Villeintä verbaaliviiksien väpätystä
 
PääsivuPääsivu  KalenteriKalenteri  FAQFAQ  HakuHaku  KäyttäjälistaKäyttäjälista  KäyttäjäryhmätKäyttäjäryhmät  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 AAAA-HHHAAAA!!!

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
KirjoittajaViesti
BraambliPaathi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1307
Join date : 02.07.2012
Ikä : 83
Paikkakunta : Afroditen saari

ViestiAihe: AAAA-HHHAAAA!!!   To Tammi 16, 2014 9:24 am

//Tuuuuunkeutuja kielletyllä reviirillä! Nyt olisi oiva tilaisuus laittaa Kuriin kysymystuvassa julkistama mainio idé täytäntöön, jos kuka yöklaanilaishahmon pelaaja tätä sattuu lukemaan. Saa tunkaista väliin, jos siltä tuntuu.//

Koskei Haikujuuri oikeastaan koskaan aikaisemmin ollut käynyt Laventeliniityllä, ei hän ihan yhdeltä istumalta osannut suunnistaa sieltä pois. Hän oli johdattanut Shashaa läpi ties minkämoisien ryteikköjen, pusikoiden ja lätäköiden menettämättä kuitenkaan missään vaiheessa vakuuttavan hyväntuulista ilmettään. "Kohta ollaan perillä" tai "Käännyin ehkä äsken väärään suuntaan, muttei se mitään, pääsemme nimittäin tätä kautta oikealle reitille", oli soturi aina aika ajoin rauhoitellut matkaseuraansa. Rehellisesti sanoen Haikujuurella ei ollut aavistustakaan heidän sijainnistaan. Hän oli vain seurannut nenäänsä; pysytellyt kaukana kaksijalkojen hajuista ja yrittänyt mahdollisimman tarkasti ottaa kurssia suuntiin, joissa oli havaittavissa pienintäkään vivahdusta klaanikissojen rajamerkeistä. Tehtävä ei ollut helppo ja matka kesti huomattavasti kauemmin kuin se olisi suoraan käveltynä kestänyt. Lopulta kuitenkin päämäärätön harhailu ja ympyröiden kiertäminen oli johtanut kissakaksikon aluksi Valoklaanin rajalle, ja siitä Haikujuuri oli osannut melko tarkasti luovia itsensä Yöklaanin maille.

He olivat osuneet rajalle synkän ja tiheän metsän kohdalla. Kaiken harhailun lomassa tuuhean turkkinsa melko sotkuiseksi ryvettänyt Haikujuuri nuuhkaisi merkitsevästi ilmaa. "Tässä kulkee Yöklaanin tuoksumerkki", valisti hän Shashaa, "Näin klaanikissoilla on tapana merkitä rajansa" Hän jätti sanomatta sen tosiseikan, ettei heillä olisi luvatta mitään asiaa tämän rajan sisäpuolelle. Mitäpä nyt semmoisista huolehtimaan? Punaruskea soturi astui näkymättömän rajan yli kuin minkä tahansa askeleen. Siltikin hänen niskakarvansa nousivat aivan hieman pystyyn. Olihan tämä selkeästi soturilain vastaista, mutta toisaalta olivathan hänen aikeensa rauhanomaiset ja hyvät, tottahan nyt jonkun piti paikkoja tuntematon naaras opastaa perille. Sitä paitsi Shashaa ei-klaanikissana tuskin velvoittaisivat soturilaki ja muu semmoinen humputtelu, joten Haikujuuri heitti huolet mielestän ja viittasi hännällään hopeaturkkista naarasta seuraamaan. Metsä, johon he astuivat, tiheni nopeasti, ja vaikkei päivä vielä suinkaan ollut kääntynyt illaksi, tuntui ilmapiiri jotenkin huomattavasti synkeämmältä tiheään kasvavien puiden pimennossa. Lehtevä kasvusto peitti tehokkaasti ympäristön niin, että selustaansa tai edes sivustaansa oli melko vaikea, lähespä mahdoton, vahtia. Siinä kävellessään Haikujuuri muisti, ettei hän ollut syönyt mitään sitten ennen aamupartioonsa lähtöä. Ja siitä oli jo hyvin hyvin kauan. Tällä reviirillä hän ei kuitenkaan voinut metsästää. Se tietäisi ongelmia enenmmän kuin uuttera kolli jaksaisi harteillaan kantaa. Hän varoitti samasta asiasta Shashaakin, vaikkei uskonutkaan, että klaaniton metsästämässä klaanin reviirillä olisi niin paha kuin jos hän vihollisklaanilaisena ryhtyisi moiseen. Yöklaanilaisista vain ei koskaan oikein tiennyt, miten ne ajattelivat ja toimisivat.

Kun nyt viimein oli selvitty matkan vaikeammasta osuudesta eli Yöklaanin reviirin löytämisestä, alkoi Haikujuuri miettiä kuumeisesti, mistä löytää klaanin leiri, jossa olisi parhain mahdollisuus löytää joku kissa, jolla oli tarpeeksi ikää ollakseen tuntenut Valkoturkin. Leiriin olisi myös ehkäpä kaikkein helpoin saapua rauhanomaisesti ja selittää heidän täällä hengailunsa syy sanoin. Haikujuuri oli kyllä joka karvallaan varautunut myös fyysilliseen yhteenottoon. Heti tälle reviirille astuttuaan oli hän oikeastaan siirtynyt korkeimman valmiuden tilaansa, mikä kyllä huokui hänestä tietynmoisena rauhattomuutena. Oli perin ahdistavaa harhailla etsimässä vihollisklaanin leiriä vailla aavistusta, missä se voisi olla. Ikävää tunnetta ei yhtään helpoittanut se, että metsä, jossa he kulkivat oli niin turskatin epämääräinen ja pimeä ja eksyttävä. Haikujuuri yritti koko ajan ottaa vainua esimerkiksi emojen tai pentujen maitoisasta tuoksusta, taikka klaaninvanhusten kuivahtaneesta aromista, sillä nimenomaan leirissä nämä ryhmät viettivät aikaansa. Koko ajan hänen mielensä perällä vaivasi pelko jostakusta hyökkäämästä niskaan kiinni, mikä ei ollut omiaan parantamaan hänen keskittymiskykyänsä. Tasaisin väliajoin vilkaisi Haikujuuri myös Shashaa varmistaakseen, ettei tämä putoaisi kyydistä. Hän ei ollenkaan osannut aavistaa, oliko naaras yhtä hermorauniona kuin hän itse. Olisi ehkä liian tylyä kysyä suoraan, osasiko Shasha tapella. Joka tapauksessa olisi ikävää, jos tämän kaunis turkki saisi repeämiä osakseen. Siksi Haikujuuri naukui mahdollisimman kepeään sävyyn: "Jos nyt vaikka sattuisi niin, että, höm, joku kävisi kimppuumme, niin juokse sinä vain pakoon, ja yritä etsiä klaanin leiriä; paikkaa, jossa kissat nukkuvat ja asuvat" Täydelleen ei kolli kuitenkaan onnistunut kireyttä kitkemään äänestänsä.

_________________
Kaksijalat=tyhmiä. Siksi ajoinkin kerran semmoista tornia päin. Ó.Ó
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://runningvegetableoil.deviantart.com/
Hana
Kotikisu
avatar

Viestien lukumäärä : 111
Join date : 04.01.2014
Ikä : 19
Paikkakunta : Espoo

ViestiAihe: Vs: AAAA-HHHAAAA!!!   Pe Tammi 17, 2014 6:28 am

Hopeaturkki/Shasha
kyllä, nyt joku Yöklaanilainen ottamaan nämä kaksi vastaan lämpimin tai ei lämpimin vastaanotoin!

Shasha oli seurannut Haikujuurta aika pitkän matkan ja he ystävystyivät myös tai ainakin se naaralta vaikutti. Kolli oli erittäin kivan oloinen mistä Shasha piti erittäin paljon, eikä toinen ole niin suorapuheinen millään loukkaavalla tavalla. Nyt kumminkin he olivat jossakin kuusimetsässä joka oli aika tuheä. Oli vaikea huomata jos joku hyökkäisi kimppuun. Toisin hopeaturkkista naarasta ei pelännyt yhtään. Päinvastoin tämä herätti hänessä uteliaisuutta! Oli jännittävää mennä jonnekkin mikä oli kielettyä, tai ainakin niin Hopeaturkki oletti. Hän seurasi kiltisti kuin kananpoika emoaan, kollin takana mutta ei ihan takana. Niin että neidin pää oli toisen kyljen kohdalla. Kumminkin matka oli aika pitkä ja neidistä tunuti että olikohan kolli eksynyt, vaikka ei se häntä haittaa sillä olihan Shasha muutenkin eksynyt satojakertaa.

Pian Haikujuuri kertoi että tästä alkaa raja Yöklaanin alueelle sekä että tämä outo, hieman pistävä haju oli heidän tuoksumerkki. Shasha nuuhkaisi hieman ilmaa ja pisti tämän muistiin, olihan hän ennenkin haistanut tämän hajun mutta ei tiennyt että se oli jonkinlainen reviirimerkki. Oh well, nyt sen tietää. Haikujuuri lähti talssimaan alueelle heilauttaen häntäänsä merkiksi ja Shasha kipitti perässä nätisti. Minne hän muka nyt menisi ja minkä takia? Toisin häntä mietitytti että oliko tämä niinkuin...lainvastaista? Hän kumminkin toivoi että ne lait olivat vain klaanikissoille. Vaikka... Shashaa mietitytti erittäin paljon mikä hän sitten oli jos hän ei ole kotikissa,luopio tai saati klaanikissa? Oliko hän ei mitään sitten? Toivottavasti ei, se pahoittaisi hänen mielensä pahasti. Haikujuuri kertoi vielä että metsästäminen oli kieletty klaanilaisten alueella. Shasha kumminkin kertoi että hän tiesi sen asian ainakin ja oli hänen omasta mielestään noudattanut sellaista. Sisällä oleva ääni kumminkin sanoi hänelle että kannattaa varautua jos hän onkin metsästänyt. Tietämättä.

Kumminkin Shashaa mietitytti että missä he ylipäätäänsä olivat. Yöklaanin alueella tietenkin mutta entä se kissamassa? Ehkä se oli piilossa jossakin ja siksi heillä varmaan kestää tämä safaarimatka? Haikujuuri vilkuili aina välillä Hopeaturkkiin joka hymyili pienesti näyttäen että hän on kunnossa. Nyt häntä mietitytti tässä viidakkomaisessa sekä synkässä metsässä se että millainen vastaan otto heillä tulisi olemaan? Hopeaturkki kun ei tiennyt mitään Yöklaanista tai saati siitä että he olivat arvaamattomia. Kumminkin metsä jotenkin oli Shashan silmiin kaunis ja mielyttävä, toisin Haikujuuri vaikutti olevan hieman..miten sen nyt sanoisi...hermoissaan tai ahdistavassa tilassa. Kumminkin Shasha päätti ottaa rauhallisesti ja tallusti toisen vierellä. On hän ennenkin joutunut tälläisiin tilanteisiin "kujakissojen" reviirillä Kulkurin Kujilla.
Haikujuuri alkoi puhumaan ja naaras aisti tuon kireyden. "Ei huolta. Osaan minä tapella, enkä jättäisi sua yksin. Olisi liian noloa minun tyyliini." sanoi Shasha hitusen rohkaisevasti kuin osasi. Ei tulisi kuuloonkaan jos hän juoksee pakoon etsimään vain yhtä leiriä ja toinen jää tappelemaan yksin. Nope, ei ole Shashan tyyliä. Kumminkin tässä metsässä oli jotain...outoa. Hopeaturkin oli hieman vaikea uskoa että hänen hellä,lempeä sekä hieman ylirohkea isänsä asui täällä. Oliko tämä tosiaan hänen "oikea" kotinsa?

"Haikujuuri." sanoi Shasha hieman varovasti. "Jos en ole kotikissa,luopio tai saati klaanilainen, niin mikä minä sitten olen sinun mielestäsi?" kysyi Shasha hieman uteliaana kuin odottaisi kissanpäiviä että saisi tietää mikä hän on. Luopio hän ei ainakaan voi olla ainakin tuon kollin perusteilla ja olihan hän saanut nimensä silloin kun Valkoturkki oli vielä klaanissa, vain hetken neidin syntymän jälkeen.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://finkiri.deviantart.com/
BraambliPaathi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1307
Join date : 02.07.2012
Ikä : 83
Paikkakunta : Afroditen saari

ViestiAihe: Vs: AAAA-HHHAAAA!!!   Ti Tammi 21, 2014 5:54 am

Hä?!Mikäseoli?!? Haikujuuri oli miltei varma, että jostakin näkymättömistä lehvästöin kätköistä oli kuulunut jokin rasahdus. Tietysti saattoi olla niinkin, että kyseessä oli vain vaikkapa orava, mutta joka tapauksessa soturi, hän ei yksinkertaisesti voinut sitä välttää, pörhisti karvansa, ja keskittyi täysin rinnoin ympäristöönsä. Jopa Shashan keskustelunavasuyritys oli mennä häneltä ohi korvien, vaan ei sitten kuitenkaan ihan mennyt. Haikujuuri joutui ties kuinka monennen kerran elämässään yleisneromaisen kaikkeen samanaikaisesti kohdistuvan mielenkiintonsa uhriksi. "Niin, hmmm", pani kolli hiljentäen hieman vauhtiaan ja suoden Shashalle ystävällisen silmäyksen, "Usko pois, olen tässä tämän patikoinnin aikana miettinyt tuota asiaa aina tämän tästä. Luulenpa, että kaltaisiasi voitaisiin vaikka sanoa erakoksi, sillä sen merkitys on neutraalimpi kuin luopion, mutta toisaalta erakossa taas on semmoisen kissan, joka tahtoo elää yksin ja kammoaa seuraa, sävy. Mielestäni sinua ei oikein semmoiseksikaan voi väittää, olethan kuitenkin viehkeää seuraa, ja mekin tässä tänään toverustuimme kuin ilmaa vain ja..." Mitä ikänä Haikujuri olisikaan sanonut, jäi se kesken, sillä metsän kätköissä väijyvä yöklaanilainen oli selvästi tarkkaavaista sorttia. Se oli heti huomannut kun Haikujuuren keskittyminen oli herpaantunut, ja tämän tilaisuuden se käytti kernaasti hyväkseen.

Haikujuuri ei ehtinyt edes rääkäistä hämmästyksestä, kun tummanpuhuva kissa loikkasi hänen niskaansa. Rääkymisen sijaan hän keskittyikin vauhdikkaaseen puolustukseen. Yöklaanilainen oli mitä ilmeisemmin yksin ja, ainakin Haikujuuren raamikkaaseen varteen verrattuna, se oli jokseenkin hintelä. Punaruskealle Valoklaanin varapäällikölle ei ollut temppu eikä mikään viskata niskaansa hyökännyt, voimansa selvästi yliarvioinut, soturi kanveesiin. Kaikki tämä tapahtui pientä ähkimistä lukuun ottamatta täysin ääneti, eikä aikaakaan kulunut koko kahinaan kuin parin silmänräpäytyksen verran. Lopputulos oli kuitenkin selkeä kuin jäätyneen järven pinta. Pienehkö yöklaanilainen makasi selällään jäykkänä ketarat kohti taivasta laukoen pieniä vihaisia mulkaisuja säihkyvillä silmillään. Haikujuuri istui rennosti vihulaisen vieressä, ei nyt aivan kynsi tämän kurkulla, mutta sen verran auktoriteettisen ja tarvittaessa vaarallisen näköisenä, ettei yöklaanilainen uskaltautunut avun kiljahduksiin. Haikujuuri myhäili tyytyväisenä, eikä voinut välttää pientä naukunaurahdusta: "Ho-hoo" ja aivan silmänräpäyksellistä itseriittoisehkoa näitkös tuota? -vilkaisua Shashaan. Helposta voitosta huolimatta Haikujuuri ei antanut keskittyneisyytensä herpautua, vaan hänen korvansa olivat koko ajan tarkkana pienimmänkin varoittavan äänen varalta. Metsässä oli kuitenkin hiljaista, joten oli otaksuttava, että tämä heiveröinen partioitsija oli tehnyt hommiansa yksin. Kuitenkin Haikujuuri vielä varmuuden vuoksi kehoitti Shashaa pitämään ympäristöä silmällä. Sitten hän aloitti yöklaanilaisen tenttaamisen. Valoklaanilaisen kysymykset olivat lyhyitä ja hänen sävynsä tyly mutta ankara. Yöklaanilainen tajusi melko nopeasti, että niskoittelu oli turhaa. Tätä päätöstä varmasti edesauttoivat myös Haikujuuren uhkaavasti esiin vedetyt kynnet ja huumorintajuttomaan kurttuun rytistetyt kulmat.

Muutaman tiukan kysymyksen, joista oli käynyt muun muassa ilmi, että yöklaanilainen oli vielä oppilas ja nimeltänsä Kaljuhäntä, pani Haikujuuri tiukkaan sävyyn: "Nousehan Kaljuhäntä! Saat luvan opastaa meidät leiriisi" Nuoren kollin silmät hieman pyöristyivät hänen ilmeisestä pöyristymisestään. Tämä jopa avasi suunsa väittääkseen vastaan, mutta Haikujuuri näpäytti terävästi vastalauseet poikki: "Jos nyt et vielä tajunnut tämän saattueemme koosta", hän katsoi merkitsevästi Shashaan, "Niin olemme täysin rauhanomainen seurue" Enempää hän ei sanonutkaan, vaan nosti niskoittelevan Kaljuhännän niskanahasta jaloilleen, ja törkkäsi tätä sitten käpälällään takamukseen äänettömänä käskynä: Alahan kalppia!. Shashalle kolli loi rohkaisevan hymyn. Hän ei oikein osannut aavistella, kuinka naaras suhtautuisi tämmöiseen vihollisklaanilaisten sotureiden välillä vallitsevaan tylyyn käyttäytymiseen. Haikujuuri itse ei millään pystynyt täysin rauhoittumaan. Vaikka tilanne näyttikin vielä toistaiseksi hyvältä, ei hän millään päässyt eroon selkäpiissään karmivasta tunteesta, että oli väärällä reviirillä tungettelemassa ja kuta pidemmin hän siellä vietti ja kuta enemmän nuoria soturinrääpäleitä kurmootti, sitä enemmän ja parempia syitä reviirin oikeilla haltijoilla oli olla hänelle ja vieläpä hänen klaanillensakin kärmeissään.

_________________
Kaksijalat=tyhmiä. Siksi ajoinkin kerran semmoista tornia päin. Ó.Ó
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://runningvegetableoil.deviantart.com/
Hana
Kotikisu
avatar

Viestien lukumäärä : 111
Join date : 04.01.2014
Ikä : 19
Paikkakunta : Espoo

ViestiAihe: Vs: AAAA-HHHAAAA!!!   To Tammi 23, 2014 6:26 am

Hopeaturkki/Shasha


Haikujuuri oli näemmä miettinyt sitä asiaa jo koko matkan aikana. Hän alkoi kertoa mitä naaras mahtoi olla. Erakko? Noh...Shasha oli hieman samaa mieltä kollin kanssa siitä että hän ei ole eristäytyvä. Viehättävää seuraa? Shasha hieman punastui mutta hieman. Olihan tuo kohteliaisuus jota hän ei koskaan kuullut. Hopeaturkki hymähti hieman nolona. No saipahan hän tietää että oli viehättävä. Kumminkin kesken kaiken kollin kimppuun käsi joku kissa ja vieläpä kesken lauseen. Shahsa jähmettyi hieman mutta hieman helpottui kun Haikujuurille vastustaja oli hieman..umm... liian helppo. Kolli paiskasi kissan selälleen ja Haikujuuri istui toisen vierellä sellaisella tyylillä että toinen ei uskalla huutaa apuja. Shasha oli paikoillaan kuin yrittäisi kelata mitä ihmettä äsken tapahtui? Kaikki kävi silmänräpäyksessä.

Haikujuuri vilkaisi Shashaan hohottaen hieman ja naaras luki kuin silmät sidottuna toisen sanomaa. Juu, näin minä ajatteli Shasha hieman hymyilen. Hetkan aikaan Haikujuuri kehotti naarasta pitämään ympäristöä silmällä. Hopeaturkki teki kuten pyydettiin ja tämä kuunteli herkillä korvilla kaikkialle silti katsoan mitä kolli aikoo tehdä. Onneksi ei nyt kuulunut mitään mutta ompas yllättävän nuori tuo selällään makaava kolli. Parin kysymyksen jälkeen kissan nimi oli Kaljuhäntä ja oli vielä kuulema oppilas. Haikujuuri antoi aika tiukan sävyn ja käski toista viemään heidät leiriin. Shasha hieman mietti että onko tuo nyt niin välttämätöntä tuo tiukka sävy mutta hän antoi asian olla. Haikujuuri katsoi vielä Shashaan kesken lauseen ja tämä katsoi toista normaalisti. Pian Kaljuhäntä suostui opastamaan ja alkoi näyttämään tietä. Haikujuuri katsahti Shashaan rohkaisevalla hymyllä ja naaras hymyili hieman mietteliäänä. Kumminkin hän alkoi seuraamaan Kaljuhäntää ilmeisesti Haikujuuri tämän vierellä.

Oliko tälläistä aina tälläistä kun joku muu klaanilainen tulee reviirille? Jotenkin Shasha ei ihan ymmärrä tätä koko juttua mutta häntä alkoi hieman jännittää että hän pääsee katsomaan "oikeaa" kotiaansa. Hän huokaisi ja painoi päänsä hieman alas. Miettien hetken aikaan. Kumpa näkisit tämän... Olisiko hänen isänsä ollut ylpeä että hän pääsee katsomaan omaa kotiaan? Ehkä olisi ollut, ei hän paha ole. Shasha kumminkin nosti päätään uudestaan ja keskittyi enemmän kävelemiseen. Häntä jännitti vieläkin ja hän yritti pysyä rauhallisena. Jotenkin häntä pelotti myös, ei pahalalla tavalla vaan enemmän siitä että miten muut suhtautuvat häneen?
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://finkiri.deviantart.com/
BraambliPaathi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1307
Join date : 02.07.2012
Ikä : 83
Paikkakunta : Afroditen saari

ViestiAihe: Vs: AAAA-HHHAAAA!!!   Ma Tammi 27, 2014 10:08 am

Kaljuhännän pikku hiljaa vakiintuva kiltti alistuneisuus sai Haikujuuren hyvälle tuulelle. Se myös vähensi kohtalokkaan karvan verran hänen varovaisuuttaan. Yöklaanin oppilas nimittäin oli mitä ilmeisimmin koulutettu toimimaan tämmöisissä tilanteissa, minkä lisäksi Kaljuhäntä saattoi vieläpä olla keskiverotikäistänsä jonkin verran ovelampi tapaus. Eipä toisaalta täydellinen tarkkaavaisuuskaan välttämättä olisi Haikujuurelle kertonut, etteivät he suinkaan olleet matkalla Yöklaanin leiriin. Paikka olisi kyllä voinut olla varsin mainio leirille. Nimittäin metsäinen maisema alkoi kissajoukon edetessä hieman kallioistua. Taivasta varjostavat puut hieman harvenivat vain paljastaakseen jo melkolailla pimentyneen taivaan. Maa muuttui sammaleisen pehmeästä metsän pohjasta kivisemmäksi ja pian näkyi edessä kohoavan jyrkähkö, joskaan ei kovin korkea kallionrinne. Niin korkea oli se kuitenkin, ettei siitä yli menty kissavoimin. Paikka olisi voinut olla hyvä leirin puolustamiseen, mutta Haikujuuri seurueineen ei koskaan saanut tietää, sijaitsiko Yöklaanin leiri niiden kallioiden suojassa.

Nimittäin, kissojen lähestyessä tätä leveätä umpikujamaista seinämää, rupesi Kaljuhäntä rääkymään pitkään kestäneen täydellisen hiljaisuuden jälkeen kuin syötävä. Oppilaan ääni oli niin yllättävä ja kova, että Haikujuurikin sävähti säikähdyksestä. Kauaa hän ei kuitenkaan ollut toimetta, vaan muutaman karkean manauksen sylkäisten, iski hän suuna päänä kyntensä tumman oppilaan niskaan, niin että tämän avunrääkynä vaimeni äkkiä pateettiseksi korinaksi. Gentlemannina Haikujuuri kuitenkin tajusi, ettei oppilaan kurmoottamisesta enää mitään hyötyä ollut. Sen hänelle sanoi myös ääneen kumea ääni kallionrinteen laelta: "Hohhohhoo! Jäittepä kiinni, te saastaiset vieraan vallan vakoilijat" Valoklaanin varapäällikkö kohoitti katseensa nähdäkseen rinteellä valtaisan lihavan mustaturkkisen soturin, jonka vierellä oli kaksi hieman pienempää, mutta kovin häijyn näköistä kätyriä. "Yöklaanin reviirillä tunkeilusta seuraa varjojen tuomio, ettäs sen tiedätte", mourusi partion lihava johtaja, "Lähettäkää Tähtiklaanille viimeiset rukouksenne, roskasakki!" Häntänsä heilautuksella lähetti yöklaanilainen kaksi soturiansa hyökkäämään kohti Haikujuurta ja Shashaa. Itse hän pomppasi samaa kyytiä perässä jymähtäen tantereeseen kunnioitettavan tärähdyksen saattelemana. Haikujuuri ei muuta voinut kuin suoda Shashalle hieman pahoittelevaisen katseen. Hän oli melkomoisen varma, ettei naaras kuitenkaan lähtisi pakoon, joten oli turha käydä tätä siihen maanittelemaan. Sen sijaan Haikujuuri päästi karmaisevan rääkäisyn, ja loikkasi karvat pystyssä toisen etuhyökkääjän naamalle saaden tällä äkkiväärällä liikahduksellaan vahvan yllätysedun.

Toinen hoikemmista kissoista oli mitä ilmeisimmin mennyt Shashan kimppuun, sillä Haikujuuri huomasi jääneensä painiskelemaan toisen kanssa kahdestaan. Ilokseen huomasi hän myös olevansa kevyin ponnistuksin kamppailun johdossa. Punaturkkinen soturi oli jo raivoisasti raapien saanut vastustajansa käännettyä selälleen, ja oli juuri pääsemäisillään käsiksi tämän vatsaan. Lihava partionjohtaja kuitenkin saapui soturinsa avuksi läimäisten Haikujuuren kanveesiin valtaisan tassunsa syrjällä. Valoklaanilainen oli vallan pyörällä päästään tästä taidolla tähdätystä iskusta. Hän ei kerennyt edes kunnolla nousta jaloilleen, kun jo valtaisa yöklaanilainen lannisti hänet armottomaan mattopainiin. Vastustajan voima oli aivan omaa luokkaansa verrattaessa Haikujuuren kokemuksiin vihollisista. Yöklaanin soturi käytti massaansa taiten hyödyksi vasaramaisissa iskuissaan, ja Haikujuuri oli melko varma, ettei vastustaja suinkaan ollut mikään ylensyönyt ihrapallo vaan ehta bodari. Taistelu oli hengästyttävää mutta rankkaa, eikä sitä helpoittanut yhtään sivuilta kynsiään sekaan tunkeva ja Haikujuurelle kipeitä raapaisuja sivalteleva hoikka, mutta nopea apuri. Valoklaanilainen melkeinpä uskoi, että tällä yöklaanilaisjoukolla oli tarkkaan harjoiteltu taistelutekniikka, jota ne nyt sovelsivat. Suureen vastustajaan oli helppo osua, mutta Haikujuuresta tuntui, ettei hänen raivoisilla vastaiskuillaan ollut mitään vaikutusta. Välillä hän pääsi jaloilleen vain kaatuakseen uudestaan vastustajan painon alle mukiloitavaksi. Taistelun kulku ei totisesti näyttänyt hyvältä, eikä Haikujuuri voinut muuta kuin toivoa, että Shasha selviäisi jotenkin ja onnistuisi luikahtamaan pakoon. Hän itse ei edes yrittäisi pakenemista ennen kuin näkisi varmasti Shashan lähteneen, eikä hän totisesti ollut varma, riittäisivätkö hänen voimansa siltikään enää pois luikkimiseen, mikä joltisesti huolestutti häntä. Tämä partio ei nimittäin todellakaan vaikuttanut halukkaalta ratkaisemaan kiistoja rauhanomaisesti naukuen.


_________________
Kaksijalat=tyhmiä. Siksi ajoinkin kerran semmoista tornia päin. Ó.Ó
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://runningvegetableoil.deviantart.com/
Hana
Kotikisu
avatar

Viestien lukumäärä : 111
Join date : 04.01.2014
Ikä : 19
Paikkakunta : Espoo

ViestiAihe: Vs: AAAA-HHHAAAA!!!   Ke Helmi 19, 2014 1:46 am

Hopeaturkki/Shasha

Kaljuhäntä alistui nopeasti ja johdatti sitten heitä leiriin. Kummiskin Shahsalle tuli outo olo. Maisema alkoi muuttua hieman kalliomaisemmaksi. Pimentynyt taivas alkoi näkyä ja edessä oli kohoava jyrkähkö, ei suinkaan korkea kalliorinne. Oliko leiri kenties noitten kallioitten takana. Shashan mielestä he menevät ihan muualle. Jotenkin se vain tuntui siltä vai oliko hän itse väärässä? ”I have bad feeling about this Hopeaturkki.” kuului ääni naaraan päässä . Pitkästä aikaa ja vihdoinkin! Shasha todella tarvitsee outoa ääntä sisällä nyt. Et ole ainoa. Jotenkin tämä hiljaisuus ja tämän Kaljuhännän nopea alistuminen huolettaa minua, ajatteli Shasha ja päätti olla hieman varovainen.
Pian Kaljuhäntä rupesi rääkymään ihanan hiljaisuuden jälkeen kamalaa ääntä että Shashan niskakarvat nousivat pystyyn. Haikujuuri lopetti parin rääkäisyn jälkeen vaan iski kyntensä toisen niskaan ja toinen hiljeni. Shasha hengitti parikertaa nopeasti ja pian kuului hohotusta. Mitä ihmettä, mietti Shasha ja katsahti ylös. Rinteellä oli aika…hyvä ruokahaluilla oleva musta kissa jonka vierellä oli kaksi pienempää kissaa mutta häijyn näköisiä. Pian ne kaksi kollia lähtivät juoksemaan Haikujuuren ja Shashan kimppuun. Naaras puri hampaita ja katsahti Haikujuurta joka katsahti häntä hieman pahoittelevana. Shasha nyökkäsi ymmärtäväisenä. Eikai tässä muukaan auta kuin ruveta puolustautumaan? Haikujuuri hyppäsi karvat pystyssä yhden kissan kimppuun. Shasha seisoi paikoillaan ja katsahti edessä olevaa kissaa joka oli hänen kokoinen..okei hieman isompi mutta muuten samankokoisia he olivat. Kolli sähisi karvat pystyssä ja naaras oli vain paikoillaan. Et ole tosissasi? Naaraan kimppuun käyt? ”Musta tuntuu että se käy…” sanoi ääni neidin sisällä. Suu suppuun!,
sanoi Shasha ja säpsähti hieman kun kolli hyppäsi tämän päälle hampaat näkyen. Shasha väisti onneksi kermanvärisen ja arpisen kollin liikkeen. Naaras ei halunnut tapella toisen kanssa vaan enemmän väisti toisen iskuja. Kollilla meni raivo neidin touhuihin ja nappasi Shashaa niskasta ja heivasi toisen niin että naaraan pää osui maahan. Auts. Shasha sylkäisi hieman kuolaa ja tämä jäi makaamaan hetken ja kolli katseli taideteostaan. ”Nouse nyt ylös! Muista kenen tytär olet! Oletko kissa vai hiiri!” huusi ääni hänen sisällä. Helkutti kun tuo sattui…
mietti Shasha ja nousi seisomaan hengittäen raskaasti. Kolli katsahti Shashaa ja murahti hieman karvat pystyssä. ”Mä..en luovuta näin helposti!” mutisi Shasha ja juoksi kollin kimppuun napaten toisen niskasta. Kolli yritti kynsillään raapaista Shashaa mutta tämä nosti toista sen verran ylös että toisen tassut eivät yltäneet. Naaras teki saman tempun kuin kolli ja paiskoi toisen pää edellä maahan. ”Jääkkin siihen!” sanoi Hopeaturkki vihoissaan ja kollin päässä pyöri taivas ja maa.

Haikujuuri! Hitto, Shasha katsahti Haikujuurta joka oli alakynnessä. Tuo isokokoinen uros käytti selvästi massaansa tässä pelissä. Shasha mietti nopeasti mitä tekisi. Kaljuhäntä hyppäsi tämän eteen ja sihisi tälle. Shasha hymähti vakavissaan ja tönäisi penikan sivuun. ”Eikö tästä asiasta voisi mitenkään keskustella!” huusi Shasha mutta turhaan. Häntä ei kuunnellut. Hyvä on sitten! Jos näin niin sitten tunnetaan nainen väliin! ”Miehet” Sanos muuta!,
ajatteli Shasha ja päätti hypätä johtajan päälle. Shasha nappasi toista niskasta ja kolli keskittyi nyt naaraaseen. ”Mitä helvettiä!?” huusi musta kolli ja yritti saada Shashaa pois tämän päältä. ”Kuuntele nyt! Me emme tulleet vakoilemaan tai mitään vaan kysymään että tunnetteko te Valkoturkkia!?” sanoi Shasha ”Luulin että Yöklaanilaiset ovat järkeviä mutta nyt näen että ette käytä yhtään päätänne tarpeeksi hyvin! Minua hävettää oikein!” sanoi Hopeaturkki vihaisesti. Olivatko Yöklaanilaiset tällaisia? Ja minä olen sukua näille!? Helkutti. Shasha yritti katsoa Haikujuurta että oliko toinen kunnossa. Toivottavasti oli sen verran että pystyy hoitelemaan tuon toisen. ”Ole kiltti ja mieti edes hetken!” aneli Shasha mustalta kollilta ja yritti pitää lujaa kiinni toisen niskasta mutta johtaja nappasi tämän hännästä ja viskaisi Shashan mustan kissan alle selälleen. Taitaa olla minun loppuni tämä?
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://finkiri.deviantart.com/
BraambliPaathi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1307
Join date : 02.07.2012
Ikä : 83
Paikkakunta : Afroditen saari

ViestiAihe: Vs: AAAA-HHHAAAA!!!   Ke Helmi 19, 2014 1:07 pm

Shashan väliintulo ei juuri miellyttänyt, joskaan ei kyllä yllättänytkään ylivoimaiseksi äityvien vihollisten kanssa painivaa Haikujuurta. Sen verran hyvin tunsi valoklaanin depuutti jo seuralaisensa, että tiesi tämän vahvatahtoiseksi, jopa jukuripäiseksi naaraaksi, joka oli päämääristään ilmeisen määrätietoinen. Siksi hopeaturkin väliintulo lämmitti erityisen paljon Haikujuuren mieltä. Hän kun katsoi, että naaras oli varmaan tehnyt kovan valinnan, koska tiesi tämän halajavan kovasti tavata isänsä klaanin. Shasha kuitenkin oli rynnännyt Haikujuuren apuun, eikä kolli voinut olla hieman herkistymättä tästä ystävyyden eleestä. Ja olihan tietysti jopa Valoklaanin urhean ja taistelutaitoisen varapäällikön myönnettävä se tosiasia, ettei hän olisi välttämättä näistä korstoista selvinnyt yksin jäämällä. Siinä mielessä Shasha oli tehnyt järkivalinnan, että nyt raivoisalla yhteistaistelulla heillä olisi kummallakin vielä mahdollisuus lähteä lipettiin hölmönsankarillisten uhrautumisten sijaan. Tätä vaihtoehtoa Haikujuuri alkoikin heti suunnittella mielessään, kun vastustajien taakka pieneni helpoittavasti puolella. Tai oikeastaan yli puolella, olihan Shasha käynyt vihulaisista selvästi vahvimman kimppuun, vaikka Haikujuurelle olikin jo hyvä tovi sitten selvinnyt, että nämä yöklaanilaiset olivat harvinaisen riippuvaisia ryhmätaistelusta. Yhdessä heidän voimansa oli osiensa summia suurempi, mutta yksittäisinä heidän päihittämisensä ei olisi läheskään niin hankalaa.

Vaikka Haikujuuri joutuikin hieman hampaitaan kiristellen jättämään joukon johtajan Shashalle, ei hän kääntynyt tämän avuksi, vaan keskittyi omaan viholliseensa, hintelään ja käärmeen lailla arvaamattomasti puikahtelevaan naaraaseen. Kookas kolli kävi kimppuun jättäen massansa tuoman luontaisen edun käyttämättä jyräävällä tekniikalla. Sen sijaan hän käytti nopeuttaan ja arviointikykyään sivallellessaan vihollistaan kyljille kuin joka ilmansuunnasta pommittava raekuuro. Vaikka Haikujuri jäi nopeudessa yöklaanilaisen jälkeen, oli hän selkeästi taistelun voittava osapuoli, vastustajan heiveröiset iskut kun eivät tehneet varapäällikön paksuun nahkaan kunnolla syviä naarmuja, jotka olisivat tehneet erityisen kipeätä tai vuotaneet verta. Viillellessään vastustajaansa yhä armottomammin ja väsyttävämmin eli taistelun kulun hidastuessa vastustajan häviön merkkinä tarkkasi Haikujuuri yhä kovemmalla silmällä ympäristöä. Pakotietä ei oikeastaan ollut paitsi takaisin metsän syövereihin, jossa voisi odottaa melkeinpä mitä vain vaaroja. Sitä paitsi Yöklaanin leiri, jonne Haikujuuri edelleen aikoi Shashan saattaa, ei ainakaan ollut siellä suunalla, mistä he olivat tulleet. Siksipä ei loogisesti ajatteleva varapäällikkö nähnyt kuin yhden käytännöllisen pakotien. Se oli tietysti tuo kallionrinne, josta nämä reviirinsä puolustajat olivat tunkeilijoiden päälle hyökänneet. Haikujuuri yritti parhaansa mukaan arvioida rinteen korkeutta samalla, kun jakeli paholaismaisen tarkkoja iskujaan. Koska nuo yöklaanilaiset, ja erityisesti se pullukka, olivat pystyneet hyppäämään rinteeltä alas murtamatta luitaan, olihan sitä Haikujuuren kaltaisen atleetin päästävä ylöskin, vaikka se varsin korkealta vaikuttikin. Ei kuitenkaan niin korkealta, etteikö sitä kannattaisi yrittää. Shashan atleettisuudesta ei kolli ollut niinkään varma, mutta asiahan oli niin yksinkertainen, että jos naaras ei itse pääsisi kapuamaan ylös, niin Haikujuuri auttaisi tätä.

Aluksi oli vain kellistettävä vastustajat edes semmoiseksi toviksi, että kaksikko pääsisi kiipimään kalliota ylös. Päätavoite oli siis saada kätyrit pois pelistä ja pomo tarpeeksi voimallisesti kanveesiin, sillä joukon massakas johtaja ei ainakaan pystyisi kiipeämään rinnettä takaisin ylös. Samaan aikaan kun Haikujuuren suunnitelman viimeiset säikeet alkoivat nivoutua yhteen, sai hän niskaansa Shashan aiemmin kellistämän kätyrin. Isku oli jokseenkin yllättävä, mutta edelleen hieman tokkurassa oleva ruipelo oli varsin helppoa heittää komealla niskalenkillä parterriin. Tämä temppuilu kuitenkin antoi Haikujuuren alkuperäiselle vastustajalle sopivasti aikaa sivaltaa syvälle uponnut ja erinomaisen kivulias naarmu punaruskean kollin kylkeen. Haavoitettu ulvahti tuskasta, ja nappasi vihan vallassa satuttajaansa niskanahasta, ja alkoi ravistaa tätä kuten oikein vihainen emo saattaa kurmoottaa pentuaan. Kun Haikujuuri sattui sivusilmällä näkemään partion johtajan ahdistelevan Shashaa, keksi hän oitis oivan paikan, mihin heittää tämä riepottelemansa jäte. Kolli heilautti yöklaanilaisen komeassa kaaressa esimiehensä kylkeä päin niin, että lihavan mustan kollin tasapaino horjui. Haikujuuri käytti tilaisuuden hyväkseen, ja syöksyi puskemaan tämän moukan kokonaan kumoon. Siinä samalla hän nosti Shashan niskanahasta jaloilleen, ja viittasi hännällään seuraamaan. Hän oli liian hengästynyt puhuakseen, mutta elekieli ja nopea sprintti kohti edessä häämöttävää lähemmäs tultaessa ylittämättömän näköistä kalliota kohti eivät paljoa jättäneet tulkinnanvaraa.

Kallion lähestyessä Haikujuuri huomasi sen ehkä hieman korkeammaksi kuin oli arvioinut, mutta hän oli määrätietoinen soturi, joka ei voinut hylätä keksimäänsä suunnitelmaa sitä ensin edes kokeilematta. Kokeneen hyppääjän ajoituksella jännitti Haikujuuri takajalkansa, jännitti niitä vielä vähän lisää, ja loikkasi komeasti vauhdista saaden etutassunsa kallion laelle. Terävillä kynsillään hän tarttui kivistä pintaa peittäviin sammalliin, ja yritti hilata itseään ylös. Juuri sillä hetkellä olisi Haikujuuri tehnyt mitä hyvänsä, jos hänen kaulassaan vain olisi ollut kiertonivel, jotta olisi voinut kääntyä katsomaan taakse. Semmoista ei kuitenkaan ollut, ja hänen näkymättömissään olevien vastustajien ja heidän armoillaan olevan Shashan läsnäolo kuumoittivat selkää kovemmin kuin kuumin kesäpäivän auringon poroitus. Kaikesta fyysillisestä riehumisesta oli Haikujuuri jo hyvin poikki, ja hän ei huohotukseltaan ollut saada sanaa suustaan. "Huh, mitä jos pökkäisit vähäsen", korisi hän Shashalle, ja sekin ponnistus sai jo melkein hänen otteensa lipeämään. Kuinka kamalaa olikaan roikkua siinä kykenemättä ollenkaan arvioimaan tilanteen tukaluutta! Se oli Haikujuuren suurin heikkous, se kamala tunne, ettei päässyt analyseeraamaan taistelun tilannetta ja tekemään varasuunnitelmia pieleen menevien varalle.

_________________
Kaksijalat=tyhmiä. Siksi ajoinkin kerran semmoista tornia päin. Ó.Ó
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://runningvegetableoil.deviantart.com/
Hana
Kotikisu
avatar

Viestien lukumäärä : 111
Join date : 04.01.2014
Ikä : 19
Paikkakunta : Espoo

ViestiAihe: Vs: AAAA-HHHAAAA!!!   Ti Helmi 25, 2014 5:10 am

Hopeaturkki/Shasha

Naaras katsoi suoraan toisen silmiin kunnes mustan kollin päälle törmäsi yksi sen sotureista. Jaahas! Pian Haikujuuri tuli vielä kollin kimppuun ja pian musta kissa makasi maassa hetken. Haikujuuri nappasi Hopeaturkin niskavillasta kiinni ja nosti tämän seisomaan, ei se tietenkään sattunut. Shasha hengitti aika nopeasti samaten Haikujuuri joka viittasi hännällään että mennään tuonne päin ja pian molemmat juoksivat kallion luokse. Tuuleekohan tästä mitään, mutta Shasha tiesi kollin idean. Liian helppo arvatakseen ja se oli loistava. Haikujuuri pian hyppäsi korkealle ja tarrautui kalliossa oleviin sammaleisiin. Kolli alkoi kiipeämään mutta se loppui lyhyeen kun kaiken tämän taistelun takia Haikujuuren energia alkoi vähenemään. Shasha oli vielä maassa mutta tämä jännitti takajalkoja ja hyppäsi myös toisen luokse, kumminkin Shasha oli hieman alempana kuin kolli itse. Puuh, on tämä rankkaa joskus tämä kissan elämä.

Haikujuuri pyysi että Shasha tuuppaisi vähän toista ja niin naaras teki käskettyä tai pyynnöstä kumpaa se sitten oli. Onneksi toisen alla oli pieni tasanne ja naaras kiipesi terävlillä kynsillään siihen. Päästyään kollin alle pienelle tasanteelle Shasha hyppäsi hieman että Haikujuuren takajalat osuisivat tämän selkään ja toinen saisi pienen loikan ylemmäs missä oli selvästi helpompaa kiivetä. Jos tämä onnistui Shashan pieni jelppi, naaras hyppäisi ylemmäs ja alkaisi kiivetä. Onneksi neidin tassut olivat aika pienet niin ne mahtui pieniin koloihin-jossa ei onneksi ole mitään käärmeitä tai sen tapaista- ja kiipeäminen on helpompaa.

Musta kolli ravisteli itseään ja juoksi myös heidän peräänsa mutta tuli liian myöhään sillä tuollaisella möhömahalla ei pitkälle pötki kiipeämisessä. "Tulkaa alas sieltä pentele!" se huusi raivoissaan. "Pelkurit!" se lisäsi ja Shasha pyritti silmiään, ensi kerralla kun hän tulee hän toivoo saavansa hiiieman rauhallisemman ja mikä parasta täysjärkisen kissan eteensä. "Jaa jaa ja minä olen kissojen prinsessa." vitsaili Shasha että Haikujuuri kuuli sen, mutta oli se tietenkin sen verran hiljaisella äänellä että musta kolli ei kuullut sitä. Olihan Shashalla käytöstapoja tietenkin. "Pärjäätkö sielä?" kysyi Shasha kun katsahti Haikujuurta joka varmaan parhaillaan oli lähellä kallion päätä.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://finkiri.deviantart.com/
BraambliPaathi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1307
Join date : 02.07.2012
Ikä : 83
Paikkakunta : Afroditen saari

ViestiAihe: Vs: AAAA-HHHAAAA!!!   To Helmi 27, 2014 4:21 am

Kissojen prinsessa tosiaan! Sen Haikujuuri tahtoisi kajauttaa vihulaisille vielä oikein raikuvaisen kovaa, kun sille koittaisi parempi aika. Vähintäänkin moisen arvonimen ansaitsi hänen mielestään se, joka päätti hänen elämänsä ehkäpä piinaavimman tuokion antamalla kullanarvoisen jalansijan ja ponnistuksenkin siihen kaupan päällisiksi, joiden avulla päästä ylös päin. Sillä niin hassulta kuin se kuulostikin, oli siinä selkä vihollisiin ja Shashaan päin umpikujan ja pelastuksen välillä avuttomana roikkuminen totisesti ollut Haikujuuren elämän jännityksentäyteisimpiä pinteitä, eikä Valoklaanin varapäällikön läpikäymien pinteiden määrä suinkaan ollut mikään aivan vähäinen. Loppu oli joka tapauksessa onnellinen, sillä saatuaan auttavan sykäyksen alailmoista, oli kollille suorastaan pentujenleikkiä repiä itsensä sammalta pitkin rinteen laelle kaikki jalat mukavasti kiinteätä maata vastaan. Haikujuuri oli jo varautunut avustamaan Shashaa kiipeämisessä, mutta huomasi, että naaras osasikin huolehtia itsestään vallan hienosti. Kolli pani merkille seuralaisensa hienovaraisen ja vähittäisen kiipimistyylin, mikä olisi hänenkin kohdallaan voinut olla järkevämpi ratkaisu kuin yrittää loikata koko matka kerralla. Hupsista keikkaa! Vaan pääasiahan oli, että molemmat olivat nyt turvassa. Se sai Haikujuuren erinomaisen iloiseksi, hän kun koki jollain tapaa olevansa Shashasta ja tämän turvallisuudesta vastuussa. Hänhän se kuitenkin oli tainnut tätä retkeä ehdottaa, ja kaksikon tähän pikku kahakkaan johdattaa.

Vaan turhapa oli menneitä murheksia, nykyhetki kun oli niin iloa täynnä. "Hähähähähähähähähää!" räkätti Haikujuuri kalliorinteen juurella kyräilevälle pomovihulaiselle, joka ymmärsi rajansa ilmeisesti sen verran hyvin, ettei edes yrittänyt hypellä tai kiipiä ylös päin. Sen sijaan yöklaanilaispartion johtaja kääntyi typertyneiden toveriensa puoleen, ja alkoi vihoissaan käskyttää näitä takaa-ajoon. Pianpa alkoivat ruipelosoturit päästäkin jaloilleen, ja silloin päätti Haikujuuri, että olisi varmasti mitä sopivin aika häippäistä. Hän sipaisi hännällään Shashan selkää merkiksi siitä, että olisi aika lähteä. Kolli kääntyi itsekin kannoillaan, ja oli jo puolennella askeleella ryntäämässä kohti aavana aukeavaa pakotietä, kun hän vielä kajautti vihollisen perään niin, että metsät raikasivat: "Eipä ollut teistä vastusta sukujuuriaan tapaamaan matkaavalle kisojen prinsessalle!" Se kuulosti romantisointiin taipuvaisesta Haikujuuresta erinomaisen hienolta, ja hän olisi voinut jäädä siihen ivaamaan ja naureksimaan vaikka kuinka pitkäksi aikaa, jos olisi ollut jotain takeita siitä, että vihulaiset eivät pääsisi heidän peräänsä. Semmoisia takeita ei kuitenkaan ollut, vaan pikemminkin päin vastoin oli milteipä todennäköistä, ettei pienikokoisilla sotureilla menisi kauaakaan kasata itseään ja päästä kapuamaan kalliolle. Vaikka tervehenkinen jännityskin on ihan hyvästä, koki Haikujuuri saaneensa semmoista vähäksi aikaa tarpeeksi, joten turvallisen välimatkan kurominen oli paras idea, minkä hän siihen tilanteeseen saattoi keksiä.

Koska Haikujuuri oli huikean hienolla asiantuntemuksella johdattanut parivaljakkoa tähänkin asti, jatkoi hän tehtäväänsä nytkin kissojen kirmatessa jäkäläistä kallionpintaa pitkin. Tappelun ryminässä oli soturi ilmeisesti hieman satuttanut jalkaansa, sillä hänen oli myönnettävä, ettei yltänyt aivan huikeimpaan kiitoonsa, vaan olivatpa vastustajatkin vähintään yhtä runsaasti telotut. Haikujuuri valitsi mielivaltaisesti suunnaksi vähän kitukasvuisen puistikon avoimen kalliomaaston sijaan, koska oletti Yöklaanin leirin, jos se nyt ylipäätään oli täällä suunnassakaan, olevan ennemmin kasvuston suojissa kuin avoimessa ympäristössä. Toisaalta, eihän sitä voinut tietää, minkälaisia kulttuurieroja klaanit välillään kantoivat. Haikujuuri oli taas upota pohdintoihinsa: mitäpä, jos yöklaanilaiset vaikkapa yöpyivätkin täysin taivasalla maastoutuen yöhön yönmustissa turkeissaan ja pitäen raivoisaa vartiota yön ympäri? Hän ei kuitenkaan ehtinyt kauaakaan miettiä näitä hienoja klaanien välisiä mahdollisia eroavaisuuksia, kun taivaasta, tai tarkemmin puiden oksilta, putosi hänen nenänsä eteen rääkyvä musta naaraskissa. "TUUUUUNKEILIJA KIELLETYLLÄ REVIIRILLÄ!" se kirkui kuin kettu olisi sen niskaan iskenyt. Haikujuuri oli niin hämmästynyt, ettei ehtinyt kunnolla pysäyttää juoksuaan, vaan hän törmäsi suoraan tähän yöklaanilaiseen palosireeniin, mikä aiheutti molempien tasapainon menettämisen ja kaatuilun pitkin tannerta. Haikujuuri ei pitkäksi aikaa jäänyt makoilemaan, vaan nousi nopeasti ja viittasi Shashan mukaansa. "Ny ollaan jo lähellä", huohotti hän, koska oli jokseenkin varma, ettei leiri voinut olla kovinkaan kaukana. Tämän saattoi päätellä myös siitä, että jostakin takavasemmalta kuului kasvuston kahinaa ja mitä varmimmin jonkun paikalle saapuvan yöklaanilaisen kysyvä huuto: "Mitäs kummaa siellä mekkaloidaan?" Haikujuuri ei ajatellut jäädä vastailemaan. Hän tahtoi viedä Shashan keskelle leiriä , missä olisi todennäköisintä saada suunvuoro ennen kuin heidät revittäisiin kappaleiksi. Siispä kolli kehoitti hopeaturkkisen seuralaisensa vielä seuraamaan johdattaen tämän summittaisesti jonnekin pusikoihin.

_________________
Kaksijalat=tyhmiä. Siksi ajoinkin kerran semmoista tornia päin. Ó.Ó
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://runningvegetableoil.deviantart.com/
Hana
Kotikisu
avatar

Viestien lukumäärä : 111
Join date : 04.01.2014
Ikä : 19
Paikkakunta : Espoo

ViestiAihe: Vs: AAAA-HHHAAAA!!!   To Helmi 27, 2014 6:09 am

Hopeaturkki/Shasha

Haikujuuri onnistui pääsemään maaliin ja pian Shashakin loikki sinne. Tämä puuskutti pari kertaa ja istahti että saisi energiaa takaisin, vaikka ei hän hengästynyt ole mutta hän käytti kaiken lepotauon hyödyksi. Haikujuuri? Hän hähättelee sielä iloisena mustalle kissalle joka vain kierteli pientä kehää ja istui. Shasha vain naurahit hieman kollin naurulle tyytyväisenä siitä että he selvisivät, onneksi vaikka on sitä pahemmissakin tilanteissa oltu. Mutta pian partionjohtaja räkätti ja huusi sen apulaisille että he menisivät perään ja pikku hiljaa ne kaksi torveloa sieltä nousivat, toki ontuen hiljalleen mutta pääsivät. Shashalle tuli sellainen olo että olisi varmaan parasta lähteä tipsuttelemaan pois ja ilmeisesti Haikujuurella oli samat ideat pääkopassa. Kolli koskitti hännällään Hopeaturkin selkää ja tämä nyökkäsi samalla nousten. He alkoivat harppoamaan avaa aukeamaa. Shashalla juoksu toimi hyvin mutta jotenkin Haikujuuren spurtti oli hieman..."ruosteessa" jos näin kauniisti sanotaan. Kolli kajautti kuuluvalla äänellä että se varmasti riensi metsän yli sekä purojen liittyen prinsessaan. Shasha punastui hieman. "H-Haikujuuri." sanoi Shasha nolona korvat hieman alhaalla mutta naurahti hieman sen jälkeen. "Äläs nyt, minä ihan punastun tässä." vitsaili Shasha hitusen.

Vaikka Haikujuuri oli hieman loukkaantunut ja vauhti ei ihan tuulen viemää niin se oli okei Shashalla, onneksi viholliset olivat myös vähän heikossa kunnossa. Shasha vain juoksi samaa vauhtia kollin vierellä kuin valmis auttamaan jos toinen tarvitsee sitä. Haikujuuri ilmeisesti johdatti kitukasvuisen puistikon avoimen kalliomaaston sijaan, mikä oli aika viisas keino itseasiassa. Haikujuuri jäi pohtimaan jotain juttua ainakin sen silmistä näki. Shasha mietti että miten tässä loppujen lopuksi käy? Tuleeko hän hän koskaan tietämään mitään itsestään tai ennenkaikkea isältään Valkoturkilta? Äkkiä puista laskeutui musta möhkäle joka oli kissa, naaras vielä jolla oli ihan korvia vihloava ääni. Shahsa pysähtyi nopeammin kuin Haikujuuri joka törmäsi naaraaseen. Musta naaras oli aika laiha ja turkki oli takkuinen. Hupsis. Shasha jäi seisomaan ja katseli ympärilleen miettien mitä tekisi. Kolli nopeasti mousi toisen päältä ja sanoi että he ovat lähellä. Shasha nosti korviaan hieman yllättyneenä. Ai ollaanko? Pian kuului huutoa joka oli kysymys. Shasha säpsähti hieman ja katsoi Haikujuurta hieman kysyen että mitä tehdään? Kolli johdatteli tätä jonnekkin pusikkoon. Mitä varten ja miksi?

Shasha teki kumminkin työtä käskettyä vaikka ei hän mikään alalainen ollut mutta hän oli varsin utelias tietämään mitä seuraavaksi. Musta kissa neiti oli hetken taju kankaalla kun pää ilmeisesti kolahti jonnekkin ja se oli oiva hetki mennä piiloon. Jos se oli sitä. Shasha ja ilmeisesti Haikujuuri menivät yhteen isoon pusikkoon joka oli niin tiheä että heitä ei varmana huomattu sekä siinä oli kukkia jotka tuoksuivat hieman että heidän haju peittyy ainakin puolittain. Shasha meni niin pieneksi kuin pystyi ja oli niin hiljaa kuin osasi ja katsoi lehtien seasta kun musta kissa nousi kiroilen, enemmän Haikujuurelle.

Shasha pisti merkille että aika moni..tai siis miltein kaikki yöklaanilaiset joita hän on tavannut ovat aika tummia, tummempia kuin Shasha itse. No olihan hänen isänsä valkoinen mut...tuskin sillä mitään väliä on. Shasha kumminkin toivoi sydämmensä pohjasta että hänen isänsä ei ollut mikään petturi ja yöklaanilaisen johtaja olisi ystävällinen. Miltäköhän hän mahtoi näyttää? Shasha uskoi että kissa olisi kaunis tai komea, vaikka..ei sillä mitään väliä ollut.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://finkiri.deviantart.com/
BraambliPaathi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1307
Join date : 02.07.2012
Ikä : 83
Paikkakunta : Afroditen saari

ViestiAihe: Vs: AAAA-HHHAAAA!!!   To Helmi 27, 2014 8:11 am

Piileskely oli periaatteessa ihan oiva idea, mutta se oli aivan liian toiminnatonta Haikujuurelle. Kolli oli nimittäin aivan varma, että Yöklaanin leiri oli jossakin ihan tassujen ulottuvilla. Ei täällä kuhisisi muuten niin paljon tuommoisia yksittäisiä puusta hyppeleviä metelöitsijöitä. Oli melkeinpä selvää, että puusta loikannut naaras oli jonkinmoinen leirinvahti. Mitä muuta kissa voisi puussa tehdä kuin vartioida leiriään? Niinpä Haikujuuri kuiskasikin Shashalle pysyä paikallaan, kun hän itse ryömi komeata voimistelutaidonnäytettä esitellen takaperin miltei ääntä aiheuttamatta pusikon toiselta puolelta ulos. Tiedustelu keskellä tuntematonta vihollisaluetta ja vielä vallitsevan hämmingin keskellä ei kuitenkaan ollut hyvä ajatus, minkä Haikujuuri sai nahoissaan tuta. Välittömästi, kun punaruskea kolli oli hivuttanut itsensä peräpää edeltä pusikosta, tunsi hän kivuliaan läimäisyn alaselässään. Haikujuurelta pääsi spontaani hämmästyksen ja kivun yhteisrääkäisy. Joku yöklaanilainen oli mitä ilmeisimmin iskenyt kyntensä pusikosta liukuvaaan muukalaisahteriin. Vaan yöklaanilainenpa ei tiennyt, kenen kanssa oli tekemisissä, ja lisäksi tämä vaikutti varsin laiskanpulskealta otteissaan. Välittömästi iskun tunnettuaan kierähti Haikujuuri nimittäin vähintään kokonaisen ellei parikin pyörähdystä pois vihollisen ulottuvilta. Samalla hän sai päänsäkin pensaan ulkopuolelle, joka oli kätevää siinä mielessä, että vihollisen saattoi nähdä kasvoista kasvoihin.

Kyseessä oli tyypillinen tummanharmaa ja jokseenkin keskikokoinen yöklaanilaissoturi, joka ei kuitenkaan ollut liikkeissään ihan niin arvaamattoman hyökkäävä kuin Haikujuuren aikaisemmat tuttavuudet siltä päivältä. Naaras, jota vastaan hän oli joutunut, kierteli sähisten puolikaarta ilmeisen vihoissaan siitä, että hänen höllästä otteestaan oli päästy niin helposti. Haikujuuri oli jo toviksi kyllästynyt tappeluun, ja sen sijaan hän istuutui naarasta vastapäätä mahdollisimman tyynen näköisenä. "Meillä olisi toverini kanssa vähän asiaa Yöklaanille, mielellään esittäisimme sen leirissä, jotta mahdollisimman moni kuulisi, saattaa nimittäin olla..." Tässä välissä Haikujuuri nuolaisi kepeästi etukäpäläänsä, mutta yöklaanilainen ei mitä ilmeisimmin halunnut kuulla enempää. Rääkäisten naaras hyökkäsi rauhanomaiseen neuvotteluun orientoituneen Haikujuuren päälle. Tietysti valoklaanilainen jäi tästä epäherrasmaisesta hyökkäyksestä alakynteen, ja tovin naaras pompotteli avutonna väistelevää Haikujuurta sinne tänne. Valoklaanin varapäällikkö kokosi kuitenkin nopeasti itsensä, ja kierähti jälleen ovelasti pakoon ahdistajansa kynsistä. Tällä kertaa kollin kierähdys venähti kuitenkin vähän arveltua pidemmäksi, ja hämmästyksekseen Haikujuuri huomasi yllättäen itsensä maan pettävän hänen altaan.

No, eihän maa mihinkään pettänyt, vaan ainoastaan kuoppamaista maanmuodostelmaa peittävä kasvusto. Vaikka kolli olikin hieman pyörällä päästään, tiesi hän osuneensa maaliinsa. Tämän oli aivan pakko olla jokin osa leiriä, eikä ainakaan sotureiden pesä päätellen siitä, ettei lauma vihaisia sekopäitä vielä ollut käynyt kynnet viuhuen hänen kimppuunsa. Yhdestä sekopäästä Haikujuuri ei kuitenkaan päässyt eroon, sillä häntä ahdistellut naaras ei ilmeisesti vielä ollut saanut tarpeekseen tappelusta perustaen siihen, että tämä loikkasi Haikujuuren aiheuttamaan improsisäänkäyntiin, eikä kollilla ollut muuta mahdollisuutta kuin jatkaa summanmutikkaista rähinöintiään. Joka tapauksessa oli jo suuri edistys, että oli Yöklaanin leiri löydetty. Loppu, sikäli mikäli tämä oli vielä vapaana ja liikekannalla, olisi Shashan harteilla. Haikujuuri toivoi, että hänen toverinsa pääsisi rauhanomaisemmin sisään samalla, kun hän itse raaviksi ja syljeksi pääsemättä eroon varsin tasaveroisesta vastustajastaan.

_________________
Kaksijalat=tyhmiä. Siksi ajoinkin kerran semmoista tornia päin. Ó.Ó
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://runningvegetableoil.deviantart.com/
Hana
Kotikisu
avatar

Viestien lukumäärä : 111
Join date : 04.01.2014
Ikä : 19
Paikkakunta : Espoo

ViestiAihe: Vs: AAAA-HHHAAAA!!!   To Helmi 27, 2014 8:51 am

Hopeaturkki/Shasha

Haikujuuri sanoi pian että naaras jää tähän ja pian kolli alkoi peruuttaa pusikosta takaperin. Shasha nyökkäsi ja otti hieman mukavamman asennon että hieman rauhoittuisi. Toisin se ei kestänyt kauaa kun kuuli Haikujuuren huudahduksen ja naaras katsoi säikähtäneen näköisenä kollia jonka pää pian katosi pusikosta. "Haikujuuri?" sanoi Shasha hiljaa ja kuuli pian tappelun tapaista ääntä. Shasha kääntyi ja ryömi pusikosta mutta jäi siihen ja katsoi kun Haikujuurta vastaan oli yöklaanilainen naaras kissa. Aluksi kolli yritti sanoa rauhallisesti mutta naaras ei kuunnellut ja kävi kiinni. Shasha hieman huokaisi. Oikeasti, onko kaikki yöklaanilaiset tuollaisia? Jotenkin tuntui...että Shasha ei halua tavata omaa kotiaan enää. Tämä laski päänsä korvat alhaalla miettien oliko tämä väärin? Ei hän..talläistä vastaan ottoa halua, eikä ole järkevämpää kuunnella mitä toisella on asiaa? Tuo kertoi että klaani ei ilmeisesti ole mistään järkevämmästä päästä. Shashaa hieman hävetti olla yöklaanilaisten jäsen, vaikka ei hän ihan ole mutta on hän puoliksi. Pian Hopeaturkki säpsähti hieman ajatuksistaan kun huomasi että Haikujuuri oli juuttunut johonkin, ainakin siltä se vaikutti kun kolli hieman uppoi maahan. Se oli ilmeisesti joku syvenne tai jonkinlainen sellainen.

Pian naaras kissa hyppäsi Haikujuuren kimppuun ja rähinä alkoi uudelleen. Shashan päässä pyöri hieman ajatuksia siitä että onko tämä hyvä asia nähdä kotiaan? Vai oliko hän niin erillainen että ajatteli asioita niin eritavalla? Tämä oli niin...väärin. Ensin heidän kimppuun hyökätään eikä selitystä anneta ja nyt tämä? Tuntui että elämä ei halua että Shasha tulee tutustumaan omaan kotiinsa. Missä se sitten olisi? Eikai isä ollut tuollainen? Ei kai? Shasha alkoi hengittämään nopeammin ja yritti pähkäillä parhaansa mukaan että mikä on oikea ratkaisu ja mikä ei. Mikä se olisi? Pitäisikö mennä tappeluun mukaan vai pitääkö vain jäädä tähän? Pysyisikö hän koko loppuelämän olemaan ei mitään? Hän ei ole luopio, ei kotikissa tai klaanilainen...saati erakko..hän ei ole mitään. Shasha avasi siniset lasi silmänsä ja hymähti hieman. Hän oli tehnyt päätöksen.

Naaras hyppäsi pusikosta eikä välittänyt jos hänen ympärillään olisi vaikka maailman liekit tai musta aukko, hän keskittyi nyt auttamaan Haikujuurta. Shasha nappasi naaraan niskavillasta kiinni ja heitti kissan niin että niska kolahti maahan niin että varmasti kissa ei pääsisi ihan heti ylös. Shasha hengitti nopeasti hieman järkyttyneenä ja ei, se ei ollut että heivasi naaraan maahan. "Mulle riitti." kuiskasi Shasha. Harmaa naaras kissa katoi Shashan silmiin hieman peläten kun Shasha oli iskenyt toisen niskat hieman liian kovalla voimalla. "Mulle riitti teidän tunkeilija leikit! Ensin hyökätään ilman että annetaan selitellä asiansa rauhassa ja nyt jatkatte samaa rataa. Ette anna vieraitten kertoa omaa syytä tulla tänne! Minua hävettää olla sukua yöklaanilaiselle enkä halua nähdä klaaniani jos sielä on tällainen vastaan otto!" huusi Shasha vihoissaan niin että hänen silmiinsä tuli musta viiru ja niskakarvat olivat pystyssä. Harmaa naaras oli paikoillaan kuin kivettyi kauhusta, ehkä naaraan jännät silmät antoivat pelottavuutta enemmän mutta Shasha ei välitä siitä. Tämä katsahti Haikujuurta huolestuneena että oliko toinen kunnossa. Jos toine seisoi paikoillan tai vaikutti että pystyisi juoksemaan edes vähän eikä vahingoittunut pahasti naaras kävelisi toisen luokse. "Lähdetään." sanoi Shasha ja katsoi kollin silmiin. "Mä en kestä tätä." kuiskasi Shasha ja hänen sinisistä lasi silmistä näki että hän halusi pois täältä.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://finkiri.deviantart.com/
BraambliPaathi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1307
Join date : 02.07.2012
Ikä : 83
Paikkakunta : Afroditen saari

ViestiAihe: Vs: AAAA-HHHAAAA!!!   To Helmi 27, 2014 12:26 pm

Kokeneena taistelijana huomasi Haikujuri, että huonosta alkuvaikutelmasta huolimatta oli hänet haastanut naaras kerrassaan oiva taitoineen ja vakaan harkittu iskuineen. Ehdottomasti kyseessä oli päivän pahin yksittäinen vastustaja, mikä seikka vielä korostui huomattavasti Haikujuuren ollessa jo valmiiksi varsin väsynyt ja resuinen pitkän ja rankan päivän päätteeksi. Naaras sähisi ja syljeksi vähintään yhtä rajusti kuin kynsi ja näykki, mikä sai Haikujuuren vallan kauhistelemaan, kuinka kauhea vastus tämä yöklaaninlainen olisi, jos ei kuluttaisi yhtään keskittymistään ylimääräiseen uhoamiseen ja möykkäilyyn. Toisaalta olihan myönnettävä, että joidenkin taistelijoiden intoa ja antaumusta auttoi huomattavasti taistelun myötäeläminen äänitehosteilemalla. Se oli oikeastaan Haikujuuren mielestä hyvin mielenkiintoista. Hän itse oli varsin hiljainen taistelija, koska yleensä hänen aivonsa kävivät taistelun tuoksinassa sen verran kovaa suunnittelutyötä ja anyloisintihommaa, ettei hänellä juuri jäänyt aikaa jubileerata turhia. Toki sitä aina välillä tuli vallan pakoittava tarve sanoa vastustajalle jotakin nasevaa, ja niin teki Haikujuuri nytkin. Terävän pilkan sijaan hän tosin kehui yöklaanilaisen ilmeisen hiottua taistelutaitoa.

Ilmeisestikin yöklaanilaisnaaras oli heikko imartelulle, ja Haikujuuren lausuttua pyyteetön ylistyksensä niin rehdillä herrasmiehen äänensävyllä, kun nyt rankalta läähätykseltä oli mahdollista, herpautui tummaturkin keskittyminen kohtalokkaaksi. Tämä ei nimittäin huomannut niskaansa tarttunutta Shashaa, joka toimikin mitä esimerkillisimmin antaen samalla Haikujuurelle ihailua herättävän voimannäytöksen. "Vautsi!" sanoi varapäällikkö leuka hiukkasen ammollaan tuijotellen vuoroin Shashaa, vuoroin parterrissa tajutonna löhäävää yöklaanilaista. Kolli olisi jo ollut valmis aloittamaan riemunsamban, mutta yllättäen Shasha vaikuttikin kyllästyneeltä koko touhuun, melkein äreäksi äityneeltä. Naaras vaikutti vuodattaessaan harmistustaan suorastaan siltä kuin olisi patoillut tunteitaan pitemmänkin aikaa. Eipä Haikujuurikaan toisaalta voinut kiistää, etteikö yksipuolisen aggressiivinen vastaanotto olisi häntä hieman kyrsinyt, mutta hän ei nähnyt siinä varsinaisesti mitään yllättävää. Nyt hän ymmärsi, että Shashalle saattoi olla järkytys, kuinka rankasti eri klaanien kissat saattoivatkaan ottaa yhteen. Naaras, joka ei ikinä ollut elänyt klaanissa ei ymmärtänyt, kuinka tärkeätä soturille oli soturilain noudattaminen, johon kuului esimerkiksi nyt vaikkapa se, ettei toisten alueille tullut luvatta mennä. Haikujuuresta oli aivan tavallista ja odotettavaa, että vihollisklaanin reviirille tunkeutujia kohdeltiin melko karusti. Ei hänkään toisaalta voinut kiistää, etteikö heidän kohdalleen sinä päivänä olisi osunut melko epäonnisesti hyvin tappelunahaluisia ja neuvottelunhaluttomia tyyppejä. Shashalle saattoi tämä vihamielistely olla hyvinkin järkyttävää, ja Haikujuuri melkein kirosi itsensä, ettei kunnolla ollut tullut ajatelleeksi tätä merkittävää eroa heidän ajattelutavoissan aikaisemmin.

Nyt kun Haikujuuri oli tehnyt tämän hienon oivalluksensa, osasi hän ymmärtää Shashan masentuneisuutta, jota oli vielä tovi sitten kummaillut. Siitä huolimatta ei kolli missään nimessä ollut valmis luovuttamaan vielä. Olihan hän nyt hyvänen aika sentään kellistänyt ties kuinka monta yöklaanilaista soturia näiden omalla reviirillä. Vähintä mitä Haikujuuri saattoi tehdä oli käväistä leirissä esittämässä vuolaat anteeksipyytelyt ja samalla ehkä pikku huomautus, kuinka lahopäisiä sotureita rajapartioissa oikein kuljeksi. Sen hän ehkä heittäisi loppukevennyksenä vasta ollessaan jo hyvän matkaa ulos päin. Vaan turhapa sitä oli suunnitella tulevia puheenvuorojaan ennen kuin tarkalleen tiesi, mitä kaikkea puhuttavaa sitä tulisi olemaankaan. Huolimatta siitä, että Shasha selvästi tahtoi jo jättää leikin sikseen, ei kovapäinen Haikujuuri aikonut tämän tahtoon taipua. Kolli soi miltei teatraalisen kummastuneen katseen naaraaseen, vaikka, kuten todettua, ymmärsi tämän ajatukset hyvin. "Kyllä minä ainakin tuonne aion mennä", ilmoitti Haikujuuri itsepäisesti osoittaen pimeätä lehväistä tunnelia, jonka oli vahingon kautta avannut, "Voithan toki jäädä tähän tai yrittää vaikka itseksesi kotiin, jos niikseen" Se oli ehkä vähän tökerösti sanottu, huomasi Haikujuuri vasta kun oli sen jo sanonut. Kylläpä sitä pitikin kielen aina hääräillä omiaan kirien aina ajatusten edelle! "Siis..." aloitti kolli merkittävän lempeään ja rohkaisevaan sävyyn, "sinuna en luovuttaisi tässä vaiheessa" Sitten Haikujuuri, kuin taas parivaljakkoa johdattaen, lähti ryömimään leiriä suojaavain kasviseinämäin lävitse jättäen täten Shashalle täysin vapaan valinnan omista toimistaan.

_________________
Kaksijalat=tyhmiä. Siksi ajoinkin kerran semmoista tornia päin. Ó.Ó
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://runningvegetableoil.deviantart.com/
Hana
Kotikisu
avatar

Viestien lukumäärä : 111
Join date : 04.01.2014
Ikä : 19
Paikkakunta : Espoo

ViestiAihe: Vs: AAAA-HHHAAAA!!!   La Maalis 29, 2014 11:58 pm

Hopeaturkki/Shasha

/Anteeksi kauheasti kesto :( Voit keittää minut öljyssä.

Shashan hengittäen hetken aikaan puoliraskaasti kun oli sanonut sanansa yrittäen rauhoittaa itseään. Hän ei pitänyt kun maailma oli niin erillainen, vai oliko se loppujen lopuksi? Oliko hän niin erillainen että ei nää maailman silmin miten elämässä toimia? Haikujuuren sanoessa että hän ainakin menee tuonne osoittaen pimeää lehväistä tunnelia. Shasha katsahti toiseen hieman kummastuneena mutta ehkä ymmärsi syynkin miksi. Kollin sanoessa että Shasha voi ihan hyvin jäädä tähän tai käppästellä kotiin jos ei kestä tätä paikkaa, ehkä hieman törkeästi sanottuna. Naaras katsoi toista hiema mitä sä just sanoit, tyylillä. Kuitenkin Haikujuuri huomasi sen itsekkin ja korjasi hellällä ja rohkaisevalla tavalla siten että naaraan ei kannata nyt luovuttaa kun ollaan näin pitkällä. Haikujuuri lähtikin sitten pimeään koloon ja naaras jäi hetken aikaan seisomaan aloilleen. Tämä hymähit hieman surullisena. Ehkä hän on oikeassa?, mietti Shasha.
"Hopeaturkki...?" , kuului ääni uudelleen. Taas sitä mennään.
"En tiedä. Olen iloinen että saan nähdä oman kotini mutta... tämä elämäntyyli mitä näin äsken. Onko se ihan minua?" kuiskasi Shasha ja ääni huokaisi. "Elämä menee silleen Shasha. Eikä se ole ihmeelistä, olet vain elänyt ihan eri maailmaa kuin nämä täällä. Sopeudut siihen jos sinä todella haluat sitä." , kertoi ääni. Shasha hymähti hieman. "Taidat olla oikeassa." lisäsi neiti.

Oli hetken hiljaista kunnes:. "Minä kysyn sinulta yhden kysymyksen Hopeaturkki. Haluatko olla tietämätön isästäsi? Vai haluatko tietää kaiken hänestä?", sitten ääni lopetti. Eikä se vastannut vaikka Shasha pyysi sitä. Niin...haluanko? Shasha mietti hetken ja tämä hymähti. Tämä juoksi koloon ja alkoi ryömiä sitä aika nopeasti että tavottaisi Haikujuuren, haju ainakin voimistui. "Haikujuuri." sanoi Shasha mutta ei huutanut sentään. Jos toinen kuulisi olisi kiva, mutta jos on hiljaista Shasha päättää kumminkin ryömiä kolon päähän tietämättä millainen vastaan otto sielä sitten on. Toivottavasti jotain hyvää. Edes hieman, vähän. Ja millainen näitten klaanikissojen johtaja sitten on? Toivottavasti edes hieman ystävällinen.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://finkiri.deviantart.com/
BraambliPaathi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1307
Join date : 02.07.2012
Ikä : 83
Paikkakunta : Afroditen saari

ViestiAihe: Vs: AAAA-HHHAAAA!!!   Su Maalis 30, 2014 12:37 pm

//Voi, tietäisitpä vain kuinka pitkiä odottelutaukoja olen kärvistellyt ja kärvistelen tälläkin hetkellä. Eihän tämä nyt tuntunut vielä missään!//

Yöklaanin leiriin mönkiminen semmoista jännittävää salakäytävää pitkin kipristeli mukavasti vatsanpohjassa. Kauaakaan ei ollut tarvinut edetä, kun jo Haikujuuri todella arveli tunnelin olevan jonkinmoinen pakotarkoituksia varten tehty salakäytävä, jota ei todellakaan ollut tarkoitettu tunkeilijoille löydettäväksi sisäänkäynniksi leiriin, vaan saipahan moinen nyt kelvata. Olihan tämä osin Yöklaanin itsensäkin vika, kun olivat kätkeneet varsinaisen sisäänkäynnin niin turkasen hyvin. Nyt kun oltiin jo niin sanotusti voiton puolella, tunsi Haikujuurikin olonsa varsin kevyeksi. Päivään oli sisältynyt jo monia verenkiertoa viillinnyttäviä pikkutappeluita, jotka kaikki olivat päättyneet hänen menestykseensä. Hän tunsi olevansa periaatteessa ihan hyvissä voimissa, eikä mitään rasittavia verta pulppuavia sotahaavojakaan ollut matkan varrelta jäänyt. Se oli oikein mukava tunne, ja valoi uskoa tulevaan. Vielä takaa kuullessaan Shashan äänen saattoi soturi todeta itselleen tämän olleen varsin mukiinmenevä päivä. Ei hän tämmöistä seikkailua olisi osannut odottaa aamusella Laventeliniitylle mennessään hengailumielessä. Uuden miellyttävän ystävänkin hän oli saanut ja kaikkea. Melkeinpä oli olo niin voittamaton, että suurin osa varovaisuudesta unhoittui sen siliän tien. Kolli ryömiskeli pikavauhtia eteen päin vailla huolta vastaan tulevasta.

Pian näkyi tunnelin pää, joka nyt ei mitenkään erityisen valoisa ollut, mutta vähäsen sieltä kuitenkin hohkasi ylimääräistä valoa. Tosin, tunneli itsekään ei ollut mikään sysipimeä kiviluola, vaan jonkinmoiseen tiheään pusikkoon rakennettu niin, että auringonvaloa siivilöityi mystistä hämärää luovasti katosta ryömijöiden niskaan. Nähdessään tunnelin pään kiihdytti Haikujuuri vauhtiaan vielä entisestään niin, että pieniä multapaakkuja suihkuili hänen käpälistään hänen edetessään lailla intoutuneen myyrän. Päässä odotti kuitenkin ikävä yllätys. Selvästikin siinä oli aukko, joka avautui jonnekin, mutta aukkopa oli peitetty selvästikin siihen jonkun kissan toimesta kalterimaisesti asetetuilla paksuilla piikkipensaan oksilla. Okaat olivat paksuja ja erittäin häijyn näköisiä, eikä niitä tunnelin tältä puolelta saisi mitenkään sivistyneesti siirrettyä pois. "Tiellä on este", maukui Haikujuuri informoivasti perässä tulevalle Shashalle, joka ei ehkä ahtaassa tunnelissa nähnyt kunnolla hänen lapojensa ohitse. Punaruskea soturi haisteli ilmaa, ja tunnisti kissanpentujen puhtaan maitoisen tuoksun. Eipä ihme, että turvatoimet olivat kovaa luokkaa. Salakäytävä johti suoraan pentutarhaan! Se oli tietysti loogisesti valittu paikka hätätielle, ja selvästi Yöklaani oli ottanut senkin seikan huomioon, että joku kettu vaikkapa vahingossa eksyisi kulkemaan tunnelia väärään suuntaan, kuten he tunkeilijat nyt tekivät. Vaikka kettu ei huomaisi noita piikkisiä esteitä, se törmäisi niihin kivuliaasti, ja todennäköisesti lähtisi pois, koskei tahtoisi satuttaa itseään verille. Vaan Haikujuuripa ei ollut kettu. Hän vaikka hieman satuttaisi itseään tavoitteidensa eteen, jos se nyt olisi tarpeen.

Kolli tökki hännällään taakse päin merkiksi Shashalle ottaa hieman pakkia. Hän ei tarkalleen tiennyt, kuinka lähellä naaras oli, mutta hänen itse oli peruutettava hieman saadakseen kunnolla vauhtia. Päästyään sopivaisen välimatkan päähän asetti Haikujuuri päälakensa suoraan linjaan menosuuntaan päin ja sulki silmänsä. Niitä hän nimittäin ei ollut sentään valmis menettämään. Sitten hän sen kummempia rituaaleja suorittelematta pinkaisi tassut multaa ympäriinsä sinkautellen kohti leirin okaista suojamuuria, koko matkan viimeistä estettä. Eteensä ei soturi nähnyt, mutta senkin edestä hän tunsi törmätessään piikikkääseen seinämään. Aluksi tuntui kuin se vain venyisi, eikä päästäisikään häntä läpi, mutta inhan kirvellyksen päänahassa unhoittaen ponnisti hän sen verran voimainsa takaa, että huolellisesti tunnelin suojaksi aseteltu barrikadi antoi myöten. Paksuista oksista kyhätty etäisen kehikkomainen sotku kaatusi luolan lattialle. Nyt Haikujuuri saattoi katsoa eteensä, ja aivan muutaman kissanmitan päässä hänestä makasi kauhusta kangistunut emo lohduttomasti vinkuvine pentuineen. Haikujuuri nuolaisi päästään tippuilevaa verinoroa ja tajusi tosiaan voivansa olla melkomoisen hurjan näköinen. Ei hän liiemmin ollut loukannut itseään, mutta melkoisesti hänen päästänsä vuosi verta. "Öh. Tämä on ystävällishenkinen vierailu", yritti soturi naukua mahdollisimman rauhoittavan kuuloisesti. Tummanharmaaturkkinen kuningatar todella taisi pelätä henkensä puolesta, kun ei käynyt apua kirkumaan. Haikujuuri otti muutaman askeleen sisemmäs pentutarhaan, ja oli kiitollinen, ettei siellä juuri sillä hetkellä ollut muita yöklaanilaisia. Hän vilaisi nopeasti luolan suuaukolta leirin aukiolle, jossa hengaili satunnaisia kissoja. Sitten hän kääntyi Shashan puoleen. "Oletko valmis?" hän naukui toverilleen rohkaisevasti, "Ehkä sinä tahdot astua tuonne ensimmäisenä?"

_________________
Kaksijalat=tyhmiä. Siksi ajoinkin kerran semmoista tornia päin. Ó.Ó
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://runningvegetableoil.deviantart.com/
Hana
Kotikisu
avatar

Viestien lukumäärä : 111
Join date : 04.01.2014
Ikä : 19
Paikkakunta : Espoo

ViestiAihe: Vs: AAAA-HHHAAAA!!!   Ma Maalis 31, 2014 5:00 am

// Phew. No hyvä :') Tiiän tunteen odotuksesta. Kärvistelyä ja kärvistelyä.

Hopeaturkki/Shasha

Ilmeisesti Haikujuuri huomasi Shashan tulevan ja neitokaisen maukauksen. He menivät pimeätä tunnellia hetken päästä kunnes kolli maukui että edessä on este. Este? Mutta eikös tämän pitäisi olla jokin tunneli leiriin? Shasha ryömi pikkuisen lähemmäksi ja huomasi oksaisen esteen ja auringon valot. Nenään tuoksui jännä haju, hieman uusi mutta Shasha muisti sen hetken päästä. Maitoa, emonmaitoa. Oi, se antoikin mieleen sen maun kun Hopeaturkki sai sitä. Harmi että vain hetken kunnes hänen elämänsä muuttui ja hän eli isän kanssa..hetken aikaan... Mutta miksi pentujen luokse? Ilmeisesti se oli jokin pieni aukeama,tarha tai paikka missä oli pentuja. Itse asiassa aika loogista sillä ei ihan moni vihollinen sitä heti tajuaisi että salakäytävä on noitten avuttomien pikkuisten sylissä.

Haikujuuri tökki hännällään Shashan naamaa ja naaras älysi että piti pakittaa hieman. Mitäs herralla on tällä kertaa mielessä? Hopeaturkki ei nähnyt kovin hyvin mitä kolli tekee mutta kun toinen meni vauhtiin älysi naaras heti mitä toinen tekee. Hullua mutta nerokasta! Hopeaturkki meni hieman lähemmäksi Haikujuurta mutta ei kauheasti kun toinen työnsi estettä pois. Varmasti teki kipeää, mietti naaras ja pian oksat luovuttivat ja hus! Ne lensi menojaan ja kolli se tupsahti suoraan pentujen luokse. Naaras luimisti korviaan kovasta äänestä kun kuuli kiljaisun joka kuului naaraalle. Ymmärettävää jos tuollainen körmy tulee noin vain eteensä. Hopeaturkki ryömi nopeasti eteenpäin mutta ei tullut vielä näkyviin vaan pysyi varjoissa hetken. Sydän alkoi hakata yhtäkkiä. Oma koti, se oikea koti oli vain askeleen päässä. Mutta...mitä jos häntä ei hyväksytä? Erillaisuuden takia ja tietämättömyyden myös? No kyllä Shasha ihmisistä ja katu elämästä tiesi ehkä enemmän kuin klaanikissat mutta nyt, hän oli tietämätön.

Shasha säpsähti ajatuksistaan kun Haikujuuri puoli edessä naukui hänelle. M-Mitä? Minä ensin? Hopeaturkki nielaisi hieman ja ryömi erittäin varovasti ja jännittyneenä hieman suuaukolle että harmaa pää pilkisti sieltä siniset epäluonnolliset silmäineen. Tumma naaras oli hieman säikähtäneen näköinen mutta ilmeisesti rauhottui kun näki että kollilla oli naaras mukana ja vielä ujo sellainen..nyt. Hopeaturkki laskeutui pienestä suuaukosta pentutarhaan ja katsoi ympärilleen mutta oli kuin patsas. Hän ei viitsinyt, uskaltanut tai kehdannut sanoa mitään ennenkuin Haikujuuri tai tämä tumma naaras kysyisi jotain. Sydän tykytti aika kiivasti ja naaras katsoi kollia hieman apua tyylillä. Mitä mä sanon? Mitä mä teet? Hopeaturkki kumminkin hymyili toiselle naaraalle pienesti yrittäen osoittaa että ei ole harmiksi.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://finkiri.deviantart.com/
BraambliPaathi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1307
Join date : 02.07.2012
Ikä : 83
Paikkakunta : Afroditen saari

ViestiAihe: Vs: AAAA-HHHAAAA!!!   Ma Maalis 31, 2014 11:48 am

Saihan Shasha viimein itsensä ulos sieltä ahtaasta tunnelista. Oli selvää, että hopeaturkkisen naaraan läsnäolo rauhoitti yöklaanilaisnaarasta pentuineen. Haikujuuri oli itsekin aina joutessaan kaiken rähinöinnin keskellä kummaillut, mikä Shashan olemuksessa oli niin kovin rauhoittavaa. Hän itsekin toki oli sen huomannut. Naaraan aura oli jollain tapaa niin syvän mystillinen ja pahaa tahtomaton, että sillä oli näkyvät vaikutuksensa ympäristöön. Totta kai tämä kiehtoi Haikujuurta kovasti, ja pesunkestävänä empiristinä hän nytkin salavihkaa pää kallellaan katseli, kuinka yöklaanilainen vallan silmissä rauhoittui ja näytti tajuavan, etteivät muukalaiset suinkaan ollet vihamielisellä asialla. Toisaalta, tuumasi soturi, saattoihan aivan yhtä hyvin olla niin, että tuo kuningatar oli vain luontaisen pentujensuojeluvaistonsa yllyttämänä säikähtänyt Haikujuuren rytökärppämäistä ulkonäköä vähän ylitse sen, minkä olisi normaalisti voinut siitä peljästyä. Asialla ei sen kummemin ollut oikeastaan merkitystä, kuten ei oikeastaan monella muullakaan asialla, jotka niin kovasti alati askarruttivat Valoklaanin uteliasluontoisen varapäällikön mieltä.

Nyt ei kuitenkaan varsinaisesti ollut aikaa jäädä tekemään tieteellisiä tutkimuksia, taikka vaikka olisi ollutkin, ei Haikujuuri halunnut tuhlata sitä moiseen puuhasteluun. Shashan ujostelu valoi kollin itsevarmuutta, ja halua toimia täysin vastakohtaisesti, olihan Haikujuuri kuitenkin aina ollut enemmän tahi vähemmän taipuvainen itsetarkoitukselliseen toisinajatteluun. Punaruskea soturi päänsä koristeltuna jo hiljalleen kuivamaan päin olevalla verellä iski päänsä ulos pentutarhasta, ja seurasipa sitten koko kehollaan perässä. "Kaikki Yöklaanin kissat! Teille on saapunut tärkeä vieras!" kailotti Haikujuuri korvia raastavan dissonanssisesti, mutta varmasti se kutsu raikasi läpi koko Yöklaanin leirin. Eikä siinä olisi ehtinyt kissaa sanoa, kun jo aukio alkoi täyttyä tummanpuhuvista kissoista ja hämmästeleväisen kummailevasta puheensorinasta, josta oli mahdoton erottaa sanoja, niin papupatamaista se kaiken kaikkiaan oli. Haikujuuri näki itseensä kohdistuvia tyrmistyneitä katseita, eikä hän itse tahtonut kääntää katsettaan näistä pois, sillä hän arveli, että jos hän hetkeksikään herpaannuttaisi katseensa tuosta hämmentyneestä massasta, iskisi joku kiihkoilija kuitenkin saman tien hänen kimppuunsa ja hänet revittäisiin tuhannen päreiksi siinä silmänräpäyksessä. Katsomatta Shashaan päin viittasi soturi tämän luokseen. Samalla hän tarkkasi väkijoukkoa silmä kovana. Ilmeisestikin yöklaanilaiset olivat tajunneet hänen seisovan juuri pentutarhan sisäänkäynnillä. Ne todennäköisesti uskoivat, että hän piti avuttomia pentuja panttivankeinaan tai jotain, minkä takia ne eivät käyneet oikopäätä kimppuun.

//Kun tähän peliin nyt ei ole ilmestynyt muita pelaajia yöklaanilaisiksi, niin otan oman Lohkokorvani ja sitten vaikka sattumanvaraisia ei-kenenkään-kuvitteellisia-hahmoja siihen lisäksi tarvittaessa hääräämään.//

"Haluaisin tavata päällikkönne!" jatkoi Haikujuuri, kun näytti siltä, ettei tuosta hyllyvästä yöklaanilaismassasta irtautunut ketään puhumaan. Ja oikeastaanhan juuri päällikön, normaalina ja järkevänä tunnetun Kuutähden, hän tahtoikin tavata, jotta voisi esitellä Shashan tälle, ja antaa naaraan sitten hoitaa asiansa. Kissain sankasta joukosta erkaantuikin tämän toiveen jälkeen yksi pienehkö ja hitaasti raahustava siniharmaaturkkinen kissa, joka ei Haikujuuren harmiksi todellakaan ollut Kuutähti. Laahusteleva ja synkkää auraa ympärillään kuljettava kolli irtaantui massasta tullen aivan kissanmitan päähän pentutarhasta, jonka edessä Haikujuuri pönötti. "Kuutähti ei juuri nyt ole leirissä", maukui hintelä kolli syvällä baritoniäänellä kohoittaen jäisen sinisen katseensa, "Olen parantaja Lohkokorva, ja saatte luvan esittää asianne minulle, sillä tahdomme teidät käpälämäkeen reviiriltämme mitä pikimmiten" Parantajan sävy oli hyvin töykeä ja ehdoton. Haikujuuri ymmärsi nopeasti tämän puhetavasta, että jos he nyt vielä yrittäisivät venkoilla jotakin, revittäisiin heidät armotta suikaleiksi. Kaiken lisäksi onnistui punaruskea soturi vieläpä spottaamaan väkijoukon laitamilta heidän aikaisemmin löylyttämänsä ylilihavan kollin, joka loi heihin vihantäyteisiä katseita. Ilmeisestikin partionjohtaja oli jo aikaisemmin tullut leiriin kertomaan muukalaisista, joten heitä oli ehkä jopa osattu odottaa. Haikujuuri loi Shashaan katseen, joka kertoi, että tähän oli tyytyminen. Sitten hän itse astui askeleen taaemmas kuin antaen estradin naaraalle. Nyt oli koittanut Shashan haikaama aika päästä isänsä kotiklaanin puheille. Haikujuuri henkilökohtaisesti piti jo ihan hyvänä saavutuksena sitä, että he olivat todella päässeet tilanteeseen, jossa saattoivat todella rauhanomaisesti puhua Yöklaanille.

_________________
Kaksijalat=tyhmiä. Siksi ajoinkin kerran semmoista tornia päin. Ó.Ó
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://runningvegetableoil.deviantart.com/
Hana
Kotikisu
avatar

Viestien lukumäärä : 111
Join date : 04.01.2014
Ikä : 19
Paikkakunta : Espoo

ViestiAihe: Vs: AAAA-HHHAAAA!!!   Ma Maalis 31, 2014 9:50 pm

Shasha säpsähti hieman kun Haikujuuri kailotti kissoille. Mitä sä teet? , mietti Shasha ja pian kissoja sateli tänne. Sydän tykytti paljon ja naaras katsoi hieman muualle enemmän Haikujuuren takana. Ei hän voi olla edessä. Hän kumminkin sai kummallisia ja ehkä hämmennyksen katseita Shashan epäluonnollisista silmistä. Pupilli turkoosin värinen jep jep. Kaikkea sitä näkee. Mutta vihan katseita hieman tuli Haikujuurelle eikä ihme. Olihan kolli aika hurjan näköinen.

Kolli naukui että missä on päälikkö joka myöhemmin paljastui Kuutähdeksi. Sekö on päälikön nimi? Tämän tiedon antoi toinen kolli jonka nimi oli Lohkokorva kylän parantaja ilmeisesti. Aika...äkäsen oloinen kolli, mietti Shasha. Haikujuuri katsoi naarasta joka ei katsonut takaisin vaan maahan hieman ilmeettömänä. Hän kumminkin tunsi katseen ja sen että kolli antoi tilaa hänelle. Oliko tämä nyt se hetki? Pääsen kertomaan kuka olen ja minne kuulun ja..kuka minä todellisuudessa olen. Shasha nielaisi hieman mutta häntä ei pelottanut, hänessä paistoi vain rauhallinen ja mystinen olemus joka tuli silmistä. Ehkä rohkeaa paistoi myös mutta sitä ei naaras tiedä. Naaras ei tiedä mitä hänessä paistoi, kuka sen muka olisi kertonut?

Hopeaturkkinen naaras asteli Lohkokorvan luokse mutta piti hieman etäsyyttä, varmuuden vuoksi.
Shasha katsoi toisen silmiin jolla oli luonnolliset silmät. Vaaleat. Naaras huokaisi sisäisesti vaikka häntä jännittää hieman. Olihan hän odottanut tätä koko elämänsä aikana, varsinkin isän Valkoturkin kuoleman jälkeen. "Hauska tavata..herra. Olen Shasha, mutta oikea nimeni Hopeaturkki." kertoi naaras rauhallisesti mutta selvästi. Voi olla hieman ihme että hänellä oli kaksi nimeä vaikka hän ei tuoksunut klaanilaiselle vaan ehkä luopiolle tai jollekkin muulle. "Tuotaa.. satutteko tuntemaan Valkoturkin nimistä kolli kissaa. Valkoinen turkki samaa rotua kuin minä, yksi viilto silmässä ja selässä?" kysyi naaras ja sydän tykytti enemmän odottavasti. Kuin tämä olisi kokoelämän tärkein asia mitä Shasha todella halusi tietää. "Tai..tuotaa..kuka tahansa täältä. Sillä.. hän on isäni. Synnyin ennenkuin hän lähti klaanistanne niin...haluaisin vain tietää että.. tämä on vaivannut minua koko elämäni aikana jopa isäni kuoleman jälkeen. En tiedä kuka tarkalleen olen ja missä kotini olen. Elän kulkukissana, mutta en tiedä että olenko minä todella kulkukissa. En tiedä mitään isästäni..enkä tarkalleen menneisyydestäni niin... niin.. tämä ehkä oli asiani." sanoi Shasha ja katsoi toisen silmiin odottavasti. Ihan sama naaras seisoisi tässä vaikka kolme päivää ja yötä että saisi vastauksen. Mutta voi olla että Shasha ei kysynyt tärkeää asiaa. Onko tämä kotini sitten?, niin se jäi sanomatta mutta ehkä se paistoi hänestä? Mutta luottaako kukaan hänen sanoihinsa? Naaras ymmärsi jos ei, olihan hän erillainen kuin muut, mutta.. kai se nyt nähdään?

//Selvä. :) //
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://finkiri.deviantart.com/
BraambliPaathi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1307
Join date : 02.07.2012
Ikä : 83
Paikkakunta : Afroditen saari

ViestiAihe: Vs: AAAA-HHHAAAA!!!   Ti Huhti 01, 2014 7:29 am

Siniset silmät sirrillään tuijotti Lohkokorva tuota muukalaisnaarasta. Yöklaanin suorastaan salaperäisyyttä huokuva parantaja jos joku nimittäin oli taitava toisten kissojen sielun maailman luotaamisessa. Aivan erityisesti Lohkokokorva, kenen tahansa kanssa olikin tekemisissä, nautti katsekontaktista, sillä silmien kautta hänellä oli tapana nähdä keskustelukumppanistaan hyvinkin paljon asioita, joita tämä ei välttämättä olisi edes itse itsestään tullut ajatelleeksi. Shashan syvään katseeseen vastasi parantaja vähintään yhtä syvällä ja tulkitsemattomalla katseella. Hänestä naaraalla oli hyvin kauniit silmät. Toisaalta niiden ainutlaatuisuus oli kiehtovaa, toisaalta erittäin epämiellyttävää, sillä niistä silmistä ei Lohkokorvakaan ensi silmäyksellä osannut ottaa yksiselitteistä tolkkua. Siispä parantaja palautti ehkäpä hetken jo melkein neutraalilta näyttäneen katseensa epäystävälliseen siristelyyn. Hän tahtoi osoittaa olevansa täällä se, joka määrää, vaikkei siihen varmasti mitään ylenmääräisiä todisteluja olisi tarvittukaan. Haikujuuri katseli tätä kahden mahtavan katseen mittailua suurella mielenkiinnolla, joskaan hän ei voinut olla hieman vilkuilematta yöklaanilaisten sotureiden epävakaita ja supisevia rivejä. Valoklaanin varapäällikkö ei ikinä ennen ollut kohdannut Yöklaanin parantajaa näin läheltä, eikä hän voinut kiistää, etteikö olisi tuohon mystilliseen kolliin vielä joskus halajanut tutustua lähemminkin, olihan parahin Haikujuuremme erittäin kiinnostunut kaikista kummajaiskissoista, jonkalaisuutta Lohkokorvan aura loisti lailla pikkuisen auringon.

Lohkokorva kuunteli Shashan sanomiset asiallisesti loppuun asti täysin ilmeettä. Kun Shasha tuli maininneeksi isänsä nimen, huudahti vellovasta kissajoukosta joku vanhempi soturi: "Valkoturkkiko? Se heikkotahtoinen luopio?" Lohkokorva hiljensi jupinat yhdellä hännän eleellä. Muutoin ei parantaja itse reagoinut Shashan kertomukseen mitenkään ennen kuin se oli ohitse. Siinäpä olikin totisesti naaras mielenkiintoisella tarinalla! Lohkokorvan ei juuri tarvinut kaivella muistiaan Valkoturkin varalta. Hän oli palvellut klaanissa parantajana jo silloin, kun tuo soturi oli häippäissyt jälkiä jättämättä, eikä Yöklaanissa silloin, tuskinpa nykyäänkään, juuri oltu kiinnostuneita luopioiden menoista. Ei Valkoturkkia sen kummemin oltu etsitty, vaan tämän lähdettyä oli tämä saanut osakseen lähinnä herjoja ja solvauksia klaaninsa hylkäämisestä. Oli erittäin hämmästyttävää, että Valkoturkin jälkikasvua oli nyt saapunut Yöklaanin kyselemään isästään. Parantaja ei oikein pystynyt keksimään, millä asialla hopeanhohtoinen naaras oli. Ehkäpä se oli vain yksinkertaisesti hölmö? Lohkokorvaa olisi voinut huvitella vähän kiusoittelemalla tuota klaanitonta kisulia, mutta toisaalta se olisi ollut jokseenkin sopimatonta hänen arvolleen. Lisäksi, kuten sanottua, oli parantaja kovin mieltynyt Shashan jännittäviin silmiin, mikä ehkä osaltaan pehmensi hänen suhtautumistaan tähän. Liian ystävälliseksi Lohkokorva ei kuitenkaan tahtonut heittäytyä, eikä hän rehellisesti sanottuna kovin hyvin semmoista taitoa hallinutkaan, vaikka olisi tahtonutkin. "Valkoturkki poistui klaanista jo monia vuodenaikoja sitten", aloitti Lohkokorva kiistanalaisen miellyttävällä äänellään, "Emme pitäneet häntä kovinkaan suuressa arvossa sen takia, ja nuorempi polvi tuskin tietää hänestä mitään. Kuvittelitko kenties, vai toivoitko, isäsi olleen joku suurikin legenda?" Parantaja tuhahti hyvin hienovaraisesti, mutta sopivaisen kuuluvasti kuitenkin.

Haikujuuri kohoitteli kulmiaan Lohkokorvan tylylle puheelle. Varapäällikköä harmitti kovasti Shashan puolesta, koska naaras oli nähnyt niin kovasti vaivaa tänne päästäkseen ja sitten vastaanottamassa olikin tuommoinen kääpä, jonka käytöstavoissa oli parannettavaa enemmän kuin hupsulla pikkupennulla. Haikujuuren olisi totisesti tehnyt mielensä läimäistä tuota parantajakollia korville ja sitten opettaa tälle muutama alkeellinen käytössääntö. Soturi osasi kuitenkin olla sen verran järkevä, ettei moiseen ryhtynyt. Hän piti kyntensä visusti piilossa ja istui kiltisti paikoillaan. Ainoastaan hänen kireästä ilmeestään saattoi nähdä hänen olevan erittäin tympääntynyt ja jopa vihainen. "Mitä kotiisi tulee", jatkoi Lohkokorva miltei hunajaisen pehmeästi, "Olen pahoillani, ettet tiedä sen sijaintia, mutta täältä en ainakaan usko sinun sitä löytävän" Haikujuuri oli räjähtää sen kuullessaan. Shasha oli noin kepeästi torjuttu vailla vähäisintäkään asioiden tutkimista tai selvittelyä tai keskustelua tai mitään. Se oli Haikujuuresta kamalin rikos, mitä kuvitella saattoi: moinen harkitsematon tuomio nimittäin. Valoklaanilainen käänsi kipunoivat silmänsä kohti parantajaa, eikä nähnyt tämän silmissä muuta kuin rationaalista viileyttä. Sitten Haikujuuri vähitellen ymmärsi, että Lohkokorvan sanoissa todella saattoi olla perää. Shashan voisi totisesti olla erittäin vaikea sopeutua Yöklaaniin ja ennen kaikkea tulla suvaituksi siellä, jos hän nyt sitä edes tahtoi. Haikujuuri käänsi katseensa uuteen toveriinsa. Hän joutui myöntämään itselleen, ettei edes tiennyt, mitä Shasha todella tahtoi. Yrittikö tämä liittyä klaaniin? Jos niin, niin hän todennäköisesti ei ymmärtäisi sitä, kuinka vihamielisesti jotkut klaanikissat saattoivat klaanissa syntymättömiin suhtautua. Haikujuuressa heräsi pieni huoli naaraasta. Hänen pitäisi vielä puhua tämän kanssa, mutta nyt siihen ei ollut tilaisuutta.

_________________
Kaksijalat=tyhmiä. Siksi ajoinkin kerran semmoista tornia päin. Ó.Ó
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://runningvegetableoil.deviantart.com/
Hana
Kotikisu
avatar

Viestien lukumäärä : 111
Join date : 04.01.2014
Ikä : 19
Paikkakunta : Espoo

ViestiAihe: Vs: AAAA-HHHAAAA!!!   Ti Huhti 01, 2014 8:05 am

Hopeaturkki/Shasha

Shasha odotti toisen vastausta ja kun kuuli toisen kissan sanoen että hänen isänsä oli heikkotahtoinen luopio. Se sai naaraan kynnet paljastumaan mutta tämä ei liikkunut ja piti rauhallisen katseen parantajassa. Pikkuhiljaa kynnet menivät sisään. Rauhassa nyt Shasha, mietti naaras ja sydämmen tykytys hiljeni hieman. Hetken aikaan kolli avasi suunsa. Lohkokorva kertoi että Shashan isä oli lähtenyt klaanista monia vuosia sitten ja sen koommin häntä ei näkynyt ja se että hänestä sanottiin halveksivia loukkauksia sen takia. Naaras hymähit ja nyökkäsi kerran. Shashalle tuli sellainen olo, uusi solo. Kuin se että isä ei lähtenyt huvin vuoksi. Siinä varmasti oli järkevä ja ymmärettävä syy. Naaras tunsi sen silmissä ja luissa. Lohkokorva kysyi sitten yhden kysymyksen joka sai Hopeaturkin miettimään hetken. Legenda? Naaras olisi halunnut vastata heti mutta silloin parantaja jatkoi aika pehmeän kuuloisesti.

Se itse asiassa sai Shashan hieman hämmennyksi. Kuin hän olisi tottunut että toinen oli kylmän kuuloinen. Kumminkin neiti piti pokeri naamansa. Kuulema hän ei löydä kotia täältä. Shasha hymähti hieman ja katsoi maahan hetkeksi kuin miettien sanoja. Sanoja mitkä vierivät hänen päässä. Hopeaturkki sulki silmänsä sekunniksi ja kun hän avasi hän hengitti syvään ja ulos valmis vastaamaan tuohon kaikkeen. "Suonnettehan että vastaan kysymyksiinne nyt?" sanoi naaras rauhallisesti ja otti paremman seisomis asennon. Nyt sitä kai mennään? "Kiitän vastauksistanne parantaja. Sain vastauksen mitä odotin koko elämäni aikana ja ette usko miten iloinen olen kun sain tietää vastauksen, mutta...se ei riitä minulle ja aion selvittää sen jotenkin." kertoi Shasha ja katsahti vanhempaa kissa joka sanoi hänen isästään. Naaras käveli tuon eteen vain pari askelta mutta piti etäisyyttä. "Ymmärrän että isäni saattaa näyttää teidän silmissäne heikotahtoiselta herra, mutta oletteko te miettineet salaisuuksia mitä jokainen meistä ajattelee jokapäivä? Salaisuuksia mitä ei voi tai ei halua kertoa kenelekkään. Sen pystyy vain niellä tekemällä. Tunnen isäni sen verran ja uskon sekä tunnen sielussani että hänellä oli hyvä syy." kertoi Shasha. "Miettikää mitä jos oma rakkaanne menisi tuosta noin vain pois klaanista sanomatta mitään? Tarkoittaako se aina että hän on heikko? Minä itse en usko sitä. Jokainen meistä on erillainen." kertoi Shasha rauhallisesti ja käveli pientä ympyrää miettien lisää sanoja mitä hänen sydämmensä halusi nyt päästää ulos. "Ja legenda? En usko että hän on sellainen mitä te arvon parantaja oletatte, mutta..." Shasha veti hieman henkeä. Häntä jännitti mutta hän halusi sanoa kaiken ulos. "Mutta minulle hän on enemmän kuin legenda. Minulla ja meillä kaikilla on vain yksi isä maailmassa... eikä toista ole eikä tuu. Minulle hän on legenda joka jätti henkensä pelastaakseen minun henkeni. Se ei ole heikkoutta. Se oli yksi syy miksi tulin tänne. Selvittämään mistä minun vahva isäni on tullut, mikä teki hänestä vahvan. Nyt näin sen ja minä kiitän siitä." sanoi naaras ja oli hiljaa hetken katsoen Lohkokorvan silmiin. Hän sanoi kaiken mitä hänen sydämmensä kertoi. "Ja mitä kotiin tulee. Luulen..että olette oikeassa. Kuljen omia polkujani kertoen mitä sydämmeni sanoo ja ehkä...löydän paikan minne minä kuulun...ja sopeudun." sanoi Shasha. Jotkut kissat alkoivat supistella ja jotkut olivat hiljaa kuin miettien mitä naaras oli sanonut mutta Shasha ei välittänyt siitä. Tämä viesti oli kaikille mutta ehkä enemmän Lohkokorvalle. "Kiitän suuresti kun sain vierailla täällä ja kuuntelitte vastaustani, arvostan sitä suuresti." lopetti naaras ja huokais hieman kuin puhaltaisi jännityksen. Tämä vilkaisi Haikujuurta hieman kuin kysynen miten meni? Pian naaras katsoi parantajaa ja naaras oli valmis ottamaan minkä tahansa vastauksen, jopa jäätävän ja naaras oli varma että kolli tiesi sen. Se paistoi Shashan silmistä. Olen valmis kaikkeen.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://finkiri.deviantart.com/
BraambliPaathi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1307
Join date : 02.07.2012
Ikä : 83
Paikkakunta : Afroditen saari

ViestiAihe: Vs: AAAA-HHHAAAA!!!   Ke Huhti 02, 2014 11:56 am

Pakko oli Yöklaanin parantajan myöntää, että häntä hieman harmitti, kun hopeaturkkinen vierailija ei käynytkään hänen silmiensä edessä pillitämään tai luikkinut vain saman tien häntä koipien välissä pakoon. Semmoinen olisi ollut huomattavasti viihdyttävämpää kuin syvällisen saarnan kuunteleminen, joskin oli Lohkokorvan annettava pienet rohkeuspisteet naaraalle. Ne pojot tosin eivät ikikuuna olisi päätyvä kenenkään muun kuin Lohkokorvan itsensä tietoisuuteen. "Mukava, että meistä oli apua", mutisi parantaja kuivasti jossakin Shashan puheen puolivälissä tätä kuitenkaan keskeyttämättä. Nyt kun tuo naaras vielä oli tuossa, yritti Lohkokorva kaikkensa tarkatakseen tämän olemusta vielä kaikkeinsa edestä. Parantaja näki tuon oudon, luopion isättämän naaraan hyvin mielenkiintoisena tyyppinä, ja hänestä oli miltei sääli, että hän joutuisi lähettämään tämän pois. Lohkokorva yritti pohtia, miten voisi esittää naaraalle muutaman kysymyksen menettämättä kasvojaan. Semmoista keinoa ei kuitenkaan ollut, eikä hän oikeastaan edes tiennyt, mitä olisi kysynyt. Ehkäpä Lohkokorva vain tieteentekijänä tunsi Haikujuuren tapaan pientä salaista kiinnostusta klaanittoman kissan elintapaa kohtaan. Koko ikänsä klaanissa eläneelle oli kuitenkin hyvin vaikeata edes kuvitella, millaista olisi elää vapaana ja vastuussa ainoastaan itsestään.

Shashan lopetettua tuijotti siniharmaaturkkinen kolli tätä kulmat hieman koholla. "Kiitos sinulle", maukui hän muodollisesti, "Nyt toivoisimme teidän poistuvan reviiriltämme" Ensimmäistä kertaa koko aikana tuntui Lohkokorva noteeraavan Haikujuuren, johon loi hän vallan murhaavan mulkaisun. Oli selvää, että parantajan pää jylläsi mitä moninaisimpia kysymyksiä ja salaliittoteorioita siitä, millä tavoin Valoklaani oli sekaantunut tämän yöklaanilaisverta suonissaan kuljettavan naaraan puuhiin ja ennen kaikkea, millä kaikin tavoin ne semmoiset puuhiinsekaannukset Yöklaania uhkaisivat. Vaikka Valoklaanin varapäällikköä olisikin kovasti tehnyt mielensä hieman näpähdyttää tuota synkeätä parantajaa jollakin nasevalla kommentilla, ei hän nyt moiseen ryhtynyt. Sen sijaan tyytyi suurikokoinen soturi nyökkäämään lähes kohteliaan oloisesti, ja sitten nousi hän istuma-asennostaan ja lähti tassuttamaan kohti samaista tunnelia, mistä oli tullutkin. "Tulehan Shasha. Lie parempi totella tuota käppänää", maukui Haikujuuri pirteään sävyyn ja jatkoi salakäytävän pimeyteen, josta hän vielä huudahti: "Kertokaa sitten sotureillenne, ettei meitä tarvitse yrittää kotimatkalla teilata!" Tunnelissa liikkui Haikujuuri nopeata vauhtia. Hän tiesi, että joutuisi pian eroamaan Shashasta, ja sitä ennen hän vielä paloi halusta puhua tämän kanssa. Mitä aikaisemmin he siis rinta rinnan pääsisivät avomaastoon kävelemään sen parempi. Matkallahan nyt saattoi vaikka vähän viivytellä, jos sille päälle sattui. Vaan ehkei nyt Yöklaanin reviirillä enää kuitenkaan.

_________________
Kaksijalat=tyhmiä. Siksi ajoinkin kerran semmoista tornia päin. Ó.Ó
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://runningvegetableoil.deviantart.com/
Hana
Kotikisu
avatar

Viestien lukumäärä : 111
Join date : 04.01.2014
Ikä : 19
Paikkakunta : Espoo

ViestiAihe: Vs: AAAA-HHHAAAA!!!   Ke Huhti 02, 2014 8:31 pm

Hopeturkki/Shasha

Kun Shasha piti omaa puheenvuoroaan tämä kuuli herkillä korvilla parantajan pienet sanat, toisin naaras ei piitannut siitä olihan tämä elämä opettanut häntä tukkimaan korvat. Kun Shasha oli kertonut sanansa ja olin pieni odotus niin Lohkokorva kiitti Shashaa takaisin. Se sai naaraas hieman kummastumaan mutta tämä arvosti sitä. Naaras nyökkäsi kollille. Parantajan sanoessa että Hopeaturkin ja Haikujuuren olisi aika häipyä nyt ja naaras katsahti isoa kollia joka nousi istumisasennosta varsin iloisella tyylillä. Kolli käveli tunnelia kohti ja huikkasi Shashalle iloisesti että neitokainen tulisi nyt. Shasha nyökkäsi ja kääntyi koloa kohti mutta tämä pysähtyi ja katsahti Lohkokorvaa hymyilen. "Kun näet Kuutähden niin olisin iloinen jos kertoisit ett Valkoturkin tytär kävi täällä. Haluaisin puhua hänen kanssaan jonakinpäivänä." sanoi naaras hellästi ja hyppäsi koloon ja alkoi ryömiä sitä pitkin ottaen Haikujuurta kiinni. No se meni aika hyvin itseasiassa, vaikka alku olikin hieman..päähän pistävä.

Pian Shashan pää pilkotti kolosta ja oletettavasti Haikujuuri odotti tätä seisoen. Harmaaturkkinen kömpi kolosta ja oli ehkä odotettavissa että kaksikko alkavat köppöstelemään ripein askelin pois yöklanilaisten alueelta. "Miten voin kiittää avustasi Haikujuuri? Sinusta oli suuri apu." sanoi Shasha kun muisti minkä vaivan kolli oli tehnyt. Hänen pitäisi edes jotenkin kiittää toista mutta miten? Ei hänellä ole mitään.

Aurinko alkoi olla jonkinlaisessa laskussa. Olihan tässä pienessä visiitissä mennyt aika kauan. Taivas alkoi muuttua hieman kellertäväksi jossa oli lilan sävyjä. Aika kaunista itseasiassa, ainakin Shashan mielestä ja hän katsoi taivasta hetken aikaan. Tuleekohan täysikuu tänään? Jos tulisi niin silloin Shasha saa pitkästä aikaa nauttia kun hänen turkkinsa hohtaa hopeaa kuun valossa.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://finkiri.deviantart.com/
BraambliPaathi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1307
Join date : 02.07.2012
Ikä : 83
Paikkakunta : Afroditen saari

ViestiAihe: Vs: AAAA-HHHAAAA!!!   Pe Huhti 04, 2014 10:25 am

Ripeätä tahtia johti Haikujuuri kaksikkoa takaisin päin vastoin heidän tulosuuntaansa. Kaikkialla vallitsevan Yöklaanin löyhkän keskeltä oli joltisen helppo löytää heidän omat hajujälkensä, joita seurata. Varapäällikkö nautti suuresti leppeästä kesäillan säästä ja kaunehista maisemista. Hän myhäili hiljaisesti kysymykselle kiitoksista. "Kyllä minulla oli sen verran mukavan odoittamaton seikkailu, että minun tässä pitäisi kiittää sinua", virkahti Haikujuuri kepeästi koikkelehtiessaan kivikkoiseksi käyneessä maastossa, joka taas vaihtui tovin päästä takaisin sammaleiseen metsänpohjaan, joka niin ihanaisen pehmoiselta tassujen alla tuntui. Niin paljon kuin Yöklaanin kamaluutta aina vähän ylitsevuotavasti juoruttiinkiin, kuten nyt tietysti kaikkien vihollisklaanien, niin oli Haikujuuren myönnettävä, että tämän tummasävyisen klaanin reviiri oli melko kaunista ja miellyttävää seutua. Ja toisaalta varmastikaan kaikki sen kissat eivät olleet läheskään niin aggressiivisia ja jopa hupsuja kuin ne, jotka heidän tielleen sinä päivänä olivat osuneet. Oikeastaan Yöklaani oli, eikä vähiten salaperäisen parantajansa ansiosta, hyvin mielenkiintoinen klaani. Haikujuuri laittoi tehtävälistansa kärkeen seuraavassa klaanikokouksessa tehdä erityisesti tuttavuutta yöklaanin yrmyjen kanssa. Sivusilmällä hän vilaisi vierellään kulkevaa Shashaa, eikä hänen oikeastaan ollut ollenkaan vaikeata kuvitella tuota mystillistä naarasta Yöklaanin jäseneksi. Ehkä tämä vielä joskus tulisi toisiin aatoksiin, ja todella tahtoisi yrittää klaaniin liittymistä. Haikujuuri ei kehdannut kysyä asiaa suoraan, vaikka se häntä vähäsen olisi kiinnostanutkin, olihan hän aika usein kiinnostunut toisten kissojen yksityisasioista.

Paluumatka ei tuntunut tulomatkaan verrattuna juuri miltään. Eipä tuo nyt mikään ihme lienyt, palatessa kun ei ollut tarvinut käydä mihinkään rajamättäjäisiin. Oikeastaan koko matkan aikana ei ollut missään näkynyt yhtäkään yöklaanilaista partioitsijaa. Haikujuuri kyllä oli toisinaan uskonut kuulleensa joistakin pensaista ja jopa puiden oksilta pelkkää pikkulintua isomman eläimen rapistelua, aivan kuin heitä olisi koko matkan varjostettu, mutta hän ei voinut olla asiasta täysin varma, eikä se nyt oikeastaan häntä niin haitannutkaan. Tämän reviirin haltijat oltiin jo totisesti hyvin epäileväisiksi todettu.

Eipä siis aikaakaan, kun saavuttiin reviirin rajalle melko tarkalleen niille seuduille, mistä he olivat sinne saapuneetkin. Haikujuuri käänsi katseensa kotireviiriän kohti. Kylläpä uni soturienpesässä nyt maistuisikin makealta! Vielä Yöklaanin leirissä oli depuutista tuntunut siltä, että hän olisi halunnut kysellä Shashalta kaikenlaista, mutta nyt kun lähdön hetki oli käsillä, ei hän oikein keksinytkään mitään älykkömäistä sanottavaa, mitä hän yleensä sanomisiltaan vaati. "Ei kai käy kiittäminen kuin kohtaloa, että satuimme tänään tapaamaan", maukuili Haikujuuri, "Varapäällikkönä pidän huolen, että olet Valoklaanin reviirille tervetullut, jos huvittaa joskus tulla käymään" Tuntui vähän hassulta lähteä siitä yht'äkkiä vain kotiin niinkin vauhdikkaan päivän jälkeen ja niinkin tasokkaasta seurasta vailla tietoa, milloin seuraavaksi Shashan kohtaisi. Tovin Haikujuuri vielä lepuutti silmiään naaraan kummaisasti kiiluvissa silmissä, ja sitten kääntyi hän kohti kotimatkaansa.

_________________
Kaksijalat=tyhmiä. Siksi ajoinkin kerran semmoista tornia päin. Ó.Ó
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://runningvegetableoil.deviantart.com/
Hana
Kotikisu
avatar

Viestien lukumäärä : 111
Join date : 04.01.2014
Ikä : 19
Paikkakunta : Espoo

ViestiAihe: Vs: AAAA-HHHAAAA!!!   Pe Huhti 04, 2014 10:42 am

Hopeaturkki/Shasha

Paluumatka tuntui lyhyemmältä kuin saapuminen. Ehkä se johui näistä pienistä sählenkeistä mitä nyt sattui tulemaan kaksikon eteen kun he saapuivat yöklaanin leirille. Haikujuuri kertoi että hänen pitäisi kiittää Shashaa tästä pikku seikkailusta. Naaras hymähit hieman nolona mutta oli iloinen kun teki toisen myös iloiseksi. Maasto muuttui pikkuhiljaa tutuksi ja pian se raja oli ylitetty. Nyt tämä "vaara" oli takana ja sai rentoutua hieman. Haikujuuri kertoi että kohtalo toikin heidät yhteen tänään ja naaras nyökkäsi. Lisäksi kolli kertoi että Hopeaturkki sai tulla vierailemaan Valoklaaniin milloin vain. Se oli hyvä kuulla, ei ehkä tarvitse odottaa samaa tuttavuutta muiden kissjonen kanssa kuin tänään vai mitä? "Minä kiitän Haikujuuri." vastasi Shasha ja huomasi kollin kääntyen ilmeisesti kotia kohti. "Jos etsit minua joskus niin löydät minut kaksijalkaisten luota." maukui Shasha ja itse kääntyi jatkamaan uusia seikkailuja.

Naaras katsoi vielä kerran Haikujuurta kun toinen oli vain pieni mitätön piste kaukana. Shasha tiesi että tulisi vielä tapaamaan Haikujuuren ehkä Valoklaanin alueella kenties? Siinä oli erittäin mukava kolli, mietti Shasha hymyilen hieman ja päätti jatkaa matkaansa. Minne seuraavaksi? No onni se neitokaisen ohjaa. Hän kumminkin toivoo tapaavansa Kuutähden jonakin päivänä. Ehkä lisää tietoa omasta isukista? Mutta nyt unet maittaisivat sammaleen hoivassa ja tähti kirkkaan taivaan laulussa. Mitäköhän huominen tuo tullessaan?

// Kiitos pelistä! Oli mahtavaa pelata!//
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://finkiri.deviantart.com/
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: AAAA-HHHAAAA!!!   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
AAAA-HHHAAAA!!!
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
Nelituuli :: Yöklaanin alueet :: Pimeäkorpi-
Siirry: