Villeintä verbaaliviiksien väpätystä
 
PääsivuPääsivu  KalenteriKalenteri  FAQFAQ  HakuHaku  KäyttäjälistaKäyttäjälista  KäyttäjäryhmätKäyttäjäryhmät  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 Ken yössä yksin kulkea saa, polkuaan varsin surkeaa.

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Wild
Päällikkö
avatar

Viestien lukumäärä : 148
Join date : 14.10.2011
Paikkakunta : helvetti

ViestiAihe: Ken yössä yksin kulkea saa, polkuaan varsin surkeaa.   Ma Tammi 14, 2013 8:35 am

Mustan kissan sinivioletit silmät hohtivat tyhjässä pimeydessä. Vastenmielisen ivallinen, puhtaanvalkoinen hymy huulillaan kolli katseli alas tuliklaanin maalle, odottaen jotain tapahtuvan.
Olosuhteet tekivät eläimen käytännössä näkymättömäksi, mustassa metsässä, edes tähtien valo ei käynyt näyttämään suurta kissaa kulkijoille. Tuulen yläpuolella kolli oli myös mahdotonta haistaa.

Ivan paljasti metallipäällysteiset kyntensä, ja painoi ne kevyesti puuhun, viiltäen siihen oivat jäljet. Kolli oli varsin tyytyväinen tulokseen, yrittäisivät tuliklaanin typerät kisut samaa....

Musta eläin havahtui haisatessaan toisen kissan, se hyppäsi kepeästi korkeammalle oksistoon, jääden seuraamaan tilannetta, Ehkäpä tänään on minun iltani.. Kolli naurahti äänettömästi ja siniset silmät syttyivät verenhimoisina, nähden hetken edessään täysin erilaisen, punasävyisen maailman.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://mymineawesome.deviantart.com/
BraambliPaathi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1307
Join date : 02.07.2012
Ikä : 83
Paikkakunta : Afroditen saari

ViestiAihe: Vs: Ken yössä yksin kulkea saa, polkuaan varsin surkeaa.   Ti Tammi 15, 2013 12:49 am

//Hui, peloittavaa //

Olipa yö tosiaankin pimeä. Rakuunapentua se ei haitannut, oikeastaan hän nautti kovasti pimeydestä, jossa saattoi lymytä mustaan turkkiin verhoutuen. Tosin, Rakuunapentua ainaisesti kiusanneet, toisaalta varsin kauniit ja ylpeyttä herättävät, valkoiset merkit turkissa eivät olleet omiaan pimeyteen maastoutumiseen. Mustavalkoisen pennun turkki kuitenkin maastoutui yöhön sen verran hyvin, ettei hänellä ollut ollut vaikeuksia livahtaa leiristä yöllisille harharetkilleen. Kohdattuaan Liekkitähden jokunen aika sitten tämmöisellä yöllisellä retkellä, oli Rakuunapentu ryhtynyt entistäkin varovaisemmaksi, ja myöntää täytyy, että hän oli ikäisekseen ja koskaan koulutusta saamattomaksi melkomoisen taitava kätkeytyjä.

Nytkin Rakuunapentu oli pyöriskellyt multaisessa metsämaassa peittääkseen tuoksunsa. Tehokkaammin se olisi toki käynyt pyörimällä vaikkapa jonkun elukan jätöksissä, mutta siihen ei toisinaan hienosteluun taipuvainen pikkukisuli itseään ryhdyttänyt, maaperän pehmeä haju sai riittää. Tämän iltainen reti oli johdattanut Rakuunapennun Saarnimetsälle asti. Hän hiippaili lähellä Tuliklaanin rajaa, ja kuvitteli olevansa vähintäänkin soturi yöpartiossa. Rajan takaa kantautuivat väpättäviin pikkusieraimiin toisten klaanien vieraat ja kovin innostavat hajut. Rakuunapentu kuvitteli kynsivänsä jonkun yöklaanilaisen nilkin turkin uuteen uskoon. Naaraspentu hymyili mielissään ajatuksilleen.

Yht'äkkiä Rakuunapentu kuuli, tai ainakin kuvitteli kuulleensa, pikkuruisen risahduksen ylhäisiltä puiden oksilta. Naaras terästi välittömästi korvansa, mutta ainoastaan syvä hiljaisuus täytti metsän. Pentu katsahti ylös, ja tuumasi vain kuulleensa oravan, ilmaan haihtuvan oravan, oravat kun eivät tunnetusti pysähtyneet vaaniksimaan täysin hiljaa. Ehkäpä ne olivatkin olleet vain harhoja. Kauaapa ei Rakuunapentu kerennyt matkaansa jatkaa, kun hän huomasi puunrungossa huikaisevan viillon. Mustavalkoinen naaras henkäisi hämmästyksestä. Nämä olivat vähintäänkin mäyrän kynsien jäljet. Rakuunapentu rupesi oitis haistelemaan ilmaa kiihkeästi, muttei saanut sieraimiinsa mäyrän vahvaa löyhkää, ei edes valjahtanutta sellaista. Pentu jatkoi kävelyään varauksellisena, ja sen mielikuvat täyttyivät puissa hypiskelevistä kummitusmäyristä. Hetken hän tunsi kauhunväreitä, mutta hymähti sitten, ja jatkoi marssiaan pitkin rajaa pää pystyssä. Jännityksen tunteitahan Rakuunapentu näiltä retkiltään haki, eikä totisesti tämä yö ollut ollenkaan sieltä tylsimmältä tuntuvasta päästä.

_________________
Kaksijalat=tyhmiä. Siksi ajoinkin kerran semmoista tornia päin. Ó.Ó
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://runningvegetableoil.deviantart.com/
Wild
Päällikkö
avatar

Viestien lukumäärä : 148
Join date : 14.10.2011
Paikkakunta : helvetti

ViestiAihe: Vs: Ken yössä yksin kulkea saa, polkuaan varsin surkeaa.   Ti Tammi 15, 2013 6:20 am

/ hehe >], ei ollenkaan pelottavaa, toistaiseks~



Kiiltävän mustan kollin tarkat silmät seurasivat helposti pimeässä, sen näkökenttään eksynyttä pentua, Miten säälittävä otus, tuollaisiako tuliklaani tosiaan kasvattaa?..... miten surkeaa... jos minä päättäisin kaikki olisi suurempaa, parempaa ja mahtavampaa!,.. Liekkitähti lienee sittenkin vain typerä kissa... Ivania huvitti suuresti, sillä kissojen vahva hajukin oli viitannut vahvaan ja soturilliseen klaaniin, mutta yksinäinen pieni pentu, vailla turvaa viittasi johonkin aivan muuhun.

Mustaturkki ei enää mahtanut mitään naurulleen, ja kollin ivallinen ääni kaikui tummassa metsässä varsin kuuluvasti.
Kaiku vesitti hyvin äänen paikantamisen mahdollisuudet, ja se huvitti Ivania vieläkin enemmän. Pelko, toivottuna vain psyykkistä, loppujen lopuksi luultuna kuvitelmaa, on enemmän totta kuin maa tassujemme alla.
Ivallinen nauru muuttui yhä äänekkäämmäksi, ja pahaenteisemmäksi, kunnes loppui kun seinään, tuoden takaisin tyhjän hiljaisuuden.

Ivan antoi tuulen kuljettaa jokseenkin huolimattomasti peitellyn pennun tuoksun luokseen. Kollin olisi ollut naurettavan helppo hypätä alas ja päättää tuon säälittävän kissan päivät. Mutta idea tuntui liian tylsältä tavalta nauttia tuliklaanilaisten tuskasta.

Suuri kissa paljasti jälleen metallikyntensä ja hyppäsi alas latvuksista, pyörähtäen ilmassa hidastaakseen osumaa maahan. Taidokkaasti kolli laskeutui pienen eläimen eteen, huomaten tuon olevan luultuakin pienempi.

Ivan katseli tuliklaanilaista tummansinivioleteilla silmillään, ja jääkylmä hymy lipui eläimen huulille. Kolli siirsi nopeasti käpälänsä toisen suulle, tehdäkseen avun huutamisesta mahdotonta, ja painoi toisen tassunsa kynnet pennun kylkeen estäen sitä liikkumasta.








Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://mymineawesome.deviantart.com/
BraambliPaathi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1307
Join date : 02.07.2012
Ikä : 83
Paikkakunta : Afroditen saari

ViestiAihe: Vs: Ken yössä yksin kulkea saa, polkuaan varsin surkeaa.   Ke Tammi 16, 2013 12:52 am

Metsä raikasi epämääräisestä naurusta, mikä oli omiaan hätkähdyttämään yksikseen vaeltavan kissanpennun. Rakuunapentu vilkuili kaikkiin mahdollisiin suuntiin, jotka vain saattoi kuvitella, ja kissan kaulan nivelillä yltää. Hyytävä nauru kaikui ympäriinsä, ja tuntui kuuluvan kaikista suunnista, joihin Rakuunapentu katsoi, missään ei vain näkynyt ketään nauramassa. Mustavalkoinen pieni naaras kummaili tilannetta, ja pakko oli myöntää, että sen pienet jalat tutisivat pelosta.

Äkillinen hiljaisuus kaamean metakan jälkeen tuntui lähes yhtä karmaisevalta, kuin itse mielipuolinen naurunräkätys. Rakuunapentu laski tarkkaan jokaisen sydämenlyöntinsä, ja oli valmiina kohtaamaan minkähyvänsälaisen hyökkäyksen mistä hyvänsä suunnasta jokaisen sydämenlyönnin kohdalla, tai niin hän ainakin kuvitteli. "Mokoma kirpunsyömä pelkuri!" sylkäisi naaras halveksuvasti maahan, kun ei mitään näkynyt eikä kuulunut.

Sydämenlyöntiäkään ei Rakuunapentu sitten kerennyt laskea, kun oksistosta kuului rasahdus. Pentu tajusi tämän, mutta reaktio oli auttamattoman hidas. Aivan yht'äkkiä Rakuunapentu vain huomasi edessään hirviömäisen luonnottoman näköisen kollikissan. Niin paljon, kuin pentu halveksikin avun huutamista, olisi sen nyt tehnyt mieli mouruta vaikka sitten Liekkitähti paikalle. Ääni ei kuitenkaan kuulunut säikähdyksen kangistamasta kurkusta. Ja eipä syömmeinlyöntiäkään, kun kolli oli Rakuunapennussa kiinni. Pentu tuijotti silmät ymmyrkäisinä monter'maisen kissan kauhistuttavia silmiä. Pian pelko mustavalkoisen kisulin sinisissä silmissä vaihtui kuitenkin vihaiseen ärtymykseen, ja vaikka ilkeän metalliset kynnet tuntuivat kovin kylmiltä vasten kylkeä, yritti Rakuunapentu sähistä jotain perin epäkunnioittavaa kuononsa tukkeena olevan käpälän lävitse.

_________________
Kaksijalat=tyhmiä. Siksi ajoinkin kerran semmoista tornia päin. Ó.Ó
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://runningvegetableoil.deviantart.com/
Wild
Päällikkö
avatar

Viestien lukumäärä : 148
Join date : 14.10.2011
Paikkakunta : helvetti

ViestiAihe: Vs: Ken yössä yksin kulkea saa, polkuaan varsin surkeaa.   Ke Tammi 16, 2013 9:35 am


Pienen kissan yrittäessä mutista jotain turhaa solvausta, Ivan kohdisti pistävän katseensa suoraan pennun silmiin. Musta eläin hyvmyili yhä leveämmin, ja ilme alkoi muistuttaa ennemmin vääristynyttä irvistystä, jokaisen terävän ja puhtaanvalkoisen hampaan pajastuessa.

Kolli paiskasi pennun yhdellä kevyellä tassunheilautuksella loitommas. "Luuletko tosiaan että säälittävyytesi auttaa sinua?" Ivan naurahti pehmeästi, irrottamattaan kylmää katsettaan toisen silmistä. "Ja huutaminen on turhaa, ääni kaikuu täällä liikaa..,kukaan ei löydä sinua ennen kun olen ehtinyt valuttaa ulos jokaisen pisaran verestäsi." Kollin äänen pehmeä, harhallinen ystävälisyys säilyi rytmikkäänä, ja jopa hitusen kammottavalla tavalla rauhoittavana.

Suuri kissa katseli nyt rauhallisen tuntuisesti hymyillen pentua, "Ja jos ajattelit voittaa minut taistelemalla, voit unohtaa sen saman tien, vain yksi pieni liike ja......, sinulla ei ole pienintäkään mahdollisuutta."
Mustaturkki kallisti päätään ja jatkoi toisen eläimen liikkeiden seuraamista.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://mymineawesome.deviantart.com/
BraambliPaathi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1307
Join date : 02.07.2012
Ikä : 83
Paikkakunta : Afroditen saari

ViestiAihe: Vs: Ken yössä yksin kulkea saa, polkuaan varsin surkeaa.   Ke Tammi 16, 2013 11:31 am

Rakuunapentu menetti melkein itsehillintänsä hurjan kissankuvatuksen paljastaessa karmivan hammasrivistönsä. Hänen melkein olisi tehnyt mielensä parkua apua keneltä hyvänsä, ihan kuka hyvänsä olisi nyt voinut tulla hänet pälkähästä päästämään. Urhoollisesti pentu kuitenkin pystyi pitämään ilmeensä lähes värähtämättömänä. Ivan töytäisi Rakuunapennun vapaaksi, ja oitis tämä sähähti vihaisesti mulkoillen ahdistelijaansa. Mustavalkoinen naaras ei kuitenkaan voinut mitään sille, että kollin katsominen tuotti todella häijyn olon vatsanpohjaan, joten hän käänsi katseensa maahan vilkuillen kollia sivusilmällä, ja yrittäen näyttää tuijottavan tätä koko ajan. Eihän moisesta mitään tullut, tietenkään.

Rakuunapentu kuunteli äänettä mustan kollin maireita, hirvittäviä uhkailuja. Kun kolli tuntui hetkeksi lopettaneen iljettävien ajatustensa julkistamisen, keräsi Rakuunapentu kaiken rohkeutensa, ja naukui äänensä melkomoisen pahasti väristen: "H-helppohan sinun on u-uhkailla minua t-tappelulla, k-kun en ole edes saanut s-soturikoulutusta ja s-sinä olet tuommoinen k-k-köriläs, hiirenaivo!" Viimeisen sanan Rakuunapentu suorastaan sylkäisi suustaan, ja hän koetti katsoa Ivanin hyisiin silmiin, mutta joutui kääntämään katseensa. Rakuunapentu tiesi, kuinka riskaabelia oli ärsyttää moista outoilijaa, josta ei tiennyt ollenkaan mikä se oli kissojaan, mutta hän myös tiesi, että ainakin soturin saisi harkitsemaan avuttoman pennun kimppuun käymistä vetoamalla tämän ylpeyteen. Vaikkei Rakuunapentu ollut vielä edes oppilas, hänellekin teki kipeää myöntää toiselle olevansa vasta pentu, vaikkei se mikään varsinainen salaisuus ollutkaan, Rakuunapennun ylpeys nyt vain sattui olemaan aivan omaa luokkaansa. Mustavalkoinen naaras katsoi vielä kerran Ivanin silmiin, ja sen jalat olivat täydelleen lamaantuneet jännityksestä. Eipä pentu olisi edes kyennyt puolustautumaan vähäisine taistelutaitoineenkaan siinä tilanteessa.

_________________
Kaksijalat=tyhmiä. Siksi ajoinkin kerran semmoista tornia päin. Ó.Ó
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://runningvegetableoil.deviantart.com/
Wild
Päällikkö
avatar

Viestien lukumäärä : 148
Join date : 14.10.2011
Paikkakunta : helvetti

ViestiAihe: Vs: Ken yössä yksin kulkea saa, polkuaan varsin surkeaa.   To Tammi 17, 2013 10:00 am

Ivan naurahti jälleen jääkylmään sävyyn, "Typerys, tottakai minä näen ettet osaa mitään!, ja jollet halua että tapan sinut heti lopettaisin sinuna nuo pentumaiset solvaukset" Kolli nauroi pahaenteisesti hetken, kunnes jatkoi jälleen hiljaa pennun katselemista. "Pelko on vika, se vika on meissä kaikissa, ilman sitä sinäkin olisit arvokas soturi, vaikket voittaisi noilla voimilla edes rottaa.." Mustaturkki hymyili rauhallisesti, mutta kissan sinivioletit silmät lähes loistivat ivalista iloaan.

"No tänään on onnenpäiväsi, sinun tappamisesi ei houkuttele minua toistaiseksi kovinkaan paljon, mutta jos haluat pitää asian sillä tavoin, minua kiinostaisi hieman päällikkönne Liekkitähti, eikö kukaan täällä pidä järjestystä?" Ivan hymähti hitusen ärtyneemmin paljastaen jälleen kaikki hampaansa.

Suuri kissa astui nopeasti askeleen lähemmäs Rakuunapentua, katsoen tuota alaspäin, "Se typerä naaras, ei ole kenenkään kunnioituksen arvoinen!" Metalliset kynnet painuivat jällee esiin Ivanin pehmeistä tassuista. "Kukaan ole edes vaivautunut tänne etsimään sinua.. Päällikkösi tämä tuskin edes haittaa..!" Kolli hymyili yhä mielipuolisemmin, ja nosti tassuaan esitelläkseen kynsiään toiselle tarkemmin.
Pitkät kiiltävät terät näyttivät yönvalossa yhä luonnottomammilta, ja pelkoa herättävämmiltä.
Mustaturkki paiskasi tassunsa juuri pennun viereen, melkein osuen tuohon. "Miltäköhän tuntuisi tosiaan kuolla?" Ivan kuiskasi, arvioden pentua katsellaan.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://mymineawesome.deviantart.com/
BraambliPaathi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1307
Join date : 02.07.2012
Ikä : 83
Paikkakunta : Afroditen saari

ViestiAihe: Vs: Ken yössä yksin kulkea saa, polkuaan varsin surkeaa.   To Tammi 17, 2013 11:37 am

Vai ilman pelkoa Rakuunapentu olisi kunnioitettava soturi. Pentu pohti kummestuksissaan tätä, tokihan hän nyt aina oli yrittänyt olla mahdottoman peloton, mutta noin pelkoa herättävän otuksen sanomana tuo ohje kuulosti varsin vakuuttavalta. Tosin Rakuunapentu tiesi, ettei todellakaan aikonut jäädä moiseksi avuttomaksi rääpäleeksi loppuiäkseen. Ivanin sanat kuitenkin vaikuttivat naaraan tahdonvoimaan, ja hän käänsikin vankkumattoman katseensa kohti kollin kylmiä silmiä, pelko oli nyt totisesti hyljättävä.

Rakuunapennun tappaminen ei kuulemma houkuttanut tuota barbaaria tänä iltana. Mikähän se mokoma oikein kuvitteli olevansa? Kun puhe kääntyi Liekkitähteen, tunsi Rakuunapentu väkisinkin omantunnon pistoksen sydämessään, varsinkin kun Ivan ivasi päällikön huolehtivaisuutta klaaniaan kohtaan. Naaraan olisi kovasti tehnyt mieli puolustaa päällikköään, mutta vankkumattoman katsekontaktin ylläpito ei juuri nyt sallinut puhumista. Rakuunapentu tiesi, että jos hän nyt olisi yrittänyt sanoa jotain, hänen jalkansa olisivat pettäneet, ja pelko olisi jälleen vallannut mielen. Nyt täytyi keskittyä vain katsomaan outoilijan silmiin, ja näyttää pelottomalta. Ehkä kollin arvostus olisi mahdollista voittaa.

Viuhh! kaikui Rakuunapennun korvanjuuressa, kun metalliset kynnet suhahtivat ohi. Julkisivu oli pettää säikähdyksestä, mutta naaras piti pintansa, ja tuijotti ilme värähtämättä kollin silmiä. Hän kuunteli tarkkaavaisesti kollin sanoja, ja yritti tulkita tämän kasvoja huonolla menestyksellä. Miltäkö tuntuisi kuolla? Kysymys leväytti melkomoisen määrän erilaisia ajatuksia Rakuunapennun mieleen. Tuskinpa juuri miltään. Vaikkei tuommoista pohtiessa kuolema tuntunut edes mitenkään pahalta vaihtoehdolta, oli Rakuunapentu varma, ettei hän halunnut kuolla tuommoisen eläimen tappamana ja vielä periaatteessa soturilakia rikkoen. Kun Ivan oli keskustelun selkeänä johdattajana puhunut loppuun, keräsi Rakuunapentu kaiken rohkeutensa, ja lausui huolellisesti: "Jos rohkeutesi vain riittää, niin tavannet Liekkitähden henkilökohtaisesti sen sijaan, että käytät minun kaltaistani harmitonta pentua välikätenä. Liekkitähti hoitaa päällikön virkansa hyvin, minä vain toimin omalla tavallani, enkä ole riippuvainen hänen huolenpidostaan klaania palvellessani!"

Ajatusten purkaminen sanoiksi aiheutti juuri sen, mitä Rakuunapentu oli pelännytkin. Pidätelty jännitys laukesi, ja päässä rupesi huippaamaan. Naaras ei uskaltanut edes kuvitella, mitä tapahtuisi, jos nyt tulisi pyörryttyä, toisaalta se voisi olla kovinkin helpottava tapa päästä pois tilanteesta, ja herätä sitten...jossakin. Vielä Rakuunapentu sai kimitettyä ääni tukahtuneena: "Ja minähän en kuolemaa, enkä sinua pelkää!" Olo tuntui koko ajan epävarmemmalta, ja silmissä sumeni, mutta toistaiseksi naaras pysyi vielä tolpillaan.

_________________
Kaksijalat=tyhmiä. Siksi ajoinkin kerran semmoista tornia päin. Ó.Ó
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://runningvegetableoil.deviantart.com/
Wild
Päällikkö
avatar

Viestien lukumäärä : 148
Join date : 14.10.2011
Paikkakunta : helvetti

ViestiAihe: Vs: Ken yössä yksin kulkea saa, polkuaan varsin surkeaa.   Pe Tammi 18, 2013 7:07 am

Musta kolli nauroi entistäkin huvittuneemmin kuunnellessaan pennun sanoja. "Luuletko että minä en tullut tänne juuri itse Liekkitähteä tapaamaan, omaksi pahaksesi vain satuit minun tielleni."
Hetken tauon pidettyään suuri kissa jatkoi puhettaan kylmempään sävyyn. "Vai oltte te tuliklaaniaiset sellaisia....., et muka tarvitse klaanisi päällikköä. Hah,....... ja palvelet klaaniasi... niinpä tietenkin"

Kissa naurahti tyhjästi ja siirtyi vain hiljaa seuraamana pennun katsetta ja sitä kuinka tuo pieni eläin alkoi viimein menettää tajuntaansa pelolleen. "Pelko on jokaisella oma, aate kuitenkin harvinaisen sama. Psyykkisenä saattaisin luulla, mutta fyysiseksi se on tuleva. Pelko heikkoutemme on vähitellen tappava." Jälleen tutut sanat hiipivät mustaturkin mieleen.

Mielenvikainen hymy häipyi hetkeksi Ivanin huulilta, toisenlaisen maailman jälleen näyttäytyessä kollin silmissä. Koko metsä näytti valuvan vertaan, ja kissa oli kuulla takaansa pelottavan tutun äänen, jonka olisi voinut tunnistaa omakseen vielä kauan sitten. Tuo on vain pentu.... ole kiltti..... antaisit jo olla... Musta kolli pudisti päätään ja antoi silmiensä nähdä jälleen tavallisen maailman, ja edessään sinnittelevän kissan.

Kuullessaan pennun vikinän, tuon vannoessa ettei pelkää kuolemaa, eikä itse Ivaniakaan, Kolli nosti jälleen metalliset kyntensä paljastaneen tassunsa ilmaan ja heilautti sen kohti pienen eläimen selkää, pitäen toista jalkaansa tiellä estääkseen toisen mahdollsiuudet väistää iskuaan. "Tämän illan toivottavasti muistat vielä kauan.."
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://mymineawesome.deviantart.com/
BraambliPaathi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1307
Join date : 02.07.2012
Ikä : 83
Paikkakunta : Afroditen saari

ViestiAihe: Vs: Ken yössä yksin kulkea saa, polkuaan varsin surkeaa.   Pe Tammi 18, 2013 10:34 am

Metsä pyöri huojuen ympyrää. Oikeastaan se ei edes näyttänyt enää metsältä, vaan ainoastaan kummaisalta värien kurimukselta. Rakuunapenulla ei yksikään ajatus pysynyt sekuntia kauempaa mielessä. Naaras tiesi jo, ettei kollilla ollut ihan kaikki kohdillaan, ja että tämä salainen retki oli äitynyt ehkä vähäsen liiankin jännittäväksi. Syömmeinlyönniksi Rakuunapenulle tuli mieleen, että mahdollisesti näin oli Tähtiklaani halunnut käyvän. Se ajatus lohdutti, eikä pennun huojennusta kerennyt enää pilaamaan se seikka, että täällä oltiin oikeastaan luvattomasti hiippailemassa soturilakia rikkoen. Järkyttynyt mieli ei kuitenkaan enää suolannut haavoja luomalla viheliäisempiä mielikuvia. Rakuunapentu totesi yhä, ettei kuoleminen juuri peloittanut, mutta katkerasti hän katui tätä kaikkea, jopa ajatustensa julki möläytystä, joka todennäköisesti vain provosoisi kollia. Nuori naaras ei nimittäin missään nimessä, ei sitten millään tahtonut kuolla näin epäsoturillisesti, näin nuorena.

Taju puoliksi kankaalla iski Rakuunapentu jälleen silmänsä Ivanin silmiin katseessaan pohjattoman vihastuksen lisäksi nyt myös ehkä vaistomainen hiven kissanpennun anovaa katsetta. Ethän oikeasti voisi tappaa minua? Kyynelehtimään Rakuunapentu ei kuitenkaan kyennyt. Hän olisi ehkä ollut sanomaisillaan jotakin. Ehkäpä juuri viimeisenä oljenkortena hän olisi vielä yrittänyt vedota kollin tunteisiin, mutta sanomiset juuttuivat kurkkuun, kun toinen oli kohottanut metallikyntisen käpälänsä ilmaan uhkaavasti. Eleen tarkoituksesta ei ollut epäilystäkään, ja ennen kuin Rakuunapentu menetti tajunsa, hän kerkesi kuulla kylmän kalseat sanat: "Tämän illan toivottavasti muistat vielä kauan..".

Näkökenttä sumeni, ja jalat pettivät alta. Pudotessaan kohti maata kerkesi Rakuunapentu tuntea kylmien metallisten kynsien pureutuvan selkäänsä. Tuska oli äärimmäinen, mutta aika, jonka naaras kerkesi sitä tuntea, oli minimalistinen. Mustana, vertavuotavana myttynä lojui Rakuunapentu maassa tajuttomana. Selkäranka ei kuitenkaan ollut murtunut, ainoastaan haava selässä oli syvä. Rakuunapennussa pihisi vielä henki, ja houreisessa unessaan hän näki itsensä nauramassa Tähtiklaanin kissoille: Enpä vain kuollutkaan vielä!

_________________
Kaksijalat=tyhmiä. Siksi ajoinkin kerran semmoista tornia päin. Ó.Ó
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://runningvegetableoil.deviantart.com/
Wild
Päällikkö
avatar

Viestien lukumäärä : 148
Join date : 14.10.2011
Paikkakunta : helvetti

ViestiAihe: Vs: Ken yössä yksin kulkea saa, polkuaan varsin surkeaa.   Pe Tammi 18, 2013 12:19 pm

Ivan katseli maahan pudonnutta pentua, surullisena, kaikki sekavasta ilosta oli nyt poissa, ja hetken kissa saattoi muistaa klaaniaikojaan, ja omaa kuollutta oppilastaan... viha ja suru olivat kuitenkin edelleen liian suuria mustalle kollille.

Jokainen me elämme omaa polkuamme niin omalla tavallamme.... surullista tosiaan mitä hirviöitä lopulta olemme.... Ivan kääntyi ja hetken edessään saattoi nähdä itsensä, silmänsä yhtä kammottavina loistavina, ja tassut viattoman verta valuen...

Kolli käänsi katseensa Rakuunapentuun, ja noukki pienen eläimen maasta, vaikka pennun satuttaminen oli ehkä turhaa tuliklaani saattoi nyt ymmärtää sen viestin mitä mustaturkki oli kertomaan tullutkin, Kukaan, kukaan ei enää olisi turvassa..

Ivan hypähti pentu kiinni hampaissaan, korkealle puuhun, jatkaen sitten latvuksissa, hyppien kohti tuliklaanin hajua, kissa oli päättänyt olla jättämättä pentua metsään kuolemaan, parantaja saattaisi hoitaa tuon vaivan vielä hyvään kuntoon.
Lähempänä päämääräänsä, kolli pysähtyi ja asetti tajuttoman pennun puun oksalle, paljastaen yhden metallikyntensä, hitusen hymähtäen, "Tämän vamman kanssa sinä saat elää... ehkä sinä kestät sen... ehkä et, olisin voinut lopettaa tuskasi, mutten tehnyt niin.." Mustaturkki viilsi pennun lapaan vielä yhden viillon, lähinnä viihdyttääkseen itseään, mutta myös tehdäkseen tarkoituksensa todella selväksi. Ivan painoi tassunsa haavalle, ja katseli sille valuvaa verta.
Hetken kuluttua kissa kuitenkin poimi pennun jälleen suuhunsa, ja hypähti latvuksista maahan,

Metsän harvennuttua kissojen hajut olivat todella selkeät, Kolli laski pennun maahan ja nappasi puusta lehden jonka painoi tuon pahimmin vuotavalle haavalle. "Toivottavasti nukut hyvin, sillä unet ovat tästedes vielä kauniimpia kuin todellisuus.."


Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://mymineawesome.deviantart.com/
BraambliPaathi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1307
Join date : 02.07.2012
Ikä : 83
Paikkakunta : Afroditen saari

ViestiAihe: Vs: Ken yössä yksin kulkea saa, polkuaan varsin surkeaa.   La Tammi 19, 2013 12:42 pm

Luonnollisesti Rakuunapentu ei tajunnut ympäröivästä maailmasta juuri mitään, kun Ivan raijasi häntä kohti Tuliklaanin leiriä. Sen sijaan, että pentu olisi tiedostanut ympäristönsä, näki se mitä kummallisimpia houreunia. Oikeastaan Rakuunapentu oli melko kevyesti tajuton, ja jokseenkin epätasainen kulku puiden oksilla toisen kissan kyydissä aina välillä havahduttui naaraan osaksi elävään maailmaan, ja tämmöisinä hetkinä Rakuunapentu tajusi olevansa elossa, ja mikään muu ei nyt hetkauttanut hänen ajatuksiaan mihinkään suuntaan. Pennun sotkuisille kasvoille levisi pieni hymynkare, aivan kuin tämä olisi vain vaipunut levolliseen uneen.

Johtuen Rakuunapennun tajuttomuuden tilan keveydestä tuntui äkillinen viilto lavassa kivuliaana houreunien lävitse. Naaras vingahti, ja alkoi hiljalleen herätä tiedottomuudestaan. Hän tajusi hämärästi, että Ivan kuljetti häntä jonnekin. Pennun ruumis oli kuitenkin aivan turta niin, että oli mahdoton huomata tämän heränneen, kun eipä naaras itsekään tajunnut sitä ihan täydelleen.

Tömähdys maahan havahdutti Rakuunapennun entistä enemmän todellisuuteen. Hän tunsi jo hennon tuliklaanilaisten tuoksun. Oliko Ivan tuonut hänet kotiin?!?! Vai oliko kyseessä vain jälleen yksi houreuni vailla todellisuuden häivääkään? Sitten kuului sinä iltana varsin tutuksi tullut ääni: "Toivottavasti nukut hyvin, sillä unet ovat tästedes vielä kauniimpia kuin todellisuus.." Sanat kirpaisivat Rakuunapennun sydäntä, vaikkei hän täydelleen ymmärtänytkään, mitä niillä tarkoitettiin, ja pää oli liian sekaisin tarkempaan ajatteluun. Kuitenkin Rakuunapentu tiesi nyt varmasti olevansa elossa, lähellä Tuliklaanin leiriä. Mutta niin tuntui myös Ivan olevan vielä paikalla. Naaras yritti edelleen esittää pyörtynyttä, vaikka oli jo täysin tajuissaan. Hän ei kuitenkaan kyennyt estämään lihastensa kouristuksenomaista jännittymistä. Saatujen haavojen kipu alkoi vasta nyt tuntua kunnolla, ja kaiken lisäksi Rakuunapentu alkoi voida pahoin. Hän ei voinut sietää epätietoisuuden tunnetta. Mitä Ivan oikein aikoi tehdä?!?!?! OuO


_________________
Kaksijalat=tyhmiä. Siksi ajoinkin kerran semmoista tornia päin. Ó.Ó
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://runningvegetableoil.deviantart.com/
Wild
Päällikkö
avatar

Viestien lukumäärä : 148
Join date : 14.10.2011
Paikkakunta : helvetti

ViestiAihe: Vs: Ken yössä yksin kulkea saa, polkuaan varsin surkeaa.   Su Tammi 20, 2013 12:47 am

Ivan huomasi pennun jännittyneen, Olisiko tuo otus sittenkin jo hereillä? Hetken todella ihmetyksissään musta kolli kävi istumaan, ja katselemaan pientä kissaa.
"... he löytävät sinut, sillä aurinko nousee pian.." Ivan ei voinut olla varma oliko toinen tosiaan hereillä, mutta päätti kuitenkin ilmoittaa asioiden laidan.

Kissa katseli kirkasta aurinkoa taivaanlaidassa. Ensimmäiset lämpimät säteet saivat mustan turkin kiiltämään, ja violetinsävyiset silmät jälleen näyttämään tavallisemmilta, ainoastaan syvän sinisiltä.
Kolli veti metalliset kyntensä takaisin tassujensa suojaan, ja sulki hetkeksi myös silmänsä, mutta räpäytti ne miltein hetkessä auki. "Tietysti...."

Ivan hypähti pensaikkoon, ja kynsi pajun kuoresta palan, juosten sitten takaisin pennun luokse. Kolli laski kaarnan pennun viereen//tämä logiikka koska pajulla on kaarnaa... -__- *sarkasmi*//
"Jos sinua nyt sattuu huvittamaan, tuon pitäisi auttaa kipuun..."
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://mymineawesome.deviantart.com/
BraambliPaathi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1307
Join date : 02.07.2012
Ikä : 83
Paikkakunta : Afroditen saari

ViestiAihe: Vs: Ken yössä yksin kulkea saa, polkuaan varsin surkeaa.   Ma Tammi 21, 2013 11:53 am

Puhuiko Ivan jotain kivun auttamisesta? Rakuunapennun haavat olivat jo tovin olleet kuin tulessa. Alati kasvanut kipu oli jo äitynyt suorastaan monsterilliseksi. Vaikka Rakuunapentu oli täysin onneton tunnistamaan yrttejä, tunnisti hän pajun tuoksun tulvahtavan kuononsa edessä. Naaras oli liian väsynyt avatakseen silmiään, mutta sen perusteella, että Ivanin ääni oli ainoa, joka kuului oli pääteltävissä, että hurja hirviökolli tarjosi hänelle nyt kivunlievittäjää. Ajatus tuntui kerrassaan järjettömältä, mutta Rakuunapentu ei juurikaan tuhlaillut aikaa sen miettimiseen. Eiköhän Ivan, jos se todellakin oli hän, joka vieressä hääräsi, ollut jo tajunnut, että Rakuunapentu oli täydelleen hereillä. Niinpä naaras ei jaksanut enää esittää tajutonta, vaan nuolaisi hitaahkolla lipaisulla pajunkuoret suuhunsa ja jäyti niitä voipuneen laiskasti.

Kipu ei, yllätys yllätys, lievittänyt heti, mikä sai kärsimättömän pennun uhmakkaan pahalle päälle. Sen lisäksi, että haavoja särki, kivisti nyt myös Rakuunapennun päätä. Vaikka hengenvaara olikin jo ohitettu, tunsi Rakuunapentu nyt suuremmin kuin koskaan kuolevansa, kun yksikään kohta pienessä kehossa ei tuntunut terveeltä. Yht'äkkiä naaras rupesi valtaisasti kakomaan, mikä päättyi kirpeän hajuiseen oksentamiseen. Se maistui paremmalta mennessään alas, kuin tullessaan takaisin ylös, tuumasi Rakuunapentu nuoleskellen hapanta nestettä huuliltaan.

"K-kiitos", sai Rakuunapentu soperrettua väräjävällä ynnä hyvin hentoisen käheällä äänellä, vaikkei ollutkaan varma, oliko kukaan kuuntelemassa. "M-miksi oikein olet vielä s-siinä?" Mustavalkoturkkisen naaraan mielessä käväisi, josko kaikki olikin ollut vain kammoittavaa unta, mutta eihän semmoinen voinut käydä päinsä, tuskan tuntemukset olivat olleet niin aitoja. Yht'äkkiä kuului muutamien ketunmittojen päässä olevista pensaikoista rapinaa, ja vahva Tuliklaanin tuoksu virtasi Rakuunapennun sieraimiin. Joku oli eittämättä tulossa!

_________________
Kaksijalat=tyhmiä. Siksi ajoinkin kerran semmoista tornia päin. Ó.Ó
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://runningvegetableoil.deviantart.com/
Wild
Päällikkö
avatar

Viestien lukumäärä : 148
Join date : 14.10.2011
Paikkakunta : helvetti

ViestiAihe: Vs: Ken yössä yksin kulkea saa, polkuaan varsin surkeaa.   Ti Tammi 22, 2013 7:24 am

Musta kissa säpsähti aistiessaan lähestyvän tuliklaanilaisen, "Olen sielläkin, ja juuri silloin missä et sitä odota..."
"... ja nimeni.. melkein unohdin.. sinunlaisesi saavat kutsua minua jääsydämmeksi..."
Suuri kolli loikkasi jälleen takaisin puiden suojiin, ja paineli ääntäkään aiheuttamatta korkealle latvuksiin, takaisin kaiken uloittumattomiin.

Hymy palasi Ivanin huulille, ja sinertävät silmät täyttyivät varjoissa violetin sävyistä,
Metalliset kynnet painautuivat hiljaa puuhun,

"Juokse kissa juokse...

niin lujaa kuin jaksat..

mutta jokainen askel..

on nyt lähempänä...

... loppuaan...."




Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://mymineawesome.deviantart.com/
Wild
Päällikkö
avatar

Viestien lukumäärä : 148
Join date : 14.10.2011
Paikkakunta : helvetti

ViestiAihe: Vs: Ken yössä yksin kulkea saa, polkuaan varsin surkeaa.   To Tammi 24, 2013 10:18 am

// hej, miten olis jos tulisit tohon yhteen peliin mukaan niin että Rakuunapentu voitas löytää johoki päiväsaikaan, kun Liekkitähti ja oppilaansa on tuliklaanin leirin lähistöllä?
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://mymineawesome.deviantart.com/
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Ken yössä yksin kulkea saa, polkuaan varsin surkeaa.   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Ken yössä yksin kulkea saa, polkuaan varsin surkeaa.
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1
 Similar topics
-
» Hetket jolloin krusti rokkaat yksin

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
Nelituuli :: Raja-alueet :: Saarnimetsä-
Siirry: