Villeintä verbaaliviiksien väpätystä
 
PääsivuPääsivu  KalenteriKalenteri  FAQFAQ  HakuHaku  KäyttäjälistaKäyttäjälista  KäyttäjäryhmätKäyttäjäryhmät  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 Emme ole tainneet tavata.

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
KirjoittajaViesti
balineesii
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1391
Join date : 07.12.2014
Ikä : 14
Paikkakunta : tuolla

ViestiAihe: Emme ole tainneet tavata.   Ke Maalis 02, 2016 6:31 am

(Kuukkis ja Puna)

Aurinko paistoi kirkkaana pilvettömältä sinitaivaalta Kirkaskatseen katsellessa kaihoten kohti merta huokaillen syvään. Ei ollut montaakaan asiaa, joka olisi kauniimpi kuin valon säteet, jotka pomppivat veden sinisellä pinnalla hopeanhohtoisten kalojen tavoin. Usein kissat eivät osanneet arvostaa meren välkehdinnän luomaa kaunista taideteosta, joka muuttui jokaisella silmänräpäyksellä täysin erilaiseksi. Kirkaskatse ei itse ollut aiemmin moista huomannut, mutta muutamia päiviä ajassa taakseppäin, huomasi hän kuinka erilaiselta meri näyttikään eri silmänräpäytyksien jälkeen. Oli suorastaan uskomatonta, että vesi, joka ei liikkunut montaakaan käpälän mittaa suuntaan tai toiseen, pystyi silti muodostamaan monia erinäisiä taideteoksia, jotka kaikki vetivät vertojaan toisilleen kauneudessaan.

Kirkaskatse asetti käpälänsä veteen jonka pinnalla jäälautat kelluivat suuntaan ja toiseen, kuin tassiakseen jotakin naaraalle täysin tuntematonta tanssia. Vesi oli hyytävää, mutta silti naaras ei värähtänytkään veden osuessa hänen käpäläänsä, sillä naaras oli niin kauan, niin kovin kauan odottanut, että saisi tuntea käpälällään suolaisen, kylmän meriveden, jonka syvyyksistä naaras oli elämänsä enimmäisen saaliin kalastanut ja minkä rannalla hän oli oppilastaan opettanut tarmokkaasti uimaan ja kalastamaan. Naaraan katse kääntyi pois merestä hiljalleen, hänen nostettuaan käpälänsä vedestä ja tajuttuaan, että hän oli taas vain unelmoimassa. Unelmoimassa, tekemässä jotain, mitä soturin ei pitäisi tehdä. Hänen pitäisi olla metsästämässä riistaa klaanille tai vartioimassa rajoja.

Kirkaskatse käänsi selkänsä merelle ja lähti laahustamaan jonnekkin, missä hän voisi suorittaa joitakin soturintehtäviä, kenties hän lähtisi vartioimaan rajoja, sillä yleensä meriklaanin rajoilla ei ollut ulkopuolisia, eli ei naaraan luultavasti tarvitsisi hyökätä kenenkään kimppuun, sillä jos totta puhuttiin, vihasi Kirkaskatse yli kaiken kaikkien eläinten vahingoittamista, vaikka se ei ollutkaan mikään toivottu soturinpiirre. Kaiken kukkuraksi oli naaraan kunto rapistunut suorastaan hirvittävästi, jolloin ei metsästämisestä tulisi varmaan mitään vaikka hän sitä kuinka yrittäisi. Niimpä Kirkaskatse päätti lähteä partioimaan rajoja aloittaen saarnimetsän rajalta, joka oli ainoa meriklaanin raja, jolla hän oli koskaan kohdannut toisen klaanin jäsenen.

_________________

[Loistesilmä]-[Kirkaskatse]-[Öljytassu]-[Juè]-[Quokkaloikka]. O.O"





I love balineeses!
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Kuukuono
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 2370
Join date : 14.06.2015
Ikä : 17
Paikkakunta : Parainen

ViestiAihe: Vs: Emme ole tainneet tavata.   To Maalis 03, 2016 11:39 am

//tästä se lähtee, mukavaa kun pystyit aloittamaan :) //

Punamyrsky kiskaisi tassuaan rivakasti, ja sai sen vihdoin irti pienestä myyrille asetetusta pyynti kapistuksesta, jollaisia kolli oli nähnyt ennemmin vain kaksijalkalan suunnalla... kaksijalat eivät ilmeisesti pitäneet myyrien mausta ja läsnäolosta yhtäpaljoa, kuin niiden -ihan menevien- jännän makuisten lintujen ja kasvien.

Täytyy olla tyhmä jättäessään huomioimatta tuollaisen mokoman, kolli tuhahti ja nuolaisi tassuaan, josta vuosi hiukan verta. Pian haava oli kuitenkin jo ummessa ja veri tyrehtyneenä sen pinnalle, suojaten sitä epäpuhtauksilta ja bakteereilta, joita metsässä varmasti vilisi jyrsijöidenki takia miljoonittain. Mahtaakohan täältä löytyä niitä jyrsijöitäkin sitten, kun hankeen asetellaan moisia kissan vaivoja. Täytyy niitä nakertelijoita olla jossain. Saisi vähän vaihtelua siihen roskiskamaan.

Hanki kollin tassujen alla narskui nollakeliä enteillessä, ja siltä se tosiaan tuntuikin; pakkasta tuskin oli ollenkaan ja aurinko näkyi paistavan taivaan täydeltä. Tuuli tuntui tulevan mereltä päin kohti Saarnimetsää, aluetta, jolle kolli vaivautui vain etsimään riistaa ja hyötymään vähän partioinnin varaan jätetyn alueen antimista. Tuuli toi kollin kuonoon kuitenkin vähiten odottamatonta; meriklaanilaisen tuoksua.

Punamyrsky -peloton, lihaksikas ja hyväkuntoinen kolli- ei kuitenkaan värähtänyt, vaan yritti erottaa tulijaa jostakin. Hän ei ollut varma erottiko hän vaalean turkin liikuskelevan vähän maatkan päässä. Varmaa oli kuitenkin,  ettei hän itse pääsisi mihinkään piiloon, punaisen ja kirkkaan -hangesta esiin paistavan- turkkinsa kanssa, vaikka miksi hän piiloutuisikaan? Punamyrskylle se ei ollut ominaista. Kolli osoitti kuitenkin hivenen jonkinlaista kunnioitusta, jos sitä siksi saattoi kutsua, ja istahti hangelle ja nuoli tassuaan välittämättä reviiriään tarkastamaan tulleesta, ilmeisesti naaraasta.

Punamyrsky kietaisi pitkän punaisen häntänsä tassujensa päälle osoittaakseen toiseelle aikeistaan olla hievahtamattakaan aloiltaan, hänellä ei ollut pienintäkään aikomusta lähteä reviiriltä, saatikaan perääntyä ja luovuttaa.

"Huono metsästys onni", kolli kajautti ilmaan retorisen kysymyksensä ilmeisen hiljaisuuden keskelle ja piti keltaiset pistävän katseen omaavat silmänsä naaraassa. "Ei se mitään, niin minullakin." Kollin naurahdus tuskin oli saanut naarasta, tuota meriklaanilaista vaaleaa olentoa, mieltymään Punamyrskyn ehkä jopa rujoon olemukseen. Eihän se ollut alunperinkään hänen tarkoituksensa, ehei. "Meriklaanissa taitaa pyyhkiä hyvin", hän maukui ja viittasi naaraan olemukseen. Vaikka kolli itse oli saanut riistaa syödäkseen, paistoivat hänen kylkiluunsa ja lihaksensa kuitenkin ulos turkin alta, kun taas toinen oli häneen verrattuna ilmeisen hyvinsyönyt (?).

_________________
Meriklaanin nuorena soturina toimii Teräkynsi,
Tuliklaanissa seikkailee Tuhkaviiksi,
Tuliklaanissa on myös isäksi tullut Myrskyhäntä,
Luopiona vaeltaa kylmältä vaikuttava, mutta mukava Korppisydän,
Yöklaanissa tepastelee epävarma Vedenkuohu

Yöklaanista eronneena luopiona on myös mystinen Punamyrsky
Innokkaana Tuliklaanin jäsenenä tepastelee Säröpentu
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
balineesii
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1391
Join date : 07.12.2014
Ikä : 14
Paikkakunta : tuolla

ViestiAihe: Vs: Emme ole tainneet tavata.   Pe Maalis 04, 2016 2:23 am

Kirkaskatse tuo valkean hohtoinen naaras asteli kohti saarnimetsää antaen mereltä puhaltavan tuulen tuivertaa hänen ohuen turkkinsa läpi hänen laskiessaan tassujaan kerta toisensa jälkeen pikkuhiljaa sulavaan valkeaan aineeseen, lumeen, jonka väleistä pilkisti kiviä ja hivenen mutaa. Hopeiset käpälät uppoutuivat pehmeään lumeen samoin, kuin naaraan kynnet tarttuivat kalaan hänen varapäälikköaikoinaan. Kuitenkin pentujen saati oli lopulta lopettanut hänen melko huonon varapäälikkökautensa, jonka jälkeen paljonbpätevämpi kissa oli päätynyt varapääliköksi. Hän itse oli aikanaan unelmoinut ja uppoutunut ajatuksiinsa liiaksi, eikä nyt ollut paljoa parempi, kun nykyään naara uppoutui aivan liiaksi muiden mieleen, eikä hän kyllä vieläkään ollut tarpeeksi tiukka voidakseen käakyttää ketään saatika sitten tarpeeksi julma satuttaakseen ketään.

Pian kuitenkin naaraan edessä näkyi punainen kolli, jonka keltaiset silmät tuijottivat häntä tai ainakin tarkkailivat jotakin hänen suunnassaan. Kirkaskatse vain katsoi meriklaanin rajan takana istuvaa punaista kollia, joka aloitti keskustelun vallan kovaäänisellä kysymyksellä: "Huono metsästysonni?" (Oliko se noin?) Kirkaskatse ei vastannut mitään vaan näytti kovin hämmästyneeltä. Naaraan suu oli hivenen auki naaraan vain katsellessa kollia hämmästyneesti. Kollin häntä oli toisen käpälien päällä, eikä naaraan tullut mieleenkään häätää toista raja-alueelta, olihan se vain raja-alue ei meriklaanin alue. Kolli jatkoi keskustelua naurahtaen. Eikö toinen ollut saanut ruokaa? kysyi naaras itseltään katsoen hetken kollia, jonka kylkiluut ja lihakset paistoivat turkin alta. Kollin jatkaessa keskustelua meriklaanin hyvinvoinnilla, tuli naaraalle hivenen syyllinen ja surullinen olotila.

"Meriklaanilla tosiaan menee hyvin, mutta minulla on hivenen enemmän kuin muilla kun en ole kuukausiin hoitanut soturin tehtäviä", vastasi naaras katsoen tassujaan suruisasti. Kirkaskatse käänsi sinivihreät silmänsä jälleen kolliin kuiskaten: "Voi sinua raukkaa." Kirkaskatse mietti hetken ennen, kuin hän sai hyvän idean. Mitä, jos hän katsoisi toisen mieleen? Sitä kautta hän saisi takuulla tarvittavan tiedon. Naaras oli jo sulkemassa silmiään antaakseen mielellisen ruumiinsa siirtyä toisen mieleen, kun hän tajusi, kuinka hän oli liian surullinen tekemään jotakin moista. Hän ei todellakaan tietänyt, mitä sattuisi, jos hän suullisena lähtisi seikkailemaan mielen valtateille. Toinen voisi masentua tai hän ei koskaan pääsisi enää pois.

Kirkaskatse lopetti moisen saman tien ja sanoi: "Hei olen Kirkaskatse meriklaanin soturi. Kuka olet?" Naaras piti pienoisen hymyn huulillaan ja iloisen sävyn puheessaan, vaikka syyllisyys kalvoikin häntä sisältäpäin.

_________________

[Loistesilmä]-[Kirkaskatse]-[Öljytassu]-[Juè]-[Quokkaloikka]. O.O"





I love balineeses!
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Kuukuono
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 2370
Join date : 14.06.2015
Ikä : 17
Paikkakunta : Parainen

ViestiAihe: Vs: Emme ole tainneet tavata.   Pe Maalis 04, 2016 5:39 am

Punamyrsky aisti naaraan puhetavasta, ettei tuo ainakaan vaarallinen ollut, tai ajamassa häntä pois. Kolli vain tuhahti naaraan hymyyn vastaamatta ja sylkäisi: "Jaaha, sellainen sitten..." Kolli nuolaisi tassuaan vielä kerran ja laski tassunsa maahan. Mikäköhän toinen mahtoi oikein olla kissojaa, kenties vain esitti vaaratonta, ja oli sisäisesti julmaverinen tappaja, kuin Punamyrsky konsanaan. Siitä kolli saisi kuitenkin halutessaan tietää varsin helposti tunkeutumalla toisen mieleen. Olematta kuitenkaan aiavn niin töykeä kolli tarkkaili naaraan sinivihreitä -jokseenkin vangitsevan oloisia silmiä- ja koetti saada tietää tuosta luonnollisin keinoin.

Naaras taisi tosiaan olla aika hyväluontoinen, koska ilmeisiä arpia ja taistelun jälkiä -joita Punamyrskyllä oli ympäriinsä kauttaalta kehoa, varsinkin arpi vasemmalla puolella kasvoja posken kohdalla- ei naaraalla näkynyt olevan ainakaan näiltä näkymin. Punamyrskyn kova olemus ei sortunut naaraan iloisen tuttavallisen luonteen edessä.

"Mitä haluat minusta", hän murahti ja antoi häntänsä nousta huojumaan ilmaan vierelleen, saaden lumihiutaleita leijailemaan ilmassa, kun niitä irtosi hännästä. Naaras oli alkanut jo heti alussa utelemaan.
No eipä se kai vaarallistakaan ole, kolli jatkoi ja tuhahti. Sitten hän naukui: "Ja olen Punamyrsky. Oman tiensä raivaava luopio. Terve vain", tekaistu ivallisen iloinen hymy kaikkosi hänen naamaltaan ja hän tuijotti naarasta keltaisilla pistävillä silmillään. Vaikkei kollin olemuksesta sitä huomannut, oli hän seuraa kaipaava kolli, vaikkakaan ei siinä mielessä että alkaisi kaveeraamaan minkään klaanikissojen kanssa, ennemmin saaden kertoa suurista suunnitelmistaan ja rehennellen omilla saavutuksillaan.

"Mitäs sinulle sitten muuta kuuluu, kuin ettei varapäällikö ura oikein sujunut?" Kolli eitti uononsa tassullaan. Mitä minä juuri tein. Kolli oli tainnut huomaamattaan ja alitajuisesti saanut tietää naaraasta, katsoessaan tuon silmiin, ja syventyen niihin. Hän siirsi tassunsa. Tai ei siitä haittaakaan ole, vähän hämmennystä. Kolli piti keltaisen katseensa toisessa pää lapojen tasolle laskeutuneena ja korvat aavistuksen luimussa- normaalissa kollin puheasento tyylissä.

Tuuli kuljetti edelleen naaraan tuoksua kollin kuonoon, ja pian se oli ainoa asia jonka kolli pystyi haistamaan. makeahko ja viettelevä tuoksu. Naaras oli ilmeisesti saanut pentuja tai hoitanut sellaisia, koska niiden valju haju oli selvästi osa hänen omaa tuoksuaan. Hämmennystä lisätäkseen kolli naukui: "Pentusi ovat varmasti ylpeitä sinusta, mutta mietippä seuraavaa. Kumppanisi varmaan häpeää itseltään silmät päästään, kun tietää sinun tyrineen osasi klaanin johdossa. Noh, minkäs sille mahtaa, ei kai mitään. Minä en häpeäisi."

_________________
Meriklaanin nuorena soturina toimii Teräkynsi,
Tuliklaanissa seikkailee Tuhkaviiksi,
Tuliklaanissa on myös isäksi tullut Myrskyhäntä,
Luopiona vaeltaa kylmältä vaikuttava, mutta mukava Korppisydän,
Yöklaanissa tepastelee epävarma Vedenkuohu

Yöklaanista eronneena luopiona on myös mystinen Punamyrsky
Innokkaana Tuliklaanin jäsenenä tepastelee Säröpentu
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
balineesii
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1391
Join date : 07.12.2014
Ikä : 14
Paikkakunta : tuolla

ViestiAihe: Vs: Emme ole tainneet tavata.   Pe Maalis 04, 2016 10:07 am

Kirkaskatse katsoi punaista kollia edelleen sinivihreillä silmillään. Kolli tuhahti ja jopa sylkäisi. Kuitenkin toinen tuntui naaraasta melko mukavalta ja jotenkin kumman tutulta, kuin heitä ympäröisi samanlainen mystinen voima, joka vain odotti paljastumistaan. Kirkaskatse tarkkaili toisen jokaista liikettä rauhallisesti. Hän silmäili rauhallisesti hengittäen, kun toinen nuolaisi tassuaan viimeisen kerran ennen, kuin laski sen takaisin lumiseen maahan. Naaras katsoi kollin kasvoja ja huomasi toisen tarkkailevan hänen silmiään. Montaakaan helpompaa tapaa mieleen tunkeutumiseen ei ollut, kuin suoraa silmien kautta informaation kahminta. Kirkaskatse itse päätti olla tekemättä moista, mutta kuitenkin hänestä tuntui hivenen kummalta. Kirkaskatse tunsi ensimmäisen kerran elämässään jotain, joka tuntui samalta, kuin informaation saanti, mutta väärinpäin. Se, jos jokin herätti naaraassa epäilyksiä. Oliko heillä sattumalta samanlainen tai samankaltainen taito?

Kirkaskatse käänsi ripeästi katseensa pois kollista, sillä naaras kokeneena mielen tarkkailijana uskoi vahvasti siihen, että toinen todella teki samaa kuin hän kissoille, jotka eivät kerro itsestään mitään. Kirkkaan valkea naaras ei katsonut enää toisen keltaisiin silmiin, vaan enemmän käpäliin tai muihin osiin kasvoista. Välillä naaras kuitenkin vilkuili toisen silmiä, sillä kuten sanotaan, silmät ovat sielun peili, eli kaiken tarvittavan tiedon saisi silmien kautta.

Punainen kolli kysyi Kirkaskatseelta jotakin, mikä sai hänet suorastaan havahtumaan. Ikään kuin toinen uskoisi naaraan aikovan toiselle jotakin pahaa. "E en minä sinulle mitään aio", Kirkaskatse sanoi hivenen epävarmasti. Uskoiko toinen tosissaan naaraan tekevän jotain pahaa? Toivottavasti ei. Kirkaskatse huomasi kollin nostaneen häntänsä. Itse hännän nosto ei kiinnittänyt naaraaseen minkään laista huomiota, vaan huomion kiinnittäjä oli jokin, jonka hännän nosto aiheutti; alaspäin hitaasti leijailleet lumihiutaleet olivat kauniita, kun nuo leijailevat jää kiteet suorastaan säkenöivät auringon säteiden alaisina. Tämän talletan sydämeeni, tuumasi valkea naaras kääntäessään pian katseensa pois hiutaleista, jotka vuorotellen asettuivat taas maata vasten makaamaan. Tuo Punamyrskyksi äskettäin esittäytynyt kolli, jopa tervehti häntä, mikä kohotti melkoisesti naaraan mielialaa. Punamyrsky on kyllä oikein osuva nimi tuolle kollille, tuumaisi Kirkaskatse katsoessaan toisen, ei ehkä kaikista kilteintä, hymyä.

Mahdollista? Mahdotonta? Toinen tiesi pätkän suoraa Kirkaskatseen menneisyydestä, vaikkei se valkeaa naarasta yllättänytkään. Toinen oli juuri osoittanut naaraan epäilyt tosiksi kysymyksessään mainitessaan naaraan varapäälikön uran ja samalla sen menetyksen. Naaras huomasi kuinka Punamyrsky peitti kuononsa käpälällään. Toinen oli taatusti ottanut asian esille vahingossa kenties peläten järkyttävänsä tai jotain. Kirkaskatse mietti pitkään ja hartaasti, miten vastaisi. Hän ei suoraan kehdannut huutaa: "Tiesin, että sinäkin osaat!" Lopulta naaras päätyi sanomaan: "Kiitän siitä, että varmistit asian, jota jo valmiiksi epäilin. On hauskaa, kun tässä melko pienessä metsässä on useampi kissa, jolla on tämä upea lahja ..."

Punamyrsky kuitenkin aloitti puhumisen ja Kirkaskatse lopetti saman tien puhumisen kuunnellakseen punaista kollia. Naaras kuunteli suorastaan iloisesti ensimmäisen kollin sanoman virkkeen. Toinen tuntui kehuvan valkeaa naarasta ja samalla naaras sai huomata toisen tietävän hänen pennuistaan. Toisen "kertomuksen" jatko ei ollut naaraasta enää niin hilpeä. Voisiko olla totta, että hänen kumppaninsa häpeäisi hänen varapäälikön paikan menettämistään? Voisiko se mitenkään olla mahdollista? Ehkä hän ei häpeä sitä, vaan naaraan tapaa olla varapäälikkö. Se voisi jopa olla mahdollista; en ole nähnyt kumppaniani pidempään aikaan? Ehkä hän häpeää olla seurassani. Saatoin olla vain sellainen hetkellinen ihastus, Kirkaskatse pohdiskeli hiljaa mielessään katsomatta kollia silmiin. Naaras kuitenkin käänsi sinivihreät silmänsä takaisin kollin hivenen arpisiin kasvoihin kuullessaan toisen sanovan jotakin sydäntä lämmittävää: "Minä en häpeäisi." Toinen vaikutti erittäin ystävälliseltä ja vieläpä hivenen samanlaiselta kuin hän itse.

"Oh. Kiitos. Se oli erittäin mukavasti sanottu", Kirkaskatse sanoi hymyillen lämpimästi tuolle vallan ystävälliselle punaisen sävyiselle kollille, jonka turkki erottui lumisesta maasta samoin kuin auringon väräjävä silta lainehtivan meren pinnalla lämpimien aikojen auringonlaskun aikaan, jolloin jokaisen kissan turkki värjäytyi hivenen punaisemmanoranssiksi kuin yleensä, jolloin Punamyrskyn turkki sädehti luultavasti lailla auringon, joka vaelsi hiljalleen lintujen laulun kantamana sinisen taivaankannen toiselle puolen kadoten myöhemmin jättäen jäljelle vain äänettömän pimeyden, jossa kasvaa sädehtiviä kukkasia. Kirkaskatsekkin oli nähnyt nuo kukkaset joskus, unessa, tallettaen ne sydämensä kauniiden asioiden arkistoon, jonka kautta hän voisi koska tahansa katsoa niiden lumoavaa loistetta uudestaan ja uudestaan ja uudestaan, kunnes hän näkisi ne jälleen ja voisi tallettaa taas uuden kuvan syvälle sydämensä syövereihin.

Kirkaskatse avasi sinivihreät silmänsä hymyillen edelleen iloinen valonpilke aaltoillen hänen silmäkulmassaan vailla määränpäätä, vailla pakoreittiä hänen silmänsä päältä, pakoreittiä suuremmalle vesistölle jolla se saisi liikkua vapaasti suuntaan ja toiseen hiljaisten ystäviensä kanssa, jotka vain odottaisivat pääsevänsä taas uudelle vesistölle päästäkseen näkemään suunnattoman suurta maailmaa joka oli täynnä uusia ja tuntemattomia vesistöjä, joita pitkin ne vaeltaisivat niin kauan kunnes ne palaisivat takaisin lähtöpisteeseensä, taivaalla kauniina ja suunnattoman kirkkaana sädehtivään aurinkoon, jonka säteet lämmittivät ja kuivattivat turkkia samanaikaisesti jättäen välillä turkkiin auringossa hohtavia valkeita suolakiteitä, joita Kirkaskatse ei nuolisi pois, sillä ne olivat kovin kauniita ja jonkin niin suolaisen nuoleminen olisi tuonut järkyttävän janon muassaan. Toki suolakiteet lähtisivät ajan myötä, mutta koska niitä ei ole yleensä turkissa paljon antaa Kirkaskatse niiden liota johonkin vesistöön kuten mereen virtaavaan jokeen, jossa ui monia hopeakylkisiä suomuselkiä joiden suomut sädehtivät auringossa veden kanssa kilvan. Kuitenkin joka ainoa kerta nuo kaksi joutuivat jakamaan ykkös sijan, sillä Kirkaskatse ei osannut ikinä päättää voittajaa noiden kahden kauniisti sädehtivän asian välille.

Kirkaskatse laski valkean häntänsä maahan sanoen kollille: "Huomasit sen kai itsekkin. Taito on yhteinen ja olen iloinen, että sain tavata sinut jolle on suotu tämäkyseinen hieno lahja." Lahjoja oli kissoilla monia. Toisilla kissoilla oli paljon maanläheisemmät taidotkun taas eräitten taitoja tuskin edes kukaan huomasi saati huomioi paitsi ehkä kyvyn omaaja itse. Kumminkin nyt siinä auringonpaisteessa istui kaksi saman ja luultavasti erittän harvinaisen taidon omaavaa kissaa, jotka tapasivat luultavasti vain kohtalon satunnaisesta oikusta, joka kuitenkin oli ainakin Kirkaskatseen mielestä näin vaihteeksi erittäin mukava oikku.

_________________

[Loistesilmä]-[Kirkaskatse]-[Öljytassu]-[Juè]-[Quokkaloikka]. O.O"





I love balineeses!
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Emme ole tainneet tavata.   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Emme ole tainneet tavata.
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
Nelituuli :: Raja-alueet :: Saarnimetsä-
Siirry: