Villeintä verbaaliviiksien väpätystä
 
PääsivuPääsivu  KalenteriKalenteri  FAQFAQ  HakuHaku  KäyttäjälistaKäyttäjälista  KäyttäjäryhmätKäyttäjäryhmät  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 Liittolaisia etsimässä // vapaa peli :D

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Äffä
Soturi
avatar

Viestien lukumäärä : 288
Join date : 31.10.2015
Ikä : 29
Paikkakunta : Vantaa

ViestiAihe: Liittolaisia etsimässä // vapaa peli :D   Ma Tammi 25, 2016 3:11 pm

// Peliin saa vapaasti tulla mukaan.

Säännöt: Vastaa 2 viikon sisällä sinua ennen vuorossa olleen postattua, muutoin vuorossa seuraavalla on oikeus skipata sinut ja jatkaa peliä. Tämä, jottei peli jumitu, jossei joku mukana oleva ehätä jatkamaan. //


Rocket...

Aamuinen merituuli. Sataman äänet ja hajut. Saapuvia ja lähteviä laivoja, kalan pakkaamoita, liikkuvaa tavaraa, ihmisiä, merilintuja. Ja kissoja. Kissoja kujilla. Kissoja piilottelemassa lastauslavan alla. Kissoja norkoilemassa kalaa. Kissoja nahistelemassa. Kissoja väistelemässä trukkeja. Aurinko paistoi, mutta erityisen lämmintä ei silti ollut. Suolainen ja kalantuoksuinen meripuhuri pörrötteli valkean kissan turkkia. Kissan, joka oli kumartunut erään talon katolle syömään tappamaansa lokkia. Jotain hyötyä oli sentään entisestä elämästä klaanikissana, vaikka sen ajan tuo valkea kolli tahtoi unohtaa.

Rocket piti satamasta. Hänet tunnettiin siisteydestä nauttivana ja hygieniaansa arvostavana kotikisuna. Sataman rujossa järjestyksessä oli silti jotain villiä, joka miellytti Rocketia jopa kaikkine kalanperkuujätteineen ja laivojen jättämine saasteineen. Rocketilla oli myös syy olla liikkeellä. Syy tulla tänne ja tappaa lokki. Perhe tarvitsi kipeästi uusia jäseniä. Kissoja, jotka olisivat valmiita sitoutumaan ystäviin ja tekemään kaikkensa näiden puolesta. Ei Rocket koko lokkia aikonut syödä, mutta antoi sellaisen vaikutelman. Tuore linnunliha voisi kiinnostaa rotilla ja ruuantähteillä elävää kujakissaa. Ja aterian äärellä voisi keskustella tärkeämmistä asioista. Turkoosilimenvihreä hiuslisäke roikkui kissan niskasta hänen naamallaan kehystäen suklaanruskeita syvällisiä silmiä, jotka tarkkailivat alati ympäristöä kissan syödessä näennäisen tyynenä, mutta kuitenkin valppaana.

_________________
 
Pelit ja seuranhaku
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot https://www.facebook.com/rotwolfinsstrasse/?fref=ts
BraambliPaathi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1307
Join date : 02.07.2012
Ikä : 83
Paikkakunta : Afroditen saari

ViestiAihe: Vs: Liittolaisia etsimässä // vapaa peli :D   Ma Tammi 25, 2016 6:20 pm

Sataman tuoksu oli eittämättä perinmoisen romanttinen kaikkine kalanperkuujätteineen, meren suoloineen ja happamoittavia saasteita ilmoille puhkuvine laivoineen. Lisäksi kaksijalat kaikkine mitä kummallisimpine viritelmineen levittivät ilmaan muun muassa tirisevän paistorasvan, karsaan hien, auringossa haurastuneen muovin ja kosteiden jalkasienien outoja odööreja. Suurin osa niistä oli tuoksuja, joita harvemmin tuli villikissan luontaisessa elinympäristössä kohdattua. Huolimatta siitä, että eräs kissanäyttämöiden sankari, nimeltänsä Naakkapupilli, oli elänyt vilkkaissakin kaksijalkaloissa vaiherikkaan elämänsä varrella, ei hän silti oikein ollut koskaan osannut tottua näihin paikkoihin. Siinä oli yksi syy, miksi hän nykyään vietti elämäänsä mieluiten luonnossa, vaikkei hänellä vakituista asuinpaikkaa ollutkaan. Hän oli jo hyvän aikaa uskonut olevansa sielultaan maalainen. Siltikin, kuin jonkinlaisena kaksijakoisen persoonsallisuuden kokonaisuutta täydentävänä vastavoimana, tunsi teatterikissamme aina silloin tällöin selittämätöntä vetoa kaksijalkojen asuinseutujen omituiseen tungokseen. Näissä paikoissa tuoksui nostalgialta. Tämän kyseessä olevan päivän osalta saattoikin sanoa, että Naakkapupilli oli löytänyt tiensä satama-alueen kaduille jonkinlaisen tuoksuelämysmatkan merkeissä. Hän oli aina ollut hyvin tunteellinen ja herkkäsieluinen kissa. Hän ei ollut koskaan elämässään noudattanut minkäänlaisia järkeilyyn perustuvia periaatteita. Sitä vastoin hän oli aina antanut tunteidensa kuljettaa itseään. Koskaan hän ei tiennyt, mitä seuraavana päivänä tekisi, sillä hän päätti päivän tekemisistään aina vasta aamulla, eikä aina edes silloinkaan. Naakkapupilli oli kasvanut siihen elämäntapaansa kuiden ja vuosien mittaan tai niin hän uskoi. Vapaus sopi hänelle. Se puki häntä kuin päivänkakkaroista taikka vaikka voikukista punottu kukkaseppele.

Huolimatta vanhojen aikojen kiehtovista muistoista ei Naakkapupilli voinut olla muistamatta heti kaksijalkalan kivisille kaduille astuessaan, mikä häntä näissä paikoissa närästi. Häntä hermostutti kovasti tämä vilinä ja hälske. Vaikka hän olikin tottunut ihmisiin siinä määrin, että pystyi kävelemään kaduilla näiden joukossa, ei hän silti voinut väittää pitävänsä noista koljattimaisen suurista ja tarkoitusperiltään arvaamattomista olennoista. Hän oli sataman katuja tallaillessaan kuin sosiaalikammoinen erakko. Vain vaivoin hän pystyi pitämään itsensä kasassa, mutta silti jotenkin hänen onnistui kulkea virran mukana. Kyseessä ei ollut suoranainen itsekidutuksen tai -rankaisun menetelmä. Naakkapupillista vain tuntui välillä siltä, että omia rajojaan piti koetella. Se oli ainoa tapa kasvaa kissana. Jos elämässä ei koskaan ottanut riskejä eikä tähdännyt ulottumattomissa olevalta vaikuttaviin horisontteihin, ei voinut saavuttaa mitään. Naakkapupilli ei tosin ollut mikään suorittajaluonne saati varsinainen seikkailija seikkailemisen ilosta. Ei hänellä ollut mitään ihmeempiä paineita saavuttaa elämässä mitään. Hänen ainoana sisäisenä motiivinaan toimi ainoastaan taide, teatteritaide ja sen luominen. Ja koska tottahan taiteen luominenkin on aikaansaamista, oli Naakkapupillillakin tietynlainen sisäinen tarpeensa saada jotain elämässä aikaan, vaikka se olikin vain hänen oman pienen sielunsa vaatimatonta tuotantoa, jolla hän ei uskonut olevan kovin suurta merkitystä maailmankaikkeuden mittakaavassa.

Helpottaakseen holtittomasti kohisevan ympäristön aiheuttamia paineita kulki Naakkapupilli pääasiassa silmät ummistettuina. Kuten jo sanottua, yritti hän keskittyä pääosin pelkkiin hajuihin. Hänen tavoitteenaan oli hakea niistä inspiraatiota. Hieman yllättäen hän oli hajumatkansa lisäksi saanut myös aimo annoksen kaksijalkalan uniikkia makumaailmaa. Joku mereneläväisiä ravinnoksi kauppaavan kojun omistaja oli nimittäin heittänyt veikeän näköiselle torahampaiselle kissalle friteeratun kalmarinlonkeron. Naakkapupilli oli kopannut makupalan suoraan ilmasta ja oli todennut sen kaikessa eksoottisuudessaan sangen mielenkiintoisen makuiseksi. Kovin oli vain ollut suolainen tuo herkkupala, mikä ei ollut paras mahdollinen juttu ottaen huomioon sen, että Naakkapupillin makuaisti sattui olemaan lähes yhtä herkkä kuin hänen luonteensakin. Tästä johtuen oli näyttämötaiteilijallamme nyt äärimmäisen kova jano. Kokemuksesta hän tiesi, että vaikka meri oli täynnä vettä, ei sen veden litkiminen oikein janoon auttanut. Se oli Naakkapupillin mielestä yksi elämän suuria ja mielenkiintoisia ironian sivalluksia, mutta ei niistä nyt sen enempää tässä yhteydessä. Päivän suolapamaus oli suoraan sanoen saanut teatterikissamme hieman tolaltaan. Päätä särki kevyesti ja kieli tuntui karhealta kuin Kalaharin hiekka. Pahalaisen pannahitsiläinen, tuumasi Naakkapupilli itsekseen, inspiraationhakumatkani on saanut perin juurin ikävänmoisen käänteen. Kirkasotsaisen ystävämme kulmat olivat mietteliäässä kurtussa. Hän läähätti kävellessään omituisella tavalla kuin yrittäen saada kielelleen tiivistymään ilman kosteutta tai jotain muuta. Ruumiinvoimiltaan melko heikko Naakkapupilli väsyi läähättämisestään kovasti. Voi pirskule, manaili hän ääneti, minähän saatan kohta alkaa... hyperventiloida! Hän tunsi mielensä menevän pienoiseen paniikkiin. Yhtään mistään ei kyllä tulisi nyt yhtään mitään, jos ei hän pian saisi jostain itselleen raikasta vettä kitalakeaan ja kurkkuaan kostuttamaan. Naakkapupilli ei edes tahtonut ajatella, mitä tapahtuisi, jos hän ei saisi vettä. Hänen tulevaisuutensa voisi siinä tapauksessa olla suorastaan hypotermisen hyperventtiilinen. Se taasen kuulosti jo käsitteenä niin karmivalta, ettei Naakkapupilli tahtonut joutua kokemaan sitä, ei missään nimessä. Lohdutusta ei kuitenkaan näyttänyt olevan luvassa, sillä lähimain ei näkynyt olevan mitään kätkettyjä vesilähteitä pulppuamassa katukiveyksien väleistä. ”Oi turskanteri!” voihkaisi Naakkapupilli dramatiillisesti, otti viimeiset askeleensa hoippuroiden ja pyörtyi järkytyksestä muutaman hapansilakkatynnyrin huomaamattomaan varjoon.

_________________
Kaksijalat=tyhmiä. Siksi ajoinkin kerran semmoista tornia päin. Ó.Ó
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://runningvegetableoil.deviantart.com/
Äffä
Soturi
avatar

Viestien lukumäärä : 288
Join date : 31.10.2015
Ikä : 29
Paikkakunta : Vantaa

ViestiAihe: Vs: Liittolaisia etsimässä // vapaa peli :D   Ti Tammi 26, 2016 2:59 am

Valkea kollimme Rocket istui auringonpaisteisella katollaan suklaasilmät kaksijalkojen ja kissojen vilinää seuraten. Pari tummapaitaisempaa kujakattia näytti aloittavan tappelun kalanperkuujätteistä. Rocket seurasi kiinnostuneena ja totesi, etteivät nuo olleet tappelijoina mistään huonommasta päästä. Kovin pienestäpä aloittivat rähinän.. Eipä sitä tiennyt, vaikka nälkä ja epätoivo olisi vain heidät siihen ajanut. Kenties.. Impulsiivisena persoonana Rocket ei jäänyt epäröimään sen enempää. Rocket oli jo menossa - lokki suussaan. Matka alas katolta ei ollut toki ongelmaton. Paksussa valkeassa turkissaan pitkänokkaiselle kollille tuli hyvin nopeasti kuuma ja oman kaksijalan pinnillä niskaan kiinnittämä hiuslisäke tahtoi usein olla tiellä kiipeillessä. Hypättyään eräälle matalammalle välikatolle Rocket pysähtyi pöyhimään hieman turhamaisesti tekotukkaansa parempaan asentoon. Noin! Tästä pääsisi jo hyppäämään roskiksille.. Kaksijalka ei kyllä ilahtuisi, jos hän palaisi niin pahanhajuisena takaisin ja edessä olisi luultavasti kylpy - mutta hyvä vaan, oli Rocket siihen tottunut. Eikä hän itsekään toivonut enää kotona joutuvansa haisemaan satamalta, vaikka paikkana se häntä viihdyttikin.

Kolmas kissa vilinän seasta kiinnitti kollin huomion hieman omituisella hoipertelevaisella kävelytyylillään. Kissa näytti olevan matkalla kohti kalanperkuujätteistä nahistelevaa kaksikkoa, mistä tuskin hyvää seuraisi. Rocketin järkytykseksi kissa kuitenkin hetken hoiperreltuaan pyörtyi roskisten taa! Tästä olisi otettava selvää... Lokkia suussaan kantaen Rocket laskeutui painavalla tömäyksellä suuren roskapöntön kannelle ja oli horjahtaa siitä alas. Varmistettuaan, että hiuslisäke oli suorassa, Rocket siirtyi roskiksia pitkin paikkaan, jossa nahisteleva kaksikko oli. Simppelisti hän vain heitti lokin näiden väliin. Kissojen nahistelu katkesi seinään ja he kääntyivät ylös häneen vihaisen hämmentyneinä. Kaksi laihaa ja sitkeää, harmaata ja rähjäistä tapausta. Keltaisissa silmissään nälkäinen, ruokaa etsivä katse. Elämän kovettamat kasvot. Nämä kaksi olisivat enemmän kuin tervetulleita perheeseen.

"Mitä kummaa?!" toinen kujakissoista sähähti ja vilkaisi lokkiin ja outoon vihreäfledaiseen kissaan roskalavan päällä.

"Lahja ystävältä vain", Rocket lausui suurpiirteisesti syvällä karhealla äänellään ja kumarsi hienovaraisesti. "Mikäli taistelu niukasta ruuasta joskus kyllästyttää arvon kissoja, tulkaa vierailemaan Sumutien Härkäportilla. Sanokaa, että Rocket kutsui teidät. Ystävänne ovat toki myös tervetulleita.. Nauttikaa ateriasta, arvon kujasoturit."

Kumartaen uudelleen - nyt juhlavammin - Rocket peruutti roskisten taa jättäen äimistyneet kissat jakamaan lokkia keskenään. Hän ei enää lähtenyt kurkkimaan, mutta maiskutuksesta päätellen tuore liha kelpasi. Ja Rocket todella kaipasi uusia ystäviä. Yleensä sellaisia sai auttamalla. Toimeliaana hän hyppäsi alas kujalle roskalaatikon toisella puolen. Hän totesi katukiveyksen niljaisen tahmeaksi. Jösses, miten jotkut kaksijalat olivat sottuisia! Hänen emäntänsä oli sentään siistiäkin siistimpi ja jollei itse ehtinyt siivoamaan, saatiin paikalle kyllä toinen kaksijalka. Lähinnä koirista tuli paljon sotkua, mutta Rocket oli niihin tottunut. Tarmokkaana hän nyt teputteli kevein askelin paikkaan, jonne oli nähnyt kissan tuupertuvan. Pieni ääni jossain kissan mielen perukoilla varoitti, että kujakissa voisi olla sairas. Itsepäinen Rocket ei kuitenkaan suostunut luopumaan tuumasta, kun se kerran hänen mieleensä oli tullut. Niinpä hän astahti roskisten varjoon, jossa tuo ruokkoamaton harmaa mytty makasi. Rocketista vaikutti siltä, ettei kissan turkki ollut välttämättä todella harmaa - jotain iloisempaa sävyä pilkotti paikka paikoin alta - mutta nyt käsillä oli tärkeämpiäkin ongelmia kuin kissan turkin sävymaailma. Ennen kuin kolli ehti ottaa sen tarkempaa selkoa siitä, mikä tätä pientä, mutta vantteraa eläintä vaivasi, hän kohtasi uuden hämmentävän asian: hän ei onnistunut hajujen perusteella selkeästi määrittämään, oliko kyseessä kolli vai naaras. Hämmennys sai valkean kissan toisen korvan laskemaan luimuun ja tämä kohautti olkiaan arvellen löytävänsä tuohon jossain vaiheessa selityksen, mikäli kissa olisi yhä pelastettavissa. Ruumiillahan hän ei tekisi mitään.

Varovaisesti Rocket asetti polkuanturansa lähelle kissan kuonoa ja helpottui tuntevansa henkityksen. Hän tarkasteli kissan kasvoja, jotka vaikuttivat samaan aikaan sekä tuskallisilta, että levollisilta. Joku hätä tällä täytyi olla, mutta minkälainen? Pahimmassa tapauksessa tämä täytyisi saada nopeasti Härkäporttiin - Rocketin emäntä kyllä auttaisi tätä, kuten oli auttanut sitä kiittämätöntä pakoon luikkinutta narttuakin.. Rocketin mieli nuljahti ikävästi, kun hän muisti pakoon luikkineen puolisonsa, joka oli kaikeksi kukkuraksi ottanut HÄNEN lapsensa mukaansa. Ettäs kehtasi! No.. Pian Rocket löytäisi heidät ja toisi poikansa ja tyttärensä osaksi perhettään. Kenties hän olisi armollinen Renatelle... Mutta äässhh.. Kissa pudisti raivokkaasti päätään. Oli keskityttävä tähän hetkeen ja tämän kissan auttamiseen. Ensin olisi selvitettävä, voisiko kissaa auttaa täällä vai täytyisikö hänet viedä Härkäporttiin. Mielessään kolli kirosi, ettei Mark ollut hänen mukanaan. Kookas kolli olisi kantanut toisen helpommin - eikä olisi säikkynyt turkkinsa likaisuuttakaan samalla tapaa kuin urhea kotikisumme. Rocket kumartui kissan puoleen.

"Hei... Kuuletko minua? Mikä hätänä...?" tuo perin omituinen kissa lausui lähellä toisen korvaa tavoitellen ääneensä lempeyttä. Varovasti tuo asetti tassunsa tuon lapaa vasten ja hieman ravisti - mikäli tuo ei puheeseen vielä reagoinut - ja tarkkaili kasvoillaan syvä huoli tätä ennestään tuntematonta kissaa. Tarjosi apuaan, kuten hänellä oli tapana. Vilpittömästi, mutta kuitenkin toivoen, että löytäsii tällä tapaa uusia jäseniä kasvavaan jengiinsä, Perheesen. Ei, ei Rocket ajatellut Perhettä minään jenginä tai laumana. Jonkinlainen toverien joukko, joka piti päämajanaan Rocketin omistajan pihavarastoa ja piti keskenään yhtä niin kujilla kuin metsissäkin. Uudet jäsenet otettaisiin vastaan ja totutettaisiin vähitellen osaksi jengiä. Tällä hetkellä Rocket kaipasi eniten luottokissoja - porukkaan kuului jo muutama hyvä kissa, jotka hoitivat mielellään velvollisuutensa Perhettä kohtaan, mutteivat juuri kyenneet itsenäiseen ajatteluun. Kenties joku näistä tänään Satamassa tavattavista kissoista olisi sellainen, joka voisi aikanaan sijoittua Perheen hierarkiassa hieman ylemmäs, muita ohjailemaan. Eihän Rocket itse kyennyt kaikkialla olemaan. Useampi ajatteleva pää auttaisi myös toteuttamaan suunnitelmat, kuten pomon jälkeläisten saamista takaisin kotiin. Ja Perheen maineen pitämistä sellaisena, ettei kukaan tulisi heille ryppyilemään, missä he kulkivatkaan. Ihailisivat ja tahtoisivat mukaan. Rocketista tulisi Kaksijalkalan sankari. Tämän eteen olisi kuitenkin vielä paljon työtä tehtävänä.

_________________
 
Pelit ja seuranhaku
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot https://www.facebook.com/rotwolfinsstrasse/?fref=ts
BraambliPaathi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1307
Join date : 02.07.2012
Ikä : 83
Paikkakunta : Afroditen saari

ViestiAihe: Vs: Liittolaisia etsimässä // vapaa peli :D   Ke Tammi 27, 2016 1:27 pm

Vaikka elämä olikin pullollaan kauniita asioita valveillaolevalle kissalle tarkkailla, löytyivät silti maailman kauneimmat elämykset Naakkapupillin mielestä juuri uneen ja valveen rajamailta. Hän nyt olikin luonteensa puolesta semmoinen todellisuuspakoilija, joten ei ihme, että hänen mielipiteensä oli sellainen kuin oli. Juuri nyt, huolimatta erinäisistä akuuteista ongelmistaan, oli Naakkapupilli siis lopulta melko onnellisessa tilassa. Hän ei tarkkaan ottaen ollut pyörtynyt siinä mielessä, että olisi menettänyt tajuntansa kuin halolla takaraivoon kalautettu. Lähinnä hän vain oli luontaista heikkouttaan ja ylireagointitaipumustaan mennyt tuupertumaan ja päästänyt mielensä hourailemaan härmäiseen puolivalvetilaan. Hän oli jotakuinkin samanlaisissa tunnelmissa kuin juuri sillä kaikkien tuntemalla ratkaisevalla hetkellä ennen nukahtamista. Sitä jotenkin tiesi olevansa valveilla, mutta ajatukset kuitenkin virtasivat jo omia latujaan itsekseen kuin unta nähden. Juuri se oli Naakkapupillin suosikkiaikaa elämästä. Tunne oli niin uskomattoman levollinen ja ennen kaikkea vapaa. Juuri vapaus taisi olla se asia, mitä tuo kaino näyttämötaiteilija niin kovin rakasti. Jos häneltä oltaisiin kysytty, mitkä hänen elämässään ovat tärkeimpiä asioita, olisi vapaus varmastikin tullut mainituksi melkolailla listan kärkipäässä. Pökerryksissä pöhnäävän Naakkapupillin kasvoille oli näiden utuisien mietteiden johdosta kohonnut hänen tavaramerkkimäisen autuas ja kerubimaisen viaton hymynsä. Se oli juuri sellainen hymy, jossa ei ole minkäänlaista varauksellisuutta. Ilme kuvasti puhdasta onnellisuutta vallitsevien asiaintilojen suhteen. Se oli täydellinen elämänmyönteisyyden ilme.

Loogisesti ottaen eivät asiat kuitenkaan koskaan ole niin hyvin, etteikö niitä teoriassa voisi vielä vähän parantaa. Samaa saattoi sanoa Naakkapupillin tilanteesta. Vaikka hän nauttikin periaatteessa pökertyneestä tilastaan, oli hänellä silti yhä piinaava janokärsimyksensä. Apu, joka siihen sitten saatiin, ei olisi paremmin voinut näyttämötaiteilijan olla. Kohtaus oli kuin suoraan Naakkapupillin villeimmistä unelmista. Hänen mielestään ei nääs ollut hienompaa kissojen välistä sosiaalista suhdetta kuin hurskas avunanto sitä tarvitsevalle. Se oli osoitus pyyteettömästä veljeydestä ja hyväntahtoisuudesta. Tietysti asia oli aina hieman eri, jos oli esimerkiksi ystäviä tai jonkinlainen yhteisö, johon kuului. Silloin lähimmäisen auttaminen ikään kuin kuului vallitseviin sosiaalisiin sääntöihin. Naakkapupilli kuitenkin tiesi heti, että kun hän aisti toisen kissan läheisyyden, oli kyseessä joku yksinomaan hyvän sydämensä ajamana toimiva henkilö. Päätelmä oli helppo tehdä, sillä Naakkapupillilla ei juuri sillä hetkellä ollut ystäviä, eikä hän tuntenut henkilökohtaisesti oikeastaan yhtäkään toista kissaa millään muotoa läheisesti. Hän oli täysin yksinäinen maankiertäjä. Ei ollut kauaakaan aikaa siiitä, kun hänellä vielä oli ollut ystävänään eräs klaanikissa, mutta ne ajat olivat nyt joka tapauksessa jääneet taakse. Ei ollut enää yhtäkään ystävää. Itse asiassa Naakkapupilli ei itse edes käynyt tällaisia ajatuksia läpi. Hän oli yrittänyt parhaansa mukaan unhoittaa, että hänellä koskaan edes oli ollut ystävä. Eron hetki, silloin kun se oli tapahtunut, oli ollut niin raastavan tuskallinen, että se oli jättänyt herkän taiteilijakissan sieluun eittämättä iäiset arvet. Naakkapupilli oli pitkään ollut aivan tolaltaan asian suhteen, ja olisi ollut valhettelua väittää, etteikö traumaattinen tapahtuma olisi vaikuttanut häneen aina ja iäisesti hamaan loppuun asti. Hän oli edelleen asian suhteen melko herkässä vaiheessa, mutta oli kuitenkin surustaan päässyt jo siihen pisteeseen, että kykeni olemaan ajattelematta tuskallisia muistoja. Hän oli liian herkkä käsittelemään niitä, joten hänen ainoa mahdollisuutensa oli ollut sulkea ne mielestään pois. Siinä tehtävässä hän oli pitkällisen henkilökohtaisen kamppailun jälkeen tämänhetkiseen päivään mennessä onnistunutkin. Se siis ystävistä. Kissa, joka nyt kysyi Naakkapupllin vointia, oli takuuvarmasti vieras, minkä takia näyttämötaiteilija tunsi automaattisesti suurta kiihkoa tätä kohtaan. Hän ei malttanut olla räpäyttämättä löysästi ummistettuja silmiään auki.

Näkyvän valon aallonpituuksien jälleen päästessä aiheuttamaan merkittäviä tihutöitään Naakkapupillin verkkokalvoille sai hän huomata yläpuolellaan ennen kaikkea erittäin tunnistettavat silmät. Noihin silmiin kiinnittyi näyttämötaiteilijan huomio ensimmäiseksi ja ne silmät nimesi hän Kissain välisen hyvänsuopuuden esimerkillisiksi loistesilmiksi. Tuon laupeuden lähettilään kosketus sai Naakkapupillin hieman kavahtamaan röhnöttävässä asennossaan. Hän oli melko arka kaikenmoisia pieniäkin kosketteluja kohtaan. Hän sai kuitenkin nopeasti koottua itsensä, sillä hänen tapauksessaan tunteen palo ja sielun samba menivät aina ruumiillisten rajoitteiden edelle. Hän kampesi itsensä istumaan hymyillen kaiken aikaa valloittavan ystävällisesti. ”Olen teille merensyvällisesti kiitollinen huomiostanne ja huolenpidostanne”, tervehti Naakkapupilli ja painoi päänsä nöyrään kumarrukseen valkeaturkkisen kissan edessä. ”Olen äärimmäisen pahoillani, etten osaa pitää itsestäni kunnolla huolta ja, tuota noin...” jatkoi näyttämötaiteilija ammattimaisella vakuuttavuudella, joskin kieli alkoi loppua kohden hieman sopertaa, ”...täytyy kyllä myöntää, että taisin tahattomasti tuupertua, koska valitettava tosiasia on, että olen janoinen kuin kaktus”. Tässä vaiheessa oli Naakkapupilli jo tajunnut, että hölmön hymyilemisen sijaan olisi parempi näyttää hieman nöyrempää naamaa. Käytöstavat olivat hänelle suhteellisen tärkeitä, sillä hän ei missään nimessä halunnut koskaan aiheuttaa mielipahaa muissa kissoissa. Hän tahtoi päin vastoin yrittää olla mahdollisimman ystävällinen kaikille. Juuri hänen edessään olevan kissan kaltaiset vilpittömät kadunvarrellepökrääjien auttajat olivat Naakkapupillin sankareita. Sellaiseen elämäntapaan hän itsekin aina pyrki. Jos tässä tilanteessa olisi vain pannut virnistellen menemään, olisi toinen voinut kuvitella, että Naakkapupilli yritti harjoittaa jonkinmoista toverillista lähentelyä ennen kuin siinä vielä edes tunnettiin toinen toista. Sen verran, minkä teatterikissa käytöstavoista tiesi, oli moinen melkomoisen töykeää. Siksi Naakkapupillin puhtoinen hymy oli sulanut nyt peruslukemille. Hänen sinapinkeltaisissa silmissään loisti asiaankuuluva pahoitteleva kunnioitus ylempäänsä kohtaan. ”Nimeni on Naakkapupilli. Olen näyttämötaiteilija”, lisäsi nimen kantaja vielä asiaan kuuluvan esittäytymisen, jotta toisen ei tarvitsisi tuntea oloaan kiusalliseksi täydelleen tuntemattoman seurassa.

_________________
Kaksijalat=tyhmiä. Siksi ajoinkin kerran semmoista tornia päin. Ó.Ó
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://runningvegetableoil.deviantart.com/
Silakkainen
Luopio
avatar

Viestien lukumäärä : 82
Join date : 08.12.2015
Ikä : 14
Paikkakunta : Hevonkuusi

ViestiAihe: Vs: Liittolaisia etsimässä // vapaa peli :D   Pe Tammi 29, 2016 12:19 pm

//Huuu...Vladimir änkeää sitten mukaan :3//

Vladimir oli jättänyt mustavalkoisen liittoilaisensa partioimaan heidän yhteisellä reviirillään, ja lähtenyt itse satamaan ruuan toivossa. Kujien ruuat ovat muuttuneet, enää oli jäljellä vain oikeasti pilantuneet ruuat, joita edes rotat eivät halunneet syödä. Yäkh, ajatella, miksi kaksijalat ovat yhtäkkiä alkaneet heittää pois vain homeisia ruokia. Olikohan tämä taas niitä ihme "kampanjoita" - miten keskustan kissat niitä kutsuvat - joilla yritetään viestittää kaikenlaista krääsää. Vladimiria ei voisi vähempää kiinnostaa mikään luonnonsuojelu, kissat eivät olleet vastuussa niistä asioista. Ei häntä sinänsäkään haittaisi, jos maailmanloppu koittaisi kuoleman jälkeen. Yksi elämä, ja yksi ainut päämäärä; elää se hiivatin elämä ja sitten voi rauhoittua kaikista niistä sodista ja hirveyksistä. Saisi vain nukkua rauhassa, ja kääntää kylkeä kun tapahtuu vaikkapa ydinpommisota. Ei pamahduksia edes kuulisi, ja voisi vain loikoilla pilvien päällä. Tai maan alla, miten sitä nyt uskoo.
Vladimir ei suinkaan halunnut itsemurhaa, vaan enemmänkin vain rauhaa tältä kaaokselta ja ärsyttävältä maailmalta. Sitä voisi vaikka elää herroiksi, kun on tappanut enemmän kaksijalkoja kuin ruokaa anastavia rottia. Siitä voisi vain haaveilla näillä piskuisilla kissanvoimilla. Vladimirin käpäliä alkoi jo hieman kolottaa, kävelymatka tuntui aivan liian pitkältä.

Onneksi sataman äänet kaikuivat jo kollin korviin, ja tämä sai uutta tarmoa kävelyynsä. Vesi herahti hänen kielelleen, kun hän ajatteli kaikkea sitä tuoretta kalaa. Tuoretta kalaa, minkä hän löytäisi, ja puolustaisi kovin ottein. Hän työntyi korkean metalliaidan alta ja pääsi satamaan. Hän etsi rauhallisesti katseellaan juurinostettua kalalastia, tai vain niitä syöviä lokkeja. Hän hipsi lähemmäs isoja laivoja, ja käytti kontteja apunaan piiloutuakseen tarpeen tullen. Hän jolkotti VALTAVAN kokoisen jäänmurtajan keulan edestä mahdollisimman nopeasti, sillä kuvitteli hirviön heräävän minä hetkenä hyvänsä. Hän pääsi isojen laivojen ohi kalastusaluksille, ja onni potkaisi niin, että hän oli kaatua kumoon pelkästä ihastuksesta. Jumalattoman kokoinen kalalasti nostettiin isolla kouran näköisellä rakennelmalla. Hän tunsi jo kuolaavansa omille tassuilleen, ja hiipi lähemmäs piilossa. Sitten hän juoksi kuin riivattu ja nappasi kaksi sardiinia lastista. Tarkoitus oli kylläkin ottaa vain yksi, mutta kaksi nyt sattui suuhun tulemaan. Kaksijalka huusi hänelle vihaisesti, ja juoksi perässä pitkän matkaa ennenkuin luovutti, ja antoi Vladimirin mennä. Paha vain, muut kissat katsoivat tätä kiinnostuneina silmät kiiluen. Vladimir väläytti hampaitaan ja murisi syvältä kurkustaan, kun muutama nousi käpälilleen. Kissat lähestyivät karvat pörrössä Vladimiria kohti. Jos tämä olisi ollut elokuva, Vladimir olisi taistellut vaistonsa mukaisesti ja voittanut, mutta koska tämä ei ole, hän ei toiminut niin. Päinvastoin, hän pinkaisi uuteen juoksuun kissat perässään sähisten nälkäisesti. Hän juoksi umpikujaan, ja käännähti ympäri. Hän pudotti sardiinit selkänsä taakse, ja murisi äänekkäästi, kun kissat ilmestyivät hänen eteensä kulman takaa.

"Heheh...oletpa nopea. Mutta et niin nopea, ettemme saisi sinua kiinni." Maukui toinen pieni virne naamallaan. Siltä kissalta puuttui toinen silmä, ja arpi oli häijyn näköinen.

"Paras luovuttaa ne sardiinit, tai pomo repii naamasi riekaleiksi" sähisi toinen kissa, jolla ei ollut korvia lainkaan, ja jonka naama oli täynnä arpia. Varmaan kokenut saman kohtalon, jolla hän uhkaili Vladimiria.

Luopiokolli seisoi hieman kyyryssä kahden kissan edessä. Sataman kissat eivät näköjään edes tunnista kissoja, jotka tunnetaan syrjäkylillä ja keskustassakin. Vladimir kohottautui täyteen mittaansa, ja pörhisti vielä tuuhean turkkinsa. Hän näytti kolme kertaa isommalta kuin satamakissat, jotka alkoivat jo näyttää epävarmoilta. Mutta silti, kokoero ei välttämättä voita lukumäärää. Kolli pelkäsi sisimmässään häviävänsä, muttei pelännyt kuolemaa. Vladimir kurotti kaulansa yksisilmäisen kissan naaman eteen ja sanoi hitaasti.

"En halua. Jos olette kunniakkaita sotureita, menette hankkimaan oman ruokanne. Tästä ei tipu yhtään teille."

Yksisilmäinen kissa pörhisti karvansa ja sähisi äänekkäästi. Vladimir mulkaisi häntä, ja pudottautui puolustusasentoon. Yksisilmäinen kissa hyökkäsi, ja rähinä alkoi. Kätyri säikähti, ja päätti paeta paikalta. Karva pöllysi, verta roiskui pieninä pisaroina lumiseen maahan ja tappelupukarien päälle. Vladimirin huomaamatta kissoja oli kerääntynyt katsomaan mielenkiinnolla raakaa tappelua. Vladimirin kulma oli auennut, ja kipu tuntui sumentavan silmät. Yksisilmäinen kissa raapi Vladimiria lapoihin ja kynsi naamaan. Vladimir puolestaan potki vastustajan vatsaa takakäpälillään, ja oli lukkiutunut painiin. Yhtäkkiä luopiokolli pysähtyi. Yksisilmäinenkin pysähtyi hetkeksi, ja kissat tuijottivat toisiaan. Sitten kolli perääntyi äkkiä, ja henkäisi.

"Eikä... oletko... se Ilvestassu-tyyppi...?" kissa naukaisi.

Vladimirin sydän jätti lyönnin väliin. Kissa tiesi hänen entisen klaaninimensä!
Yksisilmäinen kissa sai jälkikuvan monta, monta kuuta sitten tapahtuneesta tappelusta. Hän muisti olleensa jengin pomon rinnalla kiduttamassa pientä beigenväristä pikkukissaa, joka sanoi nimensä olleen Ilvestassu. Katsomaan keräntyneet kissat supisivat keskenään vaivautuneina, he eivät vain saaneet vielä tarpeekseen verilöylystä. Äkkiä suunnattoman vihan aalto pyyhkäisi Vladimirin ylitse, ja tämä murisi hurjasti, sekä piiskasi häntää edestakaisin.

"SINÄ AUTOIT HÄNTÄ, EIKÖ?" Vladimir mourusi vihaisesti. "Onneksi pomosi sai pamauksesta paksuun kalloonsa. Teidän takianne minulla on traumoja!"

Yksisilmäinen kissa kääntyi ja juoksi pelokkaana pois. Varmaan hän luuli Vladimirin olleen kuollut. Luopiokolli ei sittemin enää jaksanut olla vihainen. Hänellä oli haavoja ja mieltä pestävänä, ja hän kääntyi napatakseen lumeen peittyneet sardiinit. Kun katsojat huomasivat esityksen olleen ohi, ne mourusivat närkästyksestä ja palasivat omiin puuhiinsa. Vladimir meni roskalavan taakse syömään kylmiä, hieman verisiä sardiineja, ja hänen täytyi myöntää pitävänsä niistä paljon. Hän ehkä veisi joskus kaupunkiin jotain täältä.

_________________
   
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Äffä
Soturi
avatar

Viestien lukumäärä : 288
Join date : 31.10.2015
Ikä : 29
Paikkakunta : Vantaa

ViestiAihe: Vs: Liittolaisia etsimässä // vapaa peli :D   Ke Helmi 03, 2016 3:46 am

// Pahoittelut, oli viime viikolla kertakaikkinen inspiraation puute jatkaa pelejä, niin en lähtenyt väkisin mitään vääntämään.. Heh, vanhemman kissani nimi on muuten Vladimir. :D


Rocket seuraili, miten hänen löytämänsä kissa avasi keltaiset silmänsä rävähtäen ammolleen ja tuijotti häntä kiinteästi. Tuo hetki sai mahtipointtisen kotikisumme hetkeksi melkoisen hämilleen, mutta pian hän toipui tärkeileväksi itsekseen. Eikä vieraskaan onneksi liikoja tungetellut, oli vain perin kiitollisen oloinen, että joku oli hänen vointiaan pysähtynyt kysymään. Rocket pani merkille toisen silmiinpistävän suurikokoiset kulmahampaat - meilkein kuin torahampaat! Nyt, kun katseli tarkemmin kissan noustua istualleen, tuon turkki taisikin olla oranssi, ei harmaa. Tältä erää katseltuna Naakkapupilliksi itsensä esittäytyvä kissa näytti Rocketin silmään miniatyyrisapelihammaskissalta. Valkea kissa kumarsi isoa teräväpiirteistä päätään antaen fledansa laskeutua silmilleen ja sanoi syvällä käheällä äänellään: "Nimeni on Rocket, hauska tutustua."

Kissa oli jo kääntymässä mennäkseen hakemaan jostain vettä, kun tajusi toisen esitelleen itsensä näyttämötaiteilijaksi. Tämäpä vasta mielenkiintoista! Rocket ihan innostui. Olisi varmasti mielenkiintoista tutustua tähän kissaan paremmin, kenties houkutella hänet osaksi perhettä... Mutta ehei, ensin oli tartuttava läsnäoleviin ongelmiin. Mistä he löytäisivät satamassa vettä? Siis muuta kuin meressä vellovaa suolaista saastelitkua. Kissa rypisti otsaansa ja mietti. Vaikka hän viihtyikin satamassa sitä tarkkaillen, hän ei tuntenut sen joka soppea kovin yksityiskohtaisesti. Hetkinen! Eikös hän ollutkin nähnyt joskus, miten kaksijalat pesivät kalanperkuujätteitä suurella letkulla? Se vesi ei tainnut olla suolavettä.. Jos he vain onnistuisivat saamaan sitä jotenkin. Rocket arvioi kissan kunnon. Naakkapupilli ainakin puhui pirteästi. Kenties tämä voisi kävellä jonkun matkaa, jos kärsi ainoastaan nestehukasta? Valkoturkki ryhdistäytyi ja suklaanruskeiden sielunpeilien katse terävöityi.

"Uskon tietäväni tästä läheltä paikan, josta voisimme saada makeaa vettä. Jaksatko liikkua, vai käynkö hakemassa?" terävyys ja toimeliaisuus ei ollut Rocketilla ikinä pitkäkestoista ja nytkin tuon veijarin teräväpiirteiset kasvot sulivat lempeään, uteliaiseen hymyyn. "Ja vai että näyttämötaiteilija... Hurjan mielenkiintoista! Sinulla on siis esiintymisen lahja, sellainen on harvinaista..."

Rocketin ruskeat silmät tuikkivat ystävällisesti. Tämä oli aidon utelias näkemään, mitä toinen osaisi. Vesi tuntui taas hetkeksi unohtuneen, kunnes roskalavan päältä maahan putoava tippa muistutti kissaa taas asiasta. Hän oli jälleen aikeissa mennä, kun kokonaan uusi asia vei kissamme huomion - jostain kauempaa kuului tappelun ääniä. Rocket kurkisti roskiksen takaa vain nähdäkseen, miten yhdeltä kujalta syöksyi pakeneva kissa, sitten toinen. Rocketia paleli. Ei kylmä sää hänen paksuun karvaansa vaikuttanut, mutta joku tai jokin oli säikäyttänyt nuo kissat pahanpäiväisesti. Myös pari kujakattia, joille Rocket oli äsken tarjonnut lokkinsa, olivat kadonneet. Sääli. Näkisiköhän hän heitä vielä? Rocket vilkaisi Naakkapupillia olkansa yli.

"Tuolla taitaa olla meneillään jotain. Jos mennään niin ollaan varovaisia..." kissa irvisti hieman toiseen päin katsomatta, ennen kuin sai asiallisemman ilmeen naamalleen ja jatkoi: "En haluaisi joutua esittelemään soturintaitojani. Ratkon mieluummin asiat puhumalla. Mennäänkö?"

Rocket asteli varoen kujalle ja piti silmällä kulmaa, jonka takaa kissat olivat paenneet. Hän suuntasi kulkuaan vastakkaiseen suuntaan ja vilkaisi taakseen, oliko Naakkapupilli lähtenyt hänen mukaansa. Hänellä ei ollut aavistustakaan, millä kuskaisi tälle vettä, mutta veden löydettyään hän voisi improvisoida jotain. Päästyään aukeampaan kohtaan Rocket näki helpotuksekseen muutaman rakennuksen päässä kaksijalan, joka suihkutteli valtavalla vesiletkulla kaksijalkojen esineitä puhtaiksi. Hän oli muistanut oikein. Hitaasti Rocketin katse kääntyi ensin hänen löytämäänsä taiteilijakissaan voitonriemuisena ja sitten hieman kauhunsekaisin tuntein kohti äskeisen tappelun näyttämönä ollutta kujaa, jonka päätyyn saakka hän saattoi nähdä. Suuri harmaanbeige kissa näytti ruokailevan siellä ylhäisessä yksinäisyydessään. Rocket nielaisi ja kunnioituksen väre kulki hänen selkäpiitään pitkin. Joku kujakissa oli ollut tarpeeksi tyhmä haastaaksen riitaa tuollaisen körilään kanssa. Mahtoikohan hän kuulua mihinkään jengiin? Tuskin, jos liikkui yksin. Rocketin mieli askarteli siinä, uskaltaisiko mennä puhumaan tuolle kissalle. Siinä olisi eittämättä vahva liittolainen, mutta toisaalta katti oli häätänyt äsken kaksi kovan näköistä kujakissaa matkoihinsa, eikä välttämättä olisi hyvällä tuulella. Rocket päätti odottaa, mitä kävisi ja nökötti siinä keskellä auringon valaisemaa aukeaa antaen paisteen loistaa valkealta turkiltaan kuin pieni häikäisevä tähti.


// Hihi. Rocketin glitter-hetki. xD

_________________
 
Pelit ja seuranhaku
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot https://www.facebook.com/rotwolfinsstrasse/?fref=ts
BraambliPaathi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1307
Join date : 02.07.2012
Ikä : 83
Paikkakunta : Afroditen saari

ViestiAihe: Vs: Liittolaisia etsimässä // vapaa peli :D   To Helmi 04, 2016 3:13 pm

”Ro-cket”, toisti Naakkapupilli hyväntekijänsä esittäytymisen perässä lähes äänettömänä supautuksena. Hänellä oli tapana olla kiinnostunut kaikista kuulemistaan uusista sanoista, liittyihän sanataiturointi olennaisesti hänen ammattiinsa. Rocketin nimi oli mielenkiintoisella tavalla eksoottinen ja töksähtävä. Naakkapupillilla tuli välittömästi mieleensä kookospähkinä, joka liitää kaukaa Borneon saarelta rakettimoottoroitua vauhtia siihen hänen jalkojensa juureen. Suuren suuri pähkinä iskeytyy koko vauhtinsa vimmalla maahan, mutta ei aiheuta sen merkittävämpää draamaa. Se ei räjähdä eikä oikeastaan edes pamahda. Se vain töksähtää, osuu maahan sulavasti ja sievästi mutta kuitenkin määrätietoisen ponnekkaasti. Jotenkin voisi kai kuvitella, että sen rakettimainen vauhti jollain käsittämättömällä tavalla laskeutui lähes nollaan hyttysenripsikarvanmitan päässä maankamarasta. Tuon minimaalisen lyhyen välimatkan se taittoi kuin untuvaisin höyhen. Mitään takeita tällaisista epäluonnollisuuksista ei kuitenkaan ollut. Naakkapupilli nyt ei muutenkaan ollut ehkä niitä kaikkein tukevimmin jalkansa maassa pidätteleviä kissoja. Ei tarvinut olla mikään kissafyysikko tajutakseen, että itse asiassa halki Maapallon ilmassa kiitävät kookospähkinätkin ovat kauniisti sanottuna pelkkää mielikuvituksen hupellusta. Tosin, siitähän tässä nimenomaan olikin koko ajan kyse, Naakkapupillin henkilökohtaisesta mielikuvasta nimittäin. Näyttämötaiteilija silmäili kainosti uutta tuttavuuttaan. Suora tuijottelu oli hänen mielestään hirmuisen kiusallista, mikä ei kuitenkaan vähentänyt sitä tosiasiaa, että hän oli aina kovin kiinnostunut tapaamistaan uusista kissoista. Rocket vaikutti kermakaikkisen mukavalta tyypiltä, jotenkin sellaiselta helppomeneväiseltä ja kovin... kookospähkinäiseltä, jos nyt tällainen ilmaisu taiteellisesti suuntautuneelta Naakkapupillilta sallittiin. Itselleen teatterikissa muistutti, ettei hänen kyllä missään vaiheessa tarvitsisi, eikä ehkä kannattaisikaan, myöntää Rocketille ääneen, että tämä muistutti hänen mielestään kovasti kookospähkinää ja vielä lujaa vauhtia lentävää sellaista. Ikänsä varrella Naakkapupilli oli oppinut, että jotkut asiat oli parempi pitää ihan vain nöyrästi omana tietonaan.

Onneksi karismaattinen ja toimelias seura pitivät ajatukset mukavasti liikkeessä, niin ei tarvinut jäädä pohtimaan mitään ongelmallisia kysymyksiä omasta vilkkaasta mielikuvituksestaan. Naakkapupilli oli aina ollut siinä mielessä melko yksinkertainen kissa, että hän ei oikein osannut ajatella kahta asiaa samanaikaisesti. Kun yksi ajattelun aihe vaihtui toiseen, se sitten tosiaan myös vaihtui ja jätti sitä edeltäneen jonkinlaiseen klimppiytyneeseen horrostilaan, josta se sitten joko heräisi tai ei heräisi riippuen siitä, kuinka jännittävä asia oli ollut kyseessä. Tällaisessa päältä/pois -kytkeytyvässä mielessä oli niin hyvät kuin huonotkin puolensa, mutta Naakkapupillin henkilökohtainen mielipide oli, että hän kyllä piti itsestään melko kohtuullisesti juuri sellaisena kuin olikin. Hänellä ei toisin sanoen siis ollut juuri valittamista itsestään, mikä oli semmoinen ihan sopivaisenmukava peruspirteä asenne ottaa elämän mukanaan tuomat haasteet vastaan. Nyt tosiaan ajankohtaiseksi ajattelun aiheeksi tuli Rocketin aktiivinen ohjien haltuunotto. Naakkapupilli suorastaan suli kiitolliseen hymyyn kuullessaan kujakissan sanat. ”Oi, voi valtava!” intoili hän ääneen, mutta riemu siitä, että Rocket tiesi juomapaikasta oli pientä siihen verrattuna, että tämä osoitti kiinnostusta ja kohteliaita sanoja Naakkapupillin ammattia kohtaan. Näyttämötaide oli perimmältään Naakkapupillille kaikki kaikessa ja koko elämän sisältö. Hän arveli, että koko elämä oli lopulta yksi valtavan suuri näytelmä, minkä takia hänelle oli luonnollista peilata koko elämää jonkinlaisen jättimäisen teatterimetaforan kautta. Aluksi hän ei ollut saada sanoja suustaan vastaukseksi. Hänen kielensä sopersi joitain epämääräisiä äänteitä ja hänen jalkansakin olivat alkaneet vääntelehtiä kuin ne olisivat yllättäen muuttuneet ylikypsyneeksi spagetiksi. ”Voi vimpurainen, tuota siis noin...” takelteli Naakkapupilli, mutta sai lopulta koottua itsevarmuutensa vyöryttääkseen melko mahtiponnekkaaseen sävyyn: ”Oi totta kai minä jaksan liikkua mukananne, Rocket-herra. Olisihan nyt aivan kohtuutonta kaiken ystävällisyytenne jälkeen pyytää teitä vielä kantamaan vettä luokseni, ja tuota noin, tosiaan... onhan sitä sanottu, että minulle olisi tuota näyttämötaiteen lahjaa suotu, onpa tosiaan, enhän minä kai muuten tai siis tuota noin niin...” Ihan saattoi melkein kuvitella punan leviävän Naakkapupillin kasvojen karvaisen peitteen alla. Yleensä hän kyllä rakasti ammatistaan puhumista, mutta monessa sosiaalisessa tilanteessa luontainen ujous aina työnteli hieman kapuloita rattaisiin.

Jälleen ympäröivä maailma toimeliaine tapahtumineen säästi Naakkapupillin sen suuremmilta kiusaantumisilta. Niin Rocketin kuin näyttämötaiteilijan itsensäkin huomion varasti tuo kumma säntäily ja härdellöinti. Naakkapupilli ei osannut tulkita pakoon juoksevia kissoja säikähtäneiksi. Hän katseli pikemminkin, että olipa siinä reippaita nuorukaisia tähän päivänaikaan virkistävällä hölkkälenkillä. Hän ei itse ollut koskaan oikein käsittänyt, mitä itua oli juoksennella vain jostain juoksentelemisen ilosta, mutta oli kai sitä toisaalta halpamaisempiakin huveja. Koko jutun olisi siis Naakkapupillin puolesta voinut jättää siihen, mutta hyväuskoinen teatterisankarimmekaan ei voinut olla panematta merkille Rocketin varautunutta olemusta. Itse asiassa Naakkapupilli oli hyvin tarkkasilmäinen kissa, mitä toisten kissojen elekielen tulkintaan tuli. Rocketin pukiessa epäilyksensä sanoiksi varmistuivat Naakkapupillin epäilyt. Rehellisesti sanoenhan ei rauhanomaista näyttämötaiteilijaa olisi välttämättä kiinnostanut ottaa selvää asioista. Nyt hän oli kuitenkin lyöttäytynyt Rocketin seuraan, ja vaikka hän olisikin saattanut löytää vettä itsekseenkin, ei hän silti halunnut vielä erkaantua kiintoisasta tuttavuudestaan. Jano oli muuttunut jo sivuseikaksi sen rinnalla, että aivan yhtä polttava oli myös tahto hengailla vielä tovi tämän mielenkiintoisen kissan seurassa. Siispä Naakkapupilli vastasi lyhykäisesti ja melko lailla pulisonkeihinsa mumisten: ”No joo”. Hän jättäytyi suosiolla Rocketin selän taakse, mutta pysytteli kuitenkin melko tiiviisti tämän vanavedessä. Häntä jännitti jonkin verran, mutta toisaalta hän ei varsinaisesti osannut kuvitella tilanteeseen mitään erityisen dramaatillista vaaraakaan. Rocketin perässä Naakkapupilli kulki ja tämän esimerkin mukaisesti myös pysähtyi. Hän oli kuin emoaan seuraava sorsanpoika. Hän ei edes pannut merkille kaksijalkojen vedellä lotraamista, niin intensiivisesti hän keskittyi seuraamaan Rocketin toimia ja myös havainnoimaan asioita, joita tämä näki. Melkomoinen muskelimasa, tuumaisi näyttämötaiteilija ensimmäisinä aattehinaan kissasta, jonka näkeminen oli ilmeisesti saanut Rocketin pysähtymään. Näkikö tuo valkeaturkkinen veijari suuren kissan kenties uhkana? Olivatkohan he peräti ennestään tuttuja? Naakkapupilli ei osannut ottaa tilanteeseen minkäänlaista kantaa. Hän tunsi olevansa hieman kuin puun ja kaarnan välissä, kuten tavataan sanoa. Rocket oli ikään kuin hänen isäntänsä, eikä hänellä vierailijana ollut oikeutta alkaa sooloilemaan omiaan. Toki hän olisi voinut halutessaan vaikka häippäistä paikalta vähin äänin, muttei hän halunnut. Hän mielummin tarkkaili uteliaisuudesta kihisten tapahtumien kulkua odottamatta sen enempää hyvää kuin pahaakaan tilanteen kehittymiseltä. Huomattavaa tosin oli, että hän kyräili edelleenkin visusti Rocketin selän takana kuin olisi yrittänyt piilotella itseään, mikä ei kuitenkaan ollut totta. Hän nyt vain oli sattunut jäämään niille sijoilleen siihen, missä oli ollut, ei sen enempää.

_________________
Kaksijalat=tyhmiä. Siksi ajoinkin kerran semmoista tornia päin. Ó.Ó
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://runningvegetableoil.deviantart.com/
Silakkainen
Luopio
avatar

Viestien lukumäärä : 82
Join date : 08.12.2015
Ikä : 14
Paikkakunta : Hevonkuusi

ViestiAihe: Vs: Liittolaisia etsimässä // vapaa peli :D   Ma Helmi 08, 2016 10:08 am

Kun Vlad oli saanut sardiinit loppuun, hän nosti päänsä ja huokaisi syvään. Häntä väsytti ruuan jälkeen ja muutenkin, hän olisi vain halunnut nukkumaan. Äkkiä jokin kiinnitti hänen huomionsa jossain. Hän näki sivusilmällä, että siellä oli jotain sinivihreää sumua. Hän käänsi päänsä kohti väriplänttiä, ja näki valkoisen kissan kulman takana. Hänen jo valmiiksi yrmeä ilmeensä muuttui vieläkin murhaavammaksi. Taasko noita kujakatteja? Vladimir kääntyi nyt kohdatakseen vaaleaturkkisen kissan - jonka sinivihreän huiskan hän äkkäsi nopeasti - taistelussa. Hänen kasvoillaan oli yrmeä ilme, mutta hän oli jonkin sortin mielenkiinnon vallassa. Mikä tuo kolli oikein olisi kissojaan? Outo fleda sillä ainakin liehui tuulessa kuin mikäkin märkä vaateriepu. Vladimir hipsi lähemmäs hieman pienenpää kollia varovaisesti, mutta päätään laskematta. Hän tassutti oikein lähelle kollin kasvoja ja nuuhkaisi tätä.

"Tuleeko muitakin haastajia?" Vladimir murahti välinpitämättömästi, samalla kun vetäytyi kollin naamalta. Hän edelleen tutkaili tätä hiuslisäkkeestä hännänpäähän ja ajatteli jo mielessään aikamoisia aatteita. Luopiokollilla ei ollut mitään menetettävää, jos joutuisi tappelemaan taas. Edellisetkin haavat kirvelivät, mutta verenvuoto oli jo loppunut toistaiseksi. Vladimir jäi tuijottamaan valkeaa kissaa kuin olisi katsonut tämän sieluun.

_________________
   
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Äffä
Soturi
avatar

Viestien lukumäärä : 288
Join date : 31.10.2015
Ikä : 29
Paikkakunta : Vantaa

ViestiAihe: Vs: Liittolaisia etsimässä // vapaa peli :D   Ma Helmi 08, 2016 12:46 pm

Rocket oli kovasti hyvillään, kun oikea taiteilijakissa tuntui lyöttäytyvän ilomielin hänen mukaansa. Ja myös helpottunut siitä, ettei tämä sentään ollut niin huonossa kunnossa, ettei olisi jaksanut liikkua. Valkea kookoskissamme vihreine fledoineen sai seuralaisen löytämisestä niin iloa kuin itsevarmuuttakin. Mikäli toinen olisi hyvä esiintymään, tästä olisi varmasti iloa Perheen illanvietoissa ja juhlissa - ja vaikutti tuo mielenkiintoiselta persoonalta muutenkin. Rocket halusi ehdottomasti tutustua Naakkapupilliin paremmin!

Siinä sitä kuitenkin oltiin, keskellä kujaa ja suuri körmy kujan päässä sai kalansa syötyä ja lähti tulemaan kohti. Pieni epävarma häive kulki Rocketin kasvojen yli, kun tuon kasvoilla kävi sangen murhaava ilme, mutta sen jälkeen Rocket odotti viilipyttymäisenä toisen lähestymistä. Lähempää tarkasteltuna kolli todellakin oli varsin kookas ja oli lisäksi äsken todistanut osaavansa tapellakin. Tässä oli kissa, jota ei parannut ärsyttää. Toki Rocket pitäisi halutessaan puolensa sen verran, että pääsisi vetäytymään, mutta hän ei ollut niitä kissoja, jotka etsivät taistelua ja hän toivoi, ettei tämä uusi tulijakaan olisi. Nyt tuo oli jo aivan liki ja Rocket odotti tyynesti paikallaan - hieman vaivaantunut epämukavuudesta kielivä hymynhäivä käväisi rauhallisilla komeilla kasvoilla, kun jättiläinen työntyi aivan liki ja nuuhkaisi häntä.

Kissan tiedustellessa, tuleeko muitakin haastajia, Rocketin viilipyttynaama suli rentoon hymyyn.

"Me emme etsi taistelua, hyvä herra!" kissa julisti mahtipointtisesti puuhkeaa häntäänsä huiskauttaen. Ruskeiden silmien katse oli nyt ystävällisempi, kun se katsoi rennosti ja pelotta isompaa kissaa silmiin. "Olemme vain vedenhakumatkalla. Saanen esitellä meidät. Seuralaiseni tässä on nuori Naakkapupilli, kujien näyttämötaiteilija. Itse taas olen Härkäportin Perheen pää, Rocket. Saanko tiedustella nimeäsi, arvoisa kujasoturi?"

Rocketin huulilla karehti ystävällinen hymy. Vaikka tuo oli hoitanut esittäytymisen varsin mahtipointtiseen tyyliinsä, ei tuohon ollut sisältynyt sen enempää mielistelyä tai nöyristelyä kuin pöyhkeilyäkään. Rocket arveli ison kissan arvostavan enempi asiallista rehellisyyttä, mutta tuskin tuo liiemmin mistään arkajaloistakaan innostui. Hän kallisti päätään ja teräväpiirteisille kasvoille tuli kohteliaan kysyvä ilme Rocketin jatkaessa:

"Suolainen kala varmaan tekee janoiseksi. Tahtoisitteko kenties liittyä seuraamme?" Rocket vilkaisi Naakkapupillia ystävällisesti. "Jos se vain arvon taiteilijasielulle vain käy päinsä?"

Rocket odotteli hetken ja lähti sitten kulkemaan kohti vesipaikkaa tarkkaillen, miten letkuttaja jakeli vettä pitkin perkuupaikkaa. Kaksijalka katkaisi vesisuihkun ja lähti kuskaamaan jotain tavaroita sisälle. Rocket johdatti muita kissoja - mikäli nämä seurasivat - paikalle ja tutkiskeli pestyä perkuupaikkaa. Sinne tänne koloihin oli jäänyt vettä. Kalaltahan tuo haisi, mutta oli yhtä kaikki makeaa. Rocket päätti itse kyyristyä juomaan ainakin seuraksi ja olihan tuolla paksulla turkilla aurinkoisena päivänä hyvä nauttia nestettä, vaikka talvi olikin. Valkean kissan kumartuessa vihreä fleda heilahti hetkeksi silmille ja hän pyyhkäisi sen huolettomasti sivuun, jottei se kastuisi. Ulkonäön vuoksi piti olla valmis kärsimään, ei kai siinä mitään.

_________________
 
Pelit ja seuranhaku
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot https://www.facebook.com/rotwolfinsstrasse/?fref=ts
BraambliPaathi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1307
Join date : 02.07.2012
Ikä : 83
Paikkakunta : Afroditen saari

ViestiAihe: Vs: Liittolaisia etsimässä // vapaa peli :D   Ti Helmi 09, 2016 11:12 am

Suuri kissa näytti lähemmäs tullessaan vieläkin suuremmalta kuin miltä tämä oli kauempaa kuikuillen näyttänyt. Kyseessä oli kai aivan luonnollinen ilmiö, mutta vaikutelma oli joka tapauksessa melko luotaantyöntävä Naakkapupillin kaltaiselle hintelälle tyypille, joka ei varsinaisesti arvostanut suurta kokoa kissoissa. Ei hän toki tahtonut sanoa, ettäkö olisi millään muotoa pitänyt minkäänlaisia kaunoja tai epäluuloja isoja korstoja kohtaan, mutta minkäs sitä villikissa vaistoilleen mahtoi. Luonnossa tapasi vallita viidakon laeiksi kutsuttu sääntökokoelma, jossa isoimmat tyypit olivat vahvimpia ja öykkärimäisimpiä, tai ainakin halutessaan saivat aina sen, minkä tahtoivat heikompiaan sortamalla. Naakkapupilli oli vahvasti sitä mieltä, että moinen maailmanjärjestys oli kyllä kaikessa raadollisuudessaan suorastaan tuskastuttavan vulgääri, mutta karkeilla tosiasioilla oli harvemmin tapana hioutua miellyttävämmiksi pelkällä päivittelyllä ja paheksumisilla. Siksi Naakkapupilli toki vaalikin henkilökohtaisia sankarin arvojaan. Hänen unelmansa oli vielä jonain päivänä jotenkin muuttaa maailmaa siten, että kaikki kissat voisivat rakastaa toinen toisiaan tasaveroisesti ja varauksettomasti. Se olisi maailma, jossa väkivaltaa ja pelkoa ei tarvitsisi tuntea, ei ainakaan kissayhteisöjen sisällä. Se oli Naakkapupillin mielestä aivan valtavan hieno unelma, niin kaunis että pelkkä sen ajatteleminenkin sai melkein tipan linssiin. Harvemmin hän tuli ajatelleeksi sitä, että moisen unelman toteuttamiseen käytännössä hänellä ei ollut harmainta aavistuksen häivääkään. Kuten jo pariin otteeseen sanottua, oli Naakkapupilli herkkäsieluinen kissa. Hän ei mielellään järkyttänyt itseään murskaamalla unelmiaan vapaaehtoisesti. Hän käsitteli unelmia kuin hauraimpia kuviteltavissa olevia arvoesineitä, varovaisesti ja suurella kunnioituksella. Sellaisina ehjinä unelmina ne olivat kaikkein kauneimmat ja nautintoa tuottavimmat. Vähät nyt mistään käytännön toteutteluista näissä yhteyksissä.

Suuren kissan ensitervehdys sai Naakkapupillin kovasti harmistumaan. Toisaalta hän olisi melkein voinut purskahtaa nauruun tai ehkä jopa itkuun, sillä eikö hän juuri tuommoisia ennakkoluuloja ollut peljännyt. Oi voi, ja hän itse oli vielä kaiken lisäksi tulilnijalla. Tai no olihan Rocket tietysti vielä hänen näkösuojanaan ja varmaan myös jonkinlaisena puskurina tappelulle, mutta Naakkapupillista tuntui ikävästi siltä, että jos tuo tappelunhaluinen karpaasi kävisi tositoimiin, saisi hänkin kyllä osansa mukiloimisesta. Naakkapupilli ei pitänyt tappelemisesta ensinkään, mihin oli ainakin kaksi syytä. Ensinnäkään hän ei osannut itse alkeellisimpiakaan taisteluliikkeitä. Se johtui lähinnä siitä, että hän nyt vain ei yksinkertaisesti halunnut satuttaa muita kissoja. Tämä taasen johtui suoraan siitä Naakkapupillin omasta kokemuksesta, että hän ei itse missään nimessä halunnut itseään satutettavan. Hän oli pari kertaa elämässään joutunut väkivallan kohteeksi, mikä oli poikkeuksetta ollut aina aivan käsittämättömän hirveää. Naakkapupilli ei yksinkertaisesti mitenkään voinut ymmärtää, miten kukaan kissa edes saattoi haluta tapella, sillä niin kipeää se hänen mielestään teki. Toki jos nyt oli tuommoinen iso ja vahva kissa, joka vain saattoi lätkiä heikompiaan joutumatta itse satutetuksi, niin kyllähän sitä sitten oli helppo toisia hutkia. Silti Naakkapupilli ei oikein kaikessa naiiviudessaan voinut käsittää tällaistakaan ajattelutapaa. Hänen mielestään oli itsestäänselvää, ettei toisille tehty mitään, mitä ei oltaisi haluttu myös itselle tehtävän. Hänelle käsitys sellaisesta pahuudesta, joka ei tuota moraaliperiaatteista yleisintä noudattanut, oli kerrassaan älytöntä. Hän ei kyennyt ymmärtämään moista pahuutta, vaikkeihän hän mitenkään voinut kieltää, etteikö sitä olisi olemassa. Totta kai hän oli kohdannut elämässään monen monta kertaa aivan oikea pahuutta ja julkeaa julmuutta. Kyllä hän tiesi, mitä ne asiat olivat, mutta hän vain ei pystynyt kunnolla käsittelemään niitä mielessään. Hänestä ne olivat kermakaikkisen mielettömiä asioita, ja sellaisina kyllä myös melkomoisen peloittavia. Hänellä oli mielestään hyvä syy kyyristellä Rocketin takana entistä pienemmän näköisenä ja hieman tutisutella jäseniään.

Loppujen lopuksihan Naakkapupilli ei tiennyt tuosta valkeaturkkisesta toveristaankaan oikeastaan mitään. Toki Rocket oli antanut ystävällisen ensivaikutelman, mutta kyllä näyttämötaiteilija nyt sen verran elämän karuudesta tiesi, että semmoiset ensivaikutelmat saattoivat hyvin olla silkkaa kaunista unikuvaa vain. Onneksi vaikutelma miellyttävästi tyypistä näytti sentään toistaiseksi kestävän. Naakkapupilli nyökkäili innokkaasti Rocketin selän takana tämän selventäessä, että tässä ei totisesti oltu väkivaltaista kohtaamista hamuamassa. Näyttämötaiteilijaa myös rentoutti kovasti, että hänet esiteltiin niin asiallisesti hänen ikiomalla ammattinimikkeellään. Pelkästään moisen esittelyn kuuleminen, tuli se sitten omasta tahikka jonkun toisen suusta, valoi aina omalla laillaan itsevarmuutta Naakkapupillin taiteilijasieluun. Teatterikissa kumarsi kohteliaasti omissa silmissään vapaapainijakissaa muistuttavalle ilmestykselle vaivautumatta lisäämään enää mitään sanallista Rocketin informatiiviseen esittelyyn. Jopa runollisimpien lausujien oli syytä tunnistaa tilanteet, joissa oli järkevämpää pitää runonsa ihan vain oman suunsa sisäisinä juttuina.

Suurena helpotuksena kaikkiin pieniin kiusallisuuksiin, joita tämänkin kohtaamisen pinnan alla kyti, oli Rocketin reippaus ja oma-aloitteisuus. Naakkapupilli ei voinut kuin olla kiitollinen siitä, ettei ollut törmännyt yksin tuohon yrmeään jättiläiskissaan. Olisihan hän toki senkin tilanteen varmasti jotenkin onnistunut hoitamaan, mutta oli kyllä perin mukavaa kun hommat sujuivat asiantuntevassa seurassa näin perinmoisen jouhevasti. ”Ai minulleko? Juu juu totta kai sopii, parahultaisesti”, naukui näyttämötaiteilija pikaisena, ehkä hivenen hätäisenä vastauksena kysymykseen, joka oli onnistunut jotenkin yllättämään hänet. Ei hänen ehkä olisi tarvinut edes vastata mitään. Tuon kaltaiset kysymykset eivät aina kaiketi tarvineet niin tarkkaa vastausta, mutta olipahan nyt Naakkapupillin kohtelias kanta sentään tullut selväksi. Kipristelevä faktahan taisi tosin olla, ettei kai sitä nyt olisi kieltävästikään voinut vastata, vaikka ehkä olisi halunnutkin. No ei sentään. Kuten sanottua, unelmoi Naakkapupilli kaikkien välisestä lähimmäisenrakkaudesta. Mikä hänkin olisi unelmoimaan, jos ei edes itse olisi valmis pyrkimään jalojen päämääriensä toteuttamiseen. Leppeästi hymyillen hän lähti seuraamaan Rocketia ja saikin pikapikaa huomata kaksijalan vedensuihkuttelupuuhissaan. No jopas, enpä olisi itse tällaistakaan paikkaa löytänyt, tuumaili näyttämötaiteilija hämmästyneenä. Veden lotistessa ja laiturin, tai mikä lienikään, kimmeltäessä kosteana muistui janokin nopeasti elävämpänä kuin koskaan ennen. Naakkapupilli kävi ahnaasti litkimään vettä, mistä nyt ikinä sitä sattuikaan saamaan. Hän kierteli pieniä veden täyttämiä reikiä kaksijalkojen rakentamalla alustalla. Mitä enemmän virkistäviä pisaroita sai kielelleen, sitä enemmän niitä tuntui tarvitsevan lisää. Naakkapupillin elimistö suorastaan huusi huuhteluainetta, ja mikäpäs hän olisi sen toiveita ollut kiistämään. Kyllä sitten osasikin olla nautinnollista saada tuota voitehista vanhinta, kun sen tarve oli kovimmillaan. Niin innostunut oli Naakkapupilli nuohoamaan noita pienen pieniä keitaita, ettei hän tietenkään nähnyt katsoa eteensä, kun kerran kuono maassa kiinni pyyhälteli ympäriinsä. Moinen varomattomuus oli, yllättävää kyllä, omiaan johtamaan banaaleihin sattumuksiin. Suhatessaan pitkin huuhteluperkuukenttää sattui Naakkapupilli liukastumaan valtavaan, noin kolmekymmentä senttiä pitkään kummeliturskaan, jonka joku huolimaton kalastaja oli siihen jättänyt. Näyttämötaiteilijalle itselleen ei käynyt kovinkaan pahasti. Hän vain tömpsähti kuonolleen maahan. Suurehko kalanroikale sen sijaan luiskahti hänen tassujensa alta komeassa kaaressa suoraan kohti viimeisimpänä seurueeseen liittyneen köriläskissan naamavärkkiä.

_________________
Kaksijalat=tyhmiä. Siksi ajoinkin kerran semmoista tornia päin. Ó.Ó
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://runningvegetableoil.deviantart.com/
Silakkainen
Luopio
avatar

Viestien lukumäärä : 82
Join date : 08.12.2015
Ikä : 14
Paikkakunta : Hevonkuusi

ViestiAihe: Vs: Liittolaisia etsimässä // vapaa peli :D   Ke Helmi 10, 2016 8:04 am

Vladimiria ei kiinnostanut Rocketin pehmeä äänensävy, vaan enemmänkin tuon takana kököttävä Naakkapupilli. Vlad ei ole ennen nähnyt näyttämötaiteilijaa - joksi Rocket hänet tituleerasi - eikä edes tiennyt mitä se tarkoittaa. Hän kuvitteli sen olevan jotain mudalla maalaamiseen liittyvää, kuten sitä abstraktia gorillojen ulostetaidetta, tosin turistien naamalla.
Vladimir murahteli hieman vastahakoisesti, kun Rocket pyysi häntä lähtemään mukaansa. Luopiokolli ei ollut tottunut liikkumaan ryhmässä, vaan oli enemmänkin yksineläjä. Vlad kylläkin oli Ilvessilmänä elänyt suuren joukon keskellä, muttei kaipaa niitä pitkästyttäviä aikoja. Kolli osaa viihdyttää itseään, eikä tarvinnut yleisöä tai siivettömiä kanoja. Silti hän ei valittanut, vaan lähti jolkottelemaan vaaleaturkkisen kissan perään. Sardiinit olivat toden totta suolaisia merivedestä, ja makea vesi kyllä kelpaisi kostuttamaan suuta.

Kollia hieman hermostutti kaksijalat, jotka suihkuttelivat kalalastia jonkinlaisella käärmeentapaisella jutulla. Keskustan kissat kutsuivat sitä letkuksi. Sana ei alkuunkaan sopinut Vladimirin kielelle, vaan hän mieluiten käytti siitä omaa variaatiotaan, kumikäärme. Kumikäärmeitä oli erivärisiä ja -tuntuisia, mutta niitä käytettiin kaikkia samaan tarkoitukseen. Niillä piti kastella kukkapenkkejä tai karkoittaa kissoja, riippui tilanteesta.

Vladimir ryntäsi veden täyttämälle kololle ja nuoli niin kauan kuin vettä riitti. Onneksi hänellä oli pidempi kieli kuin monilla keskustalaisilla, joten veden sieppaaminen oli jonkin verran helpompaa. Kun kolli nosti päänsä ylös, häntä kohti lensi limainen otus. Kuten arvata saattaa, kukaan ei ole täydellinen ja kala mäiskähti Vladimirin naamaan. Tämä saisi isoimmankin kollin kellahtamaan selälleen - vaikkei kaatuisi iskun voimasta, niin ainakin silkasta häpeästä.

Vlad kampesi itsensä ylös ja katsoi murhaavasti Naakkapupillia, jonka päätteli heittäneen sen. Hän murisi, ja hänen niskakarvansa pörhistyivät uhkaavasti. Kunnolla pörhistyessään kissa on kolme kertaa tavallisen kissan kokoinen, eli suurinpiirtein ilveksen kokoinen. Hän työnsi kyntensä lumeen sekä paljasti hampaansa.

"Etkö osaa kunnioittaa vanhempiasi? Odotahan, niin autan oikein isän kädestä!" Vladimir oli jo loikkaamaisillaan Naakkapupillin kimppuun.

_________________
   
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Äffä
Soturi
avatar

Viestien lukumäärä : 288
Join date : 31.10.2015
Ikä : 29
Paikkakunta : Vantaa

ViestiAihe: Vs: Liittolaisia etsimässä // vapaa peli :D   To Helmi 11, 2016 9:26 am

Rocket latki tyytyväisenä vettä ja hätkähti, kun näki Naakkapupillin kompuroivan turvalleen. Hieman hädissään hän loikki katsomaan, oliko toinen taas pyörtynyt, mutta huomasi sitten tämän olevan ihan tajuissaan. Kovin hyvältä ei nuoren taiteilijaparan tilanne silti näyttänyt, sillä tämä näkyi suututtaneen äsken tavatun jättiläisen. Rocketin suklaasilmien terävä katse osui kalaan ja hän arveli äskeisen ylimääräisen plätsähdyksen johtuneen sen osumisesta isoon kissaan, joka ei ollut vieläkään esitellyt itseään. Kolli laski mielessään kaksi plus kaksi ja ja astui rauhoittelevasti kissojen väliin.

"Rauhoitu, kissa hyvä", Rocket lausui matalalla karhealla äänellään. "Naakkapupilli taisi vain liukastua. Tuskin hän tahallaan haluaisi ärsyttää teitä, herra...?"

Rocket jätti painokkaasti viimeisen sanan leijumaan ilmaan hieman sen kuuloisesti, että odotti toisen viimein esittelevän itsensä, kuten hyviin tapoihin kuului. Rocket tuijotti Vladimiria silmiin ja alkoi olla vähemmän innostunut tämän kissan kohtaamisesta. Vahvahan tuo selvästi oli, mutta ei sitten ilmeisestikään vastapainoksi mikään järjen jättiläinen. Äkkipikainen ja epäkohtelias. Sellaisen kuvan kookoskissamme tästä ilvesturkkisesta korstosta oli muodostanut. Toki tuo saattoi olla vain hitaasti lämpenevää sorttia, mutta äkkinäinen suuttuminen puolta pienemmälle heiveröiselle kissalle ei antanut hänelle kovin hyvää kuvaa toisesta. Rocket nuolaisi huuliaan ja pohti, menisikö väliin, jos korsto päättäisi käydä hänen uuden ystävänsä kimppuun. Kai se olisi pakko, vaikka huonostihan siitä voisi käydä.

"Se, ettemme halua tapella turhanpäiten ei tarkoita, ettemme osaisi puolustautua tarvittaessa", Rocket sanoi tuskin kuiskausta kuuluvammalla äänellä.

Todellisuudessa Rocket oli vasta tavannut Naakkapupillin, eikä tiennyt tuon taivaallistakaan tämän mahdollisista taistelutaidoista. Hän itse sentään omasi klaanikissan soturintaidot tai ainakin melko ison osan niistä. Rakettitassu-aikoinaan hän oli oppinut paljon hyödyllistä, jota oli sitten siirtänyt kulkukissojen pariin omassa Perheessään. Ei hän silti pitänyt taistelemisesta, eikä kuvitellut, että pystyisi voittamaan itseään päätä pidempää kollia kaksintaistelussa. Ei hän toisaalta aikonut katsoa sivustakaan, jos tämä alkaisi höykyttää toista, vielä heikompaa kissaa, joka oli ollut hänelle ystävällinen. Mukavuudenhaluisena Rocket vältteli taistelutilanteita ja ratkoi asiat mieluummin puhumalla. Kyllä hän kuitenkin halutessaan osasi taistella, muttei vain yleensä viitsinyt, jossei ollut ihan pakko. Vakavana tuo nyt tarkasteli isoa kissaa, osaisiko tämä hillitä vihansa vai kävisikö tämä todella päälle. Siinä tapauksessa olisi leikki kaukana ja Rocketin täytyisi jotenkin yrittää taklata tämä, jotta he voisivat paeta. Jo ikään kuin valmiiksi arvioiden Rocket tarkkaili toista kissaa etsien tästä heikkoa kohtaa, muttei löytänyt sellaista lukuunottamatta isoa kokoa ja voimaa, jollaisen tarpeeksi taitava soturi osaisi kääntää tätä itseään vastaan. Eri asia sitten, oliko Rocketimme tällainen taitava soturi ja hän itse ei välttämättä välittänyt ottaa siitä selvää.

_________________
 
Pelit ja seuranhaku
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot https://www.facebook.com/rotwolfinsstrasse/?fref=ts
BraambliPaathi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1307
Join date : 02.07.2012
Ikä : 83
Paikkakunta : Afroditen saari

ViestiAihe: Vs: Liittolaisia etsimässä // vapaa peli :D   Pe Helmi 12, 2016 8:59 am

Voi turmion trumpetit ja tuhannen ja yhden yön yskänkohtaukset nyt kumminkin. Naakkapupilli ei ollut tajunnut virhettään ensinkään, mikä olikin aivan ymmärrettävää. Itse asiassa hän oli pienestä kompastumisestaan mennyt kaiketi paljon pahemmin pyörälle päästään kuin mitä kummeliturskalla kumautetuksi tullut Vladimir. Olihan noilla kahdella kissalla huomattava ruumiillisen rakenteen ero monien muiden erojen lisäksi, mikä selittänee tämän asian. Naakkapupilli oli hädin tuskin päässyt jaloilleen, kun hän jo sai tuijottaa edessään noita väkivaltaisesti kiiluvia keltaisia silmiä. Ilmestys oli vallan säikähdyttävä, vaikkei sinänsä mitenkään yllättävä. Juuri tätähän Naakkapupilli oli odottanut, sitä siis, että tuo roikale ryhtyisi ennen pitkää tuollaisiin perin epämiellyttäviin puuhasteluihin. Näyttämötaiteilijan sinapinkeltaisista silmistä heijastui herttainen hätäännys. Hänen kielensä oli mennyt aivan solmuun ja jalat olivat kompuroinnin jäljiltä vielä sen verran vetelät, ettei pakoon pinkominenkaan tuntunut realistiselta vaihtoehdolta. Toisin sanoen Naakkapupilli ei voinut muuta kuin varautua ottamaan ison roiston tarjoamaa isän kättä, jota tämä tuntui tarjoavan kuin menevin mainosmies ja keinottelevin kaupparatsu kyselemättä ollenkaan, oliko Naakkapupilli henkilökohtaisesti kiinnostunut tarjouksen vastaanottamisesta. Näyttämötaiteilijamme mielessä pyörivät ne hänen elämänsä aikaisemmat kerrat, jolloin hän oli ollut tekemisissä väkivallan kanssa. Voi kunpa tuo nimettömäksi jäänyt herra toteaisi nopeasti, että Naakkapupillin kaltaista heikkoa heittopussia ei ollut ollenkaan hauskaa rusikoida ainakaan kovin perusteellisesti. Kaikkein karmeintahan koko uhkaavassa tilanteessa kai oli se, ettei Naakkapupilli edelleenkään tajunnut, miksi katukissa oli niin yhtäkkisesti heittäysinyt noin aggressiiviseksi. Kuten sanottua, hänellä ei ollut harmainta käsitystä siitä, että esine, johon hän oli liukastunut, oli ollut kummelitruska, ja vielä vähemmän hänellä oli aavistusta siitä, että kyseinen esine oli niin dramaattisella tavalla tehnyt tuhojaan hänen selkänsä takana.

Toverihenki saapui kuitenkin jälleen tilanteen pelastukseksi. Vaikkei Naakkapupilli edelleenkään voinut väittää tuntevansa Rocketia kovin hyvin, parani hänen vaikutelmansa luonnollisesti jokaisen ystävällisen eleen myötä. Naakkapupilli oli melko hyväuskoinen kissa perusluonteeltaan, mutta elämän kokemukset olivat kasvattaneet häntä tiettyyn kriittisyyteen ja sinisilmäisyyden karsimiseen. Hän ei edelleenkään voinut aivan täysillä liputtaa Rocketin erinomaisuuden puolesta kissana, minkä hän olisi varmasti vielä joitain vuosia sitten tässä vaiheessa tehnyt. Joka tapauksessa hän ei voinut olla tuntematta suurta herkistymistä valkeaturkkisen sankarin saapuessa väliin. Naakkapupillin jo aikaisemmin syttynyt ihailu hyväsydämisen kelpo kampraatin käytännöllisen sankarimaiseen käytökseen kasvoi entisestään. Teatteriammattilaisena hän ei voinut olla tulkitsematta tilannetta perinteisen roolijaon kautta. Näyttämöllä oli kaksi voimakasta tahoa, joista toinen käytti voimaansa oikeuden puolustamiseen ja toinen taasen oli rappiollisen pahuuden tärvelemä. Naakkapupilli itse näytti tässä näytelmässä olevan passiivinen prinsessahahmo, jolla oli vahvat mielipiteet, mutta jolla ei riittänyt kykyä toteuttaa tahtoaan käytännössä. Hän oli jäänyt kahden tasaveroisen voiman silminnäkijäksi ja välikappaleeksi, mikä rooli kuitenkin sopi hänelle ihan meneväisesti. Se oli lopulta hänelle melko luonnollinen rooli, koska olihan tässäkin näytelmässä tarkalleen ottaen kyse tosielämän tilanteesta, joka oli päässyt sattumaan aivan luonnostaan. Tosin, Naakkapupillin mielestä oli kyllä melko kyseenalaista vetää mitään rajaa näytelmän ja tosielämän välille, sillä eihän kukaan voinut kiistää, eteikö näytteleminen olisi ollut aivan todellista toimintaa. Vaan mitäpä nyt moisista pähkäilyistä.

Siihen asti nyökyttelylinjalla pysytellyt Naakkapupilli tunsi olonsa hieman epämukavaksi Rocketin ottaessa puheeksi sen, että he muka osaisivat puolustautua tarvittaessa. Totuushan oli, että Naakkapupilli itse asiassa ei edes osannut puolustautua. Hän, Naakkapupilli, rauhan lähettiläs ja näyttämöiden sankari, ei ollut koskaan elämässään hyväksynyt väkivaltaa, eikä siksi ollut katsonut tarpeelliseksi opetella sen käyttöä. Jos joku nyt väittäisi, että villikissalla on luonnostaan itsesuojelun ja -puolustuksen vaisto, olisi Naakkapupilli tuhahtanut moiselle väitteelle. Ainakin hän olisi väittänyt, että vaikka hänellä moinen vaisto olisi ollutkin, olisi hän tukahduttanut sen käytön itsestään. Hänen kynsiään ei nähtäisi toisen kissan kehoon kajoamassa, ei koskaan. Tämä henkilökohtainen kannanotto aiheutti tietysti ristiriidan Rocketin sanojen kanssa. Olisi toki ollut yksinkertaista ja ehkä myös strategisesti viisasta vain jatkaa aikaisempaa nyökyttelyn taktiikkaa. Jos röyhkeä ryökäle olisi saanut käsityksen, että heitä oli kaksi vahvaa kissa tätä vastassa, niin olisi ollut huomattavasi todennäköisempää välttyä kahakalta. Naakkapupilli ei kuitenkaan mahtanut mitään periaatteilleen. Valehteleminen oli kamalinta, mitä hän tiesi, ja jo pelkkä epätotuuden tukeminen oli hänestä anteeksiantamatonta. Totuuden peitteleminen ei koskaan johtanut mihinkään hyvään, niin se vain hurskaan näyttämötaiteilijamme mielestä oli. Naakkapupilli henkäisi syvään ja naukui sitten terävästi: ”Täytyy tosin huomauttaa!” Hänen puheeseensa luonnostaan kuuluva loppukiekaisu oli vielä tavallistakin korviinpistävämpi, mikä oli yleinen ilmiö tilanteissa, joissa hän oli kiihtynyt, kuten nyt. ”En itse aio puolustautua, vaikka kimppuuni käytäisiinkin”, jatkoi Naakkapupilli. Hän oli laskeutunut istuma-asentoon ja nostanut toisen etukäpälänsä polkuantura Vladimiria kohti kuin stop-merkin toppuutteleva käsi. Hänen kasvoillaan oli vakava ilme ja äänessään maltillisen ja viisaan diplomaatin tiukka mutta lempeä sävy. Oli helppo huomata, että hän oli puhetaidon ja esiintymisen ammattilainen. ”Vilpitön suositukseni olisi, että välttäisimme väkivallan käyttöä ja ratkoisimme mahdollisesti välillemme siinneet erimielisyydet sivistynein keinoin”, paasasi Naakkapupilli, ”Nyt kun janomme ovat tyydytetyt, voisimme aivan rauhanomaisesti esittäytyä toisillemme ja toverihengessä suunnitella tulevia aktiviteettejamme, ovat ne sitten tapahtuva yhdessä tahikka erikseen. Tämän toimintamallin uskoisin edistävän parhaimmalla tavalla itse kunkin mielihyvää sekä myös minimoivan kaikenkaltaiset kärsimykset. Jos olen onnistunut käytökselläni aiheuttamaan mielipahaa, pyydän nöyrästi anteeksi ja toivon, että voisimme järjestää asian menetelmin, jotka eivät vaatisi vastentahtoista kajoamista lähimmäisen koskemattomuuteen”. Puheensa päätteeksi hän nielaisi, laski rauhan käpälänsä tukevasti maahan, kumarsi kuononsa miltei maahan asti Vladimirin edessä ja jäi ryhdikkäänä odottamaan muiden keskustelijoiden puheenvuoroja.

_________________
Kaksijalat=tyhmiä. Siksi ajoinkin kerran semmoista tornia päin. Ó.Ó
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://runningvegetableoil.deviantart.com/
Silakkainen
Luopio
avatar

Viestien lukumäärä : 82
Join date : 08.12.2015
Ikä : 14
Paikkakunta : Hevonkuusi

ViestiAihe: Vs: Liittolaisia etsimässä // vapaa peli :D   Su Helmi 14, 2016 12:24 pm

Vladimir hengitti raskaasti. Hän sulki hetkeksi silmänsä ja painoi pään rintaansa häpeän merkiksi. Kolli polki etutassullaan limaista turskanketaletta, jonka takia oli hermostunut Naakkapupillille. Hän ei yleensä suutu noin helposti, ja ymmärtää itsekin miksi. Kolli murahti rintaansa hiljaisesti jotain.

"Anteeksi. Ei ole tapaistani suuttua noin helposti" Vladimir naukui edelleen pää painuksissa. Tämän niskakarvat alkoivat silottua ja kolli rentoutui. "Nimi on Vladimir. Asun vähän siellä sun täällä, mutta olen kotoisin syrjäkyliltä." luopiokolli valehteli sujuvasti. Tietenkään hän ei ollut kotoisin syrjäkyliltä, vaan Tuliklaanista. hän ei vain kehdannut sanoa sitä ääneen.

//Inspis edelleen hukassa ;-;//

_________________
   
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Äffä
Soturi
avatar

Viestien lukumäärä : 288
Join date : 31.10.2015
Ikä : 29
Paikkakunta : Vantaa

ViestiAihe: Vs: Liittolaisia etsimässä // vapaa peli :D   Ma Helmi 29, 2016 3:32 am

Rocketin äimistys näkyi tämän naamalta laajentuneiden silmien ja auki loksahtavan leuan muodossa, kun Naakkapupilli hänen selkänsä takana julisti, ettei puolustautuisi, jos hänen päälleen käytäisiin. Hivenen noloa tuosta teki se, että Rocket tuijotti yhä Vladimiria ja vasta nyt kääntyi tuo katsomaan uutta seuralaistaan. Millainen kissa ei puolustaisi itseään? Naakkapupillin diplomaattipuhe kuitenkin jatkui ja hiljalleen tuo Rocketin äimistynyt ilme lieveni, leuka painui kiinni ja silmätkin rentoutuivat normaaliin terävään katseeseensa ja loppuun ei kissan ollut mahdollista kuin nyökytellä taiteilijakissan esittämille näkemyksille ja ihailla tämän asennetta. Vaati varmasti paljon rohkeutta sanoa noin itseään puolta isomman korston uhkamaana - vaikka varmasti perin juurin viisasta.

"Bravo!" tokaisi Rocket vilpittömästi ja nyökkäsi kunnioittavasti Naakkapupillille. "Se oli tosiaan hyvin sanottu!"

Kissa kääntyi tarkkaamaan isompaa kollia, joka näytti nyt onneksi rauhoittuvan ja jopa pahoitteli käytöstään. Tuo esitteli itsensä Vladimiriksi ja kertoi olevansa syrjäkyliltä, mikä kuulosti ihan uskottavalta. Rocket katsoi asialliseksi myös kumartaa, kerran toisetkin olivat niin tehneet ja teki sen omaan sulavan juhlivaan kermakakkuiseen tyyliinsä.

"Mukavaa, että voimme edetä tästä sovussa", tuo virkkoi ja istuutui alas tarkkaillen kumpaakin vuoron perään. "Nyt, kun olemme kaikki rauhoittuneet, tahtoisin kysyä teiltä kummaltakin jotain: oletteko koskaan kuulleet Härkäportin Perheestä?"

Tuo valkea kolli jäi ruskeat silmät tuikkien tarkkaamaan kumpaakin vuoron perään. Aiemmin tapaamilleen kujakissoille hän oli vain esittänyt kutsun pistäytyä käymään tukikohtaansa, mutta Naakkapupilli ja Vladimir eivät olleet vain ohimennen kohdattuja kissoja. Niinpä tuntui luontevalta, että hän kertoisi heille jengistään ja nuo voisivat lähteä mukaan, mikäli olisivat kiinnostuneita. Mikäli eivät, no, oli aina mukavaa tutustua uusiin kissoihin.

_________________
 
Pelit ja seuranhaku
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot https://www.facebook.com/rotwolfinsstrasse/?fref=ts
BraambliPaathi
Klaaninvanhin
avatar

Viestien lukumäärä : 1307
Join date : 02.07.2012
Ikä : 83
Paikkakunta : Afroditen saari

ViestiAihe: Vs: Liittolaisia etsimässä // vapaa peli :D   Ma Helmi 29, 2016 1:44 pm

Harva asia oli elämässä yhtä mieltäylentävää kuin oivallisesti onnistuneen puheen pitäminen. Ja kyllä, Naakkapupilli aivan täydestä sydämestään oli sitä mieltä, että hänen puheensa oli ollut erinomenaisen onnistunut. Ammattitaiteilijana hänellä oli itsekritiikki kunnossa ja hän tiesi, milloin oli onnistunut ja milloin ei. Äskeisessä suorituksessa ei hänen oman tarkkanäköisen arvionsa mukaan ollut ollut paljoakaan valittamista, joskin ehkä ”toverihengestä” puhuminen näin vasta tutustumisvaiheessa oli ollut ehkä pikkuriikkinen ylilyönti. Vaan mitäpä moisista. Täydellinen taiteilija on onneton taiteilija, oli Naakkapupillin motto. Ajatus siitä, ettei olisi mitenkään enää voinut kehittää ilmaisuaan, oli hänestä sangen kauhistuttava. Sitä paitsi suuresti merkitsevä seikka elikkä yleisön reaktiot näyttivät olevan päällipuolin hyvinkin positiivisia. Rocketin asiallinen ja vilpitön kehaisu lämmitti keskivertoisesti Naakkapupillin mieltä. Varsinaisen ilonpuuskahduksen näyttämötaiteilijassa sai kuitenkin aikaan vasta suurimman riitapukarin, herra Vladimiriksi esittäytyneen kissan käytöksen muutos. Naakkapupilli tunsi aina tällaisissa tilanteissa, että hänen esiintymislahjoillaan todella oli jotain aivan konkreettista ja korvaamatonta merkitystä. Taiteen vaikuttavuus käytännön toimintaan oli pelkkänä ajatuksena jo niin hämmästyttävä asia. Yhä vain hämmästyttävämpää oli päästä toteuttamaan tuota ideaalia itse omalla taiteellaan. Syvästi sielunpohjasta otettu Naakkapupilli hymyili äsken vielä niin peloittavalta vaikuttaneelle karpaasille aurinkoisesti kuin vapahtaja konsanaan. ”Voe tokkiisa Vladimir!” naukaisi hän toverillisesti, ”Kaikille meistä sattuu hetkiä, jolloin joudumme tunteidemme valtoihin, joten ei ole mitään syytä pahoitella”. Hetken verran hän aprikoi, jatkaisiko jutustelua vielä pitemmälle. Hän ei yleensä ollut hirveän sosiaalinen sosiaalisen kanssakäymisen itsensä vuoksi, mutta toisaalta hän halusi aina yrittää olla mahdollisiman ystävällinen ja helppomeneväinen muita kissoja kohtaan. Siksi hän päätyi vielä lisäämään pienenä sivuhuomautuksena: ”Minullakaan ei ole vakituista asuinpaikkaa”. Se oli kuin pieni täky siitä, että jopa heillä, kahdella niin kovasti erilaiselta vaikuttavalla kissalla, oli välillään jokin yhdistävä ominaisuus, joka voisi olla siemen keskinäiselle yhteisymmärrykselle ja harmoniselle kanssakäymiselle.

Oli toki selvää, että sangen herrasmiesmäisin elkein esiintynyt Rocketkaan ei tahtonut jäädä keskustelusta syrjään. Naakkapupilli kääntyi valkeaturkkisen pelastajansa puoleen ja hänen kasvoiltaan loisti asiaankuuluva mietiskelevä kulmainkurtistus. Kyse ei tietenkään ollut yksinomaan keinotekoisesta julkisivusta. Naakkapupillin täytyi nimittäin aivan tosissaan aina miettiä näissä tällaisissa tilanteissa. Hän ei ollut ensinkään hyvä vastaamaan tuon tyyppisiin kysymyksiin, jotka alkoivat ”Oletteko kuulleet...” Syy oli yksinkertainen. Löyhäpäinen näyttämötaiteilija saattoi hyvinkin olla kuullut kysytystä asiasta joskus, mutta hän oli niin auttamattoman hajamielinen, ettei hänen muistiinsa koskaan jäänyt mikään tuollainen asia pitkäksi aikaa. Se hieman harmitti häntä, koska valhettelu oli kamalinta, mitä hän tiesi. Sitä taasen oli vaikea välttää tällaisissa kiusallisissa tilanteissa, joissa ei voinut itse edes tietää, valhetteliko vastatessaan vaiko eikö. Varsinkaan tätä lupaavasti alkanutta toveruden siementä Naakkapupilli ei olisi tahtonut riskeerata millään puolivillaisilla vastauksilla. Hänen kasvonsa vääntyilivät ja silmänsä miltei pyörivät ympyrää päässä, kun hän yritti saada kiinni pienimmästäkin muistijäljen poikasesta. Härkäportti... Härkäportti... Härkä... hmm... eivätkös härät olleet niitä suuria sarvipäisiä sorkkaeläimiä? Ehkäpä taktiikan vaihtaminen auttaisikin tässä tilanteessa. Jos ei Härkäportista tullut mitään mieleen, niin ehkäpä pitäisikin yrittää muistella, minkälaisia mielikuvia tuon monimutkallisen nimen rakenneosaset herättivät. Kaikessa yksinkertaisuudessaan idea kuulosti melko nerokkaalta. Naakkapupilli alkoi jäsennellä ajatuksiaan uudelleen ja hetken verran hän näytti mietteisään tyhjyyteen katselevana siltä kuin olisi nukahtanut pystyyn kuulematta Rocketin kysymystä ensinkään.

Tietenkään mistään nukkumisesta ei ollut kyse. Tämä oli kovaa aivotyötä tämä. Härjät olivat siis Naakkapupillin käsityksen mukaan niitä suuria sarvekkaita olentoja, joita kesäisin näki vaeltelemassa laajoilla nurmikentillä nurmea natustamassa. Naakkapupilli ei koskaan ollut tehnyt sen lähempää tuttavuutta niiden kanssa, mutta hän oli kerran kuullut maaseudulla näytelmäkiertuetta pitäessään tarinan kissasta, joka oli ollut niin hyvä ystävä muuan härän kanssa, että oli käytännössä asunut koko ikänsä tuon leveälapaisen naudan selän päällä. Tarina oli Naakkapupillista melko kiehtova. Mitä portteihin tuli, se taas oli nimitys, jota käytettiin jonkinlaisesta kaksijalkojen rakennelmasta. Tämän verran Naakkapupilli tiesi. Hän myös tiesi, että hänen olisi kyllä pitänyt muistaa, mikä se portti nyt taas olikaan, mutta eritoten näiden kaksijalkavärkkien kanssa hänen muistinsa oli aivan äärettömän kehno. Kyllähän hän oli monet kerrat jutustanut kaiken maailman kaksijalkalalaiskissojen kanssa porteista, mutta ei hän nyt vain saanut päähänsä, että mikä se kapine tarkalleen ottaen oli. Oliko portti tuo tuollainen vedessä kelluva hirvitys, se hassu räpättävä lärpäke jota kaksijalanpentu pyörittää vaiko kenties se makean tuoksuinen lieju tötterön nokassa? Ei tästä nyt tule yhtään mitään, tuumaili Naakkapupilli itsekseen. Hän oli ajatuskokeidensa tuoksinassa mennyt jo unhoittamaan varsinaisen tehtävänsä, eli sen muistelemisen, oliko hän koskaan kuullut Härkäportista. Pahus. Oli kai vain pakko päätyä siihen lopputulokseen, että hän ei koskaan ollut kuullut tuosta Rocketin mainitsemasta perheestä. Niin tosiaan, se perhekin vielä... no jaa. Naakkapupilli oli jo päättänyt luovuttaa. Hampaita hieman kiristellen hän vastasi: ”E-en ole kuullut, mutta olisi kyllä todella valtavaisen mukavaista kuulla, koska onhan nyt uusien asioiden oppiminen aina mukava asia”. Hän pyrki pitämään äänensävynsä niin luontevana kuin mahdollista, muttei voinut estää pientä hermostuneisuutta kuulumasta lävitse. Hän pelkäsi aivan tosissaan olevansa nyt hirmuisen epäkohtelias ja mahdollisesti jopa kariuttavansa orastavat hyvät välit hurskaan ystävälliseen herra Rocketiin.

_________________
Kaksijalat=tyhmiä. Siksi ajoinkin kerran semmoista tornia päin. Ó.Ó
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://runningvegetableoil.deviantart.com/
Silakkainen
Luopio
avatar

Viestien lukumäärä : 82
Join date : 08.12.2015
Ikä : 14
Paikkakunta : Hevonkuusi

ViestiAihe: Vs: Liittolaisia etsimässä // vapaa peli :D   Su Maalis 06, 2016 11:32 am

//jättäkää vain miun vuoro välistä, en ehdi nyt hiihtolomalla kirjoittamaan ollenkaan...

_________________
   
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Äffä
Soturi
avatar

Viestien lukumäärä : 288
Join date : 31.10.2015
Ikä : 29
Paikkakunta : Vantaa

ViestiAihe: Vs: Liittolaisia etsimässä // vapaa peli :D   Su Maalis 06, 2016 2:14 pm

// Nah, lomaile rauhassa, jatketaan, kun palailet. :)

_________________
 
Pelit ja seuranhaku
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot https://www.facebook.com/rotwolfinsstrasse/?fref=ts
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Liittolaisia etsimässä // vapaa peli :D   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Liittolaisia etsimässä // vapaa peli :D
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
Nelituuli :: Kaksijalkala :: Satama-
Siirry: