukarhutassu ja rennohko luopio Korpi

Linkkejä
Seuranhaku
Tietoa minusta
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://www.wattpad.com/user/Nomisir
Kkurakur
Parantaja
avatar

Viestien lukumäärä : 726
Join date : 19.10.2013

ViestiAihe: Vs: Tienviitatkaan eivät eksymistä estäneet   Pe Toukokuu 09, 2014 2:35 pm

Kolli oli oikeastaan hienoisen helpottunut heidän päästessään Tuiskutassun päättämän määränpään luokse - hänen pieni surkea säikähtelynsä unohtuisi täten vallan mainiosti. Ei siis mitään ongelmaa, paitsi että oli. Naaras oli nääs tuonut kollin katsomaan jotakin typerää puuta, eikä Raptoritassu millään voinut kuin räpytellä hiukka näreisenä silmiään. Ihan tosi, puutako he tulivat tänne ihailemaan? Noh, itsepähän hän oli nähtävyyksistä leikkiä laskenut, joten kaipa hän tämän ansaitsikin. Joku nokkela olisi nyt todennut, että sitä saa mitä tilaa, ja lällätellyt raidalliselle oppilaalle ihan olan takaa ja hähättänyt sormella osoittaen kollia, mutta onneksi ketään sellaista nokkelikkoa ei nyt ollut lähitienoilla. Sellainen olisi nääs ollut liikaa jopa valoklaanilaisoppilaan kaltaiselle pitkämieliselle nyrpeilijälle. "Vaikea olla näkemättä", Raptoritassu ärähti ja tarkasteli nyt tuota kuusta vähän tarkemmin.

Se tosiaan oli aika iso kuusi. Jopa niin iso, että kollin oli pakko nostaa katsettaan nähdäkseen sen latvan, joka näytti nuoleskelevan itse taivasta kärjellään. Jotenkin olisi Raptoritassusta ollut luonnollista, jos noin iso puu olisi vain kaatunut - miten tuo pysyi pystyssä? Eikö tuuli kaatanut sitä? Ei, se oli rungostaan sen verta vahva puu, ettei vain tuuli sitä kaataisi… Mutta olihan se nyt silti aika ihmeellistä, että tuollainen havupuu oli päässyt kasvamaan moisiin mittoihin. Äh, puisteli Raptoritassu päätään, ei minun pitäisi nyt kuusesta innostua sen enempää. Mutta hän ei voinut itselleen mitään ja katseli jokseenkin kiinnostuneena tuota puuta. Sen latva oli niin korkealla, niin saavuttamattomissa… Sinne olisi mukava karata mestariaan karkuun, tuumi kolli. Vaan hetkinen, mikäs tuolla näkyi? Oliko se… Perhonen?

Pieni keltainen liihottelija liiteli Raptoritassun ja kuusen välissä, eikä kolli voinut olla katselematta sen liitoa. Mitä enemmän hän sitä katseli, sitä nopeammin hän tajusi sen olevan lähempänä kuin hän oli alkujaan luullut. Sehän oli aivan tykönä, tuumi oppilas ja seurasi katseellaan tuota liitelijää. Ja tapitettuaan tuota ihmeellistä paperisiipistä olentoa iski oppilaaseen aivan uskomaton tarve. Sellainen tarve, joka nuorille kissoille usein iskee ennalta-arvaattomasta liikehdinnästä. Sellainen tarve, jota kissan on vaikea vastustaa - tarve napa tuo liikkuja käpäliinsä. Raptoritassu yritti vastustaa kiusausta, eihän hän nyt tässä voisi alkaa miksikään perhosnappaajaksi ryhtyä, mutta hän tunsi liian suurta vetoa saada kokeilla napata tuo perhonen kiinni. Ymmärtämättä edes itse, mitä teki, ponnisti hän jo nappaamaan tuon liihottelijan käpäliensä väliin.

Mutta kuten arvata saattaa, ei Raptoritassu ollut kummoinen hyppijä, ja hänen hyppynsä oli surkea nysä. Perhonen kuitenkin tunsi ilmavirtauksen, ja totesi mielessään, että jösses, tuommoisia raisuja ja käytöstavattomia villikkoja täytyy varoa, ja liihotteli kohti Tuiskutassua kaikessa leppoisuudessaan. Mutta punaruskea nuorukainen oli aivan liian perhosen liikeradan pauloissa, eikä hän voinut vastustaa kiusaustaan yrittää saada vielä toisen kerran kiinni tuota huperoa olentoa - perhosen laskeutuessa Tuiskutassun korvien väliin päätti Raptoritassu viimein, että nyt hän tuon nappaisi ja räpiköi lailla uljaan ja vähän ehkä pakokauhuisen strutsin uljaaseen loikkaan, tassut ojennettuina kohti Tuiskutassun päälakea. Perhonen huomasi kollin aikeet, se ovela ketku, ja tiesi lähteä hyvän sään aikana pois. Sillä hetkellä ymmärsi tuo typerä pieni kolli mitä oli tekemässä - törmäämässä päin yöklaanilaista oppilasta. Liian myöhä huomio - Raptoritassu törmäsi taas kerran tuohon naaraaseen. Törmäilyautopäivä!

_________________
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://kurmitsa.deviantart.com
Nomi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1834
Join date : 21.03.2014
Ikä : 19
Paikkakunta : Lahti

ViestiAihe: Vs: Tienviitatkaan eivät eksymistä estäneet   Su Toukokuu 11, 2014 1:33 am

Tuiskutassu katseli itsekkin kuusta hetken, olihan se sentään isoin puu minkä hän oli koskaan nähnyt. Hetken oppilaalla oli tehnyt mieli juosta puun luokse ja kiivetä sitä pitkin kohti taivasta, mutta sitten se tajusi, että jos onnistuisi putoamaan ei siitä selviäisi ehjin nahoin. Tuskin edes hengissä, jos onnistuisi korkealta putoamaan. Jotenka idea saisi jäädä unholaan, mielellään hän ei omaa henkeään tuon takia riskeeraisi. Naaras ei välittänyt Raptoritassun ärähtelystä, olihan hän arvellutkin puun olevan hiukan huono nähtävyys. Mutta eipä hän tyhmyydelleen mitään voinut, hän oli jo tuonut kollin tänne.

Vasta, kun Raptoritassu alkoi pyydystämään heidän lähellään olevaa perhosta, huomasi Tuiskutassukin sen. Perhosen lentäessä häntä kohden yritti naaras olla paikoillaan, hän ei haluaisi satuttaa tuota luonnonkappaletta. Vaikka kiusaus olikin erittäin suuri, olihan lentelevien asioiden nappaaminen mukavaa harjoittelua. Mutta itsepintaisesti piti oppilas itsensä ihan paikoillaan, pian hänen kärsivällisyytensä palkittiinkin. Keltainen lentelijä laskeutui Tuiskutassun korvien väliin, mikä varsin erikoista oli. Yleensä ei mikään noin pieni olento uskaltanut lähestyä kissoja, etenkään silloin, kun ne yrittivät pyydystellä näitä. Naaras hymyili onnellisena, mutta onnea ei kauan jatkunut. Raptoritassun loikkasikin yhtäkkiä kohti Tuiskutassua, saaden samalla perhosen lentämään tiehensä.
"Mitä sinä teet!" oppilas ehti huutamaan, kunnes tunsi jo kollin törmäävän itseensä. Uudelleen samana päivänä teki yöklaanilainen upeita kuperkeikkoja, mutta nyt ne sattuivat enemmän. Johtuen varmaankin siitä, että Raptoritassu oli tällä kertaa mukana. Eikä vauhti ollut kovin hidas. Yllättäen matka pysähtyi ja Tuiskutassu tunsi kovan törmäyksen selässään, puu oli pysäyttänyt kuperkeikat. Naaras oli sen verran pihalla asioista, että ei ollut varma oliko Raptoritassu tippunut aiemmin kyydistä vai sattuiko kollikin törmäämään puuhun?

_________________
Nomin mukana kulkevat Yöklaanin hyväsydäminen soturi Tuiskusydän, Meriklaanin arkajalkainen soturi Äänetönaskel, Valoklaanin yrmeä varapäällikkö Aavesilmä, Tuliklaanin iloinen oppilas Pesukarhutassu ja rennohko luopio Korpi

Linkkejä
Seuranhaku
Tietoa minusta
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://www.wattpad.com/user/Nomisir
Kkurakur
Parantaja
avatar

Viestien lukumäärä : 726
Join date : 19.10.2013

ViestiAihe: Vs: Tienviitatkaan eivät eksymistä estäneet   Ti Toukokuu 13, 2014 10:46 am

Raptoritassu ei ehtinyt kuulla kuin vain Tuiskutassun ilmaan kajautetun huudahduksen ja nähdä, kuinka hänen kohteensa katosi tuon naaraan korvien välistä omille teilleen, kun hän jo tunsi olevansa kykenemätön pysäyttämään itseään. Jos tuon tilanteen olisi hidastanut äärettömän hitaaksi, olisi kolli varmasti käynyt kysymyksiä, kuten miksi hän oli koskaan antanut itsensä hurmaantua perhosesta, mitä ihmettä hän oli oikein tekemässä, eikö hänestä löydy jarruja, miten kadota häpeältä karkuun, läpi mielessänsä. Kollinalku olisi mitä luultavimmin myös sättinyt itseään omasta typeryydestään ja yrittänyt vähintäänkin lähettää menneisyyden itselleen telepaattista viestiä siitä, ettei hän koskaan saisi katsella valtavaa kuusta, jonka edessä liihottelee perhonen. Tai oikeastaan viestin olla koskaan pakenematta mestarinsa luota taisteluharjoituksista. Mutta Raptoritassun onneksi hän ei ehtinyt kiroamaan koko maailmaa syvimpään koloon häpeältään, sillä tilannetta ei voinut hidastaa, eikä kollille täten jäänyt aikaa miettiä asiaa sen enempää.

Mukkelis makkelishan siinä mentiin - Raptoritassu tömäytti käpälänsä suoraan Tuiskutassun päähän, sinkauttaen sekä itsensä, että naaraan kuperkeikkaa heittämään. Villi pyörinä oli kaikessa vinhuudessaan niin vauhdikasta, ettei sitä kuitenkaan kestänyt kovinkaan kauaa - pian he jo törmäsivät puuhun. Tai oikeammin Tuiskutassu törmäsi, sillä Raptoritassu oli vierinyt ohi puusta ja oli pysähtynyt kosteaan maahan. Yltäpäältä havuissa ja kosteassa mullassa makasi valoklaanilainen ja muistutti pikemminkin raatoa, kuin elävää kissaa. Mutta kun lähempää katsoi, tai oikeastaan kuunteli, kävi varsin selväksi, ettei hän ollut vielä raatoutunut ennen aikojaan. Kolli nääs mutisi ja valitteli itsekseen niin epämääräisesti ölisten, ettei siitä oikeastaan saanut mitään tolkkua, tai ei saanut, jos ei ollut opiskellut Raptorimölinää. "Uughh, enenääikinätahdonähdäperhosia", kuului hiljainen mourunta liikkumattomasta karvakasasta, josta sojotti havunneuloja jokaiseen ilmansuuntaan.

Raptoritassu inhosi elämäänsä juuri tällaisina hetkinä. Hän oli aina se huono-onninen typerys, joka teki itsestään uusien tuttujen edessä täyden pellen, ja sellainen söi miestä. Hän oli muutenkin epävarma itsestään, olihan hän koominen teini-ikäiseen verrattavissa oleva kloppi, joka vielä yritti epätoivoisesti etsiä itseään, joten oli sanomattakin selvää, että tällaiset jatkuvat häpeälliset tapahtumat saivat hänen olonsa erittäin epämiellyttäväksi. Tämänkertainen epämiellyttävyys kuitenkin ylitti jo kaikki aikaisemmat, ja kun jotain ylittää räikeästi, ei siitä enää oikeastaan välitä. Ja niin kävi valoklaanilaisoppilaallekin - hän ei enää välittänyt. Ja kun ei jostain enää välitä, ei sille jaksa antaa liikaa tuumailua. Niinpä ei raidallinen nuorukainenkaan antanut, vaan nosti päätänsä mullasta ja mutisi: "Yhm…öh… Hippa?"

_________________
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://kurmitsa.deviantart.com
Nomi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1834
Join date : 21.03.2014
Ikä : 19
Paikkakunta : Lahti

ViestiAihe: Vs: Tienviitatkaan eivät eksymistä estäneet   To Toukokuu 15, 2014 4:42 am

Tuiskutassu makasi edelleenkin maassa, se tunsi selässään jomottavan kivun. Maailma alkoi hiljalleen palautua takaisin normaalin näköiseksi ja oppilas tajusi, ettei nähnyt Raptoritassua missään. Läheltä kuuluva mutina kuitenkin paljasti kollin olevan lähellä, mutta naaras ei jaksanut katsoa ympärilleen joten toisen sijainti jäi vielä hämärän peittoon.

Kun maailman pyöriminen oli kokonaan lakanut päätti Tuiskutassu nousta istumaan, mikä ei varsin hyvä idea ollut. Kun oppilas oli päässy istumaan alkoi maailma uudelleen pyöriä silmien edessä, joten oli varmasti parempi sulkea silmät hetkeksi. Suljettuaan silmänsä alkoi naaras miettimään asioita, miten hän olikaan tähän tilanteeseen oikein joutunut? Ja miksi hän ei ollut tyytynyt vain juttelemaan toisen kanssa, silloin tältäkin olisi vältytty. Mutta mennyt oli mennyttä, nyt täytyisi vain keskittyä tulevaisuuteen. Tuiskutassu huokaisi pienesti ja avasi silmänsä, tällä kertaa ympäristö ei kuitenkaan alkanut pyörimään silmissä. Harmaaturkki vilkaisi taakseen ja huomasi Raptoritassun vierineen puun ohitse, hän oli siis ainut joka oli saanut puusta iskun selkäänsä. Oppilas käänsi katseensa takaisin eteenpäin ja huomasi silloin turkkinsa kunnon, kaikkialla oli havunneulasia ja sammalta. Kestäisi todella kauan saada turkki taas kuntoon, mutta nyt Tuiskutassu tyytyi vain tekemään pikaisen sammalten ja neulasten poiston.

Kun turkki oli taas saatu kuntoon nousi oppilas ylös, sitten se lähti kävelemään Raptoritassun luokse. Samalla kolli sanoikin jotakin hipasta, sitäkö tuo toinen oli siis yrittänyt?
"Aika oudolla tavalla päätit sitten aloittaa hipan." naaras sanoi hiljaa ja istui uudelleen maahan.

_________________
Nomin mukana kulkevat Yöklaanin hyväsydäminen soturi Tuiskusydän, Meriklaanin arkajalkainen soturi Äänetönaskel, Valoklaanin yrmeä varapäällikkö Aavesilmä, Tuliklaanin iloinen oppilas Pesukarhutassu ja rennohko luopio Korpi

Linkkejä
Seuranhaku
Tietoa minusta
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://www.wattpad.com/user/Nomisir
Kkurakur
Parantaja
avatar

Viestien lukumäärä : 726
Join date : 19.10.2013

ViestiAihe: Vs: Tienviitatkaan eivät eksymistä estäneet   Su Toukokuu 18, 2014 10:03 am

Raptoritassulta kesti jokusen tovi, ennen kuin hän sai nostettua edes päänsä maasta. Kolli oli nimittäin heti nau'uttaan sanottavansa läimäyttänyt päänsä takaisin maahan ja jäänyt liikkumatta makaamaan niille sijoilleen. Hän nääs oli niin nuutunut siihen kaikkeen, ettei hän todellakaan jaksanut enää edes yrittää säilyttää arvokkuuttaan (jos sellaista nyt hänellä oli koskaan ollut), välittämättä oikeastaan tuon taivaallistakaan siitä, kuinka idiootiltä hän näytti. Kolli näyttikin harvinaisen vajaalta siinä jöpöttäessään - oli kuin hän olisi sammunut pitkän illan jälkeen siihen paikkaan tai vaihtoehtoisesti siltä kuin häntä oltaisiin heitetty eräällä pahanmakuisella ja -hajuisella hedelmäkarkilla takaraivoon, nimitelty isopandaakin hyödyttömämmäksi ja vielä näytetty kieltä perään. Kerrassaan surkea näky, siis.

Vasta Tuiskutassun tultua valoklaanilaiskoltiaisen lähettyville tohti Raptoritassu nostaa päänsä maata vasten nojaamasta. Kollin kuono oli täynnä neulasia, pää multainen ja hänen ilmeensä oli niin elämäänsä kyllästynyt, että hänen olisi voinut kuvitella hyppäävän hetkenä minä hyvänsä parvekkeelta alas. Niin ei kuitenkaan käynyt, eihän oppilas nyt sentään sellaisia aktiviteettejä harjoittanut, eihän hänellä ollut parvekettakaan, vaan sen sijaan herra idiootti kömysi vaivalloisesti istuma-asentoon, varpaisiinsa tympääntyneesti tuijottaen. "Äh… Joo-o" kolli naukui yllättävän vahvalla äänellä siihen nähden, että hänen ulkomuotonsa kieli jostain syvemmän tasan melankoliasta ja itseinhosta.

Nyt kun kolli alkoi miettimään, miksi ihmeessä hän oli sanonut, mitä oli sanonut, ymmärsi hän, ettei ajatus aikuisten ihka oikeasta hipasta ollut sen hullumpi. Hän ei ollut koskaan moista pentujen sinkoilua harrastanut, vaikka oli useasti nähnyt ikäistensä epelien villejä jahtausleikkejä etäältä, eikä hän oikeastaan tiennyt sen sääntöjä kummemmin, mutta perusteet leikistä jopa hän tiesi. Tietenkin tällaisen hölmön aktiviteetin ajattelu yllätti kollin itsensä, eikä hän oikeastaan tahtonut myöntää, että olisi mielellään kokeillutkin tuota Tuiskutassun kera, mutta oli turha kieltääkään sitä. Mitä enemmän kolli sitä ajatteli, sitä enemmän hän tahtoi sanoa, että oli ollut tosissaan. Äh, ihan sama, mä oon jo nolannut itseni totaalisesti, oppilas pudisteli päätään ja nosti painuneen katseensa varpaistaan, naukuen jokseenkin varovaisesti: "… Eikö sinun kuuluisi ottaa nyt minut kiinni?"

_________________
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://kurmitsa.deviantart.com
Nomi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1834
Join date : 21.03.2014
Ikä : 19
Paikkakunta : Lahti

ViestiAihe: Vs: Tienviitatkaan eivät eksymistä estäneet   Ke Toukokuu 21, 2014 9:03 am

Tuiskutassu istui hiljakseen maassa ja katsoi, kuinka Raptoritassu nousi istumaan ja vastasi hänen kommenttiinsa. Oppilas tyytyi vain nyökkäämään pienesti, sillä hän ei keksinyt mitään sanottavaa. Hetken aikaa naaras katseli ympärilleen, hiljaisuus oli hänen mielestään hieman painostavaa. Koska mitään järkeviä sanoja ei löytynyt päätti hän suorittaa uudelleen pikaisen turkin kunnon tarkastuksen, sillä tällä hetkellä se kuulosti varsin hyvältä idealta. Oppilas alkoi nyppimään hampaillaan turkistaan vielä muutamia siihen jääneitä roskia, joita ei onneksi enään hyvin paljon jäljellä ollutkaan.

Hyvin ylättyneenä kohotti Tuiskutassu katseensa turkistaan toiseen, se ei ihan heti voinut uskoa korviaan. Oliko tuo hänen uusi tuttavuutensa juuri ehdottanut hipan jatkamista? Naaras katseli toista hetken hölmistyneenä, tätä hän ei ollut osannut odottaa. Tai voisihan se olla, että hän olisi asian käsittänyt aivan väärin. Mutta miten muuten Raptoritassun sanoja olisi voinut ymmärtää? Tuiskutassu päätti unohtaa kollin aiemman käytöksen, nyt olisi vihdoinkin jotakin kunnon tekemistä. Tai tällä hetkellä se sellaiselta vaikutti, kunhan he eivät vain uudestaan kaatuilisi tällä tavoin. Oppilas nousi ylös ja otti taas kasvoilleen sen tavanomaisen hymynsä.
"Hyvä on. Lasken kolmeen, sinulla on siihen asti aikaa lähteä juoksemaan karkuun." Tuiskutassu sanoi ja katsoi Raptoritassua kohti. Sitten harmaaturkki alkoikin jo laskemaan.
"Yksi... Kaksi... Kolme!" Viimeisen luvun sanoessaan lähtisi Tuiskutassu juoksemaan toista kohden, tietenkin olettaen kollin jo lähteneen pakoon.

_________________
Nomin mukana kulkevat Yöklaanin hyväsydäminen soturi Tuiskusydän, Meriklaanin arkajalkainen soturi Äänetönaskel, Valoklaanin yrmeä varapäällikkö Aavesilmä, Tuliklaanin iloinen oppilas Pesukarhutassu ja rennohko luopio Korpi

Linkkejä
Seuranhaku
Tietoa minusta
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://www.wattpad.com/user/Nomisir
Kkurakur
Parantaja
avatar

Viestien lukumäärä : 726
Join date : 19.10.2013

ViestiAihe: Vs: Tienviitatkaan eivät eksymistä estäneet   Ke Toukokuu 21, 2014 9:44 am

Vaikka valoklaanilaisklopin olisi voinut kuvitella katuvan mielessänsä lisää tätä typerää ehdotusta, ei hän tosissaan katunut, vaikka yrittikin kovana poikana näyttää vähän pitkää ja tympeää naamaa - eihän hän nyt voinut näyttää, että hän oikeasti oli melko iloinen siitä, että sai kokeilla tätä villiä leikkiä ensimmäisen kerran elämässään. Kolli oli salaa niin riemuissaan siitä, että hän sai kokea jotain vastaavaa, että oli haljeta siihen paikkaan. Hän nääs oli loppujen lopuksi vielä nuori koltiainen, joka oikeasti saattoi nauttiakin nuorille kissoille tyypillisistä aktiviteeteista, mutta eihän hänenkaltaisensa nyrpeä itsepäinen lahna-aivo nyt voinut sellaista myöntää. Ja olihan se totta, että hän oli syrjäytynyt omanikäisistään oppilaista melkoisella tavalla, jolloin kynnys mennä leikkeihin mukaan oli ainakin tuhat ja yksi kertaa vaikeampaa, kuin jos hän olisi alusta asti lähtenyt niihin pentuna mukaan. Ehkä koskaan ei ollut liian myöhäistä löytää leikkimielisyyttään. Joka tapauksessa huomattava nyt oli, ettei Raptoritassu tosiaan tohtinut näyttää olevansa täpinöissään - hän vain irvisteli omaan tapaansa ja muljautteli silmiään ikään kuin hänelle oli se ja sama, jahdattaisiinko häntä kohta vaiko ei.

"Jos vaadit", murahti kolli yllättävän närkästyneen kuuloisesti siihen nähden, että hän oli todella iloinen. Pientä hymynkaretta hän ei kuitenkaan voinut estää nousemasta usein ah-niin-nyrpeälle kuonolleen, vaikka hän kaikin mahdottominkin voimin yritti saada kuononsa peruslukemille. Ja muahan et kiinni saa helpolla, tuumasi raidallinen oppilas ja polkaisi maata kerran leikkimielisesti. Hän ei kuitenkaan ollut varma, kuinka nopea Tuiskutassu olisi, joten päätti varuilta lähteä jo hyvissä ajoin liikkeelle, kun kerta sai siihen mahdollisuuden. Hän lähti liikkeelle jokseenkin laiskasti hölkäten, kuin vähän ilkkuen, että oot kuitenkin hidas etkä saa mua kiinni, mutta kuullessaan kolmosen kajahtavan ja näkevän Tuiskutassun ampaisevan liikkeelle, oli hänen todettava, että aika pinkoa.

Ja niinhän sitten pinkoikin, voi kuinka pinkoikaan! Adrealiini alkoi pulputa hänen suonissansa ja kuin pieni karvainen tykinkuula sinkosi hän puiden sekaan, välillä vilkuillen taaksen ja välillä sitten vain nelistäen karvat tanassa vinhaa vauhtia. Tai no, Raptoritassun kova vauhti ei kyllä ollut mikään päätähuimaava - eihän hän ollut mikään kovin nopea, vaikka ihan ketterä olikin. Juttu oli kuitenkin niin, ettei hänen lihaksistonsa vastannut normaalioppilaan lihaksistoa hänen treeninpuutteensa tähden, ja siksi hän ei ollut mikään mestarijuoksija. Mutta puiden pujottelussa hän oli aika haka - aina, kun hän näki naaraan saavuttavan itseään, loikahti hän sivulle ja pujotteli muutaman muun läpi. Siitä huolimatta hän näki, että oli auttamatta jäämässä jahtaajalleen kiinni. Pannahinen!

_________________
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://kurmitsa.deviantart.com
Nomi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1834
Join date : 21.03.2014
Ikä : 19
Paikkakunta : Lahti

ViestiAihe: Vs: Tienviitatkaan eivät eksymistä estäneet   Pe Toukokuu 23, 2014 11:54 am

Tuiskutassu oli lähtenyt juoksemaan niin lujaa, kuin oli vain kyennyt. Tämän naamalle oli levennyt leveä hymy, joka riitti viestimään sen, että hän todellakin nautti tästä. Kerrankin hän saisi leikkiä tälläistä muiden, kuin oman klaaninsa oppilaiden seurassa. Ja tietysti seuran vaihtaminen oli virkistävää, sillä, kun näki joka päivä samat naamat alkoi näihin pienoisesti kyllästyä. Ja Raptoritassu vaikutti pohjimmiltaan varsin mukavalta, vaikka tuo olikin luonteeltaan mikä oli.

Naaras huomasi saavuttaneensa kollia, mikä oli varsin mukava yllätys. Selvästikkin hänen tekemät nopeusharjoitukset olivat tuottaneet tulosta, jopa näinkin lyhyessä ajassa. Mutta, kun Raptoritassu alkoi yllättäen pujottelemaan puiden ympärillä, menivät harmaaturkkisen oppilaan ajatukset sekaisin. Tuiskutassu ei ollut osannut odottaa tätä, joten hänellä kesti hetken aikaa tottua itse pujottelemaan puiden ohitse. Uudelleen, kun naaras oli saavuttamassa toista teki kolli loikan sivumalle ja jatkoi pujottelua. Taas kerran joutui oppilas keskittymään itse pujotteluun, eikä hän sillä hetkellä tiennyt oliko jäänyt pahasti jälkeen?

Tuiskutassun onneksi hän ei ollut kovin pahasti jäänyt jälkeen, mutta vielä pitäisi saada pikkuruinen välimatka kurottua kiinni. Naaras sai idean ja juoksi itse tällä kertaa hieman sivummalle, yrittäen tällä tavoin kiertää Raptoritassun edelle. Oppilas yritti parhaansa mukaan kuroa välimatkaa pienemmäksi ja onnistui siinä. Vaikka matka ei paljon lyhentynytkään. Tuiskutassu juoksi uudelleen Raptoritassun taakse, hän aikoisi yrittää juosta nyt toisen rinnalle. Naaras lisäsi hiukan vauhtiaan ja pääsi melkein toisen rinnalle, mutta ei hän vielä tuohon ylettyisi. Silloin harmaaturkki päätti yrittää hypätä toisen selkään, olivathan he jo tänään törmäilleet joten ei tästä sen suurempaa vahinkoa pitäisi koitua. Tuiskutassu juoksi vielä hetken toisen takana ja teki sitten yllättäen suuren loikan kollia kohden. Naaras ei ollut ollenkaan varma tulisiko osumaan toisen selkään, vai ehtisikö Raptoritassu juosta alta pois ja hän tömähtäisi itsekseen maahan?

_________________
Nomin mukana kulkevat Yöklaanin hyväsydäminen soturi Tuiskusydän, Meriklaanin arkajalkainen soturi Äänetönaskel, Valoklaanin yrmeä varapäällikkö Aavesilmä, Tuliklaanin iloinen oppilas Pesukarhutassu ja rennohko luopio Korpi

Linkkejä
Seuranhaku
Tietoa minusta
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://www.wattpad.com/user/Nomisir
Kkurakur
Parantaja
avatar

Viestien lukumäärä : 726
Join date : 19.10.2013

ViestiAihe: Vs: Tienviitatkaan eivät eksymistä estäneet   Pe Toukokuu 23, 2014 1:04 pm

Pujottelustaan huolimatta Tuiskutassu näytti saavuttavan Raptoritassun pian. Kolli osasi jo nyt päätellä, että naaras oli häntä huomattavasti nopeampi ja parempikuntoisempi, eihän siihen vaadittu kovinkaan kummoisia päättelytaitoja. Ennen pitkää raidallisen oppilaan kunto pettäisi ja silloin viimeistään tuo yöklaanilainen saisi hänet kiinni. Ja sen jälkeen hän ei jaksaisi enää ottaa toista kiinni, ei tosiaankaan - oli siis turvauduttava siihen, missä hän oli paras: päänsä käyttöön. Eikä kyse nyt ollut siitä, että hän alkaisi juoksemaan päällään, ei turskatti soikoon, vaan tietenkin sitä, että hän voisi kehitellä jonkin täydellisen suunnitelman saadakseen etulyöntiaseman. Toki hippa jatkui niin pitkään, kuin he halusivat, joten suunnitelman tuli olla tarpeeksi pitävä, jotta se kestäisi pidempäänkin. Tässäpä vasta haaste, tuumasi kolli pujotellessaan puiden lovitse, mutta otan sen vastaan, totta vie. Hän oli täysin innoissaan tästä leikistä - niin innoissaan, että unohti edes yrittää näyttää mahdollisimman yrmyltä. Kaikesta erakkoilustaan huolimatta hän todella nautti leikkimisen tuomasta hurmoksesta, vaikka mitä luultavimmin hän ei sitä suostuisi ääneen myöntämään. Tällä kertaa oppilas kuitenkin suostui sentään myöntämään sen itselleen.

Tuiskutassu näytti yrittävän päästä Raptoritassun rinnalle kirmaamaan, mikä teki kollille selväksi sen, että hänen oli ajateltava nopeasti. Fakta oli, että hänet saataisiin kohta kiinni ja leikin jatkuessa hän jäisi auttamatta jälkeen huonokuntoisuutensa tähden. Siispä oli keksittävä taktiikka, jolla välttää turha juokseminen. Miten se onnistui? No, pitämällä välimatka toiseen lyhyenä - täten hän pystyisi helposti kurottautumaan koskettamaan toista, ja jahdattavana ollessaan sitten väistelemään kosketusyrityksiä. Toki väistely tulisi olemaan vaikeaa Tuiskutassun kaltaista nopeaa oppilasta vastaan, mutta vähemmän se taisi kuluttaa energiaa, kuin päätön nelistäminen puiden lomitse. Olisi käytettävä harhautuksia, jotta Raptoritassu voisi säästää omia voimiaan ja tuhlata toisen energiaa turhiin loikkiin. Niin, kyllä, näin hän tekisi!

Itsevarmana nopeista suunnitelmistaan päätti kolli antaa toisen saada itsensä kiinni. Näin hän pääsisi lähelle toista ja olisi askeleen edellä naarasta - täten hän saisi pelin hallintaansa. Raptoritassu ei kuitenkaan ehtinyt suunnittelemaan sen enempää, kun huomasi jo Tuiskutassun käyvän armottomaan loikkaan. Sen verta vinha oli se loikka, ettei oppilas ehtinyt oikeastaan tehdä muuta, kuin yrittää jarruttaa - jos Tuiskutassu nyt tyrmäisi hänet, voisi hänen suunnitelmansa mennä piloille. Ja sehän ei passannut, ehei. Siispä oppilas laittoi turbovaihteensa päälle (voi kyllä, jopa kollilta löytyi semmoinen tiukan hippaleikin niin vaatiessa) ja pakotti itsensä pysähtymään lailla refleksien valtiaan. Kaikkien hämmästykseksi hän ehti ajoissa ja naaras loikkasi kollin ylitse tömäyttämättä Raptoritassua kumoon. Toki osuma tuli - naaraan tassut koskettivat Raptoritassua tuon liitäessä ylitse. Vaan se oli tarkoituskin: näin valoklaanilainen sai pidettyä balanssinsa ja oli valmis käymään vastaiskuun.

Oppilas ei voinut estää voitonriemuisen virneen leviämästä kuonolleen. Antamatta Tuiskutassulle aikaa palautua ältsyrän päheästä loikastaan kävi kolli armottomaan vastaiskuun, olihan hänestä tullut nyt jahtaaja, ja kiepahti ympäri niin, että yritti läimäistä hännällään Tuiskutassusta uuden jahtaajan. Tämän jälkeen hän otti tiukan peruutusaskeleen ja asettui hiukka kömpelöön vaanimisasentoon, rintamasuunta kohti naarasta. Tästä hän oli loikkaavinaan vasemmalle, mikä oli tietenkin hämäys - heti tämän hämäysliikkeen jälkeen hän loikahtikin kepeästi oikealle ja yritti pitää Tuiskutassun silmissään voidakseen nähdä naaraan liikkeet. Vielä koskaan ei ollut Raptoritassulla ollut näin hauskaa!

_________________
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://kurmitsa.deviantart.com
Nomi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1834
Join date : 21.03.2014
Ikä : 19
Paikkakunta : Lahti

ViestiAihe: Vs: Tienviitatkaan eivät eksymistä estäneet   La Toukokuu 24, 2014 1:21 am

Tuiskutassu tiesi epäonnistuneensa, kun tämä lensi Raptoritassun ylitse. Mutta oli hän kuitenkin saanut osuttua tuohon tassullaa, vaikka sitä olikin vaikea uskoa. Vaikka yleensä sanotaan, että kissat laskeutuvat aina jaloilleen niin tässä tapauksessa niin ei käynyt. Naaras lähestyi uhkaavasti maata ja tömähtikin jo pian siihen vatsalleen, minkä seurauksena tältä lähti ilmat pihalle. Hetken aikaa oppilas haukoi henkeä paikoillaan, vielä hän ei olisi valmis jatkamaan leikkiä.

Pian Tuiskutassu tunsi kollin hännän lavallaan, hän olisi siis taas jahtaaja. Ei se häntä tietenkään haitannut, mutta olisi pieni lepotauko kuitenkin ollut suotavaa. Harmaaturkki nousi jaloilleen hiukan vaivaloisesti, äskeinen juoksentelu oli saanut hänetkin hengästyneeksi. Mutta enempää hän ei aikoisi näyttää heikolta, olisi aika aloittaa uusi jahti. Jota hän ei aikoisi tällä tavoin lopettaa, ensikerralla saisi oppilas varmasti Raptoritassun kunnolla kiinni. Tuiskutassu katsoi kollia kohden ja sanoi sitten.
"Et olekkaan niin huono, kuin aluksi kuvittelin. Mutta toista kertaa tuo temppu ei toimi." Naaras virnisti leikki mielisesti ja lähti juoksemaan sitten valoklaanilaista kohden. Tällä kertaa hän varmasti onnistuisi saamaan tuon kiinni, ilman minkäänlaisia loikkija ja maahan tömähdyksiä.

_________________
Nomin mukana kulkevat Yöklaanin hyväsydäminen soturi Tuiskusydän, Meriklaanin arkajalkainen soturi Äänetönaskel, Valoklaanin yrmeä varapäällikkö Aavesilmä, Tuliklaanin iloinen oppilas Pesukarhutassu ja rennohko luopio Korpi

Linkkejä
Seuranhaku
Tietoa minusta
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://www.wattpad.com/user/Nomisir
Kkurakur
Parantaja
avatar

Viestien lukumäärä : 726
Join date : 19.10.2013

ViestiAihe: Vs: Tienviitatkaan eivät eksymistä estäneet   La Toukokuu 24, 2014 3:38 am

Jos Raptoritassu olisi kaikkina niinä mestarinsa kanssa vietettyinä harjoistushetkinä kokenut sen onnistumisen kutkuttavan kipinöinnin nahallaan edes kerran, olisi hän varmasti yrittänyt mestarinsa seurassa enemmän. Nyt nimittäin hän oli saavuttanut melkein jo euforisen tilan onnistuessaan kerrankin jossain yhtä hyvin, kuin hän onnistui väistämään Tuiskutassua. Kuinka hyvä olo siitä kollille tulikaan onnistua edes leikissä tällä tavoin! Jos hän olisi ymmärtänyt, että onnistuminen metsästys- ja taisteluharjoituksissa saattoivat kaikista ennakkoluuloista huolimatta tuntua samalta, olisi hän taatusti ollut hiukka yhteistyöhaluisempi oppilas. Ehkä tämä kokemus saisi hänet ymmärtämään enemmän itsestään ja yrityksen merkityksestä, kuka ties. Tai no, mitä luultavimmin ei - hän tarvitsisi aikaa ja paljon vastaavia kokemuksia motivoituakseen myös velvoitteistaan.

Niin, oli selvää, ettei Tuiskutassu ollut aivan munakoisoaivoinen imbesilli, johon toimisi samat kommervenkit kerta toisensa jälkeen. Tästä raidallinen valoklaanilaiskloppi oli oikeastaan jollain tapaa ilahtunut - hän joutuisi todella kehittämään strategiaansa pidemmälle ja haastamaan älyään, mikä osoittautui yllättävän antoisaksi ja hyväksi ajanvietteeksi. Mutta tämän huomion lisäksi Raptoritassu huomasi naaraan myös olevan hiukka väsynyt, mikä voisi koitua kollin eduksi - tai siis voisi, jos hän osaisi nyt säästellä pieniä voimiaan paremmin kuin leikkitoverinsa. "Näinköhän on", kollinalku naurahti ja virnisti perään jokseenkin ilkikurisesti. Oikeastaan Raptoritassu oli itsekin yllättynyt siitä, ettei ollut täystunari, millainen hän nyt yleensä erilaisissa aktiviteeteissä oli ja sen kuuleminen naaraalta oli jokseenkin kannustavaa.

Tuiskutassu lähti kollin perään uudelleen ja oppilas totesi, ettei hän voisi enää käyttää samanlaista hämäystä kuin aiemmin. Hän ei kuitenkaan tahtonut juosta karkuun kaikilla viimeisillä voimillaan, vaan päätti lähteä kevyessä hölkässä karkuun pitääkseen edes pienen välimatkan. Naaras oli kuitenkin aika paljon nopeampi kuin sunnuntaihölkällä jolkotteleva Raptoritassu ja saavutti melkoisen nopeasti raidallisen valoklaanilaisen. Samassa yritti kolli tehdä uuden hämäysliikkeen ja oli ponnistavinaan oikealle, jolloin Tuiskutassu mahdollisesti voisi kuvitella hänen loikkaavan seuraavaksi vasemmalle. Ähäkutti, niin ei kuitenkaan ollut - punaruskea nuorukainen pysyikin muutaman sekunnin paikoillaan ja hyppäsi kuin hyppäsikin pienellä liikkeellä vasemmalle, jonne hän oli ollut loikkavinaan alkujaankin. Tämä hämäysten hämäys kuitenkin epäonnistui siinä määrin, että Raptoritassu hypätessään ponnisti hiukka väärin ja horjahti. Horjahti niin, että menetti aikaa eikä päässyt enää liikkeelle tarpeeksi nopeasti, jolloin Tuiskutassulle jäi mainiosti aikaa yrittää saada osuma kolliin. Ja kolli tiesi, että naaras tuskin jättäisi tilaisuuden käyttämättä. Äh, mikä emämoka!

_________________
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://kurmitsa.deviantart.com
Nomi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1834
Join date : 21.03.2014
Ikä : 19
Paikkakunta : Lahti

ViestiAihe: Vs: Tienviitatkaan eivät eksymistä estäneet   La Toukokuu 24, 2014 9:00 am

Tuiskutassu lähti uudelleen jahtaamaan tuota uutta tuttavuuttaan, vaikka hän olikin vielä hieman hengästynyt. Mutta se ei nyt haittaisi, hän varmasti saisi tällä kertaa tuon kollin kiinni. Oppilas juoksi innoissaan toisen takana, leikkiminen oli mukavaa. Naaras ei muistanut, koska oli viimeksi leikkinyt tällä tavoin. Oppilaana ollessa hänen aikansa kului enimmäkseen vain harjoitteluun, eikä leikkimiselle oikein aikaa jäänyt. Ja oman klaanin oppilaista eivät monet oikein välittäneet tälläisitä asioista.

Nuorukainen oli aivan innoissaan ja pienoinen väsymys oli unohtunut, mitä tässä nyt murehtimaan väsymystä. Tuiskutassu päätti nyt keskittyä pelkästään Raptoritassun jahtaamiseen, kaikki muu saisi nyt unohtua. Oppilas juoksi aivan toisen perässä, toivoen samalla toisen tekevän edes pienoisen virheen. Ja aivan, kuin tilauksesta tulikin edellä oleva kolli tehneeksi virheen. Tuiskitassu naurahti pienoisesti, vihdoinkin hän pääsisi pois jahtaajan roolista. Naaras lisäsi vauhtiaan, mutta hidasti heti, kun oli saapunut Raptoritassun vierelle. Nopeasti hännällään oppilas huotaisi toista päähän, samalla tämä sanoi.
"Yritäppäs saada kiinni!" Heti tämän jälkeen Tuiskutassu kiihdytti uudelleen juoksuu. Ei kuitenkaan niin kovaa, kuin aiemmin väsymys alkoi palailemaan jo hiljalleen. Pitäisi vain toivoa, että kollikin olisi edes hiukan väsynyt.

_________________
Nomin mukana kulkevat Yöklaanin hyväsydäminen soturi Tuiskusydän, Meriklaanin arkajalkainen soturi Äänetönaskel, Valoklaanin yrmeä varapäällikkö Aavesilmä, Tuliklaanin iloinen oppilas Pesukarhutassu ja rennohko luopio Korpi

Linkkejä
Seuranhaku
Tietoa minusta
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://www.wattpad.com/user/Nomisir
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Tienviitatkaan eivät eksymistä estäneet   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Tienviitatkaan eivät eksymistä estäneet
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 3Siirry sivulle : 1, 2, 3  Seuraava

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
Nelituuli :: Yöklaanin alueet :: Pimeäkorpi-
Siirry: