Villeintä verbaaliviiksien väpätystä
 
PääsivuPääsivu  KalenteriKalenteri  FAQFAQ  HakuHaku  KäyttäjälistaKäyttäjälista  KäyttäjäryhmätKäyttäjäryhmät  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 Aurinkoinen päivä satamassa (vapaa)

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
Siirry sivulle : 1, 2  Seuraava
KirjoittajaViesti
Nomi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1834
Join date : 21.03.2014
Ikä : 19
Paikkakunta : Lahti

ViestiAihe: Aurinkoinen päivä satamassa (vapaa)   Su Toukokuu 21, 2017 7:59 am

// Peli on vapaa ja ensimmäinen, joka tänne ehtii pääsee mukaan :)

Tuiskusydän asteli kevyin askelin kohti satamaa, joka näkyi jo hänen edessään. Oli erittäin kaunis päivä ja ilma oli mitä parhain siihen, että soturi oli voinut tehdä yksinään matkan pois klaaninsa reviiriltä. Aurinko paistoi kirkkaana taivaalta ja lämmöllään se oli vallannut klaanien reviirit jo muutaman päivän ajaksi. Harmaa naaras nautti siitä, kun se sai tuntea lämmön turkillaan, lämpö voitti aina kylmyyden ja Tuiskusydän toivoikin, että tämä ihana vuodenaika voisi kestää ikuisuuden. Hän ei todellakaan kaivannut lehtikadon aikaa, joka oli ohitettu vasta hetki sitten.

Saapuessaan aivan sataman reunamille pysähtyi naaras hetkeksi paikoilleen ja antoi katseensa kiertää maiseman ympärillään. Hän ei todellakaan halunnut yhtään kaksijalkaa liian lähelle itseään, olisi syytä pysyä niistä kummajaisista kaukana. Onneksi ainakin tällä hetkellä satama näytti rauhalliselta ja soturi näki vain muutamia kaksijalkoja puuhailemassa veneidensä kimpussa. Kyseinen näkymä toi Tuiskusydämen mieleen ajan, kun hän oli vielä nuori oppilas ja hän oli tullut tutkimaan satamaa yksinään. Silloin hän oli törmännyt erääseen valoklaanin soturiin ja vietänyt tämän kanssa aikaa satamassa, jolloin he olivat päätyneet tutkimaan erästä venettä sisäpuolelta. Se oli ollut unohtumaton seikkailu nuorelle kissalle ja se oli myös vahvistus siitä, että jokaisella kissalla pystyi olemaan ystäviä toisista klaaneista. Kun Tuiskusydän oli varmistanut sen, että lähettyvillä ei ollut mitään vaarallista lähti hän uudelleen liikkeelle ja nyt hän otti suunnakseen yhden laiturin, jonka vieressä oli yksinäinen vene kiinnitettynä. Nyt soturilla ei kuitenkaan ollut mielessä ajatus siitä, että hän menisi sitä tutkimaan. Häntä nimittäin houkutti enemmän ajatus laiturilla makoilusta auringonpaisteessa. Mikä olisikaan parempi tapa viettää päivää kuin loikoilla jossakin nauttimassa lämmöstä turkillaan. Tuiskusydän voisi hyvällä mielellä ottaa tämän päivän rennosti, sillä hän oli aamulla käynyt saalistamassa klaanilleen ja ruokkinut klaaninvanhimmat, kun oppilaat olivat olleet mestareidensa kanssa harjoittelemassa. Koska Tuiskusydämellä ei ollut vielä omaa oppilasta voisi hän hyvin auttaa nuorempia kissoja näiden tavanomaisissa tehtävissä. Mutta vielä jonakin päivänä naaras halusi saada itselleen oman oppilaan, jolle opettaa asioita joita hän oli elämässään oppinut.

Tuiskusydän saapui laiturille ja käveli lähelle sen päätä, josta hän pystyi näkemään hyvin kuinka vesi löi vasten laituria. Kuitenkin hän jäi muutaman askeleen kauemmaksi laiturin päästä, sillä ajatus veteen päätymisestä ei houkuttanut naarasta ollenkaan. Mielummin hän pitäisi turkkinsa kuivana ja nauttisi vain auringon suomasta lämmöstä. Löytäessään mukavan paikan laiturilta kävi Tuiskusydän makaamaan paikoilleen ja sukimaan kaikessa rauhallisuudessa turkkiaan. Kuitenkin hän piti kuuloaistinsa tarkkana, jotta kuulisi varmasti, jos jokin häntä lähestyisi. Tällaisessa paikassa, jossa liikkui kaksijalkoja saisi aina olla varuillaan. Koskaan ei voisi olla varma siitä saapuisiko paikalle liian utelias kaksijalka, joka haluaisi tehdä hänelle jotakin. Myös koiran ilmaantuminen oli mahdollista.

_________________
Nomin mukana kulkevat Yöklaanin hyväsydäminen soturi Tuiskusydän, Meriklaanin arkajalkainen soturi Äänetönaskel, Valoklaanin yrmeä varapäällikkö Aavesilmä, Tuliklaanin iloinen oppilas Pesukarhutassu ja rennohko luopio Korpi

Linkkejä
Seuranhaku
Tietoa minusta
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://www.wattpad.com/user/Nomisir
BraambliPaathi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1306
Join date : 02.07.2012
Ikä : 83
Paikkakunta : Afroditen saari

ViestiAihe: Vs: Aurinkoinen päivä satamassa (vapaa)   Ke Toukokuu 24, 2017 12:59 pm

Uhkapelit ovat asia, joka joitakuita kauhistuttaa. Toisille ne taas voivat olla elämän suola. Joillekin kyseessä on ehkä kiusallinen riippuvuus, jota on pakko tehdä, mutta josta tekisi mieli päästä eroon. Sitten on niitä, joille uhkapelit ovat vain harmiton pieni ajanviettotapa aurinkoisena päivänä, kun ei ole mitään muutakaan erityistä tekemistä. Partiointi- tai metsästysretkillä käyminenhän nyt esimerkiksi ei ole mitään erityistä tekemistä, jolla voisi aikaansa tylsinä päivinä kuluttaa. Joku olisi tietysti voinut olla toista mieltä, mutta Tuliklaani piti sisällään astetta kovempia kavereita. Ne olivat juuri semmoisia kavereita, jotka käyttävät aikansa mielummin uhkapeleihin kuin klaaninsa hyödyttämiseen. Kovin kaveri kaikista oli tietystikin nuori ja uhmakas soturi Rakuunarahka. Hän olisi voinut viettää vaikka kaikki päivänsä uhkapelejä pelaillen, sillä häntä nyt ei paljon mikään klaanivelvollisuuksien kunnollinen täyttäminen kiinnostanut. Hän ei kuitenkaan pelannut uhkapelejä kaiket päivät vaan oikeastaan vain suhteellisen harvoin. Hän nimittäin aina hävisi.

Tänäkin päivänä oli tuo sotureista siekailemattomin joutunut maistamaan häviön kitkerää kalkkia typerässä uhkapelissä parin tylsistyneen klaanitoverinsa kanssa. Ylittäessään Tuliklaanin rajaa hän manaili itsekseen, miten mikään saattoi olla niin sairasta kuin hänen alituinen häviöputkensa. Oli peli mikä tahansa, hän hävisi lähes aina. Sen oli pakko johtua jostain hänen erikoiskyvystään, sillä uhkapelithän tunnetusti perustuivat aina vain tuuriin, jolloin olisi ollut järkevää olettaa, että Rakuunarahkalla oli yhtä hyvät mahdollisuudet voittaa kuin muillakin. Koska hän kuitenkin oli hävinnyt, oli pääteltävä, että hänellä oli jonkinlainen erikoistaito, jonka olemassaolosta hän vain ei ollut tietoinen. Ehkä häntä olisi saattanut kutsua todennäköisyyksien herraksi ja uhkapelien valtiattareksi. Mmh, se kuulosti hyvältä. Hienon nimityksen keksittyään hän unhoitti mielensä myrtyneisyyden ja alkoi sen sijaan suorastaan hymyillä. Olihan klaanin reviiriltä poistuminen kuitenkin aina ihan raikastavaa puuhasteltavaa. Juuri siihen Rakuunarahkalle langennut häviäjän rangaistus hänet velvoitti. Pelin alkaessa oli sovittu, että häviäjä hakisi kaksijalkalasta viisi leipää ja kaksi kalaa Tuliklaanin tuoresaaliskasan täytteeksi. Naurettavaa kyllä, mutta joukossa tyhmät ideat kai tapaavat tiivistyä. No, kuten sanottua, ei Rakuunarahka ollut erityisen pahoillaan tällaisesta hauskasta pienestä harharetkestä, jonka pääsi tekemään. Hänellä ei ollut aavistustakaan, mitä leipä oli, mutta kalat hän kuvitteli jokseenkin tuntevansa. Nehän asuivat vedessä? Ei siis kuin seuraamaan ilmansuuntaa, jossa meren aromi ja kaksijalkojen moninaiset löyhkät yhdistyisivät. Tehtävä oli suhteellisen helppo, vaikkei Rakuunarahka mikän mestarillinen suunnistaja ollutkaan.

Jonkinmoisen taivaltelun jälkeen huomasi Rakuunarahka, että maa hänen tassujensa alla oli muuttunut kaksijalkaloille ominaiseksi karheaksi päällysteeksi. Siellä täällä juoksenteli noita hirmuisia hongankolistajia asioillaan. Tööttäilevät ja örisevät peltilehmät singahtelivat suuntaan jos toiseenkin, mutta kukaan ei tuntunut panevan Rakuunarahkaa merkille. Soturi ei ollut kovin kokenut kaksijalkalan kävijä, mutta hän ei koskaan ollut erityisemmin peljännyt noita kummajaisia. Tietysti hän suhtautui kaikkeen suureen, vieraaseen ja meluisaan hieman varauksella, kuten nyt tavallisen kissan tuleekin, mutta ei hän kaksijalkoja mitenkään erityisesti kauhistellut. Seinien varjoja pitkin kyräillen hän koikkelehti pitkin karheapintaisia kujia tukahduttavassa tuoksujen sekamelskassa. Jotta hän olisi pystynyt suunnistamaan, oli hänen pakko yrittää keskittyä vain ja ainoastaan meren tunnistettavaan tuoksuun. Kunhan hän löytäisi meren, olisi suunnitelman ensimmäinen vaihe suoritettu.

Seikkailumielen innoittama ja päättäväinen soturi löysikin melko nopeasti aavanan taivaanrantaan asti liplattavan vesilätäkön. Hurraa! tuumaili hän itsekseen. Jos ei tuosta rapakosta nousisi kalaa niin sitten ei mistään. Mairea hymy huulillaan Rakuunarahka tassutteli lähemmäs vedenrajaa kopeasti kuin olisi ollut koko paikan omistaja. Harmikseen hän kuitenkin sai huomata, että siinä kohtaa, missä kaksijalkojen päällystämä maa loppui ja vesi alkoi, oli veteen naurettavan pitkä, ainakin karhunmitan pystysuora pudotus. Mitenkän himputissa Rakuunarahka siitä muka yltäisi kalastamaan? Ja kuka pönttöpää oli ylipäätään mennyt keksimään tämmöisen maastonmuodon? Omahyväinen hymy soturin kasvoilla oli yhdessä silmänräpäyksessä synkistynyt loukkaantuneeseen mutruun. Rakuunarahka sylkäisi veteen ja huomasi sitten puisen rakennelman, joka ulottui pitemmälle veden syleilyyn. Ehkä siellä olisi vähän otollisemmat kala-apajat. Paremman idean puutteessa soturi lähti marssimaan kohti laituria. Saavuttaessaan sen huomasi hän, että siellä patsasteli kissa. Mitä ilmeisimminkin tyyppi oli kalastuspuuhissa, mikä siis tarkoitti sitä, että tämä nimenomaan oli kalastusasema. Niinpä tietysti. Miksei Rakuunarahka heti ollut sitä tajunnut? No eipä se kyllä mikään ihme ollut ottaen huomioon, kuinka pölvästinmoiset olivat järjestelyt täällä päin. Vaan loppu hyvin kaikki hyvin. Enää pitäisi näyttää tuolle kilpailevalle kalamiehelle, kuka on paikan pomo. Rakuunarahka, vaikka olikin ensikertalainen, ei sietänyt ajatusta siitä, että joutuisi jakamaan kalapaikan jonkun toisen, itseään paremman ja kokeneemman kanssa. Koska hänellä ei ollut taitoja, joilla näyttää paremmuutensa, oli hänen turvauduttava taitoon, jonka hän taisi parhaiten ja jota saattoi soveltaa tilanteessa kuin tilanteessa: röyhkeyteensä. Hän harppoi äänettömästi toisen kissan takaa pitkin laituria ja käveli sitten suoraan tämän lävitse. Tietenkään Rakuunarahka ei ollut aineeton kummitus, joka kirjaimellisesti olisi saattanut kävellä toisten lävitse. Hän kuitenkin käveli aivan kuin olisi ollut aineeton kummitus eli toisin sanoen kävellessään toisen ohi tölväisi tätä sangenmoisen töykeästi kyljellään, aivan kuin mitään toista kissaa ei siinä olisi ollutkaan. Rakuunarahka ei sanonut sanaakaan vaan jatkoi itsevarmana laiturin reunalle ja kävi sitten siihen pää pystyssä istumaan selin tönimäänsä kissaan. Hän näytti täydellisen välinpitämättömältä kuin ei olisi ollenkaan huomannut toista. Ulospäin ei mitenkään saattanut nähdä, kuinka hermostunut hän itse asiassa oli, eihän hän voinut nyt tehdä muuta kuin istua siinä paikoillaan. Hänen suunnitelmansa oli yksinkertaisuudessaan se, että toinen kuvittelisi hänen, kalastajakeisarin, tulleen valtaamaan tämän kalapaikan itselleen. Tarkoituksena oli, että toinen painuisi häntä koipien välissä hiiteen tajuttuaan, kuinka kova kaveri laiturille oli saapunut. Varsinaista kalastussuunnitelmaa voisi miettiä sitten sen jälkeen.

_________________
Kaksijalat=tyhmiä. Siksi ajoinkin kerran semmoista tornia päin. Ó.Ó
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://runningvegetableoil.deviantart.com/
Nomi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1834
Join date : 21.03.2014
Ikä : 19
Paikkakunta : Lahti

ViestiAihe: Vs: Aurinkoinen päivä satamassa (vapaa)   To Toukokuu 25, 2017 11:07 am

Tuiskusydän makoili kaikessa rauhassa laiturilla ja samalla hän oli erittäin keskittynyt häntänsä karvojen siistimiseen. Mikään ei ollut mukavampaa kuin nauttia ihanasta lämmöstä kaikessa rauhassa, minnekkään ei ollut kiire eikä kukaan klaanitoveri ollut vieressä pyytämässä häntä tekemään yhtikäs mitään. Vaikka naaras aina mielellään tekikin mitä tahansa klaaninsa eteen arvosti hän myös niitä hetkiä, kun sai olla erossa yöklaanilaisista. Klaanin reviirillä tälläiset hetket olivat varsin harvassa, joten oli ollut fiksu päätös suunnata kulku satamaa kohti, se vasta olisikin sattuma, jos tänne samaan aikaan eksyisi toinen kissa samasta klaanista, tai edes sitten mistään muustakaan klaanista. Vaikka päivä oli mitä ihanin ei Tuiskusydän odottaisi, että tänne ilmestyisi muita klaanikissoja samaan aikaan hänen kanssaan. Kun naaras oli saanut häntänsä karvat ojennukseen nosti hän päänsä ylös ja suuntasi katseensa kohti laiturin päätä ja sen myötä veteen, joka peitti suurimman osan hänen näkökentästään. Vaikka soturi inhosikin turkkinsa kastelemista niin nautti hän silti tästä maisemasta erittäin paljon. Vesi oli todella kaunista niin kauan kuin se pysyisi erossa hänestä ja hänen turkistaan.

Tuiskusydän oli niin keskittynyt maiseman ihailemiseen, että hän oli hetkiseksi unohtanut kokonaan pitää muuta ympäristöä silmällä. Onneksi kuitenkaan mitään vaarallista ei ollut ilmaantunut hänen lähelleen tai siinä toivossa naaras eli, vaikka olikin edelleen tietämätön siitä, että oli antanut suojamuurinsa laskea maiseman ihailun ajaksi. Hetken päästä Tuiskusydämen aistit kuitenkin heräsivät jälleen, kun hän kuuli aivan läheltään askelia, jotka kantautuivat samalta laiturilta jolla hän oli. Harmaaturkkisen kissan pää kääntyi niin, että hän näki taakseen, mutta juuri silloin tämä tuntematon tyyppi tönäisikin häntä suoraan naamaan. Pienen säikähdyksen myötä Tuiskusydämen silmät sulkeutuivat hetkeksi eikä hän pystynyt näkemään kuka häneen oli niin törkeästi oikein törmännyt. Mutta sen sijaan naaraan kuonon täytti toisen klaanin haju, joka kertoi siitä, että toinen oli myös klaanikissa. Tarkemmin sanottuna tulija oli tuliklaanista, sen verran hyvin Tuiskusydän kuitenkin osasi muiden klaanien ominaishajut tunnistaa. Kun törmäyksestä oli kulunut muutamia sekunteja yritti naaras avata silmänsä, mutta silloin hän tajusi saaneensa törmäyksen yhteydessä karvan kumpaankin silmäänsä, joka aiheutti kirvelyä hänen kummassakin silmässään. Hienoa, nyt hän ei näkisi toista ainakaan hetkeen ja olisi jopa näin ollen erittäin helppo saalis, toivon mukaan toinen ei ollut mikään kovimman luokan räyhääjä, joka kävisi hetkenä minä hyvänsä kimppuun.
"Ei ole kovinkaan kohteliasta törmäillä toisiin tuolla tavoin ja pysyä sen jälkeen aivan hiljaa." Tuiskusydän sanoi ja käänsi päänsä kohti sitä paikkaa josta toisen tuoksu kantautui. Sen jälkeen naaras laski päänsä alemmas ja alkoi hieromaan silmiään tassullaan koittaen saada karvat pois silmistään. Oli erittäin epämukavaa olla vieraan seurassa, kun ei saanut silmiään auki. Ja kaikenlisäksi inhottavan polttava tunne silmissä oli erittäin kivuliasta, joten Tuiskusydän todella toivoi saavansa karvat pois silmistään nopeasti.
"Typerät karvat." Tuiskusydän manasi samalla, kun hieroi silmiään.

_________________
Nomin mukana kulkevat Yöklaanin hyväsydäminen soturi Tuiskusydän, Meriklaanin arkajalkainen soturi Äänetönaskel, Valoklaanin yrmeä varapäällikkö Aavesilmä, Tuliklaanin iloinen oppilas Pesukarhutassu ja rennohko luopio Korpi

Linkkejä
Seuranhaku
Tietoa minusta
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://www.wattpad.com/user/Nomisir
BraambliPaathi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1306
Join date : 02.07.2012
Ikä : 83
Paikkakunta : Afroditen saari

ViestiAihe: Vs: Aurinkoinen päivä satamassa (vapaa)   To Toukokuu 25, 2017 11:34 am

Hetken aikaa, ehkä silmänräpäyksen tai kahden verran oli aivan hiljaista. Ne hetket kuumottivat Rakuunarahkan korvantauksia niin että hänestä tuntui kuin hetket olisivat olleet tuntien mittaisia. Milloin hän uskaltaisi kääntyä ja vilkaista, oliko luuseri jo paennut? Miksei hän ollut vielä kuullut karkurin masentuneen hännän laahautumista laituria vasten? Miksi mitään ei tapahtunut? Kärsimättömyydestään kuulu soturi sai päähänsä kauhistuttavan ajatuksen. Mitä jos hänen tölväämänsä tolvana ei ollutkaan mikään heikko häviäjä vaan ison luokan riitapukari, jolle Rakuunarahka nyt oli varomattomasti kääntänyt selkänsä? Mitä jos toinen juuri tälläkin hetkellä itse asiassa pidättelisi naurua kohtaamansa kissan hölmöyden edessä? Tuo naurun pidättely saattoi olla Rakuunarahkan elämän ja ennen kaikkea ylpeyden kannalta juuri ratkaiseva viivytys, jonka takia toinen ei vielä ollut ehtinyt hyökätä. Tuliklaanin teräväkieli ei enää kestänyt vainoharhansa paineita. Hän käännähti sähähtäen ympäri kuin vieteriukko yllätyslaatikosta. Hän oli jo paljastanut hampaansa ja kyntensä ja oli täysin valmis puolustautumaan niin verisesti kuin vain tarvis. Hänen lihaksensa olivat melkein jännittyneet jo oma-aloitteisesti ponkaisemaan vihollisen naamalle. Kaikeksi onneksi Rakuunarahkalla oli sangen hyvät refleksit. Hän ehti ennen päällekäymistä tajuta, ettei toinen ollut hyökkäysaikeissa. Sen sijaan tämä saarnasi jotain epäkohteliaisuudesta. No voi hyvänen, pilkahti Rakuunarahkan mieleen, kyllähän minä nyt sen tajuan, että olin epäkohtelias. Juuri siksihän tein niin! Hän piti kuitenkin mölyt mahassaan ja vain tuijotti tuhkanharmaata vihollistaan suu omituisesti vääntyneenä puolisulaneeseen taisteluirvistykseen.

Oli päivänselvää, että Rakuunarahkan suunnitelma oli mennyt päin honkia. Joko tuo toinen kissa oli sen verran kova luu, että luotti itsepuolustukseensa tai sitten tämä vain yksinkertaisesti oli totaalinen idiootti. Rakuunarahka päätti, että jälkimmäisen vaihtoehdon oli pidettävä paikkansa. Toisella näytti olevan jotain ongelmia silmiensä kanssa. Olisi ollut oiva tilaisuus hyökätä ja näyttää tälle, kuka oli pomo. Rakuunarahka ei ollut niitä kissoja, jotka vannoivat kunniakkaan taistelun nimeen. Vihollisen heikko asema sinänsä ei ollut mitenkään pätevä peruste olla hyökkäämättä. Rakuunarahka joutui kuitenkin arvioimaan tilannetta kokonaisuudessaan hieman uudelleen tajuttuaan, ettei tiennyt kalastamisesta mitään. Lisäksi hän oli aivan liian kiihkoissaan tästä väkivaltaisen kohtaamisen tuottamasta adrenaliinivirrasta veressään, jotta olisi huomannut toisen tuoksun perusteella olevan klaanikissa. Niin, Rakuunarahka tosiaan edelleen luuli tuon paukapään olevan joku syntyperäinen kaksijalkalan kalastajakissa. Toisin sanoen soturi oletti, että tuolla silmävikaisella soheltajalla hänen silmiensä edessä oli arvokasta tietotaitoa, joka häneltä itseltään puuttui. Hänen pitäisi nyt toimia kuin viisas kenraali konsanaan, ovelasti ja älykkäästi. Toinen mumisi jotain jostain karvoista, mutta se ei Rakuunarahkaa kiinnostanut. Sen sijaan hän otti keskustelun haltuunsa julistamalla kaikkein uhmakkaimmalla komentajannau'ullaan: ”Typerä olet sinä, joka olet juuri loukannut minua, komentaja R... Estragonnaa!” Viime hetkellä Rakuunarahka oli tajunnut, että mahtipontisen salanimen käyttö toisi hänen esitykseensä lisää vakuuttavuutta ja uhkaa. Hänen suupielensä olivat vääntyneet mairean kuninkaalliseen hymyyn. Hänen valkeat pilkistivät hymystä osoittaen hänen verenhimoisuutensa totuudellisuutta. ”Olen saapunut tänne sisämaasta kalastamaan ja nyt sinä saatkin näyttää minulle, miten se tehdään. Opeta minut kalastamaan, niin säästän henkesi”, ilmoitti Rakuunarahka. Sanojensa vakuudeksi hän esitteli toiselle etutassunsa huippuunsa teroitettuja kynsiä. Olipa onnekasta olla niin luova ja nerokas! Vaikka alkuperäinen suunnitelma olikin raunioitunut, oli Rakuunarahka silmänräpäyksessä keksinyt tilalle uuden ja paremman, jonka toteuttamisesta hän nautti huomattavan paljon.

_________________
Kaksijalat=tyhmiä. Siksi ajoinkin kerran semmoista tornia päin. Ó.Ó
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://runningvegetableoil.deviantart.com/
Nomi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1834
Join date : 21.03.2014
Ikä : 19
Paikkakunta : Lahti

ViestiAihe: Vs: Aurinkoinen päivä satamassa (vapaa)   To Toukokuu 25, 2017 10:37 pm

Tuiskusydän hieroi edelleen silmiään joissa karvat edelleen kirvelivät erittäin paljon ja tuntui aivan siltä kuin hänen silmänsä alkaisivat vuotamaan vesiputouksen lailla, kun hän saisi ne viimein auki. Törkeä törmäilijä ei ollut vastannut mitään hänen ensimmäisiin sanoihinsa siitä, että tuollainen törmäily oli epäkohteliasta. Joko kyseessä oli sitten jokin täysin mykkä kissa tai sitten sellainen kovistelija, joka luuli olevansa maailman valtias, joka voisi käyttäytyä ihan miten halusi. Oli asia sitten kummin vain, aikoisi Tuiskusydän saada silmänsä pian toimimaan, jotta voisi kohdata tuon kissan kunnolla ja nähdä millainen tyyppi hänen seuraansa oli oikein eksynyt.

Viimein naaras sai karvat pois silmistään ja sen jälkeen hän avasi ne varovasti raolleen. Ja kävi niinkuin hän olikin olettanut, silmät alkoivat heti vuotamaan vuolaasti aiheuttaen näin sen, että Tuiskusydän ei edelleenkään nähnyt niin hyvin kuin yleensä. Sen sijaan hänen kuulonsa kyllä toimi ja hän kuuli mainiosti toisen esittäytymisen. Tuiskusydämen teki mieli huomauttaa toista siitä, että tunnisti tämän kyllä hajun perusteella klaanikissaksi, jolle ei tämän käyttämä nimi oikein sopinut, mutta tällä kertaa hän päätti olla hiljaa. Näemmä hän oli törmännyt kissaan, joka piti itseään kaikki valtiaana, joten olisi turhaa alkaa tuon kanssa asioista väittelemään. Sen sijaan soturi avasi silmiään enemmän, kun niiden vuotaminen oli viimein loppunut ja nyt hän pystyi kunnolla näkemään edessään olevan kissan. Ensinäkemältä Tuiskusydän ei osannut kertoa oliko nähnyt tätä kissaa aiemmin, ainakaan äsken kuulemansa nimen perusteella hän ei ollut. Harmaaturkki hämmästyi erittäin suuresti, kun toinen esitti vaatimuksensa siitä, että hänen täytyisi opettaa toista kalastamaan. Ja kaiken lisäksi loppuun tuli uhkaus siitä, että se olisi ainoa keino jolloin hän saisi pitää henkensä. No nyt oli toisella turhan suuret luulot itsestään, tai eihän Tuiskusydän nyt tiennyt kuinka hyvä taistelija hänellä oli vastaassaan. Ainakin terävät kynnet toisella oli, kun hän niitä oikein hänen edessään esitteli. Olisi parempi ratkaista tämä tilanne naaraalle luonnollisella tavalla, eli siis juttelemalla.
"Vai, että minun pitäisi opettaa sinua kalastamaan." Tuiskusydän totesi rauhallisesti ja nousi samalla makuuasennostaan istumaan ja suuntasi sitten turkoosien silmiensä katseen toista kohden.
"Mielelläni minä opettaisin sinua kalastamaan, jos itse edes osaisin napata kaloja vedestä. Mutta valitettavasti minun pitää tuottaa pettymys, sillä en voi opettaa sinua, kun en osaa edes itse kalastaa." Tuiskusydän kertoi erittäin rauhallisella äänellä ja piti kokoajan katseensa toisessa, ei olisi viisasta kääntää katsettaan muualle, kun tämä kissa oli jo ehtinyt esittää hänelle uhkauksenkin. Jännittyneenä soturi odotti miten toinen ottaisikaan tämän tiedon vastaan, kun hän ei voisikaan opettaa toista kalastamaan. Samassa hetkessä naaras tajusi, ettei ollut laisinkaan esittäytynyt, vaikka toinen olikin jo nimensä kertonut. Olisi siis aika esittäytyä itse ja vakuuttaa tämä kissa siitä, että hän ei todellakaan tiennyt miten kalastaa.
"Olenkin unohtanut esittäytyä olen Tuiskusydän ja kuulun yöklaaniin, jossa kissat eivät todellakaan nauti itsensä kastamisesta veteen ja näin ollen kalastaminen ei ole meidän juttumme." soturi sanoi ja loi pienen hymyn kasvoilleen, hän ei antaisi toisen käytöksen estää itseään olemasta ystävällinen. Harva siinä onnistuisi, että saisi hänet unohtamaan oman ystävällisyytensä muita kohtaan, siihen tarvittaisiin todella ihmeellinen henkilö, joka siihen pystyisi.
"Jos saanen kysyä Estragonna hyvä, niin miksi sinä kissa, joka kannat turkissasi tuliklaanin hajua olet saapunut tänne aikeinasi kalastaa? Olen luullut sen olevan aina enemmän meriklaanin karvapallojen ominaista tekemistä." Tuiskusydän sanoi ja piti kysyvän katseensa toisessa.

_________________
Nomin mukana kulkevat Yöklaanin hyväsydäminen soturi Tuiskusydän, Meriklaanin arkajalkainen soturi Äänetönaskel, Valoklaanin yrmeä varapäällikkö Aavesilmä, Tuliklaanin iloinen oppilas Pesukarhutassu ja rennohko luopio Korpi

Linkkejä
Seuranhaku
Tietoa minusta
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://www.wattpad.com/user/Nomisir
BraambliPaathi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1306
Join date : 02.07.2012
Ikä : 83
Paikkakunta : Afroditen saari

ViestiAihe: Vs: Aurinkoinen päivä satamassa (vapaa)   Pe Toukokuu 26, 2017 12:27 pm

Kaikille lienee tuttu se karvas tunne, jonka kokee huomatessaan kuinka hartaasti rakennettu ja takuulla maailman komein hiekkalinna pyyhkiytyy tavallista voimakkaamman aallon mukana sohkana matkoihinsa. Ei sillä että kaikki olisivat elämässään rakennelleet hienoja hiekkalinnoja. Kaiken valumista hukkaan saa kuitenkin kokea monissa muissakin puuhissa kuin hiekkalinnojen pystyttelyssä. Rakuunarahka ei ehkä ollut niinkään lannistujaluonne kuin impulsiivinen ja heittelehtivä luonne. Toisin sanoen kaikenlaiset tunnekuohut, niin positiiviset kuin negatiivisestkin vaikuttivat häneen hirmuisella voimalla. Pettymys siitä, että hänen erinomaisen suunnitelmansa toinenkin osa oli tuon urvelon toimesta murskattu hyödyttömiksi pieniksi pirstaleiksi, oli tuliklaanilaiselle kova pala. Jos hänellä ei olisi ollut karvapeitettä korviensa ympärillä, olisi korvien ehkä voinut nähdä punoittavan raivostuksesta. Oliko kyseessä ehkä pelkkä halpamainen bluffi? Ehkä toinen oli tajunnut heikon asemansa ja yritti nyt kiemurrella siitä irti esittämällä tietämätöntä ja taitamatonta. Olihan nyt aivan itsestäänselvää, että tuo laiturilaahustaja oli kalastaja! Niin, millä perustein se oikeastaan oli niin selvää? Ei kai muusta syystä kuin siitä, että Rakuunarahka oli tahtonut niin. Hän oli niin vakaasti tahtonut uskoa niin ja tahtoi edelleenkin. Jostain kumman syystä hänen tahtonsa ei kuitenkaan näemmä ollut saanut toista muuttumaan kalastajaksi. Mitä sairautta! Hampaita kiristellen ja turhautuneita ähkäisyjä nieleskellen yritti Rakuunarahka löytää toisen kissan elekielestä vinkkejä, joista olisi voinut päätellä tämän valehtelevan. Tyyppi oli kuitenkin hämmästyttävän rauhallinen. Johtuikohan se vain siitä, että tämä oli niin tyhmä? Jostain syystä nuo viimeinkin auenneet silmät, joskin vetistelevät, eivät näyttäneet olevan minkäänlaisessa paniikissa eivätkä muunkaanlaisessa hätätilassa. Vähämielisyyden usva ei myöskään peittänyt toisen katsetta vaan tämä vaikutti aivan rehelliseltä ja tilanteensa hallitsevalta. Ei. Eieieiei. Niin ei voinut olla. Rakuunarahka räpytteli omia kalvakansinisiä silmiään tavallista voimallisemmin, aivan kuin kissa hänen edessään olisi ollut vain kuvajainen, jonka todellisen olemuksen, luokattoman luuserin, hän olisi tahtonut saada näkyviin. Näkymä ei kuitenkaan muuttunut.

Yleisesti ottaen oli aina hirveän ärsyttävää, kun joku reagoi Rakuunarahkan röyhkeään käytökseen noin rauhallisesti ja aikuismaisesti. Vaikka Rakuunarahka tietysti oli valmis hakkaamaan kaikki, jotka häntä vastaan kävivät urputtamaan, oli kuitenkin vielä äärettömän paljon sietämättömämpää, kun joku ei ollut moksiskaan hänen uhitteluistaan. Se sai hänessä aina laukeamaan luontaisen reaktion: tunteen, että hän itse oli tässä jotenkin epäkypsä ja pentumainen. Hän kielsi ajatuksen niin jyrkästi, ettei se varsinaisesti edes ehtinyt koskaan muodostua hänen päässään, mutta silti se teki aina selittämättömän epämiellyttävän tunteen Rakuunarahkaan. Hänen vatsanpohjassaan tuntui vipeltävän pieni pataljoona keltaisia muurahaisia. Häntä ällötti. Ulospäin näkyivät nämä tunteet kevyenä kasvolihasten kiristymisenä, muttei vielä minään sen kummempana. Oli kuitenkin selvää, että pommi Rakuunarahkan raivon padolla oli saatettu tikittämään. Kaikkien epämiellyttävien tunteiden lisäksi oli tilanteessa kuitenkin myös ripaus jotain tuttua. Pieni ripaus muuttui aika äkkiä tyrmääväksi varmuudeksi ei-sittenkään-kalastajan esittäytyessä. Yöklaanin... Tuisku-, ruisku-, huisku-, karttuisku... tass... sydän! Voi jumplanteri nyt sentään, Rakuunarahkahan oli tavannut tämän tyypin!* Kaikki Rakuunarahkan epävarmuus ja orastava ärtyneisyys katosivat sen siliän tien hänen muistaessaan, kuinka hauskaa Tuiskutassua oli ollut rökitellä aina silloin, kun heidän tiensä menneisyydessä olivat kohdanneet. Tämä oli oikea itsetunnon voitto komentaja Estragonnalle! Aihetta hymyyn riitti taas mahtikauhallisin.

On tosin hyvä muistaa, että silloin kun hymyilyttää, käy ainoa tie hymystä kohti suupielten mutristamista. Tämän huomasi kirpakasti myös Rakuunarahka, jolle Tuiskusydän esitti kiperän kysymyksen. Vasta nyt hän oikeastaan tajusi itsekin, että Yöklaanin yököttävä aromi oli ihan tunnistettavasti kiinni Tuikusydämen turkissa. Tällaisia virheitä sitä saattoi sattua, kun ei ajatellut asioita tarpeeksi eikä ollut koskaan kunnolla harjoitellut vainuamista. Rakuunarahka sivuutti hienotunteisesti kaikki mahdolliset itsekritiikin ajatukset ja keskittyi sen sijaan keksimään selityksiä. ”Kyllä kuka tahansa saa haista miltä tahansa ja kalastaa, vaikkei kuuluisikaan johonkin karvapalloklaaniin”, kivahti Rakuunarahka kuin opettaen toiselle elämän itsestäänselvyyksiä rautalangasta vääntäen, ”Mitä itse sitten muka teet täällä, jos et osaa kalastaa? Eikö moinen ole aika ääliömäistä?” Hänen naukunsa muuttui joka sanalla aavistuksen kireämmäksi ja kimakammaksi. Hätävalhegeneraattori Rakuunarahkan aivoissa oli alkanut takkuilla eikä nerokasta pajunköyttä oikein enää pullahtanut sen liukuhihnalta. Soturi tiedosti tämän ongelman, mikä osaltaan sai hänen ajatuksensa juoksemaan paniikissa kehää pään ympäri. Niitä oli hankala saada kiinni. Ainoa keino oli vain jotenkin yrittää pelastaa nahkansa ja kunniansa vaihtamalla nerokkaasti puheenaihetta tai jotain. Rakuunarahka ei tosin keksinyt mitään lennokasta aiheenvaihdosta. Hänen päänsä kihisi kuin tiiviisti suljettu vesikattila kuumalla liedellä. Lopputuloksena sanat, jotka Rakuunarahka eniten tahtoi sanoa, paukahtivat kattilasta ulos melkein kirkunana: ”Sitä paitsi sinä olet heikko!” Sanat kuulostivat siltä kuin ne olisivat selittäneet kaikki Rakuunarahkan siihenastisten puheiden omituisuudet ja sisäiset ristiriidat, ”Olen hakannut sinut varmaan ainakin sata kertaa, kun olemme aiemmin kohdanneet!” Rakuunarahka asetti etujalkansa omahyväisesti hieman haralleen ja yritti vastata Tuiskusydämen katseeseen niin nenänvartta pitkin kuin mahdollista.

*Oikeastaan kahdesti.

_________________
Kaksijalat=tyhmiä. Siksi ajoinkin kerran semmoista tornia päin. Ó.Ó
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://runningvegetableoil.deviantart.com/
Nomi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1834
Join date : 21.03.2014
Ikä : 19
Paikkakunta : Lahti

ViestiAihe: Vs: Aurinkoinen päivä satamassa (vapaa)   La Toukokuu 27, 2017 5:42 am

Tuiskusydän istuskeli paikoillaan laiturilla ja piti turkoosien silmiensä katseen toisessa. Voi, kun hän olisikin muistanut kuka hänen edessään juuri oli, mutta valitettavasti soturi ei sitä tajunnut. Sen sijaan hän edelleen mietti mielessään toisen nimeä, joka ei sopinut klaanikissalle. Estragonna, oliko tuliklaani kokonaan seonnut nimetessään kissojaan eritavalla vai oliko tässä nyt jotakin mitä Tuiskusydän ei tajunnut. Kumpikin vaihtoehto oli mahdollinen, vaikka ei naaras nyt sitä tahtoisi myöntää, että toinen onnistuisi häntä huijaamaan suoraan hänen nenänsä edessä. Tuiskusydän päätti unohtaa ajatuksensa toisen nimestä ja keskittyä olennaiseen. Ja olennaista oli se mitä toinen aikoisi tehdä, kun harmaaturkki ei voisikaan opettaa tätä kalastamaan. Jos toinen aikoisi käydä päälle, aikoisi naaras häipyä paikalta, koska taisteleminen näin kauniina päivänä ei ollut Tuiskusydämen mieleen. Tai eihän se ollut melkein koskaan hänen mieleensä, kun kyseessä oli kuitenkin rauhaa rakastava kissa.

Yllättäen Tuiskusydän huomasi toisen olemuksen muuttuvan hieman, aivan kuin toinen olisi tajunnut jotakin suurta juuri sillä hetkellä. Mutta mitä se sitten oli niin se oli suuri arvoitus. Hetken päästä toinen avasi suunsa ja heitti ilmoille varsin kivakkaita sanoja kuin koittaen todistaa niillä, että hänessä ei ollut mitään vikaa, vaikka Tuiskusydän ei ollutkaan mitään sellaista väittänytkään.
"Olen nauttimassa täällä aurinkoisesta päivästä." Tuiskusydän vastasi rauhallisesti ohittaen toisen kommentin siitä, että hänen olemisensa täällä oli ääliömäistä. Naaraalle oli se ja sama mitä mieltä toinen oli ja ei aikoisi ottaa osaa tähän sanalliseen sotaan. Elämänsä aikana hän oli todennut tämän tekniikan kannettavaksi, jos tahtoo rauhaa olisi järkevämpää käyttäytyä rauhallisesta. Yllättynyt ilme valtasi soturin kasvot, kun toinen sanoi hänen olevansa heikko. Millä perusteella toinen sen oikein päätti sanoa? Siksikö, kun hän ei vastannut toisen sanoihin riitaahaastavalla sävyllä? Mutta suurin yllätys pamautettiin päin naaraan kasvoja, kun toinen kertoi hakanneensa hänet lukuisia kertoja aiemmin. Mitä ihmettä toinen oikein selitti, eiväthän he... Eikun hetkinen. Olivatko he sittenkin tavanneet aiemmin kuten toinen väitti? Nyt, kun Tuiskusydän katsoi toista tarkemmin huomasi hän tässä tuttuja piirteitä. Tämä tumma kissa muistutti häntä henkilöstä, jonka hän oli oppilaana ollessaan tavannut. Miten Tuiskusydän olikaan voinut unohtaa Rakuunatassun. Tai toisen nimi tuskin oli enää se, eiköhän toinenkin ollut jo soturi. Mielellään Tuiskusydän olisi kutsunut toista nimeltään, mutta hän ei halunnut käyttää toisen oppilasnimeä, tiesihän hän jo ennestään toisen ja tiesi tämän luonteen, joka ei ollut näemmä muuttunut mihinkään toisen sanojen perusteella.
"Se olet todella sinä." Tuiskusydän sanoi, kun oli viimein kunnolla sisäistänyt sen kenet oli juuri tavannut pitkän ajan jälkeen.
"Miten en heti ymmärtänyt, että se olet sinä. Et ole muuttunut nimittäin yhtään ainakaan luonteesi puolesta." harmaa naaras vastasi ja lempeä kehräys kantautui hänestä. Hän ei tiennyt millä nimellä hänen pitäisi toista kutsua, joten olisi parasta kysyä sitä suoraa, eikä vetkuttaa asiaa yhtään enempää.
"Onko tuliklaanin päällikkö saanut jonkin oudon idean nimetä klaaninsa jäseniä oudoilla nimillä vai onko sinulla olemassa toisenlainen soturi nimi kuin Estragonna?" Tuiskusydän kysyi leikkimielinen pilke silmissään. Mielenkiinnolla hän odottaisi mitä hänen vanha tuttunsa vastaisikaan. Vai voisiko hän käyttää tässä tilanteessa nimitystä kaveri.. ystävä... Tuiskusydämen oli pakko myöntää, että hän ei tiennyt voisiko hän nimittää toista ystäväkseen vai ei, heidän välinsä kuitenkin olivat hieman oudot, jos vertasi tavallisiin ystävyksiin. Tuskin nyt monetkaan ystävykset pieksivät toisiaan ruhjeille aina, kun kohtasivat.

_________________
Nomin mukana kulkevat Yöklaanin hyväsydäminen soturi Tuiskusydän, Meriklaanin arkajalkainen soturi Äänetönaskel, Valoklaanin yrmeä varapäällikkö Aavesilmä, Tuliklaanin iloinen oppilas Pesukarhutassu ja rennohko luopio Korpi

Linkkejä
Seuranhaku
Tietoa minusta
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://www.wattpad.com/user/Nomisir
BraambliPaathi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1306
Join date : 02.07.2012
Ikä : 83
Paikkakunta : Afroditen saari

ViestiAihe: Vs: Aurinkoinen päivä satamassa (vapaa)   Su Toukokuu 28, 2017 10:59 am

Ei ollut mikään harvinainen kokemus Rakuunarahkalle puhua itsensä paniikissa pussiin. Se, että moista tapahtui suhteellisen usein, ei tehnyt kokemuksesta yhtään vähemmän tuskallista. Soturi vihasi aina yhtä paljon sen huomaamista, että oli mennyt möläyttämään jotain idioottimaista ja itsensä kanssa täysin älytöntä & ristiriitaista. Sen suurempia häpeäntunteita ei oikein voinut mistään onkia ja kaikenmoinen häpeily oli kuin syövyttävää happoa Rakuunarahkan mielentyyneydelle. Kaikkien hyvien tasapaino- ja harmoniaoppien mukaisesti oli temperamentiltaan tulisen soturin jutustelukumppanina kuitenkin oikea rauhallisuuden ja sisäisen vakauden perikuva. Tavallaan Tuiskusydämen asenne ärsytti Rakuunarahkaa suunnattomasti, olihan se täysin päinvastainen häneen itseensä verrattuna. Toisaalta yöklaanilaisen olemus oli kuitenkin niin luonnostaan rauhoittava, ettei edes Rakuunarahkan kaltainen räyhämestari voinut räjähtää moisen edessä. Pommi hänen sisällään jatkoi tikittämistään, mutta sen tahti oli tasautunut. Se ei enää vaikuttanut yhtä vaaralliselta kuin vielä tovi sitten. Hiljalleen se kesyyntyi eikä sitä kohta ehkä enää voisi erottaa tavallisesta harmittomasti tikittävästä kellosta.

Oli todella iljettävää, että Tuiskusydän siinä vain kehräili niin ystävällisesti aivan kuin he olisivat olleet jotkin hyvätkin ystävykset pitkästä aikaa tapaamassa. Jos Rakuunarahka olisi ollut itsekriittisyyteen taipuvainen luonne, olisi hän ruoskinut itsensä henkisesti verille siitä virheestään, että oli mennyt möläyttämään Tuiskusydämelle faktan heidän yhteisestä menneisyydestään. Koska herkkänahkainen soturi kuitenkaan ei kestänyt minkäänlaista huonojen puoltensa ja virheidensä tarkastelua, uskotteli hän visusti itselleen, että asia olisi joka tapauksessa tullut ennemmin tai myöhemmin ilmi. Nimenomaan. Olisi asia sitten tullut vahingossa möläytettyä tai ei, oltaisiin tähän tilanteeseen joka tapauksessa jotenkin päädytty. Niinpä sillä, että Rakuunarahkan kieli oli vähän mielenkiihkossa lipsahtanut, ei oikeastaan ollut mitään merkitystä. Hyvä. Asia käsitelty.

Pientä tyydytystä nerokkaasta selittelystä latisti kuitenkin välittömästi se, että Tuiskusydämen piti ehdoin tahdoin ottaa tuo perin kiusalliseksi muodostunut nimiasia vielä uudelleen puheeksi. Rakuunarahka ei osannut tarkastella asiaa siltä ilmeiseltä kantilta, että hän itse olisi toiminut aivan samoin, jos heidän osansa olisivat olleet käänteiset. Hän olisi suorastaan nauttinut, että olisi päässyt mässäilemään toisen typeryydellä. Sen sijaan hän ei osannut olla yhtään kiitollinen siitä, kuinka armollisen asiallisesti Tuiskusydän hoisi asian. Ainoa, mitä hän yöklaanilaista kohtaan tunsi, oli syvä katkeruus, mikä näkyi hänen luimistuneista korvistaan ja kulmain alta vihaisesti mulkoilevista silmistään. ”Rakuunarahka”, mumisi nimen kantaja niin vähäpätöisesti kuin mahdollista. Hän käyttäytyi kuin sodan hävinnyt klaanipäällikkö, joka joutuu luopumaan kalliista metsästysmaista voittajapäällikön edessä. Laiturin puiseen pintaan oli muodostunut jo melkomoiset uurteet Rakuunarahkan hermostuneiden kynsien ärtyneestä kuopimisesta. Jotta tilanteen nolous olisi saatu eliminoitua, piti aihetta saada mahdollisimman äkkiä vaihdettua. Tämä tapahtui tietysti siihen ainoaan tyyliin, jonka Rakuunarahka osasi. ”Aurinkoisesta päivästä nauttiminen ei mielestäni ole edes Yöklaanin pullasorsien arvolle soveliasta puuhaa”, virkkoi Rakuunarahka ylimielisesti, ”Kun nyt kerran olet täällä ja näyt olevan niin mielissäsi jälleennäkemisestä niin voit aivan yhtä hyvin auttaa minua kalastamaan”. Kiristykset hengen säästämisellä oli lakaistu tipotiehen kuin niitä ei koskaan olisi ollutkaan. Tilalle oli tullut huomattavasti sovittelevampi, joskin kitkerän hapan ja kaukana kohteliaasta oleva sävy. ”...Ehkä jos saamme paljon saalista voit viedä omaankin kämäiseen klaaniisi jotain”.

_________________
Kaksijalat=tyhmiä. Siksi ajoinkin kerran semmoista tornia päin. Ó.Ó
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://runningvegetableoil.deviantart.com/
Nomi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1834
Join date : 21.03.2014
Ikä : 19
Paikkakunta : Lahti

ViestiAihe: Vs: Aurinkoinen päivä satamassa (vapaa)   Ma Toukokuu 29, 2017 1:27 am

Tuiskusydän oli onnellinen siitä, että hänen tapaamansa kissa olikin osoittautunut jo ennestään tutuksi. Vaikka siitä olikin kulunut aikaa, kun he olivat viimeksi tavanneet niin varmasti he tulisivat samalla tavalla juttuun keskenään. Tai, jos ne tappelut jätettäisiin pois niin hyvä. Olisi mielenkiintoista koittaa viettää aikaa toisen kanssa niin, että he tekisivät jotakin rauhallisempaa kuin kynsisivät toistensa turkit verille. Ainakin, jos se Tuiskusydämestä riippuisi niin hän ei tekisi mitään sellaista mikä voisi ajaa heidät nuoruusvuosiensa aktiviteettien pariin. Mutta ei hän voisi sitä kokonaan kieltää etteikö taistelutaitojen testaaminen olisi ollut silloin aikoinaan, jopa yllättävän hauskaa. Ainakin ne olivat auttaneet naarasta parantamaan taitojaan taisteleminen suhteen ja ehkä hänen pitäisi jopa olla kiitollinen toiselle siitä.

Kuullessaan toisen kertovan soturinimensä nyökkäsi Tuiskusydän. Noniin eli siis Rakuunarahka, sillä nimellä hän voisi siis alkaa toista kutsumaan. Ainakaan enää ei tarvitsisi mielessään arpoa millä tavalla hän voisi vanhaa tuttuaan nimittää. Soturi pyöräytti kevyesti silmiään kuullessaan Rakuunarahkan mielipiteen siitä, että hän oli täällä nauttimassa lämpimästä päivästä. Toinen ei ollut sitten ollenkaan muuttunut vaan jakeli entiseen tapaansa kivakkaita mielipiteitään. Toisaalta ei naaras varmaankaan uskoisi sitä, jos joku hänelle olisi väittänyt, että tuliklaanilainen olisi luonteensa puolesta muuttunut. Hän ei uskoisi sellaisia väitteitä, vaikka ei olisi ikuisuuteen Rakuunarahkaa nähnyt. Toinen oli juuri hyvä sellaisena kuin olikin ja tulivathan he kuitenkin toimeen keskenään, vaikka olivatkin erilaisia luonteidensa puolesta. Mutta eikös se ollut niin, että vastakohdat vain täydentävät toisiaan.

Tuiskusydän oli antanut katseensa siirtyä hetkeksi muualle, mutta hän käänsi sen takaisin Rakuunarahkaan, kun kuuli tämän seuraavat sanat. Se oli totta, että hän oli erittäin onnellinen siitä, että oli saanut tavata vanhan tuttunsa oppilasajoilta, mutta, että hänen pitäisi vapaaehtoisesti opetella kalastamaan tässä ja nyt. Ajatuskin turkin kastamisesta veteen sai kylmätväreet liikkumaan soturin kehossa ja kaikenlisäksi vesi tuskin oli ehtinyt vielä lämpenemään kunnolla. Pahimmassa tapauksessa hän vilustuisi, kun kastelisi itseään kalastaessaan. Vaikka Tuiskusydän mielellään auttoikin Rakuunarahkaa ei hän silti mielellään alkaisi tassujaan tuonne veteen työntämään. Tähän tilanteeseen piti olla olemassa toinenkin ratkaisu, mutta mikä? Miten he saisivat muka kalaa, jos eivät aikoisi kalastaa sitä tuosta viereisestä vedestä.
"Vaikka ajatus kalasta oman klaanin tuoresaaliskasassa houkuttaa niin en silti pidä ajatuksesta kastella itseäni vedellä." Tuiskusydän sanoi. Hänen olisi nopeasti keksittävä toinen keino ennenkuin hän pahimmassa tapauksessa päätyisi tuonne veteen kokonaan livettyään laiturilta koittaessaan kalastaa. Sillä hetkellä naaras kuitenkin muisti kuinka oli oppilaana ollut täällä ja saanut näyttävän kala-aterian eteensä ilman, että oli kastanut karvaakaan veteen. Tämä olisi pakko kertoa Rakuunarahkalle, ehkä toinen innostuisi hänen ideastaan.
"Mitä, jos meidän ei tarvitsekaan opetella kalastamaan, kun voimme saada kalaa ilman turkkiemme katselua. Aikoinani, kun olin täällä oppilaana menin salaa yhteen kaksijalkojen pikkupesään, joka oli täynnä verkoissa olevia vastapyydettyjä kaloja." Tuiskusydän kertoi.
"Ainoa asia mitä meidän pitäisi tehdä on etsiä samanlainen paikka ja katsoa olisiko siellä kaloja ja sen jälkeen voimme ottaa niitä mielinmäärin." Naaras sanoi hymyillen. Omassa mielessään hänen suunnitelmansa tuntui aivan täydelliseltä, sillä tällä tavalla hänen ei tarvitsisi edes kokeilla millaista kalastaminen olisi. Mutta mitähän Rakuunarahka tuumi tästä hänen suunnitelmastaan?

_________________
Nomin mukana kulkevat Yöklaanin hyväsydäminen soturi Tuiskusydän, Meriklaanin arkajalkainen soturi Äänetönaskel, Valoklaanin yrmeä varapäällikkö Aavesilmä, Tuliklaanin iloinen oppilas Pesukarhutassu ja rennohko luopio Korpi

Linkkejä
Seuranhaku
Tietoa minusta
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://www.wattpad.com/user/Nomisir
BraambliPaathi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1306
Join date : 02.07.2012
Ikä : 83
Paikkakunta : Afroditen saari

ViestiAihe: Vs: Aurinkoinen päivä satamassa (vapaa)   Ma Toukokuu 29, 2017 12:41 pm

Moni suunnitelma oli jo mennyt nolosti mönkään, mutta nyt alkoi tilanne taas näyttää pieniä tasaantumisen merkkejä. Ehkä tästä vielä loppujen lopuksi onnistunut reissu koituisi. Tärkeintähän oli erinäisistä matkalla sattuneista myötä- ja vastoinkäymisistä huolimatta, että illalla voisi todeta täyttäneensä sen tehtävän, mitä oli lähtenytkin toteuttamaan. Tapojahan oli lukemattomia, kuten Rakuunarahka tässä oli saanut korkeimman omatassuisesti huomata. Hiljalleen hän alkoi tuntea kiihkonsa rauhoittuvan. Se hyvä puoli tässä ehdottomasti oli, että ainakaan Tuiskusydäntä ei tarvinut peljätä vähäisimmänkäänlaisena vaarana. Rakuunarahka ei vainoharhaisimmillaankaan olisi uskonut, että leppeä yöklaanilainen olisi suunnitellut mitään yllätyshyökkäystä. Vaikkei Rakuunarahka ollutkaan mikään maailman etevin kissain luonteen tuntija, tuntui hänestä silti siltä, että Tuiskusydän oli suhteellisen varma tapaus. Vakaa ja varma. Ja sellaisen tyypin kanssa oli kyllä tavallaan ilo olla tekemisissä, koska ei tarvinut olla jatkuvassa stressitilassa jännittyneenä odottamaan jotain ikävää yllätystä. Ehkäpä kalastamisongelmatkin tästä vielä järjestyisivät.

Täytyy tosin muistaa, että vastakkainenkin vaihtoehto oli aivan yhtä mahdollinen. Rakuunarahkan ilme vääntyi taas hieman uudenlaiseen irveeseen hänen kuullessaan Tuiskusydämen selittelyt. Häntä ei oikeastaan niinkään irvistyttänyt se, että yöklaanilaista ei huvittanut kastella turkkiaan. Se oli tavallaan ymmärrettävää, melkein liiankin ymmärrettävää. Rakuunarahkaa ärsytti nimittäin kaikkein eniten se, että hänen oli myönnettävä olevansa Tuiskusydämen kanssa täysin samaa mieltä. Ei häntä itseäänkään olisi hyttysenripsen vertaa huvittanut kastella itseään veteen saadakseen kiinni jotain niljakkaita suomukylkiä. Hän vain oletti, että kalat elivät vedessä ja sieltä ne pitäisi itselleen kalastaa, jos niitä halusi. Tosiasiassahan hän ei tiennyt kalastamisesta eikä kaloista oikeastaan mitään, minkä takia kaikki hänen aiheeseen liittyvät olettamuksensa olivatkin niin hataria ja epämääräisiä. Vaikeinta hänelle oli se, ettei hän missään nimessä saanut näyttää tietämättömyyttään kenenkään toisen edessä vaan hänen oli esiinnyttävä ikään kuin kaikki, mistä keskusteltaisiin, olisi hänelle aivan jokapäiväistä jutustelua, josta hän tiesi kaiken tarpeellisen. Rakuunarahkan harmistus lisääntyi entisestään Tuiskusydämen ehdottaessa, että kalaa hankittaisiin kastautumatta kylmän ja märän veden syövereihin. Ärsyttävää tässä oli se, ettei Rakuunarahka ollut osannut kuvitellakaan mitään muita tapoja saada kalaa. Taivaaltako niitä putosi? Soturia hermostutti hirveästi, että Tuiskusydän oli lähestymässä sellaista puheenaihetta, johon hän ei voisi sanoa mitään pätevää tai päällepäsmäröivää. Samaan aikaan hänen oli kuitenkin myönnettävä, että totta kai hän oli kiinnostunut siitä, mitä yöklaanilaisella oli ehdotettavanaan. Rakuunarahka vihasi muilta oppimista. Jos joku saattoi opettaa hänelle jotain hänelle todella hyödyllistä, mitä hän aivan aidosti halusi, oltiin ongelman edessä. Piti alistua johonkin syvästi vihaamaansa saavuttaakseen jotakin, mitä kuitenkin halusi. Juuri tuollainen hankala ongelmatilanne oli nyt käsillä.

Tuiskusydämen kertomus oli omituinen eikä kovin uskottava, tai niin Rakuunarahka sen mielessään ainakin tuomitsi. Hän ei kuitenkaan sanonut mitään ääneen. Kertomuksessa oli näet fantastista houkuttelevuutta. Jos se olisi ollut tosi, olisi elämä muuttunut hetkessä helpommaksi ja kaikki kalastamiseen liittyvät ongelmat olisivat sillä hoidetut. Rakuunarahkahan ei tiennyt kalastamisesta mitään. Ei ollenkaan haittaisi, vaikkei hän koskaan saisikaan siitä tietää, mutta saisi silti kalaa kotiinviemisiksi. Tämän herkän tasapainotilanteen vuoksi hän ei uskaltanut sanoa mitään poikkipuolista sanaa. Hän vain tuijotti Tuiskusydäntä hieman lasittuneesti. Hiljaisuus yöklaanilaisen selityksen jälkeen oli ehkä sydämenlyönnin liian pitkä. Se vaikutti jotenkin kiusalliselta ottaen huomioon, että vasta äsken Rakuunarahka oli räyhännyt kuin papupadallinen sepeliä. Lopulta Tuliklaanin tuhovoima kuitenkin tokaisi: ”Kuulostaa fantastiselta”. Hänen äänensävynsä ei olisi voinut löyhkätä vähemmän sarkastiselta. ”Noin hienon tarinan jälkeenhän et voi muuta kuin osoittaa sen paikkansapitäväksi, eikö totta?” Rakuunarahkan silmissä oli selvä ilkeän omahyväinen pilke. Hänellä ei varsinaisesti ollut syytä epäillä Tuiskusydämen puheita. Hänen tapansa ilmaista asiansa kuten ilmaisi tuli vain täysin luonnostaan. ”Mennään siis hakemaan kaloja paikasta, jossa niitä ei tarvitse kastumalla kalastaa. Näytä sinä tietä, kun kerran osaat”, naukui Rakuunarahka sitten aivan kuin hän olisi ollut matkanjohtaja ja juuri julkilausunut kiistelemättömän päätöksensä. Syvällä sisimmissään hän oli tietysti innoissaan. Asiat olivat loksahtaneet parahultaisesti kohdilleen.

_________________
Kaksijalat=tyhmiä. Siksi ajoinkin kerran semmoista tornia päin. Ó.Ó
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://runningvegetableoil.deviantart.com/
Nomi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1834
Join date : 21.03.2014
Ikä : 19
Paikkakunta : Lahti

ViestiAihe: Vs: Aurinkoinen päivä satamassa (vapaa)   Ti Toukokuu 30, 2017 10:24 am

Tuiskusydän oli erittäin varma siitä, että hänen suunnitelmansa toimisi, jos vain Rakuunarahka antaisi sille tilaisuuden. Hän olisi erittäin valmis todistamaan sen, että hän todella tiesi mistä puhui. Eihän harmaaturkki nyt ollut luonteeltaan sellainen, että hän toisia huijaisi millään tapaa, se ei hänen luonteelleen yksinkertaisesti sopinut. Iloinen hymy ilmestyi Tuiskusydämen kasvoille, kun hän kuuli Rakuunarahkan sanat. Voi kyllä hän todellakin osoittaisi, että hänen kertomansa oli totta.
"Tietenkin minä todistan sinulle, että kaikki mitä juuri kerroin on totta." naaras vastasi itsevarmasti, hänellä ei olisi mitään syytä epäillä sitä etteikö hänen suunnitelmansa toimisi. Jos se oli ennenkin onnistunut niin onnistuisi se nytkin. Kaksijalat olivat aina niin tyhmiä, että eivät ne mitenkään voisi heitä estää viemästä muutamia kaloja tai vaikka enemmänkin. Mutta yksi asia oli varmaa ja se oli se, että soturi oli onnessaan siinä ettei hänen pitäisi kastella turkkiaan kalastamisen merkeissä. Onneksi hän oli ehdottanut suunnitelmansa ja saanut vielä Rakuunarahkan suostumaan ideaansa. Näin kummankaan kalastutaidottoman kissan ei tarvitsisi koittaa mitään ihmetemppuja saadakseen kalaa vedestä.

Harmaa häntä heilahti innoissaan, kun Rakuunarahka pyysi häntä näyttämään tietä. Tai voisihan joku sanoa, että tuliklaanilainen oli käskenyt häntä näyttämään tietä, mutta Tuiskusydän otti sen pyyntönä.
"Lähdetään siis liikkeelle." Tuiskusydän naukui hymähtäen ja kääntyi sitten ympäri suunnatakseen kulkunsa pois laiturilta. Muutaman askeleen jälkeen hän kuitenkin vilkaisi vielä taakseen katsoakseen, että Rakuunarahka seuraisi. Ei hänellä mitään syytä ollut epäillä ettei toinen tulisi mukaan, mutta kaipa se oli jokin luonnostaan tapahtuva asia, että soturi tarkasti toisen tulevan mukaan. Mielessään naaras kertasi nopeasti suunnitelmansa siitä mitä nyt pitäisi tehdä. Aluksi he etsisivät kaksijalkojenpesän, jossa kaloja säilytettäisiin. Sen jälkeen heidän pitäsi vain mennä salaa sisään ja ottaa kaloja mukaansa mielinmäärin. Suunnitelma kuulosti Tuiskusydämen mielessä täydellisen varmalta, jota kukaan ei voisi onnistua pilaamaan. Päästessään laiturilta pois antoi naaras katseensa kiertää lähimaaston ympäri. Missään ei näkynyt sellaista paikkaa, jossa kaksijalat pitäisivät kaloja säilössä. Siispä heidän pitäisi kaiken järjen mukaan suunnistaa toiseen päähän satamaa, jossa kaksijalkoja oli ollut silloin enemmän, kun yöklaanilainen oli tänne saapunut. Ja kaikella järjellä ajateltuna se kuulosti jopa viisaalta, tietenkin kaksijalat säilöisivät kalojaan siellä missä itse oleilivat tai ainakin sellaisen paikan lähistöllä.
"Meidän on parasta suunnata kulkumme lähemmäs kaksijalkoja." Tuiskusydän sanoi ja kääntyi sitten katsomaan Rakuunarahkaa. Naaras ei tiennyt miten toinen suhtautui kaksijalkoihin, mutta tuskin toinen niitä kovinkaan pelkäsi, jos oli satamaan tullut. Yöklaanilainen itse hyväksyi kaksijalkojen olemassa olon, jos ne vain pysyivät hänestä tarpeeksi kaukana, niitä karvattomia hujoppeja ei koskaan pitäisi päästää kosketus etäisyydelle.
"Mennään." Tuiskusydän sanoi ja toivoi, ettei kuulostanut liikaa siltä, että hän johtaisi mitä suurintakin operaatiota. Kalojen saaminen oli heidän yhteinen päämääränsä hän vain näyttäisi aluksi suuntaa, kun oli kuitenkin tehnyt tämän asian kerran aiemminkin. Kuitenkin hän olisi aina valmis kuuntelemaan, jos Rakunaarahkalla olisi uusia ideoita tähän heidän suunnitelmaansa.

_________________
Nomin mukana kulkevat Yöklaanin hyväsydäminen soturi Tuiskusydän, Meriklaanin arkajalkainen soturi Äänetönaskel, Valoklaanin yrmeä varapäällikkö Aavesilmä, Tuliklaanin iloinen oppilas Pesukarhutassu ja rennohko luopio Korpi

Linkkejä
Seuranhaku
Tietoa minusta
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://www.wattpad.com/user/Nomisir
BraambliPaathi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1306
Join date : 02.07.2012
Ikä : 83
Paikkakunta : Afroditen saari

ViestiAihe: Vs: Aurinkoinen päivä satamassa (vapaa)   Ti Toukokuu 30, 2017 1:39 pm

Vaikutti siltä, että tämänkertaisesta tapaamisesta Tuiskusydämen ja Rakuunarahkan välillä oli tulossa hyvin erilainen kuin edellisistä. Ehkä he molemmat olivat hieman aikuistuneet sitten viime näkemän? Rakuunarahka oli kyllä pannut merkille, että tällä kertaa hän ei taitaisi päästä rökittämään Tuiskusydäntä, mikä kuitenkin oli hänen mielipuuhaansa. Hän kieltäytyi uskomasta, että se olisi johtunut siitä, ettei yöklaanilainen esimerkiksi olisi ällöttänyt häntä niin paljon kuin joskus aikoinaan. Kyllä tämän täytyi johtua siitä aikuistumisesta. Se oli nimittäin sana, joka Rakuunarahkan korviin kuulosti ihan mukavalta. Aikuiset olivat muiden pompotuksista vapaita ja vain itsestään vastuussa. Juuri semmoinen Rakuunarahka oli tahtonut olla, ja olikin itse asiassa enemmän tai vähemmän ollut, aina pennusta pitäen. Häntä ei ollenkaan häirinnyt ajatus, että hän oli kypsynyt viisaaksi ja arviointikykyiseksi kissaksi, jonka ei tarvinut turhaan alistua tappeluun houkkien kanssa. Ajatus oli niin mieltäylentävä, että se sai Rakuunarahkan melko reippaalle tuulelle. Hän lähti kuuliaisesti seuraamaan Tuiskusydäntä, vaikkei kyllä pitänytkään tästä asetelmasta, jossa hän oli takana jonkun toisen johdettavana. Vaikutelma korostui entisestään yöklaanilaisen vilaistessa taakseen. Jokin pieni sulake Rakuunrahkan aivoissa paukahti, mikä sai hänet kiilaamaan nopeasti Tuiskusydämen rinnalle. Vaikka Rakuunarahkalle pitikin näyttää tietä, ei se tarkoittanut, että hänen olisi pitänyt kulkea perässä.

Jos joku olisi pyytänyt Rakuunarahkaa arvioimaan kalastuksettoman kalapaikan etsintämatkan tason, olisi hänellä tyylilleen uskollisesti ollut pelkkää valitettavaa aiheesta. Matkaopas vaikutti eksyneemmältä kuin kirahvi tunturin huipulla eikä maisemissakaan ollut kehumista. Tyhjästä kiukkuuntuva soturi olikin jo melkein viiltämässä kielellään jotain terävää siitä, kuinka Tuiskusydän vaikutti harhailevan melko epätoivoisesti, näinköhän tämä vain hädissään yritti satumaisen sattuman avulla saada tyhjät fantasiansa toteutumaan. Kukaan ei kuitenkaan kysynyt Rakuunarahkalta matkan laadusta eikä hänellä muutenkaan ollut pakottavaa sisäistä tarveta kommentoida, kuten hänellä yleensä oli. Loppujen lopuksihan hänellä ei kuitenkaan oikeasti ollut mitään järkevää syytä olettaa, että Tuiskusydän olisi valehdellut. Se tarkoitti, että hänellä oikeastaan oli kaikki järkevät syyt olettaa, että tässä tosiaan oltiin menossa kala-apajille, jonkalaisia Rakuunarahka itse ei osannut edes kuvitella. Leikkimielinen ja seikkailunhaluinen pentu jossain syvällä soturin sisällä oli ratketa jännityksestä. Hän nyökytteli ehkä hieman liiankin innokkaasti Tuiskusydämen ilmoittaessa, että pitäisi rohjeta lähemmäs kaksijalkoja. Sillähän ei oikeastaan ollut mitään väliä, mitä mieltä Rakuunarahka sattui kaksijaloista olemaan. Yhtä hyvin he olisivat voineet mennä tekemään tuttavuutta vaikka maamiinojen tai pohjattoman kuilun kanssa. Ei ollut olemassa mitään, mitä Rakuunarahka ei olisi aina uskaltanut lähestyä askelta pidemmälle kuin kukaan muu.

Karheaa kadunpintaa tallaili kalaa himoitsevan kissakaksikon lisäksi aimo liuta kaksijalkoja sekä ajoittain myös näiden kaasuttavia kiiltäväpintaisia kätyreitä. Siellä täällä Rakuunarahka näki vilauksia myös muista kissoista, jotka ilmeisesti olivat aivan oikeita kaksijalkalan asukkeja, mahdollisesti myös sellaisia jotka osasivat oikeasti kalastaa. Kaksijalkalan kissat kyräilivät kuitenkin visusti varjoisien kujien suojissa ja Rakuunarahkasta tuntui, että joka kerta kun hänen silmänsä osuivat johonkuhun kissaan, katosi tämä kissa äkkiä pois näkyvistä. Paikalliset eivät tainneet olla kovin seurallista väkeä. Tai ehkä kaksi klaanikissaa yhdessä oli vain poikkeuksellisen kunnioitusta herättävä näky. Olivathan he molemmat kuitenkin uljaita, voimakkaan ja hyvinsyöneen näköisiä sotureita. Rakuunarahkaa miellytti suuresti tämä ajatus, vaikkei häntä miellyttänytkään olla parivaljakkona Tuiskusydämen kanssa. Hän kuitenkin ymmärsi sen, että yhtenäinen joukko tarkoitti aina suurempaa voimaa ja kunnioitettavan pelkoaherättävänä herrajoukkona käveleminen kyllä sopi hänelle oikein hyvin. Hän röyhisti rintaansa korostaakseen mahtipontista vaikutelmaa.

Myös kaksijalat näyttivät melko välinpitämättömiltä kissoja kohtaan. Rakuunarahka yritti aika ajoin seurata katseellaan noita suunnattoman korkeita, pientä heiluvaa puunrunkoa muistuttavia jalkoja. Yläilmoissa hänen katseensa ulottumattomissa keikkui otuksen pää, jonka ilmettä Rakuunarahka ei osannut lukea. Olivatko nekin kenties peloissaan tämän mahdikkaan soturikaksikon läsnäolosta? Vai oliko niillä vain omat puuhansa ja oma maailmansa? Tietysti Rakuunarahka uskoi ensimmäiseen vaihtoehtoon. Hän ei kuitenkaan voinut olla tuntematta ihmetystä sisässään. Oi kuinka keskenään erilaisia olentoja sitä saattoikin maailmaan mahtua, toisilleen täysin käsittämättömiä. Näinköhän kissat ja kaksijalat olivat osa samaa maailmaa ensinkään? Kimakasti kirkuva lokkiparvi herätti Rakuunarahkan syvistä ajatuksista, jotka olivatkin melkein jo alkaneet särkeä hänen päätään. ”Hei”, naukaisi hän Tuiskusydämelle, ”Me taidamme kahdestaan olla aika voimakkaan näköinen ryhmittymä”. Hän ei sen kummemmin selittänyt sanojaan, mutta ei-halveksiva äänensävy, pilkahdus kalvakansinisissä silmissä ja pieni hymyntapainen paljastivat, että Rakuunarahka oli juuri päästänyt suustaan jotain poikkeuksellisen ystävällistä. Ikään kuin hän olisi juuri antanut hyväksyntänsä Tuiskusydämelle kissayksilönä. Jos jotain semmoista olikin ehkä tapahtunut, ei Rakuunarahka itse kummemmin tiedostanut sitä. Hän vain käyttäytyi yhtä pakottamattomasti kuin aina, teki ja sanoi sen, mikä häneltä tuli luonnostaan.

_________________
Kaksijalat=tyhmiä. Siksi ajoinkin kerran semmoista tornia päin. Ó.Ó
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://runningvegetableoil.deviantart.com/
Nomi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1834
Join date : 21.03.2014
Ikä : 19
Paikkakunta : Lahti

ViestiAihe: Vs: Aurinkoinen päivä satamassa (vapaa)   Ke Toukokuu 31, 2017 9:59 am

Tuiskusydän kysyi merkille kuinka Rakuunarahka siirtyi pian kulkemaan hänen vierellään, eikä pyaynyt taka-alalla. Sen suuremmin hän ei sit huomioinut, mutta pikainen hymy kävi hänen kasvoillaan. Olihan tuo odotettavissa, kun muisti millainen toinen luonteeltaan oli. Ja Tuiskusydän jopa tunsi olonsa itsevarvemmaksi toinen vierellään, nyt he näyttäisivät kissoilta, jotka suorittivat yhteistä tehtävää eikä kumpikaan heistä ollut toista suuremmassa arvossa johtamassa operaatiota. Ja se oli asia josta soturi piti, hänen ajatusmailmassaan, kun jokainen kissa oli samalla viivalla toisten kanssa, jokainen on saman arvoinen ja yhtä tärkeä oli sitten mistä kotoisin. Kävellessään röpelöistä pintaa pitkin antoi Tuiskusydän katseensa kiertää lähimaisemia. Hän huomasi pian sivummalla pysyviä kissoja, jotka olivat selkeästi tottuneet satamassa oleiluun, siitä epäillen nämä olivat jonkinsortin kaksijalkojen lemmikkejä. Tai ainakin ne elivät noiden hujoppien läheisyydessä. Mutta, kun naaras loi pitempiä silmäyksiä kissoja kohden katosivat nämä pian pois näkyvistä. Olivatko toiset todella niin arkoja, kun näkivät uusia naamoja? Toistensa seurassa ne näyttivät viihtyvän, mutta, kun vieras kissa huomioi niitä niin ne katosivat silmänräpäyksessä. Mutta mitä väliä sillä oikeastaan oli, he olivat täällä Rakuunarahkan kanssa hakemassa kaloja eivätkä solmimassa ystävyyssuhteita muiden kanssa. Jos toiset kissat eivät halunneet heidän lähellään olisi turha mennä näiden luokse omaa seuraansa tuputtamaan.

Harmaaturkki siirsi katseensa vierellään kulkevaan Rakuunarahkaan kuullessaan hänen sanansa. Ja siinä toinen oli kyllä oikeassa ainakin äskeisen näkymän jälkeen. Tuiskusydän huomasi yllättäen kuinka Rakuunarahkan kasvoilla kävi hymyntapainen ilme. Se sai hyvänmielen valtaamaan naaraan koko kehon, sillä hän oli onnistunut saamaan tuliklaanilaisen kuoren sulamaan hänen seurassaan. Tuiskusydän vastasi omalla hymyllään ja onnensa kukkuloilla hän myös sulki silmänsä hetkeksi, avaten ne kuitenkin pian suunnaten turkoosit silmänsä Rakuunarahkaan.
"Olet oikeassa." naaras vastasi hymähtäen. Tämän jälkeen hän keskittyy jälleen matkantekoon ja siihen, että löytäisi etsimänsä. Kaksijalkoja alkoi kyllä hiljalleen ilmestymään kissojen ympärille enemmän, mutta onneksi ne eivät huomioineet kissoja sen suuremmin vaan he saivat kulkea rauhassa. Muutamat kaksijalat valmistelevat viereisellä laiturilla erästä venettä ja verkoista päätellen nämä olivat matkalla kalastamaan, koska tuskin ne nyt palaisivat satamaan ilman saalista. Mutta, koska asia ei koskenut Tuiskusydäntä päätti hän olla välittämättä asiasta enempää. Hänellä ei nimittäin tulisi edes mieleenkään nousta kyseiseen veneeseen kaksijalkojen kanssa ja matkata keskelle merta seuraamaan miten nämä oikein kaloja saisivat kiinni. Sen sijaan hän aikoisi hankkia kaloja mitä helpoimmalla tavalla. Ja siitä puheen ollen Tuiskusydän huomasi vihdoin edessä päin nököttävän kaksijalkojen rakennelman. Suuri hymy levisi hänen kasvoilleen ja soturi ei voinut estää häntäänsä heilahtamasta muutaman kerran onnesta.
"Oletko valmis hankkimaan sen suuren kalasaaliin, josta olemme puhuneet?" Tuiskusydän kysyi ja katsahti Rakuunarahkaa kohden. Hän itse olisi todellakin valmis siihen ja siitä hänen tämän hetkinen olemuksensa viesti erittäin suuresti.
"Tuo hökkeli tuolla edessä on sellainen, josta olen puhunut." naaras kertoi ja osoitti hännällään suuntaan, jossa kaksijalkojen rakennelma sijaitsi.

_________________
Nomin mukana kulkevat Yöklaanin hyväsydäminen soturi Tuiskusydän, Meriklaanin arkajalkainen soturi Äänetönaskel, Valoklaanin yrmeä varapäällikkö Aavesilmä, Tuliklaanin iloinen oppilas Pesukarhutassu ja rennohko luopio Korpi

Linkkejä
Seuranhaku
Tietoa minusta
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://www.wattpad.com/user/Nomisir
BraambliPaathi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1306
Join date : 02.07.2012
Ikä : 83
Paikkakunta : Afroditen saari

ViestiAihe: Vs: Aurinkoinen päivä satamassa (vapaa)   Ke Toukokuu 31, 2017 1:03 pm

Tunnelma alkoi olla miltei huolestuttavan kevyt, kun murhanhimo kissakaksikon välillä oli jo lähes kokonaan tipotiessään. Oli voitto rauhalle, ettei Rakuunarahka ollut pannut merkille tätä tosiseikkaa. Ehkä hänkin pohjimmiltaan oli kissa, joka osasi nautiskella rentoutuneesta ilmapiiristä muissakin tilanteissa kuin vain omassa yksinäisyydessään. Eipä sillä että Rakuunarahka hirmuisesti olisi yksinäisyydessäkään rentoutunut, sillä vihollinenhan oli käytännössä koko ajan mahdollisena uhkana varjoissa. Jos ketään ei ympärillä näkynyt, ei se välttämättä tarkoittanut, ettei ketään siellä ollut. Vaan se Rakuunarahkan ylivilkkaasta mielikuvituksesta ja sosiaalisesta varovaisuudesta. Tärkeintä on panna merkille, että tällaiset tunnetilat, jotka juuri nyt vallitsivat, olivat tuliklaanilaiselle hyvin harvinaisia. Olisi melkein voinut sanoa, että hän nautti tilanteesta, mutta tosiasiassa hän ei tiedostanut sellaistakaan tunnetta. Hän ei totisesti tiedostanut sillä hetkellä oikein mitään tunteita. Hänellä oli mielessään tasan tarkkaan kaksi asiaa. Ensimmäinen oli kalansaalis, jolla voisi mainiosti saada kunnioitusta pöllämystyneiden klaanitovereiden silmissä. Toinen oli tuo jo ääneen mainittu seikka siitä, kuinka mahdikkaalta soturikaksikon täytyi siellä kaksijalkalan rimpulakissojen silmissä näyttää. Yksinkertaiset ajatukset ovat kaikkein kauneimpia.

Ajattelematta sen kummemmin Tuiskusydäntä tai tämän hymyileväistä olemusta kulki Rakuunarahka kampraattinsa rinnalla pää pitkälti omissa fantasioissaan. Oli helppoa ja mukavaa, kun ei tarvinut itse sen kummemmin miettiä, mihin päin mennä. Koko matkanteko hoitui melkein kuin itsestään, aivan kuin Rakuunarahka olisi ollut suurenmoinen keisari, jota alamaiset kuljettivat nöyrästi kantotuolilla. Hoh-hoh-hoo. Suuri virne oli levinnyt tuliklaanilaissoturin naamalle, ja vaikkei hän suinkaan hymyillyt samalle asialle kuin Tuiskusydän, näytti kaksikko ulkopuolisen silmiin siltä kuin olisi kovastikin pitänyt hauskaa yhdessä. Jos joku olisi ottanut heistä sillä hetkellä valokuvan ja näyttänyt sen Rakuunarahkalle, olisi tämä kirkaissut kauhusta, sillä niin ellottavalta kaverikuvalta olisi tuo fotograafi näyttänyt. Tuiskusydämen puheääni palautti Rakuunarahkan nopeasti maan pinnalle ajatuksistaan. Hölmö univirne jäi kuin unhoitettuna pilvilinnoihin. Perusnyrpeällä äänensävyllään ja pärstävärkillään Rakuunarahka vastasi: ”Totta kai olen valmis, sitähän varten tässä on patikoitu koko ajan!” Kukaan ei onneksi huomannut, että näennäisestä välinpitämättömyydestään huolimatta myös Rakuunarahkan häntä heilahti kuin refleksistä pari propellimaista kierrosta akselinsa ympäri.

Silmät sirillään tuijotti Rakuunarahka rakennusta, johon Tuiskusydän osoitti. Sen kummempia miettimättä tai kyselemättä otti Rakuunarahka johdon kohti pienen kaksijalanpesän sisuksia. Homma vaikutti suorastaan naurettavan helpolta, sillä pesän kyljessä oli valtava avoimena ammottava reikä, melkein kuin yksi sen seinistä olisi kokonaan puuttunut. Kaksijaloilla totisesti oli vielä opittavaa pesiensä puolustamisessa. Ylpeänä Rakuunarahka marssi sisään tuohon kalamörskään. Sisällä oli yllättävän hämärää ja siellä oli kostea tuoksu. Ilma oli muutenkin kostea ja merellinen. Rakuunarahkahan ei ikinä oikeastaan edes ollut kunnolla tutustunut kalan hajuun, mutta hän oletti, että tämä meren suolaisen tuoksun ohella tuntuva aromi oli juuri tuo kuuluisa kalanhaju. Hän katseli valppaana ympärilleen kissansilmillään ja totesi, ettei Tuiskusydän ollut puhunut palturia. Katosta roikkui verkkoja, jotka suorastaan pullistelivat hopeakylkisiä kaloja. Siellä täällä oli myös erinäisiä laatikoita ja tynnyreitä ja kun Rakuunarahka uteliaana kurkisti erääseen laatikkoon, johon helposti ylsi, sai hän huomata senkin olevan täynnä voimakkaasti tuoksuvaa kalaa. Soturi oli hämmästyksestä mykistynyt. Hän ei ollut ikinä ajatellut, minkälaisia olivat kaksijalkojen tuoresaaliskasat, mutta tässä hänellä nyt oli elävä esimerkki moisesta edessään. Oli aivan päätäpyörryttävää yrittää kuvitella, minkälaisen metsästystehon tämän riistamäärän kerääminen oli vaatinut. Oliko tämä yhden kuun saalis? Puolen kuun? Vai ehkä vain päivän? Ääni kunnioituksesta väristen Rakuunarahka sopersi: ”K-kuinka paljon otit mukaasi silloin viimeksi käydessäsi? Tämä määrähän on aivan... järjetön!” Hänen lautasiksi pyöristyneet silmänsä osoittivat, kuinka täydelleen hän oli hämmästyksentunteensa vallassa. Ei sitä oikein voinut kiistää, että kokeneena kävijänä ja vanhana konkarina Tuiskusydän oli tämän tilanteen ehdoton johtotähti ja esikuva.

_________________
Kaksijalat=tyhmiä. Siksi ajoinkin kerran semmoista tornia päin. Ó.Ó
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://runningvegetableoil.deviantart.com/
Nomi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1834
Join date : 21.03.2014
Ikä : 19
Paikkakunta : Lahti

ViestiAihe: Vs: Aurinkoinen päivä satamassa (vapaa)   To Kesä 01, 2017 9:39 am

Tuiskusydän oli innoissaan siitä, että viimein näkyvissä oli samanlainen kaksijalkojen rakennelma missä hän oli aiemminkin vieraillut. Ja sisällä olisi odotettavissa suuri kalasaalis, josta kissat voisivat ottaa mielinmäärin mukaansa. Ja sisälle pääsy kalapaikkaan näytti erittäin helpolta, seinässä olevan suuren reiän takia. Kaksijalat eivät sitten osanneet yhtään suojella saaliitaan, tuonne sisälle pystyisi marssimaan jopa mäyrä helposti, eikä kukaan estäisi sitä. Kissoille se tietenkin oli onni, ei ainakaan tarvitsisi miettiä miten sisälle oikein pääsisi, kun he vain voisivat astella sinne ylväästi ilman mitään vaaraa. Huomatessaan, että Rakuunarahka oli lähtenyt liikkeelle lähti Tuiskusydän seuraamaan tätä. Hän ei aikoisi jäädä jälkeen, vaan haluaisi nähdä toisen ilmeen, kun nähtäisiin kaksijalkojen verkoissa olevat kalat.

Astellessaan sisälle hämärään pesään tunsi harmaa naaras kuononsa täyttävän kalan voimakas haju. Paikka sekoittui kalan vahvaan aromiin ja samalla merellisen kosteaan tuoksuun. Tuiskusydän ei voinut sanoa, että tämä nenän valtaava haju olisi ollut hänestä kovinkaan mukava. Kyllä tämän kestäisi, mutta ei hän kyllä toivoisi tämän hajun takertuvan turkkiinsa. Miten meriklaanilaiset pystyivät elämään tämän kaltainen lemu turkissaan? Mutta olivathan sen klaanin kissat muutenkin vähän outoja, ei kukaan voi todella nauttia turkkinsa kastelemisesta vedessä huvikseen. Tuiskusydän päätti kuitenkin työntää nämä ajatukset päänsä perukoille, nyt olisi muuta tekemistä ja muita asioita voisi miettiä myöhemmin. Nyt olisi keskityttävä siihen, että kissojen edessä oli avautunut kalataivas. Koko kaksijalkojen pesä oli täynnä verkkoja, jotka olivat tupatentäynnä kimaltelevia kaloja. Kaiken lisäksi maassa oli vielä kaikenlaisia tynnyreitä ja laatikoita ja ei ollut vaikeaa arvata mitä ne sisälsivät. Näillä kaloillahan ruokkisi koko klaanin ja vielä monia kertoja. Miten kaksijalat oikein saivat kaloja näin paljon kerättyä ja missä ajassa? Harmaa naaras hypähti erään laatikon päälle, jonka päällä oli puinen kansi. Ei hän nyt sentään suoraan hyppäisi kalojen sekaan pyörimään. Sen sijaan hän kurkisti erääseen ylempänä olevaan laatikkoon ja hymy kasvoillaan hän totesi sen olevan kaloja täynnä. Soturi nosti katseensa kuitenkin pois kaloista, kun kuuli Rakuunarahkan kysymyksen. Kiusaantunut hymy kävi nopeasti Tuiskusydämen kasvoilla, kun hän mielessään totesi sen, että viime kerralla hän ei vienyt ollenkaan kaloja klaaninsa tuoresaaliskasaan.
"Itseasiassa otin viimeeksi vain muutaman, jotka söin täällä ollessani. En tullut oppilaana ajatelleeksi sitä, että olisin voinut viedä kaloja leiriin asti." Tuiskusydän vastasi. Vaikka hän aina ajatteli klaaniaan ja sen hyvinvointia, oli hän oppilaana luullut, että saisi kovat nuhtelut, jos jäisi kiinni siitä, että oli lähtenyt ilman lupaa satamaan yksinään. Mutta nyt hän oli soturi, niin hän veisi mielellään kaloja leiriin asti.
"Mutta, koska kaloja on täällä mielinmäärin niin voimme kyllä ottaa niin paljon kuin jaksamme kantaa. Kaksijalat ovat sen verran hölmöjä, että he eivät edes huomaa, jos kaloja puuttuu." Tuiskusydän sanahti hymy kasvoillaan. Kissat voisivat vapaasti valita mitä kaloja ottaisivat ja mitä eivät, sillä rakennelma tuntui olevan täynnä ties minkänäköisiä kaloja. Ei naaras kuitenkaan ollut mikään kalalajien asiantuntija, joten ei hän voisi tietää miltä mikäkin oikein maistui, mutta tuskin kaloilla paljon mitään eroja oli, olivathan ne kaikki samanlaisia suomuveikkoja.

_________________
Nomin mukana kulkevat Yöklaanin hyväsydäminen soturi Tuiskusydän, Meriklaanin arkajalkainen soturi Äänetönaskel, Valoklaanin yrmeä varapäällikkö Aavesilmä, Tuliklaanin iloinen oppilas Pesukarhutassu ja rennohko luopio Korpi

Linkkejä
Seuranhaku
Tietoa minusta
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://www.wattpad.com/user/Nomisir
BraambliPaathi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1306
Join date : 02.07.2012
Ikä : 83
Paikkakunta : Afroditen saari

ViestiAihe: Vs: Aurinkoinen päivä satamassa (vapaa)   To Kesä 01, 2017 1:47 pm

Vai oli Tuiskusydän ollut oppilas täällä edellisen kerran käydessään. Sinänsä tässä ei ollut Rakuunarahkalle mitään ihmeteltävää, olihan hän itse ollut mitä liikkuskelevaisin oppilas aikoinaan. Lähinnä häntä ihan vähäsen ehkä kismitti se, että hän ei itse ollut käynyt tällaisessa paikassa oppilaana. Jos joku muu oli tehnyt jotain, mitä hän itse ei ollut tehnyt, tunsi Rakuunarahka itsensä automaattisesti vähemmän kokeneeksi ja täten jollain tasolla puutteellisemmaksi ja heikommaksi. Vain vaivoin hänen onnistui vastustaa huuliltaan ryöpsähtämästä hätäisesti laadittua luetteloa kaikista hurjista paikoista, joissa hän oli pentuna käynyt. Aivan kuin kyseessä olisi ollut yht'äkkiä jokin mahtailukilpailu. Rakuunarahkallehan oli kaikki kanssakäynti toisten kissojen kanssa jonkinmoista mahtailukilpailua. Johtui ehkä suuresta hämmästyksestä ja pienenpienestä toveruuden kipinästä Tuiskusydäntä kohtaan, että Rakuunarahkan onnistui vakuuttaa sisäinen itsensä siitä, ettei nyt ollut kuitenkaan käynnissä mikään kisailu menneisyyden saavutuksilla. Sitä paitsi Tuiskusydän ei ollut maininnut erikseen käyneensä kaksijalkalassa yksin. Rakuunarahkan mieleen olikin visusti piirtynyt kuva nuoresta Tuiskutassusta vaarattomalla ja tylsällä kaksijalkalaretkellä mestarinsa kanssa. Semmoinen nyt ei ollut edes mitenkään erityisen hohdokasta. Mestarin kanssa saattoi mennä ihan yhtä hyvin omaan makuupesään kuin vaikka karhunkoloon. Siinä ei ollut yksinäiseen vaelteluun verrattuna minkäänlaista jännitystä eikä sitä voinut pitää minään rohkeuden osoituksenakaan. Tämän havainnollistavan erottelun tekeminen ja sen päättäminen, että Tuiskusydän oli aikoinaan tehnyt matkaa mestarin opastuksella, rauhoitti Rakuunarahkan kuohunta-altista mieltä.

Oli ehkä hieman outoa, ettei Rakuunarahka keksinyt mitään pisteliästä sanottavaa siitä, ettei Tuiskusydän ollut aiemmin vienyt täältä riistaa kotiin. Hän tyytyi kuitenkin vain nyökkäämään lyhyesti ja pysymään vaiti. Ensisijaisesti tämä johtui siitä, että soturi oli aivan tyytyväinen tuohon myönnytykseen. Ainakin he olivat molemmat sen asian suhteen samalla tasolla, ettei kumpikaan ollut koskaan vienyt kaksijalkojen kalaa kotileiriin. Ja sehän oikeastaan merkitsi kaikkein eniten, kosa mitä tällaisessa paikassa käyminen muka tarkoitti, jos ei saanut saalista mukaansa. Sehän olisi vähän sama kuin olisi kävellyt metsässä sen sijaan, että olisi saanut sieltä riistaa. Hah-hah. Ja metsässä kävelyssäkö oli sitten jotain erikoista? Ei niin mitään. Nämä virkistävät päätelmät saivat Rakuunarahkan ylpeyden taas kohoamaan päähän hänen tajutessaan, ettei Tuiskusydän ollutkaan oikeastaan paljon yhtään kokeneempi näissä kalanryöstöpuuhissa kuin hän itsekään. Ryöstöstähän tässä nimittäin nimenomaan oli kyse ja se tässä kaikessa kai olikin aivan erityisen jännittävää. Tuiskusydän tosin tyrmäsi Rakuunarahkan ajatukset väittämällä, etteivät kaksijalat huomaisi parin kalan puutetta. Näinköhän oli? Eiköhän moinen ollut vain pelkurin epätoivoista sopertelua tutisevien polviensa tyynnyttelyksi.

”Käydäänpä sitten kiinni”, naukaisi Rakuunarahka Tuiskusydämen tiedonannon jälkeen. Hän aivasti sanojensa perään ja niiskaisi syvään. Kalanhaju oli alkanut totisesti käydä hänen kuonoonsa. Itse asiassa mitä pikemmin olisi tämä kala-asia hoidettu sen parempi, koska tämä paikka löyhkäsi melkolailla epämiellyttävältä. Verkoissa roikkuvat kalat näyttivät sangen vaikeasti irti revittäviltä, joten Rakuunarahka tyytyi poimimaan suomukkaita matalasta laatikosta, joka oli helpoiten hänen ulottuvillaan. Vedonlyöntisopimuksen mukaan hänen pitäisi tuoda leiriin kaksi kalaa, mutteihän tässä runsaudensarvessa nyt niin vähään raaskisi tyytyä. Vaan eipä yhdellä suulla tosin kovin paljon enempääkään saisi kannettua. Rakuunarahka sai yhteensä neljä kalaa pyrstöistä leukoihinsa roikkumaan. Ne painoivat hänen päätänsä jo melkomoisesti, koska ne eivät olleet mitään aivan pikkusinttejä. Niihin oli kai sitten tyytyminen. Koska suu täynnä kalaa ei paljoa jutustella, ei Rakuunarahka vaivautunut kutsumaan Tuiskusydäntä tai ilmoittamaan tälle mitään aikeistaan. Eipä hänellä oikeastaan edes ollut mitään aikeita. Vielä vähemmän hänellä oli Tuiskusydämelle mitään asiaa. Kaipa hän vain lähtisi lätkimään täältä lemuavasta loukosta. Tervemenoa, tuumaili Rakuunarahka itsekseen ja lähti tassuttelemaan kohti oviaukkoa. Matka jäi kuitenkin puolitiehen, sillä oviaukon täytti kaksi suurta kaksijalankörilästä. Ne kantoivat välissään yhtä isoa kalalaatikkoa ja pomiloivat toisilleen omituisin ääntein, joista Rakuunarahka ei osannut ottaa tolkkua. Vain vaivoin onnistui jäntevä soturi puikahtamaan erään korkean tynnyrin taakse ennen kuin kaksijalat ehtivät huomata häntä. Tällaisissa tilanteissa mustanpuhuvasta turkista oli hämmästyttävän paljon iloa. Rakuunarahka hengitti syvään kalanpyrstöt tiukasti hampaidensa välissä. Jostain syystä hän ei rohjennut kurkistaa tynnyrin takaa, mitä lättätassuillaan kovaäänisesti läpsyttelevät ja kolistelevat kaksijalat puuhasivat. Loppujen lopuksihan kalat hänen suussaan olivat ryöstösaalista. Ja jotenkin, ihan vain jotenkin pienesti, Rakuunarahkasta tuntui, että kaksijalat olivat tulleet tänne nimenomaan kurmoottamaan viheliäisiä varkaita. Mitä jos koko huonosti suojattu tuoresaaliskasa olikin ollut vain yksi iso ansa tunkelijoiden loukuttamiseksi? Pirullisen nerokas ajatus tuntui Rakuunarahkasta uskottavalta eikä hän pitänyt siitä. Missä himputissa Tuiskusydän oikein oli?

_________________
Kaksijalat=tyhmiä. Siksi ajoinkin kerran semmoista tornia päin. Ó.Ó
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://runningvegetableoil.deviantart.com/
Nomi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1834
Join date : 21.03.2014
Ikä : 19
Paikkakunta : Lahti

ViestiAihe: Vs: Aurinkoinen päivä satamassa (vapaa)   Pe Kesä 02, 2017 2:24 am

Tuiskusydän nyökkäsi Rakuunarahkan sanojen jälkeen ja kääntyi sen laatikon puoleen, jota oli ehtinyt ja katseellaan tutkimaan. Tästä hän saisi loistavasti muutamia kaloja mukaansa leiriin vietäväksi. Sen verran keskittynyt soturi oli kalojen poimimiseen laatikosta, että hän ei huomannut Rakuunarahkan aikeita häipyä, kun toinen ei niistä sanallisesti mitään ilmoittanut. Siispä edelleen onnellisena suuresta kalasaaliista jatkoi naaras kalojen poimimista suuhunsa. Ja se oli tarkkaa hommaa, sillä oli tärkeää huomioida mistä kohtaa kalaa tarttui kiinni, jotta niitä sai mahdollisimman paljon. Pahaksi onnekseen naaras onnistui terävällä hampaillaan rikkomaan muutaman kalan pyrstöt, jolloin niistä ei saanut enää kunnolla otetta. Siispä hän joutui vaihtamaan ne toisiin ja sillä tuskin oli mitään merkitystä, olihan kaloja niin runsaasti. Mutta Tuiskusydämelle, joka ei aavistanut lähestyvää vaaraa oli hänen kalojen valikoiminen näin tarkkaan huono asia, jos hän vain olisi tiennyt mitä tulisi tapahtumaan olisi hän vain napannut ekana hampaisiinsa sattuvat kalat ja lähtenyt pois paikalta.

Saatuaan kolme kalaa hampaisiinsa Tuiskusydän päätti tyytyväisenä, että nämä riittäisivät. Näistä kaloista riittäisi hyvin klaanille jaettavaksi, sillä ne eivät olleet mitään pikku sinttejä. Mutta juuri, kun hän oli suuntaamassa kulkunsa pois laatikoiden päältä sai pesän suuaukolta kantautuvat äänet hänet jähmettymään paikoilleen. Paikalle oli ilmestynyt muutama kaksijalka mukanaan lisää kalalaatikoita ja pahaksi onneksi ne olivat huomanneet laatikoiden päällä olevan Tuiskusydämen, joka kannatteli suussaan varastettuja kaloja. Naaraan turkoosit silmät seurasivat tarkasti kaksijalkoja, jotka melusivat jotakin ja seuraavassa hetkessä laskivat jo laatikon alas keskelle pesän lattiaa ja kulkuväylää. Sen jälkeen toinen näistä karvattomista hujopeista lähti lähestymään nuorta soturia käpälä ojossa. Ja siinä tilanteessa Tuiskusydän päätti ottaa jalat alleen, hän ei aikoisi jäädä kiinni. Pieni pelonsekainen tunne kehossaan naaras kääntyi ympäri ja hypähti pois laatikon päältä, jolla oli ollut. Ja pelontunteen takia Tuiskusydän ei arvioinut hyppyään kovin tarkasti vaan onnistui maahan laskeutuessaan pamauttamaan toisen kylkensä erästä laatikkoa päin, jolloin hänen suussaan olevista kaloista yksi tippui. Mutta naaras ei välittänyt siitä vaan oli ryntäämässä uudelleen matkaan, kun yllättäen yksi tyhjä laatikko tipahti hänen päälleen. Pakokauhu valtasi soturin kehon, kun tämä tajusi olevansa ansassa. Tuiskusydän toivoi koko sydämestään, että Rakuunarahkalle ei ollut käynyt samalla tavalla kuin hänelle vaan toinen oli vapaalla jalalla. Harmaaturkki työnsi laatikko päällään toivoen pääsevänsä pois, mutta valitettavasti se ei auttanut. Mutta sen sijaan laatikko liikkuu eteen päin ja sen seurauksena Tuiskusydän näytti nyt ulkopäin katsottuna laatikolta, joka liikkuu miten sattui. Ainakin, jos hän pysyisi liikkeessä eivät kaksijalat häntä saisi kiinni helposti, vaikka sokkona liikkuminen ympäriinsä olikin vaikeaa. Ehkä, jos kävisi hyvätuuri onnistuisi hän törmäämään johonkin ja kääntämään laatikon oikein päin. Siispä naaras pisti jalkoihinsa vauhtia ja työnsi laatikkoa eteen päin, toivoen törmäävänsä johonkin ja saavansa laatikon käännettyä ennen kuin kaksijalat hänet nappaisivat. Tuiskusydän saattoi vain toivoa, että hänen suunnitelmansa toimisi ennen kuin olisi liian myöhäistä.

_________________
Nomin mukana kulkevat Yöklaanin hyväsydäminen soturi Tuiskusydän, Meriklaanin arkajalkainen soturi Äänetönaskel, Valoklaanin yrmeä varapäällikkö Aavesilmä, Tuliklaanin iloinen oppilas Pesukarhutassu ja rennohko luopio Korpi

Linkkejä
Seuranhaku
Tietoa minusta
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://www.wattpad.com/user/Nomisir
BraambliPaathi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1306
Join date : 02.07.2012
Ikä : 83
Paikkakunta : Afroditen saari

ViestiAihe: Vs: Aurinkoinen päivä satamassa (vapaa)   Pe Kesä 02, 2017 1:24 pm

Elämä on yhtä yllätysten virtaa, sanotaan, tai ainakin voitaisiin hyvin sanoa. Se olisi ollut hyvin paikkansa pitävä sananlasku. Toisen sangen osuvan sanonnan mukaan nuorukaisten elämä on yhtä mielialojen myllerrystä. Tämä päti oikein erinomaisesti ainakin Rakuunarahkasta. Vasta tovi sitten oli soturi uhonnut itsekseen astelevansa vaikka pohjattomaan kuiluun osoittaakseen olevansa jotakuta muuta rohkeampi. Nyt hän kuitenkin kyräili siellä tynnyrin takana piilossa ja oli antanut jonkun pienen pikkuriikkisen peljästyksen tunteen hiipiä mieleensä parin typerän kaksijalan edessä. Tämän asian huomioiminen iski Rakuunarahkan tajuntaan kuin miljoona volttia. Hänen kehonsa aivan säpsähti siitä. Moinen nössöily ei ollut ollenkaan hänen tapaistaan. Oliko hän ehkä sittenkin mennyt jo aikuisuudenkin ylitse ja tulossa jo vanhuudenhöperöksi? Sairasta! Sen oli pakko olla jonkinlainen hetkellinen mielenvika. Soturi ravisteli päätään voimallisesti puolelta toiselle. Hän olisi voinut jopa läpsytellä poskiaan etukäpälillään, ellei olisi ollut hyvin tietoinen, että olisi menettänyt tasapainonsa moisesta puuhastelusta. Järkytys tästä lipsahtaneesta heikkoudenosoituksesta oli saanut Rakuunarahkan lamautumaan toviksi. Järkytystä kuitenkin kompensoi jonkin verran pätevä selitys, jonka nerokas nuorukainen päätyi keksimään. Kaikki tämä hämmennys oli varmasti johtunut vain hänen erinomaisesta luontaisesta itsesuojeluvaistostaan. Hän ei koskaan ennen ollut taistellut kaksijalkoja vastaan. Siksi hänen kehonsa oli automaattisesti pakottanut hänet peräytymään hetkeksi strategian keksimistä ja tilanteen tarkkailua varten. Niin sen täytyi olla.

Oli aivan itsestäänselvää, että taisteluhan tässä oli edessä. Tai tältä tilanne näytti Rakuunarahkan arvion mukaan. Keksittyään, että hänen pitäisi keksiä strategia, oli hän alkanut hieman miettiä moista. Karu totuus oli kuitenkin, että Rakuunarahka oli huonoimpia strategeita koskaan. Ei hän koskaan ollut suunnitellut taisteluitaan millään lailla. Itse asiassa koko strategialöpinä oli ollut vain itsepetosta. Rakuunarahka hädin tuskin ymmärsi, mitä kyseinen sana tarkoitti. Hän vain tiesi, että se kuulosti hienolta ja oli edistyneen soturin jonkinlainen... no, juttu. Miettimistähän siinä kai vaadittiin ja suunnittelua, strategioinnissa nimittäin. Miettiminen siinä metelissä oli kuitenkin hirmuisan vaikeaa, etenkin Rakuunarahkalle, jolle keskittyminen omiin ajatuksiin oli luonnostaankin jo aivan tarpeeksi hankalaa. Kolina ja ryske kävivät yhä kovemmaksi saaden Rakuunarahkan napsahtamaan täydelleen. Hän rääkäisi verenhimoisimman sotarääkäisynsä ja hyppäsi tynnyrinsä takaa. Kukaan ei kuitenkaan ollut kuullut metelin keskellä yhden pienen kissan kirkaisua. Kaksijalatkin könysivät jossain ihan muualla kuin Rakuunarahkan iskuvalmiiden kynsien edessä. Soturi sylkäisi vihoissaan lattialle. Hänen olisi tehnyt mielensä syöksyä siltä seisomalta lähimmän kaksijalan niskaan. Hyödytön yllätyshyökkäys oli kuitenkin viilentänyt hänen tunteitaan sen verran, että hän muisti ottaa rääkäistessä pudottamansa kalat takaisin suuhunsa. Ei hän nyt niitä sentään hylkäisi, kun niiden takia tänne oli tultu. Itseasiassahan oviaukko oli nyt vapaana, kun kaksijalat olivat jossain peremmällä varastossa meuhkaamassa. Rakuunarahka vilkaisi aukkoa, josta loisti kutsuva päivänvalo. Pitäisikö hänen mennä opettamaan pieni kivulias läksy noille jätti-ideuuteille vai lähtisiköhän hän vain kylmänviileästi voittajana kotiin? Tuiskusydäntä hän ei sillä hetkellä edes muistanut.

Ehkä yöklaanilainen oli joidenkin tiedostamattomien aivosäteiden välityksellä saanut tämän tiedon Rakuunarahkan töykeästä huolimattomuudesta ja oli sen johdosta saanut aihetta vihastua. Ehkä kyseessä oli pelkkä sattuma. Joka tapauksessa Rakuunarahka joutui tyrmäävän takaapäin iskevän yllätyshyökkäyksen uhriksi. Vauhdikkaasti pitkin lattiaa vipeltävä laatikko iski häntä ahteriin semmoisella voimalla, että hän vieri parin kuperkeikan kautta selälleen kanveesiin. Kalansaalis levisi ympäri mantuja ja lisäksi liikuttajansa päältä iskun voimasta kimmahtanut laatikko putosi pohja edeltä Rakuunarahkan kuonon päälle. Tuliklaanin tarmonpesä oli hetkellisesti täydelleen lamautunut. Hänen säikähtäneen rääkäisynsä kaiku tuntui edelleen väräjävän ilmassa, mutta lähestyvien kaksijalkojen jyske peitti sen nopeasti alleen.

_________________
Kaksijalat=tyhmiä. Siksi ajoinkin kerran semmoista tornia päin. Ó.Ó
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://runningvegetableoil.deviantart.com/
Nomi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1834
Join date : 21.03.2014
Ikä : 19
Paikkakunta : Lahti

ViestiAihe: Vs: Aurinkoinen päivä satamassa (vapaa)   La Kesä 03, 2017 11:37 am

Tuiskusydän ei voinut kuin luottaa vaistoihinsa työntäessään laatikkoa kovaa vauhtia eteenpäin ja toivoa, että onnistuisi väittelemään kaksijalkoja. Hän koitti parhaansa mukaan pitää metelit takanaan ja käänsikin suuntansa aina muualle kuullessaan meteliä edestään. Vaikka paikka olikin täynnä laatikoita ja ties mitä tynnyreitä tuntui soturista aivan siltä kuin ne olisivat kaikki kadonneet hänen ympäriltään juuri, kun hän niitä tarvitsi. Kuinka vaikeaa oikeasti oli osua johonkin ja saada laatikko pois itsensä päältä? Ainakin tällä hetkellä se tuntuu erittäin vaikealta, mutta luovuttaa ei voinut, hänen olisi pakko saada tämä laatikko pois päältään, jos hän aikoisi päästä pakoon kaksijalkoja. Ja ennen kaikkea pitäisi saada tietää missä Rakuunarahka oli, harmaa naaras ei ollut ollenkaan tietoinen siitä missä toinen oli. Viime kerta, kun hän tuliklaanilaisen oli ollut silloin, kun he alkoivat kummatkin keräämään kaloja. Ja siitä oli jo aikaa tai ainakin siltä se tuntui tämän pelon keskellä, joka hallitsi parhaimmillaan Tuiskusydämen mieltä.

Yöklaanilainen piti itsensä liikkeessä ja piti tiukasti kahdesta kalasta kiinni, jotta ei vain pudottaisi niitä. Mitä siitäkin seuraisi, jos hän ne pudottaisi ja onnistuisi vielä kompastumaan niihin. Siinä tapauksessa kaksijalat varmasti saisivat hänet kiinni ja tekisivät mitä tahansa hänelle, olihan totuus kuitenkin se, että hän oli kalat varastanut. Ja voisi kuvitella, että se oli juurikin se syy miksi kaksijalat olivat hänen perässään. Toivon mukaan vain Rakuunarahka olisi turvassa, eikä olisi jäänyt ansaan kuten hän. Juuri, kun soturi ajatteli tuliklaanin ystäväänsä törmäsi hän laatikon kanssa johonkin ja hänen matkansa päättyi kuin seinään. Tuiskusydän lennähti maahan vatsalleen ja onnistui lyömään leukansa maahan, jolloin kalat hänen suustaan lensivät ties minne. Mutta myös laatikko lensi soturin päältä pois vapauttaen hänet ja suoden valon pääsyn taas hänen silmiinsä, valitettavasti vain siitä ei nyt ehtinyt iloitsemaan sillä jyskyttävä kipu leuassa vei naaraan jokaisen ajatuksen. Hänestä tuntui aivan siltä kuin hän olisi juuri saanut todellakin selkäänsä joltakin ja, että hän ei pystyisi liikuttamaan suutaan ollenkaan. Tuiskusydän ei edes ymmärtänyt sitä, että oli onnistunut törmäämään laatikon kanssa Rakuunarahkaan, joka oli saanut osuutensa törmäilyn suomasta lentelystä. Sen sijaan naaras kuuli takaansa hirveää metelöintiä ja kääntäessään päätään hän huomasi kauhukseen yhden kaksijalan lähestyvän. Eikö tuo karvaton-olento voinut jo luovuttaa? Itsesuojeluvaisto käski harmaaturkkia nousemaan jaloilleen ja pinkomaan pakoon, mutta silloin hän huomasi lyhyen matkan päässä olevan Rakuunarahkan ja laatikon, jonka vankina hän oli juuri ollut. Mutta ajatus siitä, että hän oli mahdollisesti juuri törmännyt toiseen ei käynyt hänen mielessään, sillä tieto lähestyvästä kaksijalasta oli tuoreesti mielessä.
"Rakuunarahka, meidän on pakko häipyä!" Tuiskusydän huudahti ja tunsi samalla kipua leuassaan, sentään puhuminen onnistui vaikka se olikin kivuliasta. Naaras unohti täysin kalat, jotka olivat törmäyksen aikana lentäneet hänen suustaan ja vaikka hän olisi ne muistanut olisi hän tuskin alkanut niitä tässä tilanteessa maasta poimimaan. Sen sijaan hän pinkaisi juoksuun ystäväänsä kohti, oli tilanne mikä tahansa ei hän aikoisi paeta ennen kuin oli varma siitä, että Rakuunarahka oli myös mukana.

_________________
Nomin mukana kulkevat Yöklaanin hyväsydäminen soturi Tuiskusydän, Meriklaanin arkajalkainen soturi Äänetönaskel, Valoklaanin yrmeä varapäällikkö Aavesilmä, Tuliklaanin iloinen oppilas Pesukarhutassu ja rennohko luopio Korpi

Linkkejä
Seuranhaku
Tietoa minusta
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://www.wattpad.com/user/Nomisir
BraambliPaathi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1306
Join date : 02.07.2012
Ikä : 83
Paikkakunta : Afroditen saari

ViestiAihe: Vs: Aurinkoinen päivä satamassa (vapaa)   La Kesä 03, 2017 1:42 pm

Pennusta pitäen olivat kaikenmoiset kolhut, kömmähdykset, ruhjeet ja revähdykset olleet Rakuunarahkalle melko arkipäiväisiä asioita. Hän ei totisesti ollut koskaan elänyt mitään kovin rauhallista elämää. Tämä yhdistettynä hänen luontaiseen kovakalloisuutensa takasi sen, ettei tulisalaman lailla kruisailleen taikalaatikon isku ollut saanut häntä mitenkään kovin syvälle autuaan tajuttomuuden tilaan. Lähinnä tärsky oli saanut hänen päänsä vain vähän pyörälle. Suurin järkytys oli oikeastaan tullut iskun yllättävyydestä ja sitä seuranneesta huippuäkkinäisestä aseman ja asennon vaihdoksesta. Oli sangen hämmentävää huomata yht'äkkiä tuijottavansa kohti kattoa, joka jotenkin salaperäisesti oli kiinni omassa kuononpäässä. Luonnostaan nopeat taistelijanvaistot päivittävät tilanteen kuitenkin nopeasti, mitä kovasti avitti kaksijalkojen aiheuttama erittäin levoton mekkala. Ei parannut niin sanotusti jäädä lepäämään laakereilleen. Yhdellä etutassujensa ylöspäin suuntautuvalla voimaponnistuksella sinkosi Rakuunarahka tyhjän laatikon päältään. Lailla vieterin singahtava laatikko kopsahti yhden lähestyvän kaksijalan polveen. Pitkänhuiskea hyypiö ulvahti hämmästyksestä ja alkoi pomppia yhdellä jalalla ympäriinsä pidellen toista jalkaansa letkumaisissa etukäpälissään. Jossain kaiken hötäkän keskellä Rakuunarahkan korvat rekisteröivät Tuiskusydämen huutavan hänen nimeään. Hänellä ei kuitenkaan ollut aikaa miettiä mitään reaktioita tai edes reagoida vaistomaisesti. Toinen kaksijaloista nimittäin oli tehnyt yllätyskoukkauksen Rakuunarahkan selän taakse ja nappasi nyt kiinni tämän niskavilloista tarkkaotteisine kourineen. Soturi rääkäisi hämmästyksestä ja alkoi vaistomaisesti rimpuilla kuin vesipisara keittolevyllä. Kaksijalka ehti nostaa rimpuilevan Rakuunarahkan vatsansa korkeudelle. Se teki kuitenkin kohtalokkaan virheen yrittäessään tarttua myös toisella kädellään villinä rettelöivään kissaan. Rakuunarahkan propellin lailla viuhuvat sapelikynnet viistivät lähestyviä kaksijalan sormia niin, että veri roiskahti. Hämmästynyt kaksijalka älähti kovaäänisesti ja päästi välittömästi irti Rakuunarahkasta. Onneksi kissat putoavat aina jaloilleen eikä pudotuksen korkeuskaan ollut mikään häikäisevän suuri. Rakuunarahka toimi kuin ennalta ohjelmoitu luotijuna. Välittömästi tassujen osuttua maahan hän pinkaisi kohti oviaukkoa sellaisella vauhdilla, ettei hänestä oikeastaan näkynyt kuin häivähdys mustaa fluidumia ilmassa.

Luotijunat ovat tunnettuja siitä, että ne taittavat pitkiä matkoja hämmästyttävän nopeissa ajoissa. Harvoin luotijunilla tosiaan matkusteltiin mitään kovin lyhyitä asemavälejä. Sama päti myös pakenevaan Rakuunarahkaan. Hän pinkoi ja pinkoi ja pinkoi. Hänen jäntevistä jaloistaan löytyi hämmästyttävän paljon kestävyyttä. Hän juoksi ylitse vilkkaan kadun, jota pitkin he olivat Tuiskusydämen kanssa tulleet kalavarastolle. Kadun toisella puolen oli massiivisten kivirakennusten välissä kapeahko pimeä kuja, joka varmaan näytti Rakuunarahkan pakokauhuisiin silmiin kotoisalta turvapaikalta. Kaiketi se muistutti häntä metsien moninaisista kolomaisista piilopaikoista. Sinne kujalle hän syöksähti kuin ammuttuna ja jatkoi jonkin matkaa sen hämäriin syövereihin. Pian hän kuitenkin hengästyi ja hiljalleen hidastaen pysähtyi. Hänen ei tarvinut edes katsoa taakseen tietääkseen, ettei takaa-ajajia ollut. Kaksijalat olivat olleet sen verran meluisia, että niiden läsnäolon olisi voinut astia varmaan Tuliklaanin leirissä asti. Huohottaessaan hengitystään tasaiseksi Rakuunarahka tuumikin vain, että kotileiriin palaisi tämän ryöpytyksen jälkeen ihan mielellään. Ensin hänen täytyisi kuitenkin hetki palautua ja... niin, pitäisiköhän hänen löytää vielä Tuiskusydän? Yöklaanilainen ei toviin ollut vieraillut edes vilahduksena Rakuunarahkan ajatuksissa. Nyt hän kuitenkin mietti, olisiko hänen ehkä pitänyt vielä yrittää jäljittää seuralaisensa. Saattoiko sitä pitää hänen velvollisuutenaan klaanikissana... että hän kantaisi edes hieman huolta toisesta klaanikissasta täällä kaikille klaaneille vihamielisellä ei-kenenkään maalla? No, se päätös saisi odottaa, kunnes sydämen kiivas pamppailu olisi hieman tasautunut ja ajatukset kirkastuneet.

_________________
Kaksijalat=tyhmiä. Siksi ajoinkin kerran semmoista tornia päin. Ó.Ó
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://runningvegetableoil.deviantart.com/
Nomi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1834
Join date : 21.03.2014
Ikä : 19
Paikkakunta : Lahti

ViestiAihe: Vs: Aurinkoinen päivä satamassa (vapaa)   Su Kesä 04, 2017 12:18 pm

Tuiskusydän teki nopean jarrutuksen huomatessaan Rakuunarahkan ryhtyvän taisteluun kaksijalkaa vastaan, siinä sitä vasta oli rohkea kissa se täytyi myöntää. Mutta olisiko taistelun lopputulos voitto vai häviö tuolle suuremmalle karvattomalle oliolle, joka todellakin oli isompi kuin monta kissaa yhteensä. Tuiskusydän mahtoi näyttää varsin huvittavalta näyltä, kun hän vain seisoi paikoillaan ja tuijotti silmät pyöreinä sekä suu auki edessään näkyvää taistelua. Joku voisi tässä tilanteessa lähteä auttamaan tuliklaanilaista taistelussa, mutta naaras oli niin hämmentynyt, että hyvä ettei hän unohtanut hengittää. Ja vaikka hän olisikin saanut jotakin tehtyä niin tuskin soturi olisi taisteluun liittynyt, olihan se vastoin hänen olemustaan, vaikka se saattoikin tuntua joistakin pelkurimaiselta. Tuiskusydän saattoi päätellä minkälaista kipua kaksijalka mahtoi tuntea saadessaan Rakuunarahkan kynnet kiinni itseensä, sillä olihan hän itsekkin saanut oppilaana haavoja noiden terävien kynsien kautta. Yllättäen kaksijalka viimein irroitti otteensa Rakuunarahkasta ja Tuiskusydän saattoi huokaista helpotuksesta, vaikka hän ei ollutkaan vielä täysin varma siitä, että taistelu oli päättynyt, sillä hän oli kuitenkin vain sivusta seuraaja. Mutta taistelun päättyminen oli siinä tapauksessa selvää, kun Rakuunarahka ampaisi täyttä vauhtia ulos kaksijalkojen pesästä ja katosi pian näkyvistä.

Harmaa soturi oli erittäin yllättynyt toisen nopeista liikkeistä ja vasta hetken päästä hän itse tajusi pinkaista juoksuun ja kadota pois kaksijalkojen läheltä. Se oli varmaa, että kalasaalis jäisi nyt niiden haltuun, mutta mielummin Tuiskusydän piti henkensä kuin olisi yrittänyt napata vielä kaloja mukaansa. Pitäkööt kaksijalat kalansa tällä kertaa, mutta vielä koittaisi se päivä, kun yöklaanilainen palaisi ja sillä kertaa onnistuisi viemään kaloja tuosta suuresta kalavarastosta. Tuiskusydän ei uskaltanut hidastaa vauhtiaan vaan hän juoksi suoraan eteen päin sitä reittiä mitä he olivat hetki sitten kulkeneet Rakuunarahkan kanssa. Ajatuksissaan hän oletti toisen suunnanneen tietenkin sille laiturille jolla he olivat tavanneet, sillä se oli järkevin vaihtoehto. Lähestyessään laituria soturi sai kuitenkin harmikseen huomata, että tuliklaanilaista ei näkynyt missään. Ei kai Rakuunarahka ollut suunnannut kulkuaan jo kohti omaa klaaniaan? Ei asia voinut niin olla ja Tuiskusydän ei uskoisi sitä vaikka se olisikin, ei toinen voinut vain lähteä sanomatta hyvästejä. Oliko Rakuunarahka jäänyt odottamaan häntä lähemmäs kaksijalkojen pesää, eikä hän ollut juostessaan huomannut tätä? Vai oliko tuliklaanilainen törmännyt uusiin vaikeuksiin? Muisto sataman kissoista, jotka olivat aiemmin katselleet heitä palasi yöklaanilaisen ajatuksiin ja hän saattoi jo nähdä mielessään kuinka nuo olisivat käyneet Rakuunarahkan kimppuun suurella joukolla. Tuiskusydän pudisti rivakkaasti päätään saadakseen kauheat näyt pois mielestään. Hänen olisi pakko löytää Rakuunarahka ja varmistaa, että toinen oli kunnossa, jo senkin takia miten toinen oli taistellut kaksijalkaa vastaan. He olivat kuitenkin ystäviä ja ystäviä ei hylätä oli tilanne sitten mikä tahansa. Harmaa naaras nuuhkaisi ilmaa, mutta sai harmikseen huomata, että hän ei pystynyt haistamaan muuta kuin turkkiinsa takertuneen kalanhajun. Olisi siis pakko yrittää löytää Rakuunarahka ilman hajuaistia. Asia ei kuitenkaan lannistanut Tuiskusydäntä sillä hän oli päättänyt löytää tuliklaanilaisen ystävänsä. Kaikki ne asiat joita he olivat yhdessä kokeneet olivat luoneet heidän välilleen siteen, jota Tuiskusydän ei aikoisi missään nimessä rikkoa. Päättäväisenä naaras lähti astelemaan sataman röpelöistä pintaa pitkin suuntanaan se sama kaksijalkojen pesä, josta hän oli vasta hetki sitten paennut. Hänen pitäisi aloittaa etsintänsä sieltä, sillä se oli loogisinta, olivathan he viimeksi Rakuunarahkan kanssa nähneet toisensa siellä. Tällä kertaa pitäisi kuitenkin olla varovainen ja pysyä poissa kaksijalkojen näkyvistä, siispä Tuiskusydän eteni parhaansa mukaan varjoja pitkin ja pysytteli piilossa kaksijalkojen esineiden takana.

_________________
Nomin mukana kulkevat Yöklaanin hyväsydäminen soturi Tuiskusydän, Meriklaanin arkajalkainen soturi Äänetönaskel, Valoklaanin yrmeä varapäällikkö Aavesilmä, Tuliklaanin iloinen oppilas Pesukarhutassu ja rennohko luopio Korpi

Linkkejä
Seuranhaku
Tietoa minusta
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://www.wattpad.com/user/Nomisir
BraambliPaathi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1306
Join date : 02.07.2012
Ikä : 83
Paikkakunta : Afroditen saari

ViestiAihe: Vs: Aurinkoinen päivä satamassa (vapaa)   Ma Kesä 05, 2017 12:45 pm

Hengityksen tasaannuttaminen oli aina ja kaikissa tilanteissa hyvä tekosyy olla tekemättä mitään ja ennen kaikkea olla miettimättä vaikeita asioita. Hyvilläkin tekosyillä on kuitenkin aina harmistuttava rajallisuutensa. Tämä karu tosiasia iski Rakuunarahkan tietoisuuteen hänen havaitessaan, että hänen hengityksensä oli jo aivan tasainen ja suorastaan normaali. Hän huomasi vain seisovansa siinä keskellä kapeaa kujaa. Jos joku olisi tahtonut kulkea kujan lävitse, olisi tämän mitä varmimmin pitänyt pyytää Rakuunarahkaa siirtymään tai vaihtoehtoisesti tönäistä tätä. Niin kapea kuja se oli. Ja siinä Rakuunarahka vain, tuon kapean kujan keskellä, jäkitti kuin elämän lämpimänä virtaava veri olisi täydelleen paennut hänen ruumiistaan. Tilanne oli kuin todellisuuden hetki valokuvaksi muuttuneena. Ulkoisesti liikettä ei näkynyt, mutta jossain Rakuunarahkan pään sisällä aivoissa raksutti. Meneillään oli päätöksentekoprosessi. Soturi, joka usein eli elimäänsä vain heittäytymällä tilanteesta toiseen sen ihmeemmin mietiskelemättä, oli ajautunut valtaisan valintatilanteen eteen. Se hämmensi häntä. Häntä ärsytti, että joku valinta oli saanut hänet sillä lailla jäätymään. Vielä enemmän häntä ärsytti, että valinta koski jotain pannahisen Tuiskusydäntä. Niin, sehän se valinta vain yksinkertaisuudessaan oli. Hyljätäkö yöklaanilainen vai kantaako tästä huolta? Rakuunarahka yritti vakuuttaa itselleen, ettei hänellä ollut mitään velvollisuuksia miltään tahoilta huolehtia toisen klaanin kissasta, jonka hän vain sattumalta oli täällä kaksijalkalassa tavannut. Vaan kuta kovemmin hän vakuutteli näin, sen voimakkaammaksi tuli ajatus aivan toisenlaisesta väittämästä. Ei hänellä ollut myöskään minkäänlaisia velvollisuuksia eikä oikein perusteitakaan olla huolehtimatta kampraatistaan, joka kuitenkin oli ollut hänelle suureksi avuksi kalojen löytämisessä. Niin, kalojen. Ajatuskin suomukyljistä sai kitkerän sapenmaun nousemaan Rakuunarahkan kurkkuun. Kalat olivat jääneet äskeiseen hullunmyllyyn. Jos hän nyt olisi mennyt kotiin, eipä olisi ollut mitään viemisiä, joilla retostella. Eiköhän ainoa oikea ratkaisu ollut todeta, että kalat pitäisi hakea takaisin. Niiden takiahan Rakuunarahka oli tänne tullut. Tällä tavoitteella ei ollut Tuiskusydämen kanssa mitään tekemistä. Aivan. Rakuunarahka menisi hakemaan menettämänsä kalat äskeiseltä varastolta ja lähtisi sitten niiden kanssa hyvillä mielin kotiin. Se oli selvästi kaikkein järkevin ja soturimaisin ratkaisu, kylmästi harkitsevan voittajan ratkaisu.

Matkallaan takaisin kohti kalapaikkaa, josta juuri äsken oli paennut, tuumiskeli Rakunarahka puoliksi tahtomattaan Tuiskusydäntä. Olikohan toinen jäänyt kaksijalkojen vangiksi tai vahingoittunut jotenkin muuten? Koska ei saanut yöklaanilaista mielestään, alkoi Rakuunarahka syytellä mielessään kummittelevaa Tuiskusydäntä. Se sopi hänen luonteelleen paremmin kuin olla toisesta huolissaan. Lopultahan oli kiistämätön tosiasia, että juuri Tuiskusydän eikä kukaan muu oli kaksikon tuonne kaksijalkojen väijytykseen johdattanut. Ketään muuta ei tapahtumien saamasta käänteestä voinut syyttää. Vain idiootti saatoi kuvitella, että maailmassa olisi jotain niin ruusuista kuin vartioimaton tuoresaaliskasa, josta kuka tahansa saisi käydä ottamassa ilman että kukaan tulisi moisia toimia keskeyttämään. Vain idiootti saattoi uskotella moista toiselle. Kyllä siinä sitten pitikin olla yksi puupäinen imbesilli, niin. Rakuunarahka ei voinut estää itseään huomaamasta ilmeistä tosiasiaa: sitä nimittäin, että hän itsekin oli uskonut tuohon paratiisimaiseen kala-apajaan. Välttääkseen tästä seuraavat ikävät johtopäätelmät, keskittyi hän hieman vähemmän rakentavaan ajatusvasarointiin. Tuiskusydän on tyhmä, Tuiskusydän on tyhmä, Tuiskusydän on tyhmä, mantrasi hän ääneti itselleen.

Kun on hauskaa ajanvietettä, käy mikä tahansa matka nopeasti. Näin oli myös rikospaikalle paluuta tekevän Rakuunarahkan laita. Vanhan tutun kaksijalankotteron osuessa näkökenttään, kohosivat soturin niskakarvat vaistomaisesti pystyyn. Hän oli siihen mennessä kulkenut täysin vailla varauksia, aivan luonnollisesti kuin mikäkin kaksijalkalan alkuperäisasukas. Lähestyessään tuota kovan onnen kalamajaa, hän alkoi kuitenkin hiiviskellä seiniä myöten ja varjoja pitkin. Paikka oli jättänyt kaiketi iäisen trauman. Rakuunarahkaa ärsytti liian voimakas kalantuoksu ja yleinen tuoksukakofonia, joka ilmapiiriä hallitsi. Se teki vaikeaksi keskittyä yksittäisiin hajuihin ja ennen muuta varjoissa mahdollisesti väijyvien kaksijalkojen hajuihin. Se sai hänet tuntemaan kuin hänen olisi pitänyt edetä silmät peitettyinä. Se oli äärimmäisen hermoille käyvää etenemistä. Metsässä luonnostaan taitavaksi hiiviskelijäksi kehittynyt Rakuunarahka pääsi kuitenkin ongelmitta perille rakennuksen suuren oviaukon eteen. Se oli edelleen apposen ammollaan. Sisällä oli edelleen yhtä pimeää. Tuntui siltä kuin ympäristö olisi yhtäkkiä muuttunut täydelleen äänettömäksi, vaikka tosiasiassa kaikki taustahäly, peltilehmien pärinä, lokkien kirkuna ja sen semmoinen, ei ollut hiljentynyt mihinkään. Rakuunarahka terästi kuuloaan ja keskittyi enemmän kuin hän yleensä koskaan elämässään mihinkään keskittyi. Sen enempää aistein kuin millään mystisellä intuitiollakaan ei hänen onnistunut havaita äskeisten kaksijalkojen läsnäoloa. Se ei tietenkään vielä paljon kertonut. Joka tapauksessa soturi rohkeni ottaa yhden askeleen avoimen oviaukon tuolle puolen. Kun tuomion kellot eivät alkaneet askeleen seurauksena kalkattaa, uskaltautui Rakuunarahka toiseenkin askeleeseen, ja kolmanteen. Sitten hän oli teknisesti ottaen jo avo-ovisen rakennuksen sisäpuolella. Kaksijalkain läsnäoloa ei edelleenkään ollut ilmassa. Kalat, jotka Rakuunarahka taistelun tuoksinassa oli tiputtanut, eivät näkyneet olevan siellä, missä hän olisi voinut kuvitella niiden olevan. Ei lojunut eväkkäitä lattioilla. Laatikot, tynnyrit ja verkot olivat kuitenkin ennallaan. Rakuunarahka kipitti lähimmän laatikon luokse ja teki samoin kuin viimeksi. Hän otti neljä sattumanvaraista suomukylkeä pyrstöistä kiinni leukoihinsa ja kääntyi sitten lähteäkseen. Enää tarvitsisi kipittää kaikessa hiljaisuudessa ulos ja sitten ikuisesti täältä pois. Yht'äkkiä hiljainen ympäristö ei enää tuntunut uhkaavalta vaan melkein rauhoittavalta. Rakuunarahkalla alkoi olla tunne, että peli oli jo voitettu.

_________________
Kaksijalat=tyhmiä. Siksi ajoinkin kerran semmoista tornia päin. Ó.Ó
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://runningvegetableoil.deviantart.com/
Nomi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1834
Join date : 21.03.2014
Ikä : 19
Paikkakunta : Lahti

ViestiAihe: Vs: Aurinkoinen päivä satamassa (vapaa)   Ti Kesä 06, 2017 7:33 am

Tuiskusydän piti tarkasti ympäristöään silmällä, kun hän liikkuu ripeästi, mutta äänettömästi eteen päin. Hän ei aikonut ottaa sitä riskiä, että kaksikalat aavistaisivat hänen olevan tulossa takaisin. Äskeistä tapahtumat olivat jättäneet pysyvän muiston hänen mieleensä ja naaras aikoisi olla tästä lähtien hyvin varovainen jokaisessa paikassa missä kaksijalkoja oli. Hän ei aikoisi enää jäädä ansaan mihinkään sellaiseen paikkaan, jossa hänelle tai jollekin toiselle voisi käydä huonosti. Tuiskusydän pysähtyi paikoilleen tajutessaan saapuneen hyvin lähelle kaksijalkojen pesää. Nyt hänen pitäisi todellakin olla varovainen ja pitää kaikki aistinsa terävinä, jopa hajuaisti, vaikka hänen kuononsa täytyikin vain kalan hajusta. Se oli pinttynyt hänen turkkiinsa ja sitä paitsi kalat haisivat niin voimakkaasti, että sen pystyi tuntemaan jopa hieman kauempana kaksijalkojen pesästä. Tuiskusydän oli pysähtynyt erään laatikon taakse ja kurkisteli varovasti piilostaan kohti kalojen täyttämää pesää, jonne hän olisi aikeissa mennä. Hän kuitenkin halusi olla täysin varma siitä, että mitään vaarallista ei ollut lähellä. Harmaaturkki pysytteli piilossaan jonkin aikaa ja oli aikeissa suunnata kulkunsa eteen päin, kun hän yllättäen kuuli askelia takaantaan. Salaman nopeasti hän kääntyi ympäri ja paljasti hampaansa sähinän kera, olettaen takanaan olevan jotakin vaarallista. Äskeiset tapahtumat olivat sen verran tuoreesta kuitenkin muistissa. Mutta onnekseen Tuiskusydän ei nähnyt vihollista vaan toisen kissan, joka tuijotti häntä pelokkaana. Ja seuraavassa hetkessä tämä ruskealaikkuinen jätti olikin luikkinut pakoon ja jättänyt soturin yksinään laatikon taakse piileskelemään. Tuiskusydän rauhoittui heti, kun kissa katosi ja samalla hän huokaisi helpotuksesta. Ainakaan hän ei joutunut taisteluun ja se oli pääasia, sillä se oli viimeinen asia minkä hän halusi tapahtuvan.

Kun Tuiskusydän oli viimeisen kerran tarkistanut, että reitti oli selvä ponkaisi hän pois piilostaan ja lähti ripeästi juoksemaan kohti kaksijalkojen pesää. Täältä hänen olisi hyvä aloittaa Rakuunarahkan etsiminen, sillä täällähän he olivat viimeksi nähneet. Yöklaanilainen hiljensi vauhtiaan päästessään muutamien hännänmittojen päähän kaksijalkojen pesän suuaukosta. Vielä täytyisi varmistaa, että sisälle oli turvallista mennä, sillä jos kaksijalat olivat edelleen sisällä ei hänellä olisi mitään asiaa sinne. Tuiskusydän pysähtyi paikoilleen ja kuunteli tarkasti, jos sattuisi kuulemaan pienintäkään ääntä pesän sisältä. Hetken kuunneltuaan hän tuli kuitenkin siihen tulokseen, että sisältä ei kuulunut ääniä. Siispä seuraava siirto, jonka hän teki oli siirtyä suuaukon luokse. Muutaman askeleen jälkeen Tuiskusydän pysähtyi uudelleen paikoilleen ja kurkisti sitten sisälle pesään. Aluksi naaras ei eroittanut mitään ihmeellistä pesän sisälle, vain samoja laatikoita ja verkkoja täynnä kalaa kuin aiemminkin. Mutta pian hänen katseensa tarkentui tuttuun tummahkoon kissaan, joka poimi selvästi eräästä laatikosta kaloja. Suuri hymy ilmestyi harmaaturkin kasvoille ja hän asteli reippaasti sisälle pesään.
"Rakuunarahka, olen iloinen nähdessäni, että olet kunnossa." Tuiskusydän naukui hymyillen ja samalla hänen häntänsä heilui onnesta.

_________________
Nomin mukana kulkevat Yöklaanin hyväsydäminen soturi Tuiskusydän, Meriklaanin arkajalkainen soturi Äänetönaskel, Valoklaanin yrmeä varapäällikkö Aavesilmä, Tuliklaanin iloinen oppilas Pesukarhutassu ja rennohko luopio Korpi

Linkkejä
Seuranhaku
Tietoa minusta
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://www.wattpad.com/user/Nomisir
BraambliPaathi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1306
Join date : 02.07.2012
Ikä : 83
Paikkakunta : Afroditen saari

ViestiAihe: Vs: Aurinkoinen päivä satamassa (vapaa)   Ti Kesä 06, 2017 2:15 pm

Silmänräpäyksen ajan tunsi Rakuunarahka sydäntäpompauttavan säikähdyksen sisimmässään huomatessaan sivusilmällään liikettä oviaukon suunnalla. Varovaisuus oli kuitenkin kaiketi terästänyt hänen reaktiokykynsä äärimmilleen. Silmänräpäystä kauempaa ei nimittäin mennyt häneltä tajuta, että tulija oli Tuiskusydän. Olisiko tästä pitänyt olla iloinen? Yöklaanilainen ainakin näytti olevan onnensa kukkuloilla, mitä Rakuunarahka ei rehellinen ollakseen oikein käsittänyt. Itse asiassa Tuiskusydämen olemus sai Rakuunarahkan melko lailla hämmentyneeksi. Oliko hänet muka todella noin hersyväisen hauskaa nähdä jälleen? Sitä oli aika vaikea uskoa ottaen huomioon, millä lailla hän oli Tuiskusydäntäkin kohtaan käyttäytynyt. Rakuunarahka kyllä tiedosti täydelleen oman tökerön käytöksensä muita kissoja kohtaan. Vaikka se tulikin usein melko itsestään, ei soturilla silti ollut koskaan ollut mitään tarvetta yrittää esimerkiksi korjata asiaa. Hän ei totisesti halunnut solmia mitään rasittavia ystävyyssuhteita. Hän oli takuuvarma siitä, että vihasi pohjimmiltaan kaikkia kissoja. Vaikka joskus toisista olisikin ollut jotain hyötyä tai hupia, katsoi Rakuunarahka aina olevansa niin paljon muiden yläpuolella, ettei hän koskaan voisi todella ystävystyä kenenkään kanssa. Tai jotain tällaista hän järkeili itselleen. Siksi hänestä oli aina todella häiritsevää, kun joku Tuiskusydämen lailla käyttäytyi häntä kohtaan noin ystävällisesti aivan kuin Rakuunarahka ei olisi sen pahansuovempi kuin vähän huonokäytöksinen pentu. Yöklaanilaisen käytös soti kaikkea järkeä vastaan. Siksi se oli niin hämmentävää. Rakuunarahka osoitti tunteensa kohottamalla kulmiaan melko väheksyvään ilmeeseen. ”Totta kai olen kunnossa. En ole mikään kömpelö tunari”, kuittasi hän ynseästi suunsa täyttävien kalanpyrstöjen seasta.

Katse maahan suunnattuna ohitti Rakuunarahka Tuiskusydämen pitäen vähintään ketunmitan etäisyyttä tähän. Hän suuntasi kohti oviaukkoa eikä sanonut mitään. Hänen olisi tehnyt mielensä kulkea pää kopeasti pystyssä, mikä oli hänelle luonnollinen ja miellyttävä tapa kulkea silloin kun hän ei tahtonut katsoa ketään toista silmiin. Kalansaaliin paino esti kuitenkin moisen, minkä takia Rakuunarahka joutui kulkemaan pää painuksissa. Hän tiesi sen näyttävän melkein siltä kuin hän olisi nöyristellyt tai häpeillyt Tuiskusydämen edessä, mikä ei tietenkään ollut vähääkään totta. Sitä, että asia näytti olevan niin, ei kuitenkaan mikään auttanut ja sekös saikin Rakuunarahkan sisäisen raivonpadan pahaenteisesti kuplimaan. Ei hän siinä kuitenkaan voinut yhtäkkiä kilahtaa tai räjähtää tai mitään. Niinpä hän vain tassutteli ripein askelin oviaukosta ulos. Hän oli jo täydelleen unhoittanut varoa kaksijalkoja. Tuiskusydän varasi kaikki hänen ajatuksensa. Onneksi aggressiivisia jättiläisiä ei kuitenkaan näkynyt varaston välittömässä läheisyydessä. Rakuunarahka marssi niin ylpeänä kuin pää roikkuen mahdollista kohti katua, jota pitkin he olivat varastolle tulleet. Mitä hän seuraavaksi tekisi? Vasta nyt hän muisti, että hänen vedonlyöntirangaistukseensa sisältyi myös viiden leivän hakeminen. Mitä samplanteria edes oli leipä? Joskus pentuna hän oli kuullut joltain vanhemmalta soturilta, että se oli jotain kaksijalkojen murkinaa, jota ei mistään metsistä tai mannuilta sellaisenaan löytänyt. Rakuunarahka ei oikein käsittänyt, mitä semmoinen murkina edes voisi olla. Ja juuri siksi hän kai oli vedonlyönnin alkaessa muistanut tuon täysin eriskummallisen sanan ja ehdottanut, että häviäjä joutuisi hakemaan leipää leiriin. Kalaahan olisi nimittäin kuka tahansa voinut saada mistä tahansa, mutta leipää ei kai voinutkaan saada muualta kuin kaksijalkalasta. Siksi oli Rakuunarahkan mielestä ollut oivallinen ajatus ensinnäkin hämmästyttää klaanitoverit tiedolla semmoisesta mystisestä asiasta kuin leipä, ja toisekseen pistää vedon häviäjä hakemaan tuota salaperäistä kamaa leiriin. Tällä oli ollut tarkoitus varmistaa, että häviäjä todella epäilyksettä kävisi kaksijalkalassa. Tuolloin Rakuunarahka ei tietenkään itse ollut voinut edes kuvitella, että hänestä tulisi tuo häviäjä. Tässä hän nyt tosiaan oli vedon häviäjänä ja hänen olisi jostain pitänyt löytää leipää, josta hänellä ei ollut harmainta aavistusta edes, mitä se oli. Tilannetta saattoi luonnehtia erittäin ongelmalliseksi. Kohti kaksijalkojen ja peltilehmien kansoittaman kadun laitaa kävelevä Rakuunarahka pyöritteli mielessään kahta asiaa. Ensimmäinen liittyi Tuiskusydämeen. Rakuunarahkaa nimittäin askarrutti, että joskohan Tuiskusydämellä olisi voinut olla jotain aavistusta leivästä ja siitä miten sitä saisi. Olihan Tuiskusydän ollut olevinaan niin tietäväinen kala-asioistakin ja kehuskellut aikaisemmalla vierailullaan tänne kaksijalkalaan. Olisi ihan mahdollista, että yöklaanilaisella olisi tietoja, jotka voisivat olla Rakuunarahkalle suureksi hyödyksi. Soturin ylpeys ei kuitenkaan millään sallinut katsoa taakse, josko Tuiskusydän vielä olisi ollut tavoitettavissa. Se oli ongelma. Toinen ongelma oli, että ärtynyt Rakuunarahka alkoi kaikkien muiden huoliensa lisäksi olla jo nälkäinenkin. Voi elämää.

_________________
Kaksijalat=tyhmiä. Siksi ajoinkin kerran semmoista tornia päin. Ó.Ó
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://runningvegetableoil.deviantart.com/
Nomi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1834
Join date : 21.03.2014
Ikä : 19
Paikkakunta : Lahti

ViestiAihe: Vs: Aurinkoinen päivä satamassa (vapaa)   Ma Kesä 12, 2017 7:38 am

Tuiskusydän oli onnessaan nähdessään Rakuunarahkan kunnossa ja vieläpä tällä kertaa niin, että toisella oli hampaissaan se kalasaalis, jota tämä oli tavoitellut. Ja tilanteesta teki vielä paremman se, että tällä kertaa kaksijalkoja ei näkynyt missään. Nyt kumpikin soturi saisi kerättyä mukaansa kaloja, jotka voisi viedä omaan leiriinsä. Tuiskusydämen ajatukset kuitenkin katkesivat, kun hän kuuli Rakuunarahkan vastauksen, mikä ei ollut ihan sellainen, jonka yöklaanilainen oli olettanut saavansa. Tiesihän hän toki millainen Rakuunarahka luonteeltaan oli, mutta toinen jätti hänet käytännössä kokonaan huomioimatta sen jälkeen, kun oli vastauksensa ilmoittanut. Tuiskusydän seurasi sanattomana sivusta kuinka Rakuunarahka ohitti hänet pienen matkan päästä ja suuntasi kulkunsa pois kaksijalkojenpesästä pää kumarassa kaloja kantaen. Harmaaturkki oli todella ehtinyt luulemaan, että oli ehtinyt saamaan Rakuunarahkasta itselleen ystävän, mutta hänen kuvitelmansa olivat taineet osoittautua aivan vääriksi. Vaikka hän kuinka haluaisi solmia lujan ystävyys- tai vaikka sitten kaverisuhteen heidän välilleen ei hän voisi tehdä sitä itse. Siihen tarvittaisiin kaksi kissaa.

Huokaus karkasi ulos naaraan suusta, kun hän edelleen tuijotti kaksijalkojenpesän suuaukkoa, josta Rakuunarahka oli hetki sitten astellut ulos. Ehkä hänen olisi parempi antaa toisen mennä menojaan ja napata kaloja omaan matkaansa. Siispä Tuiskusydän käveli lähimmän kalalaatikon luokse ja kumartui nostamaan sieltä mukaansa kolme hopeasuomuista kalaa. Hän nappasi kalat pyrstöistä hampaisiinsa ja asteli sitten muutaman askeleen taakse päin. Hän tunsi kuinka kalanhaju voimistui hänen kuonossaan uudelleen, mutta naaras ei välittänyt siitä. Sen sijaan hän lähti kulkemaan kohti pesän suuaukkoa, olisi parempi lähteä heti liikkeelle eikä jäädä odottamaan, että tämän päivän aiemmat tapahtumat uusiutuisivat. Päästessään ulos pesästä Tuiskusydän antoi katseensa kiertää ympäristössä ja hän huomasi kauempana kulkevan Rakuunarahkan. Yöklaanilainen mietti mielessään, että suuntaisi oman kulkunsa kohti klaaninsareviiriä, mutta sitten hän tajusi erään asian. Ei hän voisi niin vain lähteä pois paikalta, se ei todellakaan olisi hänen tapaistaan. Vaikka Rakuunarahka olikin sellainen kuin oli, niin se ei saisi vaikuttaa siihen miten hän itse käyttäytyisi. Ja Tuiskusydän tiesi, että ei ikinä antaisi sitä itselleen anteeksi, jos häipyisi tällä tavalla. Asiat, joita he olivat Rakuunarahkan kanssa kokeneet merkitsivät hänelle paljon ja sitä mikään ei tulisi muuttamaan. Siispä kalat edelleen tiukasti hampaissaan Tuiskusydän lähti seuraamaan toveriaan, joka oli ehtinyt jo jonkinmoisen matkan päähän. Soturi kulki eteenpäin niin nopeasti kuin vain pystyi kalat suussaan ja sillä hetkellä häntä ei edes haitannut se asia, että hänen ympärillään saattoi olla kaksijalkoja, jotka näkisivät helposti hänen suustaan roikkuvan saaliin. Tärkeintä tällä hetkellä oli päästä Rakuunarahkan luokse ja osoittaa, että hän oli hyvillään siitä, että oli tavannut toisen täällä pitkästä aikaa. Joku voisi helposti sanoa Tuiskusydäntä erittäin hölmöksi, kun hän halusi kaveerata sellaisen kissan kanssa, joka on pieksinyt häntä aikoinaan. Mutta naarasta se ei haitannut ollenkaan, sillä hän tiesi olevansa vain oma itsensä ja se oli hänelle tärkeää. Kukaan ei saisi muuttaa häntä suuntaan tai toiseen.

Päästessään viimein muutamien ketunmittojen päähän Rakuunarahkasta, Tuiskusydän laski kantamansa kalat maahan, jotta pystyisi puhumaan paremmin.
"Rakuunarahka, se mitä aiemmin sanoin ei ollut tarkoitettu sillä tavalla, etten uskoisi sinun pystyvän huolehtimaan itsestäsi. Sillä minä tiedän sinun pystyvän siihen, sinä olet osoittanut minulle osaavasi tehdä itse omat päätöksesi ja pääseväsi ongelmista eroon itse." Tuiskusydän aloitti kuuluvalla äänellä, jotta hänen sanansa kantautuisivat tuliklaanilaisen korviin.
"En tiedä millaisena sinä pidät välejämme, mutta haluan sinun tietävän sen, että minä pidän sinua ystävänäni." harmaaturkki jatkoi. Nyt hän oli lausunut ne sanat ääneen, jotka olivat pyörineet hänen mielessään jo jonkin aikaa.

_________________
Nomin mukana kulkevat Yöklaanin hyväsydäminen soturi Tuiskusydän, Meriklaanin arkajalkainen soturi Äänetönaskel, Valoklaanin yrmeä varapäällikkö Aavesilmä, Tuliklaanin iloinen oppilas Pesukarhutassu ja rennohko luopio Korpi

Linkkejä
Seuranhaku
Tietoa minusta
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://www.wattpad.com/user/Nomisir
BraambliPaathi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1306
Join date : 02.07.2012
Ikä : 83
Paikkakunta : Afroditen saari

ViestiAihe: Vs: Aurinkoinen päivä satamassa (vapaa)   To Kesä 15, 2017 2:59 pm

Olisi ollut kaikin puolin tuskastutavan noloa myöntää omia tuntetaan juuri sillä hetkellä itselleen. Siispä Rakuunarahka valitsikin itselleen armollisesti sisäisen hiljentymisen tien ja yritti olla ajattelematta ajatuksiaan. Hän keskittyi niin lujasti myllertävän mielensä kurissapitämiseen, että hänen kävelyvauhtinsa taantui hitaaksi raahustamiseksi. Ei kauaakaan, kun soturin eteneminen oli melkein pelkkää paikallaan lipumista. Siinä tilassaan hän olisi saattanut olla jonkun mystisismistä innostuneen mietiskelijän ihailun kohde, niin kovin poissaoleva ja maallisesta elämästään irtautunut hänestä oli hetkeksi tullut. Ei juuri yhtään liikettä, ei juuri yhtään ajatuksia. Se oli meditatiivinen tila, josta olisi voinut nauttia, jos olisi sallinut itsensä ajatella. Harmi, että Rakuunarahka oli kieltänyt itseltään ajattelun ja täten myös ajattelemattomuuden mahdollisesti tuottamat nautiskelevaiset ajatukset. Harmi oli omalla tavallaan myös se, että soturin valitsema sisäisen pukahtamattomuuden tie oli sangen mahdoton oikeasti saavuttaa. Jos eivät monet maailman kuuluisimmista munkkikissoistakaan olleet koskaan onnistuneet täydelleen irtautumaan omista ajatuksistaan, niin olisi totisesti ollut aika päättömän hassu ja järkeenkäymätön sattumus, jos Rakuunarahka, tuo keskittymiskyvyn hylkäämä ajelehtija, olisi siihen kyennyt. Ajatuksiensa patoaminen oli aivan yhtä tyhjänpäiväistä kuin yrittää taputtaa yhdellä käpälällä tai nähdä unia valveilla. Rakuunarahka tuhahti turhautuneena ja sylkäisi räkäisen klimpin betoniseen kaksijalanpesän seinään, jonka vierellä hän raahusti kuin konkurssin kokenut ja perheensä menettänyt liikemies.

Kuin jonain kohtalon sormennäpäytyksenä siitä, ettei murheitaan voinut paeta, yksi Rakuunarahkan murheista materialisoitui naukuna hänen korviinsa. Tuiskusydän oli sittenkin lähtenyt perään. Rakuunarahka ei oikeastaan ollut kovinkaan yllättynyt. Kyllähän hän tiesi, minkälainen tyyppi Tuiskusydän oli. Juuri tuommoiset tyypit ärsyttivät Rakuunarahkaa loputtoman paljon, mutta silti hän ei millään voinut olla Tuiskusydämelle vihainen, vaikka olisi halunnutkin. Tuliklaanilaissoturi antoi pahoittelunomaisten selittelyjen virrata korviensa lävitse. Totta kai hän tiesi, ettei Tuiskusydän ollut tarkoittanut sanojaan mitenkään loukkaavasti aikaisemmin. Kuvitteliko tuo tolvana Rakuunarahkan olevan aivan pöhkö? Ei varmaankaan, vaikka aihetta ehkä olisikin ollut. Vaikka kuinka yrittikin, ei Rakuunarahka voinut olla tuntematta pientä omahyväistä mielenylennystä Tuiskusydämen kehuista. Omista ongelmistaan itsenäinen eroon pääseminen, se se vasta oli soturin merkki, niin. Rakuunarahkan olisi tehnyt mieli alkaa tuikata Tuiskusydämeltä, mahtoikohan tämä itse uskoa itsestään samaa. Ennen kuin yöklaanilainen olisi ehtinyt vastata, olisi Rakuunarahka voinut tarjota korkeimman omakäpäläisesti oman oikean vastauksensa säästäen toiselta höpsöttelyn vaivan. Sanansäilän sohimisesta ei kuitenkaan tullut oikein mitään Rakuunarahkan tajutessa, kuinka sekavia hänen ajatuksensa olivat. Hän ei tiennyt ollenkaan, miten suhtautua Tuiskusydämeen ja tähän tilanteeseen ja oikein mihinkään juuri tällä hetkellä. Hän tuntui sekä haluavan että hyljeksivän samoja asioita, niin että kaikki asiat hänen päässään muuttuivat yhdeksi suureksi sekasotkuksi, jota ei ollut aivan helppo keriä auki. Tilannetta ei helpottanut ollenkaan se, mitä hyvään jutteluvauhtiin päässyt Tuiskusydän seuraavaksi sanoi.

Siinä tilanteessa oli totisesti vaikea uskoa korviaan, vaikkei uutinen nyt mitenkään järkyttävä oikeasti ollut. Ehkä järkytys piili vain siinä suorasukaisessa tavassa, jolla Tuiskusydän oli ystävyytensä tunnustanut. Totta kai Rakuunarahkakin oli joskus paremman sanan puutteessa ajatellut yöklaanilaista jos nyt ei ihan ystävänään niin ehkä ”toverinaan” tai ”partnerinaan” tai jonain semmoisena. Kyllä Rakuunarahka tiesi, että ulkopuolisen silmiin he varmaan näyttivät ihan ystävällisissä väleissä olevilta toveruksilta. Hän myös tiesi, että hän ei olisi tehnyt tähänastisiakaan asioita tänään Tuiskusydämen kanssa, jos he eivät olisi omalla tavallaan tulleet toimeen keskenään. Se tosin oli ehkä enemmänkin sen ansiota, että Tuiskusydämellä oli taipumus osata tulla kenen tahansa kanssa toimeen, mutta juuri se oli syy, jonka takia myös vastapuolen oli vaikea ellei mahdoton aivan todella vihata yöklaanilaista. Rakuunarahkan vastauksena oli puuskahtaa kuuluvasti ja vältellä Tuiskusydämen katsetta kuin se olisi singonnut hengenvaarallisia lasersäteitä. Hän ei ollut taitava kissa peittämään nolostuneenkiusaantuneita tunteitaan. Korvat luimistettuina ja katse varpaissaan hän mumisi epäselvästi kantamiensa kalanpyrstöjen seasta: ”Kun olet noin nokkela ja ystävällinen, niin sanopa mistä täältä saisi leipää”. Vanha kunnon mielivaltainen aiheenvaihto oli yleensä takuuvarma keino selättää kiusalliset keskusteluhetket. Rakuunarahka kohotti äärimmäisen varovasti katsettaan ja vilkaisi Tuiskusydämen suuntaan niin kulmainsa alta kuin vain mahdollista. ”Vanha kaksijalkalan kävijähän kuitenkin tietänee, mitä se semmoinen on”, murahti hän puoliksi kysyvään puoliksi toteavaan sävyyn.

_________________
Kaksijalat=tyhmiä. Siksi ajoinkin kerran semmoista tornia päin. Ó.Ó
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://runningvegetableoil.deviantart.com/
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Aurinkoinen päivä satamassa (vapaa)   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Aurinkoinen päivä satamassa (vapaa)
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 2Siirry sivulle : 1, 2  Seuraava

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
Nelituuli :: Kaksijalkala :: Satama-
Siirry: